Lue keskustelun säännöt.
Tämä masentuneiden lyttääminen ahdistaa
02.05.2019 |
Mua jotenkin pelottaa, että onko suuri osa ihmisistä niin hirviöitä että haukkuvat masentuneita laiskoiksi pilleristeiksi, jotka varta vasten haluavat eläkkeelle ja narkkareiksi. Onko tämä jopa tietoista provoilua saada jo valmiiksi lytätyt ihmsrauniot itsetuhoisiksi? On totta että terapia on ensisijainen hoitokeino, mutta usein valitettavasti lääkkeet on pakko ottaa hoidon tueksi. Ja on totta että joillekin nämä lääkkeet aiheuttaa hirveitä sivuvaikutuksia.
Miksei mm. kemoterapia-, verenpaine, beetalsalpaaja- ja hylkimisenestolääkkeiden riskeistä meuhkata samoin? Niin, ne ovat fyysisiin sairauksiin, psyykkiset sairaudet on aina oma vika ja paranee lenkkeilemällä ja peiliin katsomalla. Ei ihme että tämän maan itsem*rhatilastot on niin korkeat.
Kommentit (70)
Pari kylähullua oli ennen vanhaan ja muut teki töitä. Sosialistisessa Suomessa ei tarvitse käydä töissä, jos ei huvita, työssäkävijät maksaa muidenkin elämän. Luuleekohan masentuneet, että työssäkävijöillä on aina hyvin nukuttu yö takana ja energisinä ja hyvällä mielellä kiiruhtavat sorvin ääreen? Joo, ehkä ei olisi kannattanut kommentoida. t. paljon nähnyt vanha sairaanhoitaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koeillut asenteen muutosta?
Se on haastavaa mutta saattaa toimia hyvinkin.
Meinaatko, että asennemuutokseni vaikuttaisi työkyvyttömyyseläkepäätöksen tekijään jotenkin?
Asennemuutos vaikuttaa mielialaan. Miksi ihmeessä sen pitäisi vaikuttaa eläkepäättäjiin??
Mieliala on sinun asiasi ja vain sinun asiasi. Vain sinä voit tehdä sille jotain. Katsoitko muuten tuon youtube videon?
Jos et niin mikset?
Se voisi auttaa myös.
Minulla on ollut vakva masennus 5v ja nyt keskivaikea 10v. Eli yhteensä 15v takana ja voin sanoa, että täälläkin näkee sitä mihin usein masentuneet vajoavat, siihen sellaiseen "ei tarvitse yrittää, haetaan sairasloma vaiheeseen" ja tätä ruokitaan ajatuksilla, ettei kukaan kuitenkaan työllistä tai ei saa sitä tai tätä aikaan. Sitten pyritään hakemaan sitä loppuelämän eläkettä, kun on päätetty antaa periksi.
Itse olen 15v ajan miltei koko ajan yrittänyt kuntoutua. Vaikeaa se on ollut en sitä väitä, mutta itse olen pääsemässä vihdoin ja viimein takaisin kouluttautumaan ja sieltä työelämään. Kun minulla oli vakava masennus niin silloin varsinkin halusi aina vaan antaa periksi ja olla olematte tekemättä mitään, mutta kyllä itse tajusin lopulta miten halusin itselleni paremman elämän. Nyt olen suostunut kaikkiin hoitoihin ja muihin päästäkseni päämäärään... oli muuten tällä asenteella hyvinkin helppo päästä kuntoutustuelle, koska kyllä kelakin osaa nähdä haluaako asiakas oikeasti kuntoutua vai ei.
Livija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Jep, mielenterveysongelmista kärsivien leimaaminen on kyllä syvältä. Tiedostan itsessänikin, että toimintakykyä merkittävästi heikentäviä mielialaoireita on ollut jo pari vuotta. Periaatteessa pitäisi hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin, mutta en halua tehdä sitä. Pelkään leimaantumista ja sitä, miten se voi vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa.
Olen tässä ketjussa kertonut pitkäaikaisen sairauden kuvastani ja omalta osaltani haluan tuoda esiin, että en mitään kadu niin paljon kuin sitä, etten ajoissa hakeutunut hoitoon. Syyt olivat samat kuin sinulla ja luulin kuormittavien asioiden poistumisen parantavan tilannetta. Niin ei koskaan käynyt. Hoitamattomana nämä ongelmat pahenevat ja liian urhea ei tulisi olla. Pari vuotta on pitkä aika. Sinun ei tarvitse kertoa yhtään kenenkään, että käyt lääkärissä mt-ongelman takia. Pidä se omana tietonasi, jos et halua jakaa. Se onnistuu aivan hyvin.
Kiitos fiksusta ja rohkaisevasta kommentista. Näinhan se järkitasolla menee, typerää on vain pitkittää ongelmia kun apuakin olisi saatavilla.
Itse en pelkää niinkään sitä, miten vapaa-ajalla tapaamani ihmiset suhtautuisivat, jos tietäisivät mielialaongelmista. Sen sijaan pelkään sitä, miten se voi vaikuttaa niin sanotulla virallisemmalla tasolla. Ketkä kaikki saa tietää mielenterveysongelmista? Pitääkö niistä kertoa esim. työnhaun yhteydessä? Voivatko ne estää työpaikan saannin? Voiko menneisyydessä olleet mielialaongelmat vaikuttaa edelleen kielteisesti työpaikan saantiin, vaikka mitään ongelmia ei enää olisikaan? Niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Pitäisi kai alkaa etsiä niitä vastauksia.
Muistan hyvin, kun olin vielä siinä vaiheessa, että tuollaisilla asioilla oli merkitystä. Terveys pitää laittaa kuitenkin ensimmäiselle, toiselle ja vielä kolmannellekin sijalle. Itse olen siinä vaiheessa että joudun miettimään, onko enää mitään syytä elää, jos alkaa esim. kuulla ääniä eikä sitä saada millään hoidolla pois. Jotkut jaksavat vielä sinnitellä siinäkin vaiheessa mutta itse taitaisin pistää pillit pussiin. En tiedä paljoa noista työmarkkina-asioista, mutta lähihoitajaksi ei ainakaan pääse, jos on psyyken kanssa ongelmia jo ennen koulutukseen hakeutumista. Se onkin ihan oikein. Liian vähän hoitajia vanhuksilla ja sitten nekin vielä olisi potilaita, ei hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Jep, mielenterveysongelmista kärsivien leimaaminen on kyllä syvältä. Tiedostan itsessänikin, että toimintakykyä merkittävästi heikentäviä mielialaoireita on ollut jo pari vuotta. Periaatteessa pitäisi hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin, mutta en halua tehdä sitä. Pelkään leimaantumista ja sitä, miten se voi vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa.
Olen tässä ketjussa kertonut pitkäaikaisen sairauden kuvastani ja omalta osaltani haluan tuoda esiin, että en mitään kadu niin paljon kuin sitä, etten ajoissa hakeutunut hoitoon. Syyt olivat samat kuin sinulla ja luulin kuormittavien asioiden poistumisen parantavan tilannetta. Niin ei koskaan käynyt. Hoitamattomana nämä ongelmat pahenevat ja liian urhea ei tulisi olla. Pari vuotta on pitkä aika. Sinun ei tarvitse kertoa yhtään kenenkään, että käyt lääkärissä mt-ongelman takia. Pidä se omana tietonasi, jos et halua jakaa. Se onnistuu aivan hyvin.
Kiitos fiksusta ja rohkaisevasta kommentista. Näinhan se järkitasolla menee, typerää on vain pitkittää ongelmia kun apuakin olisi saatavilla.
Itse en pelkää niinkään sitä, miten vapaa-ajalla tapaamani ihmiset suhtautuisivat, jos tietäisivät mielialaongelmista. Sen sijaan pelkään sitä, miten se voi vaikuttaa niin sanotulla virallisemmalla tasolla. Ketkä kaikki saa tietää mielenterveysongelmista? Pitääkö niistä kertoa esim. työnhaun yhteydessä? Voivatko ne estää työpaikan saannin? Voiko menneisyydessä olleet mielialaongelmat vaikuttaa edelleen kielteisesti työpaikan saantiin, vaikka mitään ongelmia ei enää olisikaan? Niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Pitäisi kai alkaa etsiä niitä vastauksia.
Muistan hyvin, kun olin vielä siinä vaiheessa, että tuollaisilla asioilla oli merkitystä. Terveys pitää laittaa kuitenkin ensimmäiselle, toiselle ja vielä kolmannellekin sijalle. Itse olen siinä vaiheessa että joudun miettimään, onko enää mitään syytä elää, jos alkaa esim. kuulla ääniä eikä sitä saada millään hoidolla pois. Jotkut jaksavat vielä sinnitellä siinäkin vaiheessa mutta itse taitaisin pistää pillit pussiin. En tiedä paljoa noista työmarkkina-asioista, mutta lähihoitajaksi ei ainakaan pääse, jos on psyyken kanssa ongelmia jo ennen koulutukseen hakeutumista. Se onkin ihan oikein. Liian vähän hoitajia vanhuksilla ja sitten nekin vielä olisi potilaita, ei hyvä.
Masennus ei vaikuta esimerkiksi lähihoitajaksi hakemiseen. Älä jaa täällä valheellista tietoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut vakva masennus 5v ja nyt keskivaikea 10v. Eli yhteensä 15v takana ja voin sanoa, että täälläkin näkee sitä mihin usein masentuneet vajoavat, siihen sellaiseen "ei tarvitse yrittää, haetaan sairasloma vaiheeseen" ja tätä ruokitaan ajatuksilla, ettei kukaan kuitenkaan työllistä tai ei saa sitä tai tätä aikaan. Sitten pyritään hakemaan sitä loppuelämän eläkettä, kun on päätetty antaa periksi.
Itse olen 15v ajan miltei koko ajan yrittänyt kuntoutua. Vaikeaa se on ollut en sitä väitä, mutta itse olen pääsemässä vihdoin ja viimein takaisin kouluttautumaan ja sieltä työelämään. Kun minulla oli vakava masennus niin silloin varsinkin halusi aina vaan antaa periksi ja olla olematte tekemättä mitään, mutta kyllä itse tajusin lopulta miten halusin itselleni paremman elämän. Nyt olen suostunut kaikkiin hoitoihin ja muihin päästäkseni päämäärään... oli muuten tällä asenteella hyvinkin helppo päästä kuntoutustuelle, koska kyllä kelakin osaa nähdä haluaako asiakas oikeasti kuntoutua vai ei.
Olet varmaankin paljon minua nuorempi ihminen, jolloin motiivi on tietysti toinen kuin näin lähes kuusikymppisenä. Ikävää, että sinäkin, jolla on kokemusta masennuksesta, vertailet itseäsi muihin ja esität arvioita muiden sairauden tilasta noin yleistävästi. Mitä taas Kelaan tulee, niin siellä ei tehdä kuntoutustukipäätöstä niille, joilla on kymmenien vuosien työhistoria. Että semmoista, hyvä sulle, jos pääset elämässä eteenpäin. Ja etenkin, jos pääset polkematta ja pilkkaamatta muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut vakva masennus 5v ja nyt keskivaikea 10v. Eli yhteensä 15v takana ja voin sanoa, että täälläkin näkee sitä mihin usein masentuneet vajoavat, siihen sellaiseen "ei tarvitse yrittää, haetaan sairasloma vaiheeseen" ja tätä ruokitaan ajatuksilla, ettei kukaan kuitenkaan työllistä tai ei saa sitä tai tätä aikaan. Sitten pyritään hakemaan sitä loppuelämän eläkettä, kun on päätetty antaa periksi.
Itse olen 15v ajan miltei koko ajan yrittänyt kuntoutua. Vaikeaa se on ollut en sitä väitä, mutta itse olen pääsemässä vihdoin ja viimein takaisin kouluttautumaan ja sieltä työelämään. Kun minulla oli vakava masennus niin silloin varsinkin halusi aina vaan antaa periksi ja olla olematte tekemättä mitään, mutta kyllä itse tajusin lopulta miten halusin itselleni paremman elämän. Nyt olen suostunut kaikkiin hoitoihin ja muihin päästäkseni päämäärään... oli muuten tällä asenteella hyvinkin helppo päästä kuntoutustuelle, koska kyllä kelakin osaa nähdä haluaako asiakas oikeasti kuntoutua vai ei.
Olet varmaankin paljon minua nuorempi ihminen, jolloin motiivi on tietysti toinen kuin näin lähes kuusikymppisenä. Ikävää, että sinäkin, jolla on kokemusta masennuksesta, vertailet itseäsi muihin ja esität arvioita muiden sairauden tilasta noin yleistävästi. Mitä taas Kelaan tulee, niin siellä ei tehdä kuntoutustukipäätöstä niille, joilla on kymmenien vuosien työhistoria. Että semmoista, hyvä sulle, jos pääset elämässä eteenpäin. Ja etenkin, jos pääset polkematta ja pilkkaamatta muita.
Maennukseen kai myös kuuluu sekin, että heittäydytään hitusen marttyyreiksi. Ei täällä kukaan (ainakaan minä) ole pilkkaamassa tai polkemassa, vaan keskustelemassa asiasta. Mutta jos jotain kritiikkiä esittää masentuneiden suuntaan, se otetaan heti pilkkauksena ja polkemisena. Mitään kritiikkiä ei kai voisi sitten esittää.
Olen minä tutustunut ikäisiisi ihmisiin, jotka ovat saaneet kuntoutustukipäätöksiä työhistorian jälkeenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Jep, mielenterveysongelmista kärsivien leimaaminen on kyllä syvältä. Tiedostan itsessänikin, että toimintakykyä merkittävästi heikentäviä mielialaoireita on ollut jo pari vuotta. Periaatteessa pitäisi hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin, mutta en halua tehdä sitä. Pelkään leimaantumista ja sitä, miten se voi vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa.
Olen tässä ketjussa kertonut pitkäaikaisen sairauden kuvastani ja omalta osaltani haluan tuoda esiin, että en mitään kadu niin paljon kuin sitä, etten ajoissa hakeutunut hoitoon. Syyt olivat samat kuin sinulla ja luulin kuormittavien asioiden poistumisen parantavan tilannetta. Niin ei koskaan käynyt. Hoitamattomana nämä ongelmat pahenevat ja liian urhea ei tulisi olla. Pari vuotta on pitkä aika. Sinun ei tarvitse kertoa yhtään kenenkään, että käyt lääkärissä mt-ongelman takia. Pidä se omana tietonasi, jos et halua jakaa. Se onnistuu aivan hyvin.
Kiitos fiksusta ja rohkaisevasta kommentista. Näinhan se järkitasolla menee, typerää on vain pitkittää ongelmia kun apuakin olisi saatavilla.
Itse en pelkää niinkään sitä, miten vapaa-ajalla tapaamani ihmiset suhtautuisivat, jos tietäisivät mielialaongelmista. Sen sijaan pelkään sitä, miten se voi vaikuttaa niin sanotulla virallisemmalla tasolla. Ketkä kaikki saa tietää mielenterveysongelmista? Pitääkö niistä kertoa esim. työnhaun yhteydessä? Voivatko ne estää työpaikan saannin? Voiko menneisyydessä olleet mielialaongelmat vaikuttaa edelleen kielteisesti työpaikan saantiin, vaikka mitään ongelmia ei enää olisikaan? Niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Pitäisi kai alkaa etsiä niitä vastauksia.
Muistan hyvin, kun olin vielä siinä vaiheessa, että tuollaisilla asioilla oli merkitystä. Terveys pitää laittaa kuitenkin ensimmäiselle, toiselle ja vielä kolmannellekin sijalle. Itse olen siinä vaiheessa että joudun miettimään, onko enää mitään syytä elää, jos alkaa esim. kuulla ääniä eikä sitä saada millään hoidolla pois. Jotkut jaksavat vielä sinnitellä siinäkin vaiheessa mutta itse taitaisin pistää pillit pussiin. En tiedä paljoa noista työmarkkina-asioista, mutta lähihoitajaksi ei ainakaan pääse, jos on psyyken kanssa ongelmia jo ennen koulutukseen hakeutumista. Se onkin ihan oikein. Liian vähän hoitajia vanhuksilla ja sitten nekin vielä olisi potilaita, ei hyvä.
Masennus ei vaikuta esimerkiksi lähihoitajaksi hakemiseen. Älä jaa täällä valheellista tietoa.
Jaan vain sitä samaa tietoa, joka minulle on annettu TE-toimiston ja Kelan yhteispalaverissa, joka järjestettiin työkykyarvioni jälkeisessä kuntoutusta ja uudelleenkoulutusta pohtivassa tapaamisessa Kelan virkailijan puolelta. Mutta ehkä sinä tiedät paremmin tai sitten on lähihoitajista kova pula. Omana mielipiteenäni sanoisin, ettei missään nimessä pitäisi ottaa raskaalle hoitoalalle avuttomia ympäröimään mt-potilaita, vaikka olisivat kuinka hyvässä kunnossa. Ennen oli jopa soveltuvuusarviointi. Silloin ei ollutkaan vanhustenhoidon kriisiä. Yksikin mielenvikainen hoitaja, joka kiusaa vanhusta on liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut vakva masennus 5v ja nyt keskivaikea 10v. Eli yhteensä 15v takana ja voin sanoa, että täälläkin näkee sitä mihin usein masentuneet vajoavat, siihen sellaiseen "ei tarvitse yrittää, haetaan sairasloma vaiheeseen" ja tätä ruokitaan ajatuksilla, ettei kukaan kuitenkaan työllistä tai ei saa sitä tai tätä aikaan. Sitten pyritään hakemaan sitä loppuelämän eläkettä, kun on päätetty antaa periksi.
Itse olen 15v ajan miltei koko ajan yrittänyt kuntoutua. Vaikeaa se on ollut en sitä väitä, mutta itse olen pääsemässä vihdoin ja viimein takaisin kouluttautumaan ja sieltä työelämään. Kun minulla oli vakava masennus niin silloin varsinkin halusi aina vaan antaa periksi ja olla olematte tekemättä mitään, mutta kyllä itse tajusin lopulta miten halusin itselleni paremman elämän. Nyt olen suostunut kaikkiin hoitoihin ja muihin päästäkseni päämäärään... oli muuten tällä asenteella hyvinkin helppo päästä kuntoutustuelle, koska kyllä kelakin osaa nähdä haluaako asiakas oikeasti kuntoutua vai ei.
Olet varmaankin paljon minua nuorempi ihminen, jolloin motiivi on tietysti toinen kuin näin lähes kuusikymppisenä. Ikävää, että sinäkin, jolla on kokemusta masennuksesta, vertailet itseäsi muihin ja esität arvioita muiden sairauden tilasta noin yleistävästi. Mitä taas Kelaan tulee, niin siellä ei tehdä kuntoutustukipäätöstä niille, joilla on kymmenien vuosien työhistoria. Että semmoista, hyvä sulle, jos pääset elämässä eteenpäin. Ja etenkin, jos pääset polkematta ja pilkkaamatta muita.
Maennukseen kai myös kuuluu sekin, että heittäydytään hitusen marttyyreiksi. Ei täällä kukaan (ainakaan minä) ole pilkkaamassa tai polkemassa, vaan keskustelemassa asiasta. Mutta jos jotain kritiikkiä esittää masentuneiden suuntaan, se otetaan heti pilkkauksena ja polkemisena. Mitään kritiikkiä ei kai voisi sitten esittää.
Olen minä tutustunut ikäisiisi ihmisiin, jotka ovat saaneet kuntoutustukipäätöksiä työhistorian jälkeenkin.
Perustelehan nyt ensin, miksi masentuneita pitäisi kritisoida. Ja mieluummin sitten jotain tieteellisempää faktaa peliin kuin se, että tunsit joskus jonkun, joka oli masentunut mutta että susta tuntui, että olisi se silti voinut sen verran jaksaa, että olisi roskat vienyt ja itsensä joskus pessyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Livija kirjoitti:
Jep, mielenterveysongelmista kärsivien leimaaminen on kyllä syvältä. Tiedostan itsessänikin, että toimintakykyä merkittävästi heikentäviä mielialaoireita on ollut jo pari vuotta. Periaatteessa pitäisi hakeutua mielenterveyspalveluiden piiriin, mutta en halua tehdä sitä. Pelkään leimaantumista ja sitä, miten se voi vaikuttaa elämääni tulevaisuudessa.
Olen tässä ketjussa kertonut pitkäaikaisen sairauden kuvastani ja omalta osaltani haluan tuoda esiin, että en mitään kadu niin paljon kuin sitä, etten ajoissa hakeutunut hoitoon. Syyt olivat samat kuin sinulla ja luulin kuormittavien asioiden poistumisen parantavan tilannetta. Niin ei koskaan käynyt. Hoitamattomana nämä ongelmat pahenevat ja liian urhea ei tulisi olla. Pari vuotta on pitkä aika. Sinun ei tarvitse kertoa yhtään kenenkään, että käyt lääkärissä mt-ongelman takia. Pidä se omana tietonasi, jos et halua jakaa. Se onnistuu aivan hyvin.
Kiitos fiksusta ja rohkaisevasta kommentista. Näinhan se järkitasolla menee, typerää on vain pitkittää ongelmia kun apuakin olisi saatavilla.
Itse en pelkää niinkään sitä, miten vapaa-ajalla tapaamani ihmiset suhtautuisivat, jos tietäisivät mielialaongelmista. Sen sijaan pelkään sitä, miten se voi vaikuttaa niin sanotulla virallisemmalla tasolla. Ketkä kaikki saa tietää mielenterveysongelmista? Pitääkö niistä kertoa esim. työnhaun yhteydessä? Voivatko ne estää työpaikan saannin? Voiko menneisyydessä olleet mielialaongelmat vaikuttaa edelleen kielteisesti työpaikan saantiin, vaikka mitään ongelmia ei enää olisikaan? Niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Pitäisi kai alkaa etsiä niitä vastauksia.
Muistan hyvin, kun olin vielä siinä vaiheessa, että tuollaisilla asioilla oli merkitystä. Terveys pitää laittaa kuitenkin ensimmäiselle, toiselle ja vielä kolmannellekin sijalle. Itse olen siinä vaiheessa että joudun miettimään, onko enää mitään syytä elää, jos alkaa esim. kuulla ääniä eikä sitä saada millään hoidolla pois. Jotkut jaksavat vielä sinnitellä siinäkin vaiheessa mutta itse taitaisin pistää pillit pussiin. En tiedä paljoa noista työmarkkina-asioista, mutta lähihoitajaksi ei ainakaan pääse, jos on psyyken kanssa ongelmia jo ennen koulutukseen hakeutumista. Se onkin ihan oikein. Liian vähän hoitajia vanhuksilla ja sitten nekin vielä olisi potilaita, ei hyvä.
Masennus ei vaikuta esimerkiksi lähihoitajaksi hakemiseen. Älä jaa täällä valheellista tietoa.
Jaan vain sitä samaa tietoa, joka minulle on annettu TE-toimiston ja Kelan yhteispalaverissa, joka järjestettiin työkykyarvioni jälkeisessä kuntoutusta ja uudelleenkoulutusta pohtivassa tapaamisessa Kelan virkailijan puolelta. Mutta ehkä sinä tiedät paremmin tai sitten on lähihoitajista kova pula. Omana mielipiteenäni sanoisin, ettei missään nimessä pitäisi ottaa raskaalle hoitoalalle avuttomia ympäröimään mt-potilaita, vaikka olisivat kuinka hyvässä kunnossa. Ennen oli jopa soveltuvuusarviointi. Silloin ei ollutkaan vanhustenhoidon kriisiä. Yksikin mielenvikainen hoitaja, joka kiusaa vanhusta on liikaa.
Minulle on sanottu, että henkilön oma suhtautuminen ja kyky tulla toimeen sairaudensa kanssa vaikuttaa. Itselleni sanottiin, jos tuo ala kiinnostaisi niin varmasti pääsisin.
Joten sinulle on varmaan sanottu noin, koska näkevät sinun olevan juuri sitä mitä kuvailet: mielenvikainen henkilö, joka kiusaisi vanhuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko koeillut asenteen muutosta?
Se on haastavaa mutta saattaa toimia hyvinkin.
Meinaatko, että asennemuutokseni vaikuttaisi työkyvyttömyyseläkepäätöksen tekijään jotenkin?
Se että sinua ei huvita mennä töihin ei tee sinusta työkyvytöntä.
Kuvittele että olet flunssassa oikein korkeassa kuumeessa, nukuttaa, et pääse liikkeelle koska elimistösi ei toimi, olet aivan tokkurassa, menetkö silti töihin tai paremminkin oletko työkykyinen?
Vähennä noista oireista kuume ja flunssa, vaikea masennus voi tuntua juuri tuolta, et pysty syömään, saatii tekemään mitään, pelkkä kaupassakäynti vie voimasi, taistelet mielesi kanssa huonoudestasi koska olet masentunut, elämän jatkamisen järkevyydestä koska et saa iloa enää mistään, etkä kykene edes perusasioihin.
Kuka ihme tuollaista haluaisi? Siihen ei asenne auta, kun aivot eivät toimi normaalilla tavalla.
Masennus on sairaus siinä missä moni muukin perinnöllinen sairaus kuten vaikkapa reuma jos traumasta lähtöisin voisi sitä verrata kolarissa saatuun aivovammaan.
-sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni masentuneista on katsonut tuon youtube linkin?
Ei montaa peukkua näy?
Eli kun en tee mitään voin olla rauhassa sohvalla kissan kanssa.
Ahaa sinäkö keksit että tuolla ajatuksen muutoksella parannetaan sairaus joka on aivoissa, selvä homma.
Et tainnut itse lukea kommentteja jossa kerrottiin että masennus ei ole aina kytköksissä ajatuksiin.
Positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen voi myös masentua, tällaisia tapauksia on miljoonittain ja tietoa kyllä löytyisi netistä ja kirjoista, jos viitsisit youtube videoltasi muuta tietoa etsiä.
Kerro minulle miten perinnöllinen sairaus ajatuksilla muuttuisi, voiko negatiiviset ajatukset periä vaikka olisi asunut ikänsä eri ympäristössä kuin lähisuku?
Vierailija kirjoitti:
Fiksut ihmiset tietävät mitä masennus on ja ymmärtävät. Niillä, jotka lyttäävät ja haukkuvat toisia ihmisiä, on itsellään ongelmia. Keskustelupalstoillakin nyt liikkuu kaikenlaista porukkaa.
Itse koen sympatiaa kaikkia sairaita kohtaan, oli se sairaus sitten henkistä tai fyysistä laatua. Ilmankin mitään sairautta tai muuta rajoitusta elämä voi olla hankalaa, saati sitten sellaisen kanssa.
Itselläni on paniikki-/ahdistushäiriö, johon lääkkeet auttavat hyvin. Nykyään pärjään aika pienellä annoksella ja pystyn käymään töissä. Psykoterapiassakin kävin pari vuotta.
V-tun narkkari ja stanan MK ultran nukke!!! Painu h-vettiin!!!
No ei oikeesti, I feel you. Itse olen saanut juuri tuon kaltaisia viestejä täällä kun olen puhunut kokemuksistani. Lisäksi terapiassa mun lääkkeiden käyttöä on kritisoitu ja sen takia lopetinkin siellä kulkemisen. Pelkkää syyllistystä ja sitten vanhempieni syyllistämistä, halusin nimenomaan purkaa koulu- ja työpaikkakiusaamisen aiheuttamia traumoja ja saada tukea sille, että pääsisin pillereistä lopullisesti eroon. Terapia vain pahensi oloani kun kaikki käytiin läpi syyllistämisen kautta.
Nyt sitten tarvitsen 15 mg että selviän... Töissä pystyn kyllä käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksut ihmiset tietävät mitä masennus on ja ymmärtävät. Niillä, jotka lyttäävät ja haukkuvat toisia ihmisiä, on itsellään ongelmia. Keskustelupalstoillakin nyt liikkuu kaikenlaista porukkaa.
Itse koen sympatiaa kaikkia sairaita kohtaan, oli se sairaus sitten henkistä tai fyysistä laatua. Ilmankin mitään sairautta tai muuta rajoitusta elämä voi olla hankalaa, saati sitten sellaisen kanssa.
Itselläni on paniikki-/ahdistushäiriö, johon lääkkeet auttavat hyvin. Nykyään pärjään aika pienellä annoksella ja pystyn käymään töissä. Psykoterapiassakin kävin pari vuotta.
V-tun narkkari ja stanan MK ultran nukke!!! Painu h-vettiin!!!
No ei oikeesti, I feel you. Itse olen saanut juuri tuon kaltaisia viestejä täällä kun olen puhunut kokemuksistani. Lisäksi terapiassa mun lääkkeiden käyttöä on kritisoitu ja sen takia lopetinkin siellä kulkemisen. Pelkkää syyllistystä ja sitten vanhempieni syyllistämistä, halusin nimenomaan purkaa koulu- ja työpaikkakiusaamisen aiheuttamia traumoja ja saada tukea sille, että pääsisin pillereistä lopullisesti eroon. Terapia vain pahensi oloani kun kaikki käytiin läpi syyllistämisen kautta.
Nyt sitten tarvitsen 15 mg että selviän... Töissä pystyn kyllä käymään.
Suomessa suurin osa terapeuteista on erikoistunut dynaamiseen terapiaan, ja sen takia psykoterapian hoitotulokset ovat maassamme huonot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni masentuneista on katsonut tuon youtube linkin?
Ei montaa peukkua näy?
Eli kun en tee mitään voin olla rauhassa sohvalla kissan kanssa.
Ahaa sinäkö keksit että tuolla ajatuksen muutoksella parannetaan sairaus joka on aivoissa, selvä homma.
Et tainnut itse lukea kommentteja jossa kerrottiin että masennus ei ole aina kytköksissä ajatuksiin.
Positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen voi myös masentua, tällaisia tapauksia on miljoonittain ja tietoa kyllä löytyisi netistä ja kirjoista, jos viitsisit youtube videoltasi muuta tietoa etsiä.
Kerro minulle miten perinnöllinen sairaus ajatuksilla muuttuisi, voiko negatiiviset ajatukset periä vaikka olisi asunut ikänsä eri ympäristössä kuin lähisuku?
Jos masennus olisi pelkästään aivojen kemikaaleihin perustuva, silloin lääkkeet hoitaisivat sen.
Ahaa sinäkö keksit että tuolla ajatuksen muutoksella parannetaan sairaus joka on aivoissa, selvä homma.
Et tainnut itse lukea kommentteja jossa kerrottiin että masennus ei ole aina kytköksissä ajatuksiin.
Positiivinen ja elämänmyönteinen ihminen voi myös masentua, tällaisia tapauksia on miljoonittain ja tietoa kyllä löytyisi netistä ja kirjoista, jos viitsisit youtube videoltasi muuta tietoa etsiä.
Kerro minulle miten perinnöllinen sairaus ajatuksilla muuttuisi, voiko negatiiviset ajatukset periä vaikka olisi asunut ikänsä eri ympäristössä kuin lähisuku?
Mieliala on aivojen asia. Perinnöllinen sairaus on vain altius saada muita herkemmin joku sairaus. Ei muuta.
Hokemalla tuota että kun isoäidillä oli saat sen 100% varmuudella.
Jotkut sanoo että 80% sairauksista on psykosomaattisia, toiset sanoo 98%.
Katsoitko videon, voin arvata ettet katsonut. Mutta silti sinulla on mielipide siitä ettei se auta mitään.
Kiliseekö mikään kello nyt?
Luulosairas huutaa esim. Mieskohteelle usein omista ongelmistaan.
Ei kuune tai flunnsa suinkaanxtarkoita että olisit elämäsi masentunut jne. kun joku "ääliö" kehittää..
Itse olen ollut lapsesta asti enemmän ja vähemmän masentunut ja ahdistunut. En vähättele masennusta, mutta kyllä joskus kalskahtaa korvaan, kun työkaveri hakee saikkua masennuksen vuoksi, kun: koira kuoli, esimies huomautti virheestä, poikakaveri jätti yms.
Omien olojen kanssa olen pärjännyt, koska nuorena en edes tiennyt, että paha oloni voisi olla masennusta. Ei niistä 70-luvulla puhuttu. Porskutti vain eteen päin ja ajatteli, että aina vituttaa. Nuoruus oli aika kauheaa välillä, mutta mitäpä noita jauhamaan koko ikäänsä. Nykyään tiedostan jo kaudet, jolloin alkaa rintaan tulla se tuttu puristava tunne. Onneksi en pelkää enää niitä, koska tiedän, että ne menee ohi siinä kuin on tulleetkin. Eivät onneksi ole kroonistuneet ja menneet niin pahaksi, että lamaisivat minut.
Mutta juuri nämä "marsuni kuoli, haen saikkua masennuksen vuoksi" pilaa koko masennusdiagnoosin. Kaikkia masentuneita aletaan pitämään tyhjän kitisijöinä ja laiskureina, jotka haluaa vain ylimääräistä lomaa saikulla
Kiitos fiksusta ja rohkaisevasta kommentista. Näinhan se järkitasolla menee, typerää on vain pitkittää ongelmia kun apuakin olisi saatavilla.
Itse en pelkää niinkään sitä, miten vapaa-ajalla tapaamani ihmiset suhtautuisivat, jos tietäisivät mielialaongelmista. Sen sijaan pelkään sitä, miten se voi vaikuttaa niin sanotulla virallisemmalla tasolla. Ketkä kaikki saa tietää mielenterveysongelmista? Pitääkö niistä kertoa esim. työnhaun yhteydessä? Voivatko ne estää työpaikan saannin? Voiko menneisyydessä olleet mielialaongelmat vaikuttaa edelleen kielteisesti työpaikan saantiin, vaikka mitään ongelmia ei enää olisikaan? Niin paljon kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta. Pitäisi kai alkaa etsiä niitä vastauksia.