Miksi kouluissa pakotetaan pitämään esitelmiä luokan edessä?

Peruskoulun esitelmiä ei oikein voi verrata myöhempien opiskelujen ja varsinkaan työelämän esityksiin. Koulussahan asetelma on usein se, että kuulijakuntaa ei voisi vähempää kiinnostaa esitelmän aihe, vaan keskitytään siihen esiintyjään. Ei siinä todellakaan opi yhtään mitään tulevaa ajatellen.

T: punastelija

Esitelmät eivät olleet kivoja. Kerran jouduin vaihtamaan aihetta, ettei joku pullea-ääliö-poika härnäisi koko ajan. En vieläkään nauti ideasta olla ihmisten edessä.

Itse pelkäsin yläasteen alkupuolella esitelmien ja puheiden pitämistä luokan edessä. Kädet tärisivät, posket punoittivat ja ääni värisi. Yhdeksännellä luokalla, kun olin pitänyt jo monta esitelmää aloinkin pitää siitä. Ymmärsin, että moni sosiaalinenkin ihminen pelkäsi esitelmiä, joten olimme kaikki samassa veneessä ja pelko epäonnistumisesta oli turha. Vaikka teinit osaavat olla ilkeitä toisilleen ei ainakaan meidän luokassa naurettu toisten esitelmille.

Esitelmän pitäminen on muutenkin hyvä oppimisprosessi ja kokeessa varmasti muistaa, jos koekysymys liittyy omaan esitelmään. Ensin suunnittelu, sitten esitelmän tekeminen, harjoittelu ja lopulta esiintyminen muulle luokalle. Oiva tapa oppia asia perusteellisesti.

Omasta mielestä etenkin lukiossa oli mukavaa, kun oli esitelmä tunteja. Rentoa kun sai vain kuunnella muiden esitelmiä ja pitää ohessa oman esitelmän. Asenne ratkaisee lopulta aika paljon. Jos miettii kokoajan epäonnistumista niin aivan varmasti epäonnistuukin tai ainakin tuntuu vielä esitelmän jälkeen ahdistavalta. Jos taas ei ota itseään liian vakavasti niin esitelmät voivat olla ihan kiva tapa oppia uutta:)

Toki omasta mielestäni esitelmät voisivat olla ainakin useinmiten ryhmä- tai paritöitä niin tilanne voisi olla helpompi myös ei niin paljon esiintymisestä pitäville.

Joko pienestä pitäen monia kertoja tai sitten ei ollenkaan. Itselläni oli elämäni eka esitelmä 7-luokalla. Näen siitä vieläkin painajaisia.

Olen ihan samaa mieltä aloituksen kanssa. Mun lapsuudessa myös laulukokeet pidettiin luokan edessä. Kamalaa nöyryyttämistä.

Esitelmien pidosta sanottiin, et sit siihen muka tottuu, kun esiintyy usein. Tulee lopulta helpommaksi.Ei pidä paikkaansa. Oikeasti ujot ja esiintymisestä ahdistuvat ihmiset ovat sellaisia koko ikänsä. Itselle puhkesi paniikkihäiriö kun väkisin vaan pakotin ja pakotin itseäni mukavuusrajojeni yli.

Pelkääville pitäisi saada rauhoittava lääkettä. Ottaisivat sitten sitä ennen esitelmää.

Tulisi hyviä esiintymoskokemuksia ja ehkä oppisi olemaan myöhemmin ilmankin.

Jännä. Täällä on paljon ihmisiä, jotka inhoavat esitelmän pitoa mutta juuri sen tähden sitten täällä palstalla ’esitelmöivät’. Kaikki on treenattavissa, myös puheen pitäminen isossa joukossa.

Olen miettinyt samaa. Itse tuskailin ihan saman asian kanssa kun olin koulussa. Peruskoulussa rämmin jotenkin nuo läpi, ammattikoulussa puhuin asiasta opettajani kanssa ja teimme minulle ja muutamalle muulle saman asian kanssa panikoiville erikoisjärjestelyn. Meille sanottiin, että tehkää esitykset valmiiksi, laitetaan teidät viimeiseksi listalle, miettikää jos kuitenkin uskaltaisitte pitää esitykset luokan edessä, mutta jos ette uskalla, pidetään ne välitunnilla vain tälle opettajalle ja toisillemme. Meitä ei ollut kuin 4 plus opettaja, joten auttoi paljon. Itse uskalsin muutaman pitää luokalle, mutta aikuisena minulla todettiin paha sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö.

Pääsin noista eroon itsekseni, koskaan en lääkkeitä syönyt, mutta uskon pakottamisen pahentaneen tilannettani, ikä olisi voinut itsellään viedä jännityksen pois.

Vierailija kirjoitti:

Itse pelkäsin yläasteen alkupuolella esitelmien ja puheiden pitämistä luokan edessä. Kädet tärisivät, posket punoittivat ja ääni värisi. Yhdeksännellä luokalla, kun olin pitänyt jo monta esitelmää aloinkin pitää siitä. Ymmärsin, että moni sosiaalinenkin ihminen pelkäsi esitelmiä, joten olimme kaikki samassa veneessä ja pelko epäonnistumisesta oli turha. Vaikka teinit osaavat olla ilkeitä toisilleen ei ainakaan meidän luokassa naurettu toisten esitelmille.

Esitelmän pitäminen on muutenkin hyvä oppimisprosessi ja kokeessa varmasti muistaa, jos koekysymys liittyy omaan esitelmään. Ensin suunnittelu, sitten esitelmän tekeminen, harjoittelu ja lopulta esiintyminen muulle luokalle. Oiva tapa oppia asia perusteellisesti.

Omasta mielestä etenkin lukiossa oli mukavaa, kun oli esitelmä tunteja. Rentoa kun sai vain kuunnella muiden esitelmiä ja pitää ohessa oman esitelmän. Asenne ratkaisee lopulta aika paljon. Jos miettii kokoajan epäonnistumista niin aivan varmasti epäonnistuukin tai ainakin tuntuu vielä esitelmän jälkeen ahdistavalta. Jos taas ei ota itseään liian vakavasti niin esitelmät voivat olla ihan kiva tapa oppia uutta:)

88

Toki omasta mielestäni esitelmät voisivat olla ainakin useinmiten ryhmä- tai paritöitä niin tilanne voisi olla helpompi myös ei niin paljon esiintymisestä pitäville.

Olipa holhoava ja ylimielinen kommentti. Ihan niin kuin olisi pelkästä asenteesta kiinni. Toiset vaan menevät lukkoon tietyissä sosiaalisissa tilanteissa eikä siinä harjoitteleminen auta. Ihmiset ovat erilaisia.

Ei saisi pakottaa. Mielestäni vain ne, jotka vapaaehtoisesti haluavat esittää luokan edessä saavat sen tehdä, jos sen kokee hyödylliseksi taidoksi. Muut voivat käyttää vaihtoehtoisia menetelmiä, kuten videon jonka näkee vain opettaja. Video on hyvä tapa heille jotka jännittävät, koska siinä suullinen ilmaisu kehittyy ja siinä oppii paremmin, kun ei tarvitse esitellä luokan edessä kädet tutisten ja äkkiä paperista lukien. 

Joten siis vaihtoehtoja pitää olla! Kaikki eivät ole luotuja esiintymään eikä sitä tule jokaiselta vaatia.

Peruskoulun esitelmät olivat aivan hirveitä. Kaikkien mielenkiinto oli vaan siinä, että kuinka seuraava puhuja epäonnistuu. Se tunne oli,  että olisi mielummin kuollut kuin pitämässä esitelmää aiheesta, joka ei ketään kiinnosta.

Liian aikaista minusta "kouluttautua tulevaan". Siitä kokemuksesta oli vain haittaa. Jatko-opinnoissa, täysi-ikäisenä, osasin jo ottaa rennommin esitelmät ja amk:ssa asian kanssa olin jo sujut. Varmasti paremmin olisin kouliintunut ilman yläasteen paniikki-henkisiä esitelmiä. 

Työssäni en ole julkisia puhujn taitojani tarvinnut juurikaan. 

Olen yläkoulun opettaja ja esiintyminen luokan edessä on ehdottoman tärkeää. Mutta aiheita jakaessa pitää huomioida ujot oppilaat. Ei liian vaikeita, vaikka helpoista helpoin aihe, ettei tarvi jännittää sitä aihetta sinällään sen lisäksi, että pelkää itse esiintymistä.

Musta hommaan ei pitäisi pakottaa. Tai siis pitäisi saada kieltäytyä, mutta tulisi sitten siitä esitelmästä/puheesta vaikka 5. Mä en pitänyt koko yläasteen aikana yhtään esitelmää yksin. Jossain ryhmäesitelmässä olin mukana. En vaan suostunut, esiintymispelko oli niin suuri. Paniikki ja ihan fyysisiä oireita. Vasta parikymppisenä aikuislukiossa alkoi helpottaa. Nyt reilu 3-kymppisenä kohtaan vähintään kymmeniä ventovieraita ihmisiä työssäni ja myös koulutan uusia työntekijöitä. Olen siis paljon esillä.

Pakko on väärä keino.

Toivottavasti laulukokeita ei enää luokan edessä pidetä. Ehkä opettajat alkavat teettää jatkossa ryhmäesityksiä, kun ryhmätehtäviä tehdään enemmän. Omana peruskoulu- ja lukioaikana ei ollut ainuttakaan ryhmätyötä. En pitänyt itsekään esitelmien pitämisestä tuohon aikaan ja ajattelin, etten ikinä ryhdy työhön, jossa pitää esiintyä. Nyt olen sellaisessa työssä, ja ihan hyvin sujuu.

Näitä järjestetään myös aikuisten ammattikoulutuksessa. Yksi syy miksi jätin erään koulun kesken. Pari viikkoa sitä kerkesin käydä. Neljään päivään en nukkunut kunnolla kun esityspäivä lähestyi ja esitelmän edeltävänä yönä en nukkunut ollenkaan. En mennyt enää kouluun ja laitoin luurin kiinni.

Yhteiskunta on tehty ekstroverteille ja se on ok, mutta jättäkää meidät introvertit sitten kotiin rauhaan.

Kiusatahan te vain haluatte.

Mulle jäi ainakin vuosiksi kauhea esiintymiskammo yläasteen aikaisista esitelmistä. Olin muutenkin ujo ja kiusattu luokallani. Kokemus ei ollut millään tavalla positiivinen, eikä luokan ilmapiiri ollut kannustava. Myöhemmin olen oppinut esiintymään, vaikka en vieläkään siitä erityisesti pidä.

Kyllä muistan. Hirveätä oli.

1-4 luokan kävin pienessä kyläkoulussa, jossa luokalla oli 5 muuta oppilasta. Esitelmän pitäminen tuolle pienelle porukalle oli ihan ok.

Mutta  sitten siirryttiin 5-6 luokalle toiseen kouluun ja luokalla oli yli 30 oppilasta. Opettaja oli muutenkin hirviö! Muistan sen , kun rupesi vaan luettelemaan päivämääriä minä

 päivänä kukakin piti esitelmän. Jännitti ihan hirveästi.

Pidin esitelmän siileistä. Itse olin suunnitellut esitelmän.  Muistan kun änkytin jotain epäselvästi naama ihan tulipunaisen kuumana. Oli oikeasti ihan supernoloa ja nöyryyttävää. Minua kiusattiin myöhemmin tuon epäonnistuneen siili-esitelmän takia monta kuukautta :(  Muistan miten vaikeata oli mennä kouluun tuon esitelmän jälkeen.

En vain voi ymmärtää miksi tuota tilannetta ei voi harjoitella jotenkin. Alotettaisiin vaikka sillä, että jokainen kävisi vuorotellen sanomassa vaikka yhden sanan luokan edessä. Sitten vaikka lauseen. jne. Mutta kun pakotetaan pikkuinen lapsi pitämään väh. 15 minuutiin esitelmä, ilman mitään kokemusta. Hui! :(

Näin 90-luvulla. 

No ensinnäkin ei se esiintyminen välttämättä helpotu lainkaan ajan kuluessa eli siinä mielessä ihan turhaa aiheuttaa ahdistusta nuorille. Tällä hetkellä opiskelen AMK:ssa, missä on ihan julmetusti esitelmien ja kaikennäköisten seminaarien pitämistä ja joka kerta tuntuu, että taju lähtee ja edellisenä yönä ei saa nukuttua, pelkkä asian ajattelu ahdistaa. Vaikka kuinka on peruskoulussa ja lukiossa esiinnytty ja ”harjoiteltu”.

Toisekseen, miksi ihmisestä pitäisi tulla jotenkin luontainen esiintyjä suurien ihmismäärien edessä? Itse en halua missään nimessä työtä, jossa pitää jotain puheita pitää yms. Normaali kanssakäyminen ihmisten kanssa onnistuu ja olen sosiaalinen ja valmistunkin alalle, missä ollaan paljon erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Esiintyjä sen sijaan en ole eikä musta sellaista tule.

Ongelma on juuri siinä, että esitelmiä aletaan pitää liian myöhään. Jos alkaisi heti ekalta tai eskarista, se olisi luonnollinen asiaan kuuluva juttu eikä esitelmiä tarvitsisi jännittää.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan samaa mieltä aloituksen kanssa. Mun lapsuudessa myös laulukokeet pidettiin luokan edessä. Kamalaa nöyryyttämistä.

Esitelmien pidosta sanottiin, et sit siihen muka tottuu, kun esiintyy usein. Tulee lopulta helpommaksi.Ei pidä paikkaansa. Oikeasti ujot ja esiintymisestä ahdistuvat ihmiset ovat sellaisia koko ikänsä. Itselle puhkesi paniikkihäiriö kun väkisin vaan pakotin ja pakotin itseäni mukavuusrajojeni yli.

Laulaminen on aika erilasta kun lukea paperista, noita laulukokeita ei kai enää edes harrasteta ja hyvä nii kun laulu on taito, jota ei yhtä helposti opita kuin lukemaan, jos tähän ei ole luonnostaan lahjoja. Arka ja jännittäjä voi päästä elämässä vaikka mihin, nää luonteenpiirteet on opittava hyväksymään ja ylittämään oma pelko.