Tytär ja poikaystävänsä lähtivät meidän mökille viikonlopuksi ja nyt tyttö on jossain maantien varrella raivona
Oli kuulemma tullut automatkalla jotain riitaa ja tämä poikaystävä oli tytölle sanonut, että jos ei nyt lopeta (mitä?) tyttö jää tien varrelle ja hän kääntyy takaisin. No niin oli sitten käynyt ja nyt tyttö soittaa että minun tai isänsä pitäisi ajaa ~200 km päähän hakemaan tyttö jostain tienvarresta. Että sellainen sitten, meni tämä päivä pilalle!
Kommentit (219)
Provoa huudellaan mutta kyllä näitä vaan tapahtuu. Aikuinen, lähemmäs 40-vuotias ex-mieheni jätti minut kauppareissulla tien varteen kun molemmat väsyneenä ja nälkäisinä saimme kinan aikaiseksi jostain ihan mitättömästä asiasta. En ollut ottanut takkia mukaan kun kuvittelin käveleväni vain autolta kauppaan ja takaisin, puhelinkin oli kotona kun en ajatellut sitä tarvitsevani lyhyellä kauppareissulla miehen kanssa.
Tästä on jo aikaa ja mieskin on ollut ex monta vuotta, mutta muistan edelleen sen epäuskoisen ja turvattoman olon kun yksin kylmissäni talsin pitkän matkan kotiin. Ero tuli muista syistä, mutta en oikein koskaan enää luottanut mieheen sen jälkeen.
Tehän haette tietysti prinsessan kotiin kun poika ei suostunutkaan kohteleen kuin prinsessaa
Ps jos haluat prinssin ole sen arvoinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av kunnostautuu taas.
Nyt tyttö jotenkin turvallisesti kotiin ja sitten keskustelua parisuhteesta ja siitä, mitä käytöstä ei tarvitse sietää ja miten ei toimita muille. Tuossa on joko toksinen suhde molemmin puolin tai hullu poikaystävä ja se on hyvä sanoittaa ja olla tukena. Olisin jättänyt hullun poikaystäväni vuosia aiemmin, jos olisin saanut aikuista ohjausta.
Tämä. En tajua tätä asennetta täällä tyttöä kohtaan.
Naisvihajonnet vauhdissa. Tai ne luonnevikaiset akat, jotka pillastuvat muiden lapsettomuudesta, hoikkuudesta, itsenäisyydestä tai siitä, että nämä saavat oikeasti orgasmeja eivätkä feikkaa.
Semmoista se on. Kaikki on aina naisen syy, hakatuksi ja raiskatuksi tuleminenkin.
Hoi hittu.
Olis oikeasti kiva kuulla, että tyttö on ehjänä kotona ja pojalta lyöty nenä vinoon ja sivupeili irti.
No monet näköjään haluavat tietää miten tässä nyt kävi. Enpä eilen enää illalla palstalle tullut, kun oli menoa. No niin kävi, että eilen tytön isä sitten lähti ajamaan mökille päin ja tyttö odotteli maantien varrella. Mies ja tyttö ajoivat mökille yöksi ja tänään sitten takaisin kotiin. Poikaystävä ei ole vastannut soittoihin tai viesteihin, tyttö haluaa jutella tämän kanssa vielä ennen kuin päättää jatkuuko suhde. Näyttää kyllä siltä että ei mikä olisi munkin mielestä parasta.
Ap
Mikä oli riidan syy? Tiedätkö ap?
Vierailija kirjoitti:
Semmoista se on. Kaikki on aina naisen syy, hakatuksi ja raiskatuksi tuleminenkin.
Hoi hittu.
Olis oikeasti kiva kuulla, että tyttö on ehjänä kotona ja pojalta lyöty nenä vinoon ja sivupeili irti.
Ilmeisesti maailmassa on tällaisia teoistaan vastuunottamiseen kykenemättömiä ihmisiä, jotka turvautuvat väkivaltaan sen sijaan, että tunnustaisivat tyrineensä ja pyrkisivät muuttamaan käytöstään.

Vastuuta näiltä on ihan turha odottaa. Ei kuulu heidän toimintaperiaatteisiin. Parempi siis kiertää kaukaa.
Tyttöä pitäisi vetää ympäri korvia niin oppisi olemaan.
Tämä. Turha luulla, että kun lapset tulee isommiksi, niin oma rauha lisääntyisi. Härdellit vaan jatkuu. Mies just totesi, että jos ei lapsilla ole joku ongelma, jota pitäis setviä, niin sitten koiralla on on mahatauti, jonka takia valvotaan.
Kuskille kuuluu antaa ajorauha. Kuski saa myös päättää autossa tapahtuvista asioista. Jos tyttö ei ole rauhoittunut pyynnöistä huolimatta niin on se kuskin häirintää ja liikenneturvallisuuden vaarantamista.
Täällä on paljon kommentteja siitä kuinka poika syyllistyi heitteillejättöön. Heitteillejättöön poika olisi syyllistynyt jos tyttö olisi ollut avuttomassa tilanteessa.
Emme tiedä oliko tytöllä rahaa bussiin tms. Emmehän edes tiedä onko tyttö täysi-ikäinen. Jos on, niin kyllä pitäisi aikuisen naisen itse pystyä hoitamaan itsensä pois sieltä tienlaidasta.
Tapahtumat ovat voineet mennä myös tosin päin. Poika on voinut kiristää jollain asialla ja tyttö on halunnut jäädä kyydistä pois.
Emme voi tietää että kumman takia tyttö jätettiin tie laitaan, joten on turha puolustella kumpaakaan. Itse olen sitä mieltä, että poika olisi kyylä voinut kyyditä tytön bussipysäkille, juna-asemalle tms. Ja varmistaa että seuraava vuoro tulee kohtuullisen ajan sisällä esim. 2h päästä. Itse olisin heittänyt tytön pois korvessa, jos olisi käynyt väkivaltaiseksi.
Eli emme voi syyttää kumpaakaan, ennen kuin saamme tapahtuneesta lisätietoja.
Vierailija kirjoitti:
Teen töitä nuorten kanssa ja kyllä niin on väärä uskomus se, että tytöt ovat poikia kypsempiä nuorina. Tytöillä voi olla koulu ja harrastukset järjestyksessä, mutta käytös on ihan uhmaikäisen tasolla. Aina pitää saada oma tahto läpi. Ei kyetä kompromisseihin. Kiukutellaan ja mennään mykkäkouluun jos kaikki eivät tanssi tytön pillin mukaan. Pojat ovat usein ihan neuvottomia tämän käytöksen edessä ja alistuvat. Tytöt ovat myös hyviä manipuloimaan ja puhuvat mustan valkoiseksi. Käyttäytyvät itse rumasti, mutta kääntävät tilanteen niin, että heitä on kohdeltu huonosti.
Eli jos et tottele miestäsi, miehesi saa työntää sinut autosta ulos keskelle korpea 200km päähän kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Riitoja ei hoideta hylkäämällä toista tien reunaan vaikka kuinka ärsyttäisi. Ajetaan vaikka kotiin ja erotaan sitten. Uskomaton tyyppi ja käsittämätöntä että täällä haukutaan tyttöä vaikka emme tiedä kuka on riidan aloittanut ja mitä on tapahtunut.
Entä minkä takia itse leimaat pojan välittömästi syylliseksi.
Hyvä! Poika leimattu ja syylliseksi todettu. Varma tyyli. AV.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riitoja ei hoideta hylkäämällä toista tien reunaan vaikka kuinka ärsyttäisi. Ajetaan vaikka kotiin ja erotaan sitten. Uskomaton tyyppi ja käsittämätöntä että täällä haukutaan tyttöä vaikka emme tiedä kuka on riidan aloittanut ja mitä on tapahtunut.
Entä minkä takia itse leimaat pojan välittömästi syylliseksi.
Täällä on jo kerrottu että poika on syyllinen siihen että on jättänyt tytön yksinään ja ajellut itse pois. Riidan syyllisestä emme tiedä eikä sillä ole merkitystäkään, kinaan syyllistäkään ei jätetä yksin korpeen.

Niisk! Pikku AV-mamman alku jäi ihan yksin. Varokoon Sutta.
Tein saman silloiselle tyttöystävälle, nykyiselle vaimolle. Ajoin lähemmälle abc:lle ja 1,5,h jälkeen soitti ja pyysi anteeksi. 30min olisin odottanut, jos mtn ei olisi kuulunut niin olisi saanut keksiä kyydin mökille ihan itse. Avuliaasti jätin hänelle matkalaukun ja laukun.
Ei ole enää riitoja matkalla, ja useampi vitsi on saatu aiheesta. Suosittelen.
Sanotte että kävelee kotiin.Pari päivää menee,mutta oppiipahan olemaan.
Olispa se ap laittanut tänne nyt jonkun tilannepäivityksen että tiedettäisiin pääsikö tyttö kotiin ja mitä siellä nyt oikein oli tapahtunut. Mutta tällaiselle provolle on kai aika vaikea keksiä tyydyttävää epilogia.