Oletteko muut huomanneet että aamuheräämiset ovat olleet viimviikkoina hankalampia?
Tämä "kevätväsymys" johtuu kesäaikaan siirtymisestä ja valoisuuden lisääntymisestä. Kun kelloa siirretään eteenpäin, siirrymme automaatitsesti tuntia varhaisempaa rytmiin, joka sinänsä on jo useimmille hieman haastavaa. Tähän kun lisätään se että iltaisin on valoisampaa, niin alaemme myös valvoa myöhempään. Näistä seuraa se että alamme kärsiä univajeesta ja aamuheräämiset alkaa muuttua vaikeammiksi.
Itse menen normaaliajassa nukkumaan noin klo 22 ja herään ennen kuutta ja menen töihin klo 6-7. Nyt kesäajassa illat venyy helposti klo 23-24 asti ja aamulla en todellakaan herää ennen kuutta, vaan seitsemän jälkeen. Nytkin olen vielä kotona, töihin pääsen noin 8:30.
Onneksi jäädään parin vuoden päästä pysyvästi normaaliaikaan, niin tämäkin väsymys helpottaa.
Kommentit (24)
Ei ole huomattu. Lakkaa kitisemästä ja vatvomasta moista pikkujuttua niin ongelmasikin poistuu.
Kyllä. Viikonloput menee nukkuessa, että jotenkin taas viikosta selviytyy.
Mieheni valitteli juuri samaa. Hän on ihminen,joka tarvitsee pitkät yöunet. Talviaikaan nukkuu paremmin,koska illalla tulee aikaisin pimeä.
Minä taas herään nyt paljon paremmin ja virkeänä, koska aamuisin on valoisaa.
Varmasti näissä on paljon ihmiskohtaisia eroja.
Pimennysverho käyttöön makuuhuoneeseen, itselläni se on jo käytössä mutta sekään ei pimennä huonetta riittävästi. Krooninen univaje vaivaa jatkuvasti.
Olen huomannut saman joka kevät, kesä ja syksy. Talvella olen oikeassa rytmissä.
Valoisat illat sotkevat oman nukkumiseni.
Pimennysverho ja itsekuri auttaa. Kellojen siirtely on vain tekosyy 99%:lle ihmisistä.
Meillä muuten on nuo pimennysverhotkin. Mutta varmasti johtuu myös siitä, että illalla näin valoisan aikaan ollaan paljon ulkona pihatöissä jne, joten uneen voi olla siksikin vaikeampi rauhoittua kuintalven iltamällöttelyn jälkeen.
4
Joo, ajallisesti tää alkoi kellojen siirtämistä seuraavalla viikolla. Mutta osansa voi olla myös siitepölykaudella, leppä aloitti kukkimisen samoihin aikoihin. Mutta kyllä, kuukausi on mennyt aika sumussa.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni valitteli juuri samaa. Hän on ihminen,joka tarvitsee pitkät yöunet. Talviaikaan nukkuu paremmin,koska illalla tulee aikaisin pimeä.
Minä taas herään nyt paljon paremmin ja virkeänä, koska aamuisin on valoisaa.
Varmasti näissä on paljon ihmiskohtaisia eroja.
Keäaikaan siirtyminenhän aiheutti sen että aamuisein on tunnin pidempään pimeää.

Hänen ei tarvitse herätä kyllä kuin vasta kuudelta, jolloin jo on valoisaa .
En. Herään kuudelta ilman herätystä kuten aina ennenkin .
Vierailija kirjoitti:
Pimennysverho käyttöön makuuhuoneeseen, itselläni se on jo käytössä mutta sekään ei pimennä huonetta riittävästi. Krooninen univaje vaivaa jatkuvasti.
Ei minulla ole vaikeuksia nukahtaa, kunhan menen nukkumaan. Mutta kun ei tule mentyä nukkumaan. Eilenkin olin vielä yhdeksän jälkeen pihalla maalaamaassa putarhavajaa. En tajunnut että kello on noin paljon. Talviaikaan olisin ollut kymmeneltä jo sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni valitteli juuri samaa. Hän on ihminen,joka tarvitsee pitkät yöunet. Talviaikaan nukkuu paremmin,koska illalla tulee aikaisin pimeä.
Minä taas herään nyt paljon paremmin ja virkeänä, koska aamuisin on valoisaa.
Varmasti näissä on paljon ihmiskohtaisia eroja.
Keäaikaan siirtyminenhän aiheutti sen että aamuisein on tunnin pidempään pimeää.
Hänen ei tarvitse herätä kyllä kuin vasta kuudelta, jolloin jo on valoisaa .
Ja alkaa heräämään valoisuuden vuoksi pirteämpänä, vaikka on pimeämpää?
Kyllä. Pimennysverhot makkarissa on, ja yritän mennä nukkumaan samaan aikaan kuin ennenkin, mutta ei auta. Uni ei vain tule vaikka mitä yrittäisi. Tämä tulee jatkumaan koko kesän, ja sitten nukutaan vielä vähemmän kun helteet tulee ja asunto lämpenee.
Vierailija kirjoitti:
Meillä muuten on nuo pimennysverhotkin. Mutta varmasti johtuu myös siitä, että illalla näin valoisan aikaan ollaan paljon ulkona pihatöissä jne, joten uneen voi olla siksikin vaikeampi rauhoittua kuintalven iltamällöttelyn jälkeen.
4
Ulkona touhuamisen jäkeen tarvii jonkin aikaan rauhoittumiseen, ennen kuin menee nukkumaan. Tähän aikaan vuodesta normaaliajasta olisi eniten hyötyä, kun pimeä tulisi tunnin aikaisemmin ja jäisi enemmän aikaa yöunille.
Vierailija kirjoitti:
En ole huomannut, nukun suurinpiirtein saman tuntimäärän oli sitten kesä- tai talviaika.
Niin kai sitä nukkuisi, jos pystyisi. Kesällä vaan tulee illalla valvottua auringon mukaan myöhempään, mutta aamulla pitää mennä kellon mukaan töihin.
Päinvastoin. Kesäaika tekee minut pirteäksi ja iloiseksi. Vaikka joskus uni jäisi lyhyemmäksi, silti elämästä nauttiminen, iltaisin ulkona puuhastelu jne virkistää. Talviaika tekee väsyneeksi, mikään määrä unta ei virkistä.
Todellakin! Ennen kellon siirtoa heräsin virkeänä kuuden jälkeen ja nyt on vaikeuksia päästä ylös ennen seitsemää :( kivempi oli herätä ajoissa töihin ja ajoissa kotiin.
Mitenköhän te, joiden elämä menee sekaisin tunnista, pärjäisitte vuorotyössä?
En ole huomannut, nukun suurinpiirtein saman tuntimäärän oli sitten kesä- tai talviaika.