Eikö nykyään lapset enää osaa leikkiä yksin?
Luin juuri eräästä suositusta blogista kuinka bloggaaja ja hänen puolisonsa olivat koko viikonlopun koittaneet keksiä lapsilleen (alle kouluikäisiä) tekemistä. Myös ystävilläni on lapsia, jotka eivät juuri koskaan leiki yksin/keskenään, vaan aina pitää vanhempien keksiä jotain yhteistä tekemistä. Onko tosiaan näin, että nykyään lapset ei enää osaa leikkiä yksin? Oma lapsuuteni meni leikkiessä, välillä yksin ja välillä kavereiden kanssa. Vanhemmat vei uimaan, luistelemaan yms, mutta ei vanhempieni viikonloput menneet minun ja sisarusteni viihdyttämiseen. Itselläni ei ole ainakaan vielä lapsia ja kauhistuttaakin ajatus, että leikki-ikäinen lapsi olisi jatkuvasti vaatimassa minua keksimään tekemistä. Onko ajat vaan muuttuneet ja lapset sen myötä vai onko vielä sellaisiakin lapsia, jotka leikkivät myös yksin eivätkä tarvitse jatkuvasti vanhempiaan viihdyttämään?
Kommentit (30)
Mun miehen lapset osaa "leikkiä" yksinään muutamaa asiaa. Puhelimella somettelu(molemmat), pelaaminen netissä(poika) ja kirjan lukeminen(tyttö).
Kun pojalle sanoo että mene välillä ulos, kun on hyvä ilma. Niin se menee seisomaan minuutiksi keskelle pihaa ja tulee takaisin että on niin tylsää olla pihalla, saako tulla pelaamaan. Eli ei, ei ne osaa leikkiä yksin enää yhtään mitään muuta kuin pelaamista.
Itse saatoin lapena leikkiä ruuveilla ja muttereilla useita tunteja yksikseni, joten repikää siitä :D
Vierailija kirjoitti:
Meillä 3v ja 7v leikkivät tuntikausia pihalla keskenään.
Nämä pojat siis leikkivät maatila - ja traktorileikkejä ja siihen ei todellakaan äitiä kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Newsflash:
Lapsilla ei ole näitä taitoja sisäsyntyisesti, vaan ne pitää opettaa jopa puhumaan ja kävelemään! Niin myös leikkimään!Muistaakseni joskus olen jostain lukenut että esim. kävelemisen "opettaminen" on käytännössä turhaa. Siis voihan sitä tehdä, mutta se lapsi kyllä oppii ryömimään, konttamaan, ja kävelemään ihan omia aikojaan.
Siis lapsi ei opi luonnostaan, jollei se saa mallia. Alttius oppia ei tarkoita automaattista osaamista. Näköjään vanhemmat ovat nykypäivänä aika pihalla siitä, miten paljon lapsille oikeasti pitää opettaa asioita.
Tämä. Lapset oppii mallista, mutta se ei tarkoita sitä että se pienokainen sisäistää kaiken opin automaattisesti. Vanhempien pitää kannustaa ja näyttää mallia. Olin juuri tuollainen lapsi jota vaan rahaattiin mukana ja odotettiin että imen tiedon itseeni. No, ei toiminut, ja koulussa nolotti aikanaan kun olin alussa aivan pihalla kaiksesta.
Lapselle ei tarvitse opettaa leikkimistä ja mielikuvitusta, ne ovat jokaiseen koodattuja ominaisuuksia ja mikäli nämä puuttuvat, on lapsen päässä jotain vialla(neuro).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm, meidän taapero leikkii yksinäänkin, toki me vanhemmat luetaan kirjoja ja leikitäänkin, mutta viihtyy myös omissa puuhissaan tuo lapsi. Miehen tytär taas on ihan eri maata, eskari-ikäinen ja joko haluaa tuijottaa telkkaria vuorokauden ympäri tai jos ja kun tv-aika loppuu niin joko isin pitää viihdyttää pikkuneitiä tai sitten roikkuu kirjaimellisesti isänsä lahkeessa ja vinkuu tylsyyttään. Ei leiki yksin eikä velipuolensa kanssa. Ihmetyttää kun 6v ei näytä osaavan leikkiä.
Muistan kun omat vanhempani vittuilivat minulle, kun en osannut 6-vuotiaana kelloa... Eivät kuitenkaan itse opettaneet, vaan opin lopulta naapurilta. Ohjaa sitä lasta leikkimään, äläkä ihmettele.
Huomaa kyllä että olet vanhempiesi lapsi. Luulet että lapsille pitää opettaa leikkiä, koska niille pitää opettaa toisen asteen yhtälötkin...

Eri
Tarkoitatko siis, että tuon 6 vee tytön äitipuoli on väärässä sanoessaan ettei tyttö osaa leikkiä, koska lapset oppivat itsestään leikkimään itsenäisesti?
Ennen lapset oppivat leikkimistä isommilta lapsilta. Nykyisin samanikäiset ovat keskenään tai vanhempiensa/muiden aikuisten kanssa.
Siskon 5v on juuri tuollainen. Ja jos arvon prinsessaa ei olla heti viihdyttämässä, alkaa vinkuna "annapuhelin, anna pädi" ja siskohan antaa. Lapsi ei kestä edes 10 min kauppareissua ilman että saa tuijottaa puhelinta.
Ei pelaaminen tai telkkarin katselu ole mitään leikkimistä.
Vierailija kirjoitti:
Mun miehen lapset osaa "leikkiä" yksinään muutamaa asiaa. Puhelimella somettelu(molemmat), pelaaminen netissä(poika) ja kirjan lukeminen(tyttö).
Kun pojalle sanoo että mene välillä ulos, kun on hyvä ilma. Niin se menee seisomaan minuutiksi keskelle pihaa ja tulee takaisin että on niin tylsää olla pihalla, saako tulla pelaamaan. Eli ei, ei ne osaa leikkiä yksin enää yhtään mitään muuta kuin pelaamista.
Itse saatoin lapena leikkiä ruuveilla ja muttereilla useita tunteja yksikseni, joten repikää siitä :D
Ja ratkaisu on antaa älylaite käteen?
Meillä oli täti, setä, mummo, vaari, sisarukset, naapureita, kavereita. Joltain aina oppi, vaikka vanhemmat ei olleet lähellä. Ilmankos nuoret nykyään pitää bussissakin kenkiä penkillä, kun mammat vain odottaa niiden itse oppivan oikean tavan toimia. 🤨