Mies ei kestä menneisyyttäni
Olemme olleet jo kauan yhdessä ja arki sujuu mukavasti. Aika ajoin mies kuitenkin jumittaa siihen, että monia vuosia ennen tapaamistamme tein pornoa. Hän ei pääse tämän asian yli, vaikka olen uskollinen ja hyvä puoliso ja hyvässä työssä. Joskus tuntuu siltä, että suhde tulee kaatumaan tähän. Kerroin kuitenkin jo seurustelun alussa asiasta, kun ajattelin, että se on parasta kuulla minulta, kun on mahdollista, että asia tulee ilmi. Hänellä oli siis täysi mahdollisuus silloin päättää, ettei halua suhteeseen kanssani. Nyt tuntuu kurjalta joutua säännöllisesti asiaa perustelemaan ja jokainen riitamme päättyy siihen, että hän ottaa asian esiin. Kannattaisiko vaan erota, kun miehen ego ei tätä kestä? Suhde olisi muuten kaikin puolin hyvä.
Kommentit (183)
Sanoisin vielä kerran, että hän on alkanut sun kanssa suhteeseen tietoisena asiasta. Oli vapaus valita ja hän jäi, eli on täydellisen kusipäistä vetää asia esiin vähän väliä. Jos jatkuu niin lähtisin.
Parempi on vaan erota. Mies ei tosiaan kestä menneisyyttäsi.
Varmaan olisi aika monelle miehelle dealbreaker. Ihme että edes lähti suhteeseen kun oli tiedossa.
Huono itsetunto sinun miehellä. Sellaista ei ihan hetkessä paranneta.
Menneisyyttä ei voi muuttaa miksikään. Roikkuminen asioissa, joissa miehesi ei ollut edes vaikuttamassa elämässäsi, on aivan järjettömän turhaa tunteiden tuhlausta. Se, että hän pakkomielteenomaisesti jauhaa samaa asiaa vaatisi jo kognitiivista terapiaa. Siis terapiaa, jossa ajatuksen suuntaa muutetaan ja samalla oivalletaan kuinka elämä on silloin helpompaa tai selkeämpää.
Kysehän on tietenkin miehesi omista asioista, jotka hän kanavoi sinun pornourasi kautta. Miksei ajattele, miten rohkea olet? Ja koeta sinä jaksaa tuollaisen itsensä huonosti tuntevan miehen kanssa. Minä tulisin hulluksi.
Vierailija kirjoitti:
Jätä vaan mies, mutta et tule ketään muutakaan koskaan löytämään.
Ei yksikään hyvä ja kunnollinen mies sinua huoli.
Olisit miettinyt tuota silloin, kun aloit levittelemään kameran edessä rahasta.
Nyt on myöhäistä, olet pilannut elämäsi, tämä asia seuraa sinua valitettavasti hautaan saakka.
Kehtaatkin vielä valittaa, moni mies ei koskisi pitkällä tikullakaan tuon alan naiseen.
Kelpaa kuitenkin katsoa pornoa? Aika kaksinaismoralistista musta.
Minä miehenä en tajua tuollaista menneistä jankuttamista. Nyt on nyt ja mennyt on mennyttä. Jos ei sitä kestä, niin sitten pitää vaan päättää suhde. Minullakin on melko vilkas menneisyys, että on ollut yhdenillan juttuja ja paljon seurustelukokemuksia... Eräs ex-naiseni ei tätä kestänyt ollenkaan ja otti aina riidoissa esille millainen miesh*ra olenkaan...
Minulla vähän sama tilanne, mutta eri siinä mielessä että mieheni ei kestä ajatusta siitä, että minulla on ollut ihan tavallinen parisuhde toiseen mieheen 5-6 vuotta sitten, siis päättynyt ja kuopattu kauan ennen kuin nykyinen suhde edes alkoi, ja yhtäkkiä siitä on tullut kauhea ongelma. Ei varsinaisesti syyttele päin naamaa siitä, mutta on muuttunut yhtäkkiä hirveän etäiseksi ja kylmäksi ja oon saanut sitten kaivettua sen tiedon että kuulemma vaivaa se ajatus kauheasti että oon joskus vuonna nakki ollut toisenkin miehen kanssa.... itse harkitsen pariterapiaa, koska muuten suhde on aivan täydellinen enkä edes harkitsekaan eroa! Suosittelen pariterapiaa sinullekin, ja mielestäni on kyllä julmaa syyttää toista menneisyydestä, koska sillehän ei tosiaan voi enää mitään vaikka haluaisikin! Voimia 💕
Minulla on hiukan sama asetelma, ja olen miettinyt, että jollei miehelläni olisi minun (aika vaatimatonta) menneisyyttä aseenaan, olisiko hän keksinyt tilalle jonkin muun. Vähän veikkaan, että olisi. Toisin sanoen pohdin, onko ongelmana todellakin vain menneisyyteni, vai onko meillä & hänellä jokin muu ongelma, joka saa tästä vain peitetarinan ja (teko)syyn, jolla on hyvä heikkona hetkenä iskeä.
Vierailija kirjoitti:
Jätä vaan mies, mutta et tule ketään muutakaan koskaan löytämään.
Ei yksikään hyvä ja kunnollinen mies sinua huoli.
Olisit miettinyt tuota silloin, kun aloit levittelemään kameran edessä rahasta.
Nyt on myöhäistä, olet pilannut elämäsi, tämä asia seuraa sinua valitettavasti hautaan saakka.
Kehtaatkin vielä valittaa, moni mies ei koskisi pitkällä tikullakaan tuon alan naiseen.
Puhuitko tuossa poliitikoista vai puhelinmyyjistä?
Vierailija kirjoitti:
Minulla vähän sama tilanne, mutta eri siinä mielessä että mieheni ei kestä ajatusta siitä, että minulla on ollut ihan tavallinen parisuhde toiseen mieheen 5-6 vuotta sitten, siis päättynyt ja kuopattu kauan ennen kuin nykyinen suhde edes alkoi, ja yhtäkkiä siitä on tullut kauhea ongelma. Ei varsinaisesti syyttele päin naamaa siitä, mutta on muuttunut yhtäkkiä hirveän etäiseksi ja kylmäksi ja oon saanut sitten kaivettua sen tiedon että kuulemma vaivaa se ajatus kauheasti että oon joskus vuonna nakki ollut toisenkin miehen kanssa.... itse harkitsen pariterapiaa, koska muuten suhde on aivan täydellinen enkä edes harkitsekaan eroa! Suosittelen pariterapiaa sinullekin, ja mielestäni on kyllä julmaa syyttää toista menneisyydestä, koska sillehän ei tosiaan voi enää mitään vaikka haluaisikin! Voimia 💕
Tuo on jo ihan oikeasti sairasta mustasukkaisuutta! Miehelläsi on päässä jotain pahasti vialla.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan olisi aika monelle miehelle dealbreaker. Ihme että edes lähti suhteeseen kun oli tiedossa.
Toisille se on ennemminkin houkutus.
Kyllä se on itsetunnosta kiinni, jos ei kestä toisen menneisyyttä. Tietysti, jos pitää tapahtumaa moraalisesti vääränä, niin silloin ei lähde alkujaankaan suhteeseen.
Mun eksäni ei oikein sulattanut seksikumppaneideni määrää koskaan, otti tätä välillä riidan yhteydessä esiin. No onneksi on eksä.
Mieheni koittaa kyllä kauheasti salailla ettei mukamas ajattele musta ja menneisyydestä pahaa, mutta paistaa kilometrien päähän muuttunut käytös, ja kotielämä on vaan teeskentelyä eikä seksistä tietoakaan :( haluun kyllä toivoa että saatais muuttumaan jonkin sortin terapian avulla, kuitenkin varmasti isoin tekijä tässä taitaa olla miehen huono itsetunto...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan olisi aika monelle miehelle dealbreaker. Ihme että edes lähti suhteeseen kun oli tiedossa.
Toisille se on ennemminkin houkutus.
Kyllä se on itsetunnosta kiinni, jos ei kestä toisen menneisyyttä. Tietysti, jos pitää tapahtumaa moraalisesti vääränä, niin silloin ei lähde alkujaankaan suhteeseen.
Toisille on mutta lyön vetoa että valtaosalle ei. Sorry.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä vaan mies, mutta et tule ketään muutakaan koskaan löytämään.
Ei yksikään hyvä ja kunnollinen mies sinua huoli.
Olisit miettinyt tuota silloin, kun aloit levittelemään kameran edessä rahasta.
Nyt on myöhäistä, olet pilannut elämäsi, tämä asia seuraa sinua valitettavasti hautaan saakka.
Kehtaatkin vielä valittaa, moni mies ei koskisi pitkällä tikullakaan tuon alan naiseen.
Kelpaa kuitenkin katsoa pornoa? Aika kaksinaismoralistista musta.
Todella! Pitää olla pornonäyttelijänaisia mutta nainen ei saa olla pornonäyttelijä.

Pätee kyllä toisinkin päin. Minä naisena tykkään katsoa hyvännäköisiä miehiä pokeleffoissa, mutta en minä sellaista miestä itselleni haluaisi.
Miten sinä käsittelet asiaa? Kuuleeko miehesi aina silloin tällöin menneisyydestäsi eri tavoin ilmaistuna, kuvina, yhteystietoina tai muilla tavoin, esim. onko sinulla kaapissa tuon ajan rekvisiittaa ja vaatteita? Vai nostaako mies asian itse yhtäkkiä esiin?
Tässä on taas vain yhden tarina, joten jos kirjoittaisit miehesi kertomana asian, niin miten se menisi?
Miten suhtaudut asiaan? Ärsyynnytkö, alatko puolustelemaan itseäsi vai yritätkö hiipiä varpaillasi asian takia?
Kysy mieheltä onko asia ongelma vai ei? Jos ei ole ongelma, pyydät että antaa asian olla ja että lopettaa asiaan palaamisen. Jos taas miehesi ei pääse menneisyydestäsi ylitse, suhde on parempi päättää.