Lue keskustelun säännöt.
Olen alkanut saada paniikkikohtauksia kotona. Rv 37+5 menossa. Mitä voisin tehdä?
23.04.2019 |
Jäin äitiyslomalle 25.3 ja ensimmäiset päivät meni mukavasti. Nyt kaatuu seinät päälle. En jaksa ollenkaan tätä toimettomuutta. Kaikki alkoi ensin sillä, että oli tylsää. Ärsytti olla kotona ja tylsyys painoi koko ajan. Olen kerran pari viikossa lähtenyt johonkin, mutta se ei riitä. En jaksa päivääkään kotona. Tylsyys muuttui lopulta vihaksi. Olin koko ajan huonolla tuulella. Suutuin ja raivosin kaikesta. Saatoin heittää tavaroita lattialle, joka ei ole lainkaan minun tapaistani. Lopulta kaikki muuttui itkuksi. Herään aamulla itkemään. Yritän nukkua, että aika kuluu. Nukahdan välillä hetkeksi. Herään itkemään. Syön tosi paljon koko ajan, koska en muuta tekemistä keksi. Menen sohvalle ja itken. En saa laitettua astioita koneeseen, roskia roskiin. Mä vaan itken. Illalla kun mies on kotona, niin tehdään tunnin kävelylenkki. Koko lenkin ajan valitan, miten kamalaa on olla kotona.
Nyt olen muutaman kerran saanut todennäköisesti ehkä paniikkikohtauksia. Itken ja mun on todella kuuma. Tuntuu, että saan lämpöhalvauksen. On epätodellinen olo. Vaikea hengittää. Yritän saada happea ja tuntuu, ettei happi kulje. Ihan kuin leijuisin jossain. Tuo kestää minuutista viiteen minuuttia.
Sain ajan lääkärille viikon päähän. En tiedä miten jaksan odottaa viikon.
Kommentit (18)
Niin ja tuosta se pahee kun lapsi syntyy. Sitten sitä vasta jumissa ollaan kotona, kera väsymyksen jne. Kaverit kaikkoaa vaippahärdelliä jne....
Näin mulla, onneks lapset on jo isoja ja voin elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neuvolan kautta sain siis tuon ajan lääkärille viikon päähän.
Mitä luulit että äitiys on? Se on todella yksinäistä puuhaa kun lapsi on vauva.
Vierailija kirjoitti:
Mitä luulit että äitiys on? Se on todella yksinäistä puuhaa kun lapsi on vauva.
Ei sitä voi etukäteen tietää. Monet sanovat mulle nyt, että tilanne muuttuu kun vauva syntyy ja sitten on kiireinen koko ajan ja aika menee siivillä. Että vain tämä äitiysloma ennen vauvan syntymistä on se pahin. Olen alkanut kyllä epäillä vähän.
Vierailija kirjoitti:
Mitä luulit että äitiys on? Se on todella yksinäistä puuhaa kun lapsi on vauva.
Tämähän se nyt tietenkin auttoi. Tuliko hyvä mieli? Ei taida itselläsi olla edes lapsia? En ole ap, mutta en itsekään ennen esikoista tajunnut sitä totaalista yksinäisyyttä joka tulee hetkeksi aikaa. Ap, aika auttaa, vaikka sitä nyt tällähetkellä tietenkin on vaikea mieltää. Jos kovasti ahdistaa, etkä jaksa viikkoa, niin mene päivystykseen ja sitä kautta nopeammin avun piiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tuosta se pahee kun lapsi syntyy. Sitten sitä vasta jumissa ollaan kotona, kera väsymyksen jne. Kaverit kaikkoaa vaippahärdelliä jne....
Näin mulla, onneks lapset on jo isoja ja voin elää.
Mä olen tuosta eri mieltä. Okei, en mä kyllä noin raskaasti ottanut tuota loppuodotusajan yksinäisyyttä kotona kuin ap, mutta muistan, että etenkin esikoista odottaessa olin niin tympääntynyt siihen odotukseen, mulla meni vielä yli pari viikkoa yliajalle ja aloin olla aika raihnanenkin ettei pystynyt oikein lähteäkään sieltä kotoa mihinkään. Kyllä se oli helpotus, kun se vauva syntyi ja kyllä kuopuksenkin kohdalla arki helpottui, kun hän oli viimein vatsan ulkopuolella. Ei ollut mitään lempipuuhaa kasvatella sitä mahaa.
Olosi ei kummene kun lapsi tulee. Olet täysin kiinni lapsessa etkä pääse enää koskaan mihinkään yksin pitkäksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa täällä valoisia äiti- ihmisiä liikkeellä!
AP tsemppiä- loppuraskaus voi olla rasittavaa aikaa monellakin lailla mutta muutkin siitä ovat selvinneet...minä neljästi.
Millaista apua toivot lääkäriltä? Minä lähtisin miettimään kokonaisuutta- millä ajatuksella tulit raskaaksi ja miten raskaus on sujunut? Hämmästyttävän tärkeää on myös oma äitisuhde-millainen se on?
Vierailija kirjoitti:
Olosi ei kummene kun lapsi tulee. Olet täysin kiinni lapsessa etkä pääse enää koskaan mihinkään yksin pitkäksi aikaa.
Ihme pirujen maalaamista seinille. Tuohan on ihan vain järjestelykysymys, että pääseekö vauva-aikana omille menoilleen. Ja ei äitiys tarkoita, että pitää eristäytyä yksin kotiinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä valoisia äiti- ihmisiä liikkeellä!
AP tsemppiä- loppuraskaus voi olla rasittavaa aikaa monellakin lailla mutta muutkin siitä ovat selvinneet...minä neljästi.
Millaista apua toivot lääkäriltä? Minä lähtisin miettimään kokonaisuutta- millä ajatuksella tulit raskaaksi ja miten raskaus on sujunut? Hämmästyttävän tärkeää on myös oma äitisuhde-millainen se on?
Soitin neuvolaan ja kerroin olostani. Neuvolassa antoivat ajan lääkärille. En siis itse ole sen kummemmin suunnitellut.
Vauva on suunniteltu ja hartaasti toivottu. Raskausaika on ollut ihan normaali. Mitään erityistä ei ole ollut ja kaikki on mennyt ihan hyvin. Toki tämä raskausaika kaikkine kehon ja mielen muutoksineen ei ollut ihan sitä mitä odotin. Muuttuva keho on vähän inhottanut mua ja en ole kertaakaan raskausaikana kokenut itseäni kovin kauniiksi. Mielialat vaihdellut paljon.
Oma äitisuhteeni on asiallinen, mutta etäinen.
Miksi et lähde kauppaan ja kävelylle ym?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kilpirauhasarvot muuttuvat raskauden aikana. Voisiko olla kääntynyt liikatoiminnalle? Lisäksi ihan ravinnepuutokset aiheuttavat tuollaista, vauva voi olla imenyt varastot tyhjiin.
Luulisin, että synnytyksen jälkeen helpottaa, mutta vastaisuuden varalle olisi hyvä muistaa tuo äärimmäinen reaktio tylsyyden kokemiseen ja sitä olisi ehdottoman tärkeä työstää AINAKIN ennen vanhuutta, sillä silloin tylsyyttä joutuu moni pakosta sietämään montakin vuotta - kaikille se ei tule nimittäin luonnostaan iäkkäänäkään. Tsemppiä, paljon johtuu varmaan hormoneista ym. tässä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et lähde kauppaan ja kävelylle ym?
Käyn joka ilta miehen kanssa kävelyllä. Päivisin ei oikein innosta yksin lähteä, koska se on sitä samaa yksinäisyyttä. Kaupassa käyn jos pakko. Yritän lähteä kaupungille ainakin kerran viikossa yksin. Paljonhan tässä on sitä omaa saamattomuutta. Sitä on jotenkin niin täysin lamaantunut, ettei vaan mikään enää huvita. Jos puhelimesta loppuu akku, niin saatan itkeä asiaa ja sitä, että laturi on eri huoneessa. En millään jaksaisi aina nousta etsimään laturia.
Vierailija kirjoitti:
Kilpirauhasarvot muuttuvat raskauden aikana. Voisiko olla kääntynyt liikatoiminnalle? Lisäksi ihan ravinnepuutokset aiheuttavat tuollaista, vauva voi olla imenyt varastot tyhjiin.
Alotekyvyttömyys, väsymys, itkuisuus, masentuneisuus ja jopa alttius paniikkikohtauksiin voivat olla kaikki merkkejä raudanpuuttesta. Se on tosi yleistä raskausaikana, kannattaa ottaa lääkärin kanssa puheeksi. Allaolevan linkin takaa löytyy lisää tietoa (lääkärin ylläpitämät sivut), ja facessa on ryhmä nimellä raudanpuute, sinnekin kannattaa liittyä.
http://www.raudanpuute.fi
Vierailija kirjoitti:
Luulisin, että synnytyksen jälkeen helpottaa, mutta vastaisuuden varalle olisi hyvä muistaa tuo äärimmäinen reaktio tylsyyden kokemiseen ja sitä olisi ehdottoman tärkeä työstää AINAKIN ennen vanhuutta, sillä silloin tylsyyttä joutuu moni pakosta sietämään montakin vuotta - kaikille se ei tule nimittäin luonnostaan iäkkäänäkään. Tsemppiä, paljon johtuu varmaan hormoneista ym. tässä tilanteessa.
Totta. Mä olen luonteeltani aika menevä ihminen. Työ on riittänyt mulle usein sosiaaliseksi kontaktiksi, sillä työni on todella sosiaalista. Vapaa-ajalla en niin seuraa kaipaa. Riittänyt, että kerran pari kuussa treffit kaverin kanssa. Muuten tehty miehen kanssa paljon kahdestaan. Oikeastaan näin pitkää kotona oloa ei ole ollut koskaan. Nuorempana kesät meni kesätöissä ja sitten ehkä viikon parin loma siihen loppuun jossain rantalomalla. Aikuisena työssäkäyvänä kesälomat ollaan pitkälti reissattu. Olemme olleet lomasta ulkomailla helposti kolmisen viikkoa ja se yksi viikko mikä jäänyt kotona olemiseen, niin helposti käyty moikkaamassa sukulaisia jne. Nyt sen oikein tajuaa, että hei hetkinen. En mä ole koskaan oikein ollut pitkiä aikoja kotona. Toisaalta työkiireiden keskellä sellainen viikon "en tee mitään loma" on ollut ihan eri asia. Kotona olemista on hyvä opetella ja tätä asiaa työstän kyllä.
Ongelma on kuitenkin nyt tuo paniikki ja se, että olen todella ahdistunut. Eikä tämä mun mielestä enää ole ns normaalin rajoissa. Tämä asia pitäisi saada hoidettua, koska haluan olla ns kunnossa, kun vauva syntyy.
Ei tuo normaalia ole reagoida noin voimakkaasti. Sulla voi olla aika tavalla suurentunut riski masennukseen ja jopa lapsivuodepsykoosiin kun olet jo nyt noin ahdistunut. Se ei nimittäin todennäköisesti helpota lainkaan kun vauva syntyy, päinvastoin. Ota asia vakavasti. Jos suinkin on varaa niin menisin sinuna yksityiselle psykologille tai psykiatrille.
Soitto neuvolaan ja sitä kautta eteenpäin. Tuo ei ole normaali,siis tuo sinun käytöksesi ja ahdistus.