Lue keskustelun säännöt.
Pelkään, että erilainen suhtautuminen matkusteluun ajaa lopulta minut ja miehen eroon :(
23.04.2019 |
Mies on sitä mieltä, että loma ei ole loma jos ei pääse kotiympyröistä pois. Minä taas olen sitä mieltä, että (erityisesti ulkomaan) matkailu on hirveän stressaavaa ja sen vastapainoksi pitää saada lomailla kotonakin. Tilanne on ollut viime vuodet sinänsä helppo, että olemme molemmat olleet opiskelijoita eikä rahaa ole ollut liikaa. Nyt kuitenkin valmistumisen jälkeen ei ole enää rahasta kysymys ja mies on alkanut haaveilla siitä, kuinka ensi loppusyksynä lähdemme kiertämään Aasiaa. Mulle tulee kylmä hiki pintaan jo pelkästä ajatuksesta. Max. viikon Euroopan reissuja olemme kyllä tehneet n. 1 x vuosi ja ne ovat minullekin ihan jees.
Varmasti kertoo ikäviä asioita luonteestani ja psyykeestäni tämä, mutta olkoot: minulle on tärkeää olla mukavuusalueellani ja koen voimakasta stressiä siitä, että ulkomailla asiat ovat niin epävarmoja. Kotimaan matkailu erityisesti Lappiin on kieli- ja kulttuuriseikkojen puolesta itselleni ihan OK, mutta neKIN lomat löllyisin mieluummin kotimaisemissa. Päiväreissut ovat ok, samoin yhden yön kylpylä- tai hotellilomat Suomessa, niistä koen saavani enemmän kuin antavani.
Kompromissina olen lähtenyt kyllä noille Euroopan lomille ja niin voin jatkossakin tehdä. Sen sijaan ajatus siitä, että lähdetään jonnekin Vietnamiin, jossa kukaan ei ymmärrä mitä puhun, terveydenhoito on vaatimatonta, liikennekulttuuri kaoottista jne. - näen siinä vain hirveästi turhia riskejä ja ennen kaikkea koen, etten todellakaan jaksa olla seitsemää kuukautta töissä ennen seuraavaa lomaa ilman, että olen saanut levätä yhtään. Koska minulle se ulkomailla oleminen ei ole lepoa, vaan jatkuvaa tuntosarvet pystyssä olemista ja tiettyä - varmasti pitkälti täysin irrationaalista - kauhun tasapainossa elämistä.
Olen lapsena kyllä päässyt jonkin verran matkustelemaan (rantalomia, vanhempani eivät ole mitenkään kulturelleja), enkä silloinkaan pitänyt ulkomailla olemisesta. Muistan, että joskus 13-vuotiaana Kreikassa piirsin päiväkirjani sisäsivulle tukkimiehen kirjanpidolla sitä, kuinka monesta tunnista reissussa olen jo selvinnyt ja kuinka pian pääsen kotiin.
Mulle olisi täysin fine, että mies lähtisi reissuun jonkun kaverinsa kanssa. Siis siitä huolimatta, että olisin kyllä miehenkin puolesta aika kauhuissani kun miettisin koko ajan kaikkia aivokuumeita ja alkueläimiä ja liikenneonnettomuuksia. Toista ei saa liikaa rajoittaa. Ongelma on se, ettei miehellä ole sellaista kaveria, jonka kanssa voisi reissuun lähteä. Yksi tuttu on, joka varmasti lähtisi, mutta hän on jo Suomessakin niin riskiseuraa, ettei mies itsekään halua hänen kanssaan viettää aikaa. Siis huumeita, ihmeellistä sekoilua, taloussotkuja yms. Pelottaa, että jos minä en lähde, niin sitten mies lähtee tuon tuttunsa kanssa.
Onko tällaiseen tilanteeseen mahdollista löytää pysyvää kompromissia? Voiko mies elää sen kanssa, ettei pääse Vietnamiin (minun kanssani), jos kuitenkin pääsee Kreikkaan tai Saksaan?
Kommentit (38)
facessa on ryhmiä, mm "matkaseuraa maailmalle", mistä saa seuraa. Myös yksin matkustaminen on yllättävän mukavaa. Lomailkaa siis erikseen ja keksikää tavallisiin viikonloppuihin kivaa yhteistö tekemistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanlainen kotihiiri, joten ymmärrän ap sinua oikein hyvin. Nuorena seurustelin miehen kanssa, jonka mielestä oli lähdettävät heti johonkin, kun alkoi loma ja viikonloputkin olisi pitänyt olla koko ajan jossakin.
Itse taas koen lepääväni parhaiten kotona ja olen laiska lähtemään minnekään. Ja ymmärrän hyvin tuon ahdistuksen ulkomailla. Toiset ovat turvallisuudenhakuisempia ihmisiä, kuin toiset. Kaikki eivät nauti ajatuksesta, että kyllä elämä kannattelee ja ihmisiin kannattaa luottaa ja jotain keksitään aina, jos jotain sattuu. Eli silloin ei nauti, eikä koe rentoutuvansa olosuhteissa, missä kokee olonsa epävarmaksi.
Eli itsekkin tuollaisten reissujen jälkeen olen järjestänyt vielä viikon lomaa yksin ja rauhassa, että saan levätä, ennen kuin menen taas töihin. Minä en rentoudu niissä, vaan rasitun, vaikka mukavaa on ollutkin.
Ero siitä sitten tuli tämän miehen kanssa, koska perustempperamenttimme oli niin erilainen. Ja hyvä niin. Kyllä se mieskin väsyi siihen, että koko ajan sai olla minua ruinaamassa matkaan, kun olisin halunnut vain talvella laittaa villasukat jalkaan ja lukea hyvää kirjaa ja mies olisi halunnut 400km päähän laskettelemaan viikonlopuksi ja hotelliin yöksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä erosin aikanaan miehestä jota matkustelu ei kiinnostanut. Arvasin että aikanaan se lyö enemmän ja enemmän kiilaa suhteeseen.
Nuorina/lapsettomina asia ei ehkä niin korostu (voi mennä yksin/kaverien kanssa), mutta kun on lapsia/asuntolainaa ym. niin miten silloin toinen "saa" tai "voi" käyttää ison summan rahaa siihen kuukauden aasian matkaansa...
On ihanaa kun on puoliso jonka kanssa reissata, joka myös rakastaa lämpöä enemmän kun pakkasia, ja jonka kanssa voi haaveilla "eläköitymisestä auringossa", sen sijaan että eläisi elämänsä "kompromissi-elämää".
On tiettyjä asioita joista ihminen ei halua joustaa, minulle se on reissaaminen. Olen valmis esim. asumaan vaatimattomammin ilman autoa jne. jotta rahaa matkakassaan jää niin paljon kun mahdollista.
Olen vähän samaa mieltä tästä, hyvin sanottu. Teidän pitää keskustella siitä kuinka tärkeää matkustelu ap:n miehelle on. Jos se on kuten tälle kirjoittajalle, niin ehkä ero onkin lopulta parempi vaihtoehto.
Itse olen samanlainen kuin ap, reissun jälkeen pitää olla myös kotilomaa, aikaa palautua. Ja ulkomaanmatkoiksi minulle riittää Kreikka kerran viiteen vuoteen sekä Ruotsin risteily silloin tällöin. Itse olen valmis tinkimään matkailusta ja asumisesta että on varaa useampaan hyvään ja hienoon autoon, ja niihin meneekin tässä perheessä varmasti suhteessa isompia summia kun monella. Onneksi mieheni on siis samanlainen autoihminen, muuten se varmasti aiheuttaisi kränää. Vähän sama asia tuon matkailun kanssa varmasti.
Jos aiotaan olla koko elämä saman ihmisen kanssa, niin on ihan hyvä tehdä asioita erikseen ja yksinkin.
Usein mä luulen, että tässä oli nyt paras syy erota, mutta ei. Vielä joku panee paremmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten joku vielä vuonna 2019 kehtaa tehdä kaukomatkoja kun ilmasto lämpenee katastrofaalista vauhtia? Lentäminen on niin wt.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea aloitusta, mutta miehesi on oikeassa.
Tämä!
Yleisesti ottaen naiset voisivat olla vain hiljaa kun miehet puhuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies voi ihan mainiosti mennä Aasiaan yksin ja sinä voit ihan mainiosti lomailla kotona. Meillä reissataan sekä yksin, että yhdessä. Seuraavat omat reissut on jo varattuna, yhteisen kohdevaihtoehtojakin on jo mietitty.
Minua kiinnostaa matkailu ja haluan elämäni aikana nähdä vielä paljon paikkoja. Samoin koen arkiympyröistä irtautumisen lomalla rentouttavana. Olen myös sitä mieltä, että parisuhteessa voi ja on ihan terveellistäkin tehdä asioita myös erikseen. Voisin hyvin lähteä
kaverin kanssa reissuun ja mikään ongelma ei olisi viettää lomia välillä erillään.
Silti mulle olisi ongelma, jos kumppani ei nauttisi matkailusta. Paino sanalla nauttisi, sillä jos tietäisin hänen olevan mukana lähinnä pakon sanelemana, niin veisi kyllä suuren osan omastakin ilosta. Haluan myös kerätä yhteisiä kokemuksia ja muistoja, ja kun mukana tulevaisuudessa todennäköisesti on lapsia, niin vähän hankalaksi menisi yksin matkailu tai yksin kotiin jääminen.
Kyllä se olisi elämässä aika iso uhraus luopua lomilla reissailusta tai tehdä sitä sellaisen kanssa, joka ei haluaisi olla mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskinpa miehesikään saisi olla rauhassa ja rentoutua yksin Aasiassa. Ihan sama missä siellä olisi, niin joka nurkan takaa tulisi niitä seksin tyrkyttäjiä. Niitä riittää loputtomasti länsimaiselle miehelle. Eri asia tietysti on, jos miehesi haluaa tämän vuoksi Aasiaan.
Arvaan että tuo mukavuusalueelta poistuminen vaikuttaa paljon muuhunkin kuin reissaamiseen.
Eikä nyt ole kyseessä vain tuo yksi Aasian matka. Ja voiko toinen suhteessa käyttää paljon rahaa vain itseensä? Silloinkin vielä kun on lapsia jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki tämä nyt voi tuntua isolta asialta, mutta sanon silti: Jos ette saa junailtua tällaisia pikkuasioita, niin miten selviäisitte isoista ongelmista? Tulette eroamaan joka tapauksessa, nyt tai myöhemmin.
Ehkä Ap:n mieskin on omalla tavallaan turvallisuushakuinen ts. ei koe rentouttavaksi ja "turvalliseksi" matkustaa ilman omaa kumppania tai oikein hyvää kaveria? Siinä tapauksessa heillä valitettavasti lienee käsissään ongelma, joka voi rikkoa parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on sama tilanne matkustelun suhteen. Itse tykkäisin touhuta ja löhötä kotipihassa ja korkeintaan tehdä päiväreissuja lähistölle. Mies haluaa kunnon reissuun. Pitäisi mennä lentokoneella tai vähintäänkin ajaa lappiin asti. Onneksi rahatilanne ei ole niin hyvä että päästäisiin joka vuosi ulkomaille.
Ja ollaan molemmat joustavia. Itse lähden kyllä mukaan jos mies huolehtii edullisen matkan valinnan ja hotellit ja tekemiset ja muistuttaa sitten kun on aika aloittaa pakkaaminen.
Minun isäni oli kotona viihtyvä tyyppi. Käytiin muutaman kerran automatkalla Lapissa ja Norjassa, kerran isä kävi äidin kanssa Pietarissa ja kerran äidin ja äidin sisarusten kanssa Lofooteilla. Niinpä äiti matkusteli muualla Euroopassa ja Afrikassa sisarensa tai ystäviensä kanssa. Isä ei tehnyt ikäviä kompromisseja, lähti niille reissuille, joille halusi, mutta antoi äidin matkustaa oman mielensä mukaan.
Minäkin matkustan ilman miestäni, joko kavereitten tai jonkun lapsemme kanssa. Ei ongelmaa. (En tosin minäkään haluaisi kuukaudeksi reppureissaamaan Vietnamiin. )
Ymmärrän täysin aloittajan fiiliksiä. Itse nautin todella paljon reissujen suunnittelemisesta ja selvittelen etukäteen, mitä nähtävää kohteessa on ja missä ravintolassa kannattaa käydä syömässä ja valitsen tarkkaan sopivan hotellin. Yleensä myös matkan jälkeen olen ihan tyytyväinen, että tuli käytyä. Itse matkalla olo on kuitenkin mulle kauhea stressi enkä pysty rentoutumaan kohteessa. Tuntuu, että koko keho menee ylikierroksille siitä uudesta ympäristöstä ja jatkuvista uusista aistiärsykkeistä sekä tuttujen rutiinien puutteesta. Itse kuitenkin olen matkustellut vain Euroopassa enkä ikinä suostuisi lähtemään kehitysmaihin tai edes Thaimaahan. Likaisuus, kaoottinen liikenne, eksoottiset sairaudet, täysin vieras kulttuuri, mielivaltainen ja epäinhimillinen lainsäädäntö ja kehittymättömät terveydenhoitopalvelut eivät todellakaan herätä mussa mielikuvia rentouttavasta lomasta, vaan pikemminkin helvetillisestä selviytymistaistelusta.
Mieheni taas on hieman kiinnostuneempi matkustelusta, mutta oli onneksi matkustellut aika paljon jo ennen tapaamisestamme. Nykyisin hän joutuu reissaamaan työn puolesta sen verran paljon, että ei jaksa innostua lomalla reissaamisesta enää samaan tapaan. Käymme siis yhdessä pari kertaa vuodessa lyhyehköillä Euroopan-lomilla ja lisäksi mies käy noin kerran vuodessa kavereiden kanssa reissussa.
Jos joskus tulisi ero nykyisestä miehestäni, en todennäköisesti matkustelisi enää lainkaan. Mutta koska tiedän, että mies haluaa välillä matkustella, lähden mielelläni mukaan harvakseltaan. Ihmettelen kuitenkin tätä asennetta, joka monilla on matkailua kohtaan ja joka näkyy tässäkin keskustelussa. Ikään kuin matkustelu olisi asia, jota jokaisen täytyy rakastaa ja jos et pidä siitä, olet jollain tasolla mielenterveysongelmainen tai kehitysvammainen ja ongelma pitäisi käydä hoitamassa lääkärissä pois. Eikö ole ihan hyvä, että kaikki eivät tykkää matkustelusta yhtä paljon? Riittääpähän siellä turistikohteissa sitten tilaa niille matkailua rakastaville. Ihmisten temperamentit ja luonteet ovat erilaisia, toiset ovat elämyshakuisempia ja toiset nauttivat turvallisista rutiineista. Ei siinä sen kummempaa ole.
Minusta tässä ei ole keskusteltu, että matkailusta pitäisi tykätä tai muuten on luuseri, vaan että pariskunnan osapuolilla kannattaisi olla melko yhteneväiset mieltymykset asian suhteen. Tai vaihtoehtoisesti sopia, että lomaillaan erikseen mikäli se molempia tyydyttää. Olet oikeassa, mitä harvempi matkailee, sen parempi maapallolle. - matkailusta pitävä
Kai miehellä nyt joku kunnollinen tyyppi on, jonka kanssa lähteä, ja onko yksin meno täysin poissuljettu? Meillä on aina ollut sama tilanne miehen kanssa, mutta lisäksi mä olen opiskelija ja mies työssä johtoasemassa, eli rahatilannekin on niin, että oikeastaan vain miehellä olisi löysää rahaa matkailuun, itse säästän mieluummin ne, mitä ehdin töissä tienata opintojen ohella. MUTTA onnekseni mäkään en välitä matkailusta. Ei kiinnosta ei niin pätkääkään, Googlesta näkee tarpeeksi inspiroivia kuvia eri paikoista, ja turistikierrokset haluan kiertää kaukaa. Museiostakaan en ole oikein välittänyt ikinä, vaikka muutoin olen sivistyksen ihminen.
Lisäksi mulla on pitkä lista maista, jotka ovat täydessä boikotissa joko ihmisoikeussyiden tai ekologisen tilanteen vuoksi. Miehestä esimerkiksi on fine mennä maihin, joissa uimarannat siivotaan merestä nousseesta muovip*skasta ennen turistien tuloa aamuisin ja hotellien ovilla on aseistettuja vartijoita, mä taas en tukisi tuollaista taloutta sentilläkään. Mä nukun lisäksi tajuttoman huonosti yhtään missään vieraassa ympäristössä, oon ollut joskus unettomuuden takia hoidossakin, ja oon onnellinen jos saan pysyä tutussa kotisängyssä yöt.
Onneksi mies tykkää matkailla yksikseen, kun töissä joutuu olemaan niin paljon ihmisten kanssa. Itse kannustan häntä siihen, koska saan minäkin "lomaa" ja omaa aikaa, kun toinen on muualla. Mies myös tarjosi kyllä aiemmin, että maksaisi minullekin matkani, mutta en halunnut ja selitin, ettei raha ratkaise syitä, miksen matkaile. Mieskin pääsee kuitenkin työn takia matkailemaan niin harvoin, että ei se ratkaisevasti arkea muuta, ja ei mulle tule myöskään tunnetta, että en saisi olla kanssaan tarpeeksi. Mies myös saisi töistä edullisia matkoja yhteistyökumppaneilta, joskus jopa ilmaisia all inclusiveja, mutta niille ei onneksi ikinä lähtisi, koska niihin yleensä sisältyy työjuttuja. Muutoin jos mies ottaisi duuniinsakin matkailua, voisi mulle käydä aika yksinäiseksi kotona.
Mulle "työ"matkat ja kotimaanmatkat on myös ihan ok. Sen sijaan inhoan yli kaiken sukulointimatkoja, vaikka suvussa ei vikaa olekaan. Lähden yleensä kesäisin pariksi viikoksi opiskelemaan ulkomaille, ja se on minun vuoden matkani.
Sen mies otti ehkä vähän pettymyksenä, kun meillä on synttärit samana päivänä, ja mies olisi halunnut sen kunniaksi jonkun viikonloppumatkan, mutta minä kieltäydyin, koska en vain olisi jaksanut suhata ja lennellä kahta päivää edestakaisin ja maanantaiaamulla virkeänä kouluun/töihin. Johan siihen matkasta ja lähtöhärdellistä topimumiseen menee päivä.