Minkä takia lapsia piti ennen vanhaan rangaista? Ja usein vielä aika julmilla tavoilla?

Miksei lasten kanssa keskusteltu ja opetettu sitä millaista on hyvä käytös? Ja eikö vanhemmilla siinä risua heiluttaessa, lasta nurkassa seisottaessa tai kotiarestia vahtiessa tms. käynyt yhtään mielessä, että "mitä jos minä itse olisin tuossa rangaistavana?" Että miltä aikuisesta tuntuisi jos häntä kotona rangaistaisiin omista kiukutteluistaan ja laiminlyönneistään ja että mikä olisi silloin rankaisun jälkeen rangaistun ja rankaisijan suhde? Tuskin kovin turvallinen ja luottamuksellinen ainakaan.

Vai oliko rankaisussa kyse siitä, että lapselta odotettiin 100% tottelevaisuutta eli piti totella kuin kone eikä näyttää omaa tahtoa? Nykyään onneksi tajutaan, että tietty tottelemattomuus on hyvästä lapselle ja opettaa tervettä itsetuntoa ja kyseenalaistamista.