Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä suomalaisten vahingonilo johtuu?
01.05.2019 |
Tuli mieleen noista masennuslääkekeskusteluista. ”Haha tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ei mulla muuta 😂” sitten jos joku on asunut ulkomailla ja muuttaa suomeen takaisin se on maitojunalla takasi tullut luuseri. Myös yrittäjille toivotaan pahaa.
En ihmettele miksi suomessa monet joutuu syömään masennuslääkkeitä ja käymään terapiassa. Niin olen minäkin, tuollaisen vahingoniloisen kiusaamisen uhri.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ’vahingonilo’ englanniksi?
Sanoppa muuta. Ulkomailla kyseistä ilmiötä ei edes tunneta. -ap
Sanopa - EI sanoPPA.
Prkl herneKKeitto 👺
Siis todella ärsyttävää, että jotkut lausuu ton kahdella koolla. Se on hernekeitto.
Se ei ole S-marketia vaan S- markettia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on ’vahingonilo’ englanniksi?
Sanoppa muuta. Ulkomailla kyseistä ilmiötä ei edes tunneta. -ap
Sanopa - EI sanoPPA.
Prkl herneKKeitto 👺
Siis todella ärsyttävää, että jotkut lausuu ton kahdella koolla. Se on hernekeitto.
Olet väärässä:
"Loppukahdennus tapahtuu paitsi sanojen rajalla myös yhdyssanoissa osien rajalla sekä sanan lopussa liitepartikkelin* edellä, esim. kirjekuori [ kirjekkuori], liikennemerkki [liikennemmerkki], hernekeitto [hernekkeitto], täytekakku [täytekkakku], liikenneopetus [liikenne''opetus], saastealue [saaste''alue], annapas [annappas], kirjekin [kirjekkin]."
Miksi taas rasistinen aloitus suomalaisista?
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu leuhkiminen ja pröystäily. Jos joku lähtee esim. tällä asenteella ulkomaille luomaan uraa ja palaa maitojunalla takaisin, niin joutuu automaattisesti naurunalaiseksi Suomessa. Jos olet vaatimaton ja luot uraa, niin ei sinua kohtaan Suomessa olla vahingoniloisia.
Yleensä pröystäilijöillä on tarve myös haukkua Suomea, joten ihan oikein, että saavat kunnon lumipesun.
Hyvä esimerkki on Saara Aalto.
Käsi ylös jos tunsit vahingon iloa sipilää kohtaan kun vaalitulos selvisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette tiedä mitään vahingonilosta niin kauan kun ette ole käyneet tai asuneet Venäjällä, Ranskassa tai Englannin snobipaikoissa.
Vierailija kirjoitti:
Käsi ylös jos tunsit vahingon iloa sipilää kohtaan kun vaalitulos selvisi.
Sinisten tuloksesta olin erittäin vahingoniloinen enkä edes häpeä 😍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu leuhkiminen ja pröystäily. Jos joku lähtee esim. tällä asenteella ulkomaille luomaan uraa ja palaa maitojunalla takaisin, niin joutuu automaattisesti naurunalaiseksi Suomessa. Jos olet vaatimaton ja luot uraa, niin ei sinua kohtaan Suomessa olla vahingoniloisia.
Yleensä pröystäilijöillä on tarve myös haukkua Suomea, joten ihan oikein, että saavat kunnon lumipesun.
Hyvä esimerkki on Saara Aalto.
Tää on vähän eri asia. Naureskellaan täällä työteliäille ja kohteliaille ihmisille, näkyy korkeina työpaikkakiusaamisen tilastoina.
Ja btw miksi aina mt-ongelmaisille sanotaan että heidän sairaus on oma vika, ja sitten kun yrittää hakea apua niin sekin on typerää? Eihän rasvamaksasta tai keuhkosyövästä kärsiville puhuta noin, vaikka nuo on lähes aina myös "oma vika".
No näin kasvatettiin lapsetkin vielä 70-80 luvuilla. Mun onat VANHEMMAT on mulle olleet aina pahansuopia ja vahingoniloisia, ja ovat ihan liekeissä vahingonilostaan jos mulle käy jotain ikävää. Esim kun sain YTssä potkut, ne soitti mulle ILKKUMISPUHELUITA muutamana päivänä. Siis tyyliin häähhää, siitäs sait, ihan oikein sulle, sait mitä snsaitsit ja nytpä et luule itsestäs liikoja.
No en ole koskaan luullut itsestä liikoja kyn itsetunto murskattu jo pikkutaaperona.
Ilkuttiin, pilkattiin, ivattiin ja naureskeltiin pilkallisesti - ja epäonnistumisista oikein riehaannuttiin. Mitään kannustavas tsi kehuvaa eivät ole sanoneet ikinä.
En voi sanoa rakastavani vanhempiani tippaakaan. Lähinnä inhoon ja vihaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaan olevani Suomessa masentunut. Ei tarvi kuin mennä Ruotsiin niin ihmiset ovat kaikille ystävällisiä. Suomessa oman maan urheilijoita haukutaan jos eivät voita kultaa, ja myös euroviisuedustajia. Ruotsissa tämmöisiin suhtaudutaan huumorilla.
Sama. Luulin, että minussa on jotain vikaa, mutta sain sitten mahdollisuuden asua vähän aikaa etelä euroopassa ja miten ystävällisesti ihmiset kohtelivat minua ja sain heti paljon ystäviä. Sain jopa tyttöystävän jonka kanssa olin sen aikaa kun siellä asuin. Viikon jälkeen itkin, mutta en itkenyt surusta vaan ilosta.
Miksi asia on näin? Miksemme ole ystävällisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua on kiusattu, lytätty ja pilkattu niin paljon, että iloitsen jutuista, missä kiusaajalle, lyttääjälle ja pilkkaajalle käy huonosti. Jonkun tavallisen kiltin ja mukavan ihmisen vastoinkäymiset ei naurata. Esimerkiksi nautin tämänkin foorumin jutuista, joissa pettäjälle käy lopulta huonosti, ruikuttaa ehkä takaisin muttei pääse ym.
Vierailija kirjoitti:
No näin kasvatettiin lapsetkin vielä 70-80 luvuilla. Mun onat VANHEMMAT on mulle olleet aina pahansuopia ja vahingoniloisia, ja ovat ihan liekeissä vahingonilostaan jos mulle käy jotain ikävää. Esim kun sain YTssä potkut, ne soitti mulle ILKKUMISPUHELUITA muutamana päivänä. Siis tyyliin häähhää, siitäs sait, ihan oikein sulle, sait mitä snsaitsit ja nytpä et luule itsestäs liikoja.
No en ole koskaan luullut itsestä liikoja kyn itsetunto murskattu jo pikkutaaperona.Ilkuttiin, pilkattiin, ivattiin ja naureskeltiin pilkallisesti - ja epäonnistumisista oikein riehaannuttiin. Mitään kannustavas tsi kehuvaa eivät ole sanoneet ikinä.
En voi sanoa rakastavani vanhempiani tippaakaan. Lähinnä inhoon ja vihaan.
Harmi, että vanhempasi eivät saaneet mielenterveyspalveluita ajallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No näin kasvatettiin lapsetkin vielä 70-80 luvuilla. Mun onat VANHEMMAT on mulle olleet aina pahansuopia ja vahingoniloisia, ja ovat ihan liekeissä vahingonilostaan jos mulle käy jotain ikävää. Esim kun sain YTssä potkut, ne soitti mulle ILKKUMISPUHELUITA muutamana päivänä. Siis tyyliin häähhää, siitäs sait, ihan oikein sulle, sait mitä snsaitsit ja nytpä et luule itsestäs liikoja.
No en ole koskaan luullut itsestä liikoja kyn itsetunto murskattu jo pikkutaaperona.Ilkuttiin, pilkattiin, ivattiin ja naureskeltiin pilkallisesti - ja epäonnistumisista oikein riehaannuttiin. Mitään kannustavas tsi kehuvaa eivät ole sanoneet ikinä.
En voi sanoa rakastavani vanhempiani tippaakaan. Lähinnä inhoon ja vihaan.
Harmi, että vanhempasi eivät saaneet mielenterveyspalveluita ajallaan.
No, tuollaisia vanhempia on suomi pullollaan eikä kyse ole aina hulluudesta vaan sillasta vihasta lapsia kohtaan. Monet vanhemmat teki lapset pakotettuina, ja sit kostivat katkerana lapsilleen. Meidän paskasuvussa lapsi on pilkttu ja nöyryytetty satoja vuosia. Nyt oon ela joka uskalsi lopettaa lasten kaltoinkohtelun.
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole ikinä muka itse tuntenut vahingoniloa? Minä olen tuntenut sitä esim. kun jollekin ääliölle on käynyt huono tuuri tai on vaan saanut ansionsa mukaan. Ei kai kukaan iloitse mukavan ihmisen kokemista vastoinkäymisistä, mutta Suomessa on paljon hyvin epämiellyttäviä ihmisiä, joten vahingonilollekin on syynsä.
En ole ap, mutta vastaukseni: ei, en ole koskaan tuntenut vahingoniloa. En ymmärrä tuota tunnetta ollenkaan, ihan vieras ja omituinen juttu minulle. Iloitsisin kun jotain pahaa tapahtuu toiselle ihmiselle? Ihan outo ajatus.
Esim ajattelen Donald Trumpista erittäin negatiivisesti, hän on mielestäni jättimäinen ääliö. Mutta jos hän huomenna jää auton alle ja kuolee niin en minä riemuitse. Ajattelen sitten vain "sääli että hänelle kävi pahasti, toivottavasti hän ei kauheasti kärsinyt kipua siinä onnettomuudessa, mutta hyvä että hän ei enää ole presidentti".
Olenko jotenkin liian yksinkertainen debiili naiivi ihminen tuntemaan vahingoniloa? Vai liian kiltti ja hyväntahtoinen enkeli? Vai mikä minussa on vikana? Vai onkohan kaikissa vahingoniloon kykenevissä ihmisissä jotain pahasti vialla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole ikinä muka itse tuntenut vahingoniloa? Minä olen tuntenut sitä esim. kun jollekin ääliölle on käynyt huono tuuri tai on vaan saanut ansionsa mukaan. Ei kai kukaan iloitse mukavan ihmisen kokemista vastoinkäymisistä, mutta Suomessa on paljon hyvin epämiellyttäviä ihmisiä, joten vahingonilollekin on syynsä.
En ole ap, mutta vastaukseni: ei, en ole koskaan tuntenut vahingoniloa. En ymmärrä tuota tunnetta ollenkaan, ihan vieras ja omituinen juttu minulle. Iloitsisin kun jotain pahaa tapahtuu toiselle ihmiselle? Ihan outo ajatus.
Esim ajattelen Donald Trumpista erittäin negatiivisesti, hän on mielestäni jättimäinen ääliö. Mutta jos hän huomenna jää auton alle ja kuolee niin en minä riemuitse. Ajattelen sitten vain "sääli että hänelle kävi pahasti, toivottavasti hän ei kauheasti kärsinyt kipua siinä onnettomuudessa, mutta hyvä että hän ei enää ole presidentti".
Olenko jotenkin liian yksinkertainen debiili naiivi ihminen tuntemaan vahingoniloa? Vai liian kiltti ja hyväntahtoinen enkeli? Vai mikä minussa on vikana? Vai onkohan kaikissa vahingoniloon kykenevissä ihmisissä jotain pahasti vialla?
Jotkut nauttivat kun pääsevät satuttamaan muita. Heitä kutsutaan sadisteiksi.
Jotkut taas eivät ikinä pystyisi satuttamaan muita vaikka kuinka yrittäisivät itseään siihen ajaa, muiden satuttaminen on niin täysin heidän luontonsa vastaista. En tiedä miksikä heitä kutsutaan.
Tämä vahingonilo saattaa nykypäivänä myös kummuta siitä, että olemme varsin yksilökeskeinen kulttuuri. Oman edun tavoittelua opetetaan jo päiväkodeissa ja kouluissa..... minä minä minä.... täällä ollaan voimakkaan kilpailuhenkisiä ja ja kaikkien muiden haukkuminen on ihan kansanhuvi.
Myös ylisukupolvinen heikko itsetunto on varmasti yksi suurimmista syistä tähän kateellisuyteen.
Haukutaan ne kenellä menee paremmin kuin itsellä koska se ärsyttää (ollaan siis kateellisia) ja haukutaan nekin joilla menee heikommin koska siitä saadaan edes vähän lisää omanarvon tuntua.
Vierailija kirjoitti:
No näin kasvatettiin lapsetkin vielä 70-80 luvuilla. Mun onat VANHEMMAT on mulle olleet aina pahansuopia ja vahingoniloisia, ja ovat ihan liekeissä vahingonilostaan jos mulle käy jotain ikävää. Esim kun sain YTssä potkut, ne soitti mulle ILKKUMISPUHELUITA muutamana päivänä. Siis tyyliin häähhää, siitäs sait, ihan oikein sulle, sait mitä snsaitsit ja nytpä et luule itsestäs liikoja.
No en ole koskaan luullut itsestä liikoja kyn itsetunto murskattu jo pikkutaaperona.Ilkuttiin, pilkattiin, ivattiin ja naureskeltiin pilkallisesti - ja epäonnistumisista oikein riehaannuttiin. Mitään kannustavas tsi kehuvaa eivät ole sanoneet ikinä.
En voi sanoa rakastavani vanhempiani tippaakaan. Lähinnä inhoon ja vihaan.
Täällä toinen tuon aikakauden lapsi / nuori joka ei nyt ihan ehkä noin räikeää kohtelua ole saanut, mutta ikävää ja jäljet jättävät oli sekin että minua ei koskaan kannustettu ja kehuttu saati edes zempattu.
Se ei tainnut kuulua tuon aikakauden vanhemmille. Lapsia pidettiin aina hierarkiassa alempana, eikä heitä haluttu nostaa jalustalle, pikemminkin vähän latistettiin jotta heistä tulee nöyriä eivätkä luule itsestään liikoja. Kylmä ja etäinen suhde vanhemmilta lapsiin päin oli hyvin yleistä. Moni äiti myös kadehti lastensa menestystä, joillakin jopa ulkonäköä ja tämä näkyy kohtelussa.
Olen joskus jopa miettinyt että se "äidinrakkaus" taitaa olla keksitty asia koska niin moni äiti ei oikeasti välitä lapsistaan, vaan on valmis jopa lyttäämään, vähättelemään, olemaan vahingoniloinen omalle jälkikasvulleen. Ihmisen pitää kyllä olla todella heikkoitsetuntoinen ja katkera jotta voi tuntea lapsensa haastavasta elämäntilanteesta vahingoniloa. Eikö vanhempien pitäisi iloita menestyksestä ja osoittaa empatiaa menetyksestä.
Itse en edes juurikaan puhu asioistani äidilleni, ei hän edes ymmärrä enää tätä maailmanmenoa eikä hän jonkinasteisena tunnevammaisena välttämättä reagoi mitenkään vaikka sanonkin jotain. Hänen on vaikea tuoda esille eteenkään mitään positiivista tunnetta.
En ole asunut muualla enkä voi verrata muita kansoja, mutta kyllä me pimeässä yksin 8 kk mököttävät pohjoismaalaiset ollaan niin hiton umpimielistä ja vihaista (katkeraa) kansaa että ei ihme jos ollaan toisillemme ilkeitä ja kateellisia.
Toisaalta tällainen kermapersauksien hyvinvointiyhteiskunta jossa korostetaan voimakkaasti yksilökeskeisyyttä voi tehdä meistä myös hyvin negatiivisia. Olemme introvertteja yksin selviytyjiä joilla on kaikki hyvin, liian hyvin, verrattuna moneen muuhun valtioon.
Meillä Suomessa kuin muuallakin maailmassa tutkijat sanovat että korona ajan eristäytyminen ja (Suomessa) viimeisenki yhteisöllisyyden lopettaminen on jättänyt jälkensä. Ihmisistä on tullut ilkeitä toisille, nuorilla se näkyy jopa erittäin aggressiivisena käytöksenä. Ihmisistä on tullut entistä häijympiä, käytöstavat katoavat jne.... Itse huomaan tätä useammassakin tuttavassani (joskus myös itsessäni) miten heitä ärsyttää kaikki, puhutaan pahaa muista ja haukutaan ihan kaikki mikä vaan pystytään ja pahinta on se että ollaan avoimen vahingoniloisia muiden epäonnesta. Tämä on hälyyttävää.
Alue: Aihe vapaa
Syitä
1. Alhainen empatiakyky joka johtuu kehittymättömästä psyykeestä.
2. Tunne epäonnistumisesta, elämä ei maistu enää miltään.
3. Älykkyyden krooninen puute joka aiheutuu aivojen ja ajattelun puutteesta.
4. Huono itsetunto ja tunne siitä, että maailma on velkaa, tähän vaikuttavat edellä mainitut sekä esim. alkoholismi.
5. Virikkeiden puute, ei ole uskallusta mennä unelmien perässä vaan toistetaan yleisesti pätevää kaavaa: lapset, asuntolaina, auto ja tämän jälkeen pidetään naapuri kateellisena kilpavarustelulla.
6. Juostaan katkerana oravanpyörässä ja syytetään niitä jotka alkavat oirehtia sairaassa markkinatalouden sanelemassa maailmassa.
Tässä muutama syy, jokainen saa päätellä kuka todellisuudessa on sairas.