Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut eivät suostu käyttämään mielialalääkettä siksi, etteivät halua hullun leimaa?
22.04.2019 |
Ajatellaan "hulluutta" asteikolla 1-10 ja sijoitetaan lääkettä tarvitseva henkilö vaikkapa kohtaan 7. Hän on siis tässä ilman lääkitystä.
Jos henkilö aloittaa lääkkeen, hänen vointinsa kohenee ja hän putoaa hulluusasteikolla kohtaan 3.
Mikä ihmisen logiikassa saa ajattelemaan, että lääkkeen syönti LISÄÄ hulluutta?
Kommentit (44)
Minua mielialalääke on auttanut valtavasti. Ilman lääkitystä olisin työkyvytön ja parisuhde olisi todennäköisesti kariutunut. Sen verran rankkaa settiä koen sairauteni takia. Minulla on vaikea ahdistuneisuushäiriö, joka on ikävä kyllä kroonistunut. Taustalla on vaikeita elämänkokemuksia.
Myös vuosien terapia on käytynä, ja se on auttanut paljon. Terapiasta saamani apu ei kuitenkaan yksistään riitä pitämään vointiani tarpeeksi hyvänä. Onneksi on lääkkeet. :) Ei kukaan jätä insuliiniakaan pistämättä tai puudutusta ottamatta hampaan poiston yhteydessä. Miksi minun siis pitäisi olla hoitamatta itseäni?
Stigmat eivät kaiken kokemani jälkeen haittaa mitään. Jos joku pitää minua hulluna, ongelma on tasan hänen itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa olen miettinyt ja olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu juuri siitä, että lääkkeitä käyttäessään joutuu myöntämään itselleen olevansa niin hullu, että tarvitsee lääkitystä. Been there... Kunnes multa ei enää kysytty haluanko lääkkeet vaiko en.
Omalla kohdallani lääkkeet ovat koituneet pelastuksekseni. Pysyn toimintakykyisenä ja mieliala on hyvä. Ilman lääkkeitä olisin tutiseva hermoraunio. Toinen lääke tasaa mieltä, mikä on hyvä, toinen nostaa mielialaa. En koe niistä olevan haittaa, eikä ole ilmennyt sivuvaikutuksiakaan. Seksikin maistuu, itse asiassa enemmän kuin ennen lääkitystä. Tunne-elämä ei ole latistunut. En silti epäile, etteikö epätoivottuja sivuvaikutuksia voisi olla ja siksi en ymmärrä, että esim. neuroleptejä määrätään nykyään ihan holtittomasti vaivaan kuin vaivaan. Toivoisin, että niiden käyttö rajattaisiin vain vakaviin tilanteisiin.
Onneksi en aloittanut lääkitystä. Olin käynyt samalla lääkärillä puhumassa monesti mm. Parisuhteestani. Lopulta lääkäri määräsi lääkityksen, koska oloni ei ollut parisuhdeterapiasta ym. huolimatta parantunut. Lääkärin mukaan minun täytyi sitoutua lääkitykseen vähintään vuodeksi. Onneksi en aloittanut, vaan parisuhde päättyi. Sen huonon suhteen jälkeen ei ole ollut tarvetta lääkitykselle.
Jos asut pienellä paikkakunnalla, niin maineesi menee todella nopeasti pilalle. Kaikki tuntemattomat vastaantulijatkin tunnistavat sinut "siksi hulluksi".
En halua tardiivia komediaa! Näitä tuutte tulevaisuudessa näkee paljon! Mieluummin hieman hullupulla kuin tardiivi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua mielialalääke on auttanut valtavasti. Ilman lääkitystä olisin työkyvytön ja parisuhde olisi todennäköisesti kariutunut. Sen verran rankkaa settiä koen sairauteni takia. Minulla on vaikea ahdistuneisuushäiriö, joka on ikävä kyllä kroonistunut. Taustalla on vaikeita elämänkokemuksia.
Myös vuosien terapia on käytynä, ja se on auttanut paljon. Terapiasta saamani apu ei kuitenkaan yksistään riitä pitämään vointiani tarpeeksi hyvänä. Onneksi on lääkkeet. :) Ei kukaan jätä insuliiniakaan pistämättä tai puudutusta ottamatta hampaan poiston yhteydessä. Miksi minun siis pitäisi olla hoitamatta itseäni?
Stigmat eivät kaiken kokemani jälkeen haittaa mitään. Jos joku pitää minua hulluna, ongelma on tasan hänen itsensä.
Oletko ajatellut, että huono suhde todellisuudessa on syy mielialalääkkeiden tarpeeseen? Monesti ihminen huonossa suhteessa alkaa kuvittelemaan, että vika on hänessä. Todennäköisesti suhteen kariutuminen olisi oman itsesi kannalta paljon parempi ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Mielenterveysjutuissa nyt vaan on stigma, kuten ap:n käyttämä termi "hullu". Olipa vielä kehittänyt oikein hulluusasteikonkin. Tällainen ennakkoluuloisuus saa ihmiset pelkäämään.
Mitä tulee mielialalääkkeisiin, niin ne eivät toimi. Osa kokee, että ne toimivat, koska yleensä samaan aikaan aloietaan myös muita toimia ja ylipäätään muutos tuo olon, että asiat paranee. Olen nähnyt lukemattomia kertoja miten ihminen on jälleen uuden lääkkeen myötä onnellinen että se viimein tehoaa (kun samalla on aloitettu ties mitä muita tukitoimia) ja muutaman kuukauden jälkeen, kun ne tukitoimet on loppuneet, henkilö on vieläkin syvemmässä kuopassa ja taas vaihdetaan lääkettä.
Voi olla noin, tai sitten niin että masennuslääkkeissä on jotain vaikutusta, joka ei vain yksinkertaisesti kestä. Muutaman kuukauden saa jonkun "nousun"kaltaisen olotilan lääkkeestä, ja sitten se teho loppuu. Sitten ollaan nostamassa annosta tai vaihtelemassa pillereitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut masennusta lapsesta saakka ja olen syönyt mielialalääkkeitä (melko pienen annoksen) jo parikymmentä vuotta. Koskaan en ole hävennyt sitä, että hoidan itseäni. Elämäni olisi melkoisen sietämätöntä enkä olisi mikään kiva äiti siinä tilassa. Olen työelämässä ja elämäni on kaikin puolin antoisaa näin. Pari kertaa olen jättänyt lääkkeet pois (raskaus ja pari muuta yritystä). Huonoon suuntaan on mennyt aina. Lääkäri kehotti miettimään vaihtoehtoa, että lääkkeet tulevat aina olemaan elämässäni. Näin vähän itsekin ajattelen. Minulla ei aiheudu lääkkeistä sivuoireita. Ellei olotilan normalisoitumista sellaiseksi lasketa.
On totta, että kaikille mielialalääkkeet eivät sovi, mutta suosittelisin lääkitystä harkitsevien lukevan näitä kommentteja aika kriittisesti.
Masennuslääkkeet eivät suurimmalle osalle aiheuta mitään ongelmia, sen sijaan ne tekevät normaalin elämän taas mahdolliseksi ja terapiakin voi toimia paremmin, kun asioita pystyy käsittelemään ilman että menee päiväkausiksi todella huonoon kuntoon.
Samaa mieltä toki olen, että lääkkeet yksistään harvemmin auttavat vaan suurin osa tarvitsee myös terapiaa. Masennuslääkkeitä ei mielestäni kannata aloittaa, jos tuntuu että vielä pärjää ilman, mutta sitten kun ei pääse enää sängystä ylös tai on itsetuhoisia ajatuksia, kannattaa lääkityksen aloittamista pohtia, jotta pääsisi taas jaloilleen.
Itse en varmaan olisi enää elossa, jos en olisi käyttänyt SSRI-lääkkeitä. Elän kuitenkin nykyään täysin normaalia elämää, ei ole hullun leimaa, eikä kukaan tiedä/arvaa mielenterveyshistoriaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hullummaksi sitä tulee lääkkeillä. Sekoittavat päänuppia.. Aivokemiat laittavat sekaisin.
Ei seiso enää ja tuo vaikuttaa negatiivisesti parisuhteisiin. Muutenkin lääkkeiden aikaansaama turtuneisuus voi tuhota parisuhteita. Pupillit on lautasen kokoset SSRI/SNRI - lääkkeiden käyttäjillä. Voimakkaampien lääkkeiden käyttäjillä silmät seisoo päässä. Vieroitusoireisto on kuin jostain huumeista vieroittautuisi, sähköiskut napsuu päässä ja tunteet heittelee eikä saa nukuttua. Semmoisia pillereitä. En suosittele, kokemuksen äänellä.
Saisiko jonkun lähteen tuohon, että SSRI-lääkkeiden käyttäjillä pupillit laajenevat? Kyse ei kuitenkaan ole huumaavasti lääkkeestä. Bentsot toki tuota aiheuttavat.
"Ei kukaan jätä insuliiniakaan pistämättä tai puudutusta ottamatta hampaan poiston yhteydessä." Mielialalääkkeen vaikutustapaa ei voi verrata minkään insuliinin vaikutustapaan. Masennuslääkkeissä voi olla myös haittavaikutuksena asioita, joita pidetään masennuksen oireina, kuten unettomuutta, väsymystä, painonnousua/laskua,psykomotorista levottomuutta tai itsemurha-ajatuksia. Sangen erikoista lääkkeiltä, joiden sanotaan hoitavan masennusta.
Aika mielenkiintoista että vertaat sitä hampaan poiston puudutukseen, no, kumpikin voi turruttaa kivuliaita asioita, kipua tai tunteita. Masennuslääkkeet ei korjaa kemiallisia epätasapainoja, tai mitään muutakaan aivoissa. Itse vertaisin niitä enemmän huumeisiin vaikutustavaltaan. Psykoaktiivisia aineita, joiden vaikutuksen toiset tuntee myönteisenä ja toiset kielteisenä, kuten esimerkiksi joku pitää alkoholin vaikutuksesta ja toiset eivät, ja tietenkin biologisella tasollakin ihmiset ovat erilaisia ja eri aineet vaikuttaa eri tavoin. En siis viittaa tällä että mielialalääkkeiden käyttäjät olisivat kuin alkoholisteja tai heroinisteja, vaan että mielialalääkkeet ovat psykoaktiivisia aineita ja niiden vaikutusmekanismi ei tule siitä että ne korjaisivat jotain biologisesti. Tätä ei psykiatriassa ääneen sanota.
Pitkään ihmisille valehdeltiin jotain serotoniinivajeista masennuksen taustalla ja masennuslääkkkedien käytön oikeutuksena sun muista mutta ne ovat myyttejä, eivätkä omaa tieteellistä pohjaa.
Hyvä kirjoitus biologisiin sairaustiloihin ja psyykkeeseen vaikuttavien lääkkeiden eroista:
https://joannamoncrieff.com/2018/06/29/drug-treatment-in-medicine-and-p…
En siis sano myöskään sitä, etteikö joku voi kokea psyykenlääkkeistä apua ja vaikutuksen terapeuttiseksi kohdallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullummaksi sitä tulee lääkkeillä. Sekoittavat päänuppia.. Aivokemiat laittavat sekaisin.
Ei seiso enää ja tuo vaikuttaa negatiivisesti parisuhteisiin. Muutenkin lääkkeiden aikaansaama turtuneisuus voi tuhota parisuhteita. Pupillit on lautasen kokoset SSRI/SNRI - lääkkeiden käyttäjillä. Voimakkaampien lääkkeiden käyttäjillä silmät seisoo päässä. Vieroitusoireisto on kuin jostain huumeista vieroittautuisi, sähköiskut napsuu päässä ja tunteet heittelee eikä saa nukuttua. Semmoisia pillereitä. En suosittele, kokemuksen äänellä.
Saisiko jonkun lähteen tuohon, että SSRI-lääkkeiden käyttäjillä pupillit laajenevat? Kyse ei kuitenkaan ole huumaavasti lääkkeestä. Bentsot toki tuota aiheuttavat.
Mainittu mm. lääkepaketissa. Hakusanoilla SSRI mydriasis voi googlailla enempi. Mydriasis viittaa tilaan jossa pupillit on laajentuneet. Muitakin silmiin liittyviä haittavaikutuksia voi mielialalääkkeissä olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hullummaksi sitä tulee lääkkeillä. Sekoittavat päänuppia.. Aivokemiat laittavat sekaisin.
Ei seiso enää ja tuo vaikuttaa negatiivisesti parisuhteisiin. Muutenkin lääkkeiden aikaansaama turtuneisuus voi tuhota parisuhteita. Pupillit on lautasen kokoset SSRI/SNRI - lääkkeiden käyttäjillä. Voimakkaampien lääkkeiden käyttäjillä silmät seisoo päässä. Vieroitusoireisto on kuin jostain huumeista vieroittautuisi, sähköiskut napsuu päässä ja tunteet heittelee eikä saa nukuttua. Semmoisia pillereitä. En suosittele, kokemuksen äänellä.
Saisiko jonkun lähteen tuohon, että SSRI-lääkkeiden käyttäjillä pupillit laajenevat? Kyse ei kuitenkaan ole huumaavasti lääkkeestä. Bentsot toki tuota aiheuttavat.
Mainittu mm. lääkepaketissa. Hakusanoilla SSRI mydriasis voi googlailla enempi. Mydriasis viittaa tilaan jossa pupillit on laajentuneet. Muitakin silmiin liittyviä haittavaikutuksia voi mielialalääkkeissä olla.
Lienee kyllä hyvin harvinainen sivuoire, sillä en ole huomannut sitä itselläni (eikä kukaan muukaan) enkä myöskään niillä lukuisilla ihmisillä, joiden tiedän SSRI-lääkkeitä ero syistä käyttävän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua mielialalääke on auttanut valtavasti. Ilman lääkitystä olisin työkyvytön ja parisuhde olisi todennäköisesti kariutunut. Sen verran rankkaa settiä koen sairauteni takia. Minulla on vaikea ahdistuneisuushäiriö, joka on ikävä kyllä kroonistunut. Taustalla on vaikeita elämänkokemuksia.
Myös vuosien terapia on käytynä, ja se on auttanut paljon. Terapiasta saamani apu ei kuitenkaan yksistään riitä pitämään vointiani tarpeeksi hyvänä. Onneksi on lääkkeet. :) Ei kukaan jätä insuliiniakaan pistämättä tai puudutusta ottamatta hampaan poiston yhteydessä. Miksi minun siis pitäisi olla hoitamatta itseäni?
Stigmat eivät kaiken kokemani jälkeen haittaa mitään. Jos joku pitää minua hulluna, ongelma on tasan hänen itsensä.
Oletko ajatellut, että huono suhde todellisuudessa on syy mielialalääkkeiden tarpeeseen? Monesti ihminen huonossa suhteessa alkaa kuvittelemaan, että vika on hänessä. Todennäköisesti suhteen kariutuminen olisi oman itsesi kannalta paljon parempi ratkaisu.
Heh :) Käytin lääkettä jo ennen nykyistä suhdetta.
Nykyään ssri-lääkkeitä tuputetaan mitä ihmeempiin vaivoihin sen sijaan, että vaivoja itsessään hoidettaisiin.
Ex-mieheni (asteikolla 10++) ei syönyt psyylelääkkeitään siksi, kun ei kehdannut a) mennä uusimaan reseptiä tai b) hakea lääkkeitä apteekista. Koska nehän olis pitäny sitä hulluna!! Sen takia sekoili kotona, huusi ja raivosi kaikille, mutta eihän se haitannut, kunhan kukaan muu ei (muka) asiasta tiennyt..
Lopetin koska sivuvaikutukset olivat pahemmat kuin saatu hyöty. Mitä lopetuksen jälkeen tapahtui? Ei mitään. Koen ilot ja surut voimakkaampina mutta aitoina. Lääke turrutti kaikki tunteet. Olen paljon onnellisempi ja vahvempi ilman lääkkeitä.
Mutta esim.naapuri jättää lääkkeet välillä ottamatta ja menee sekaisin kuin seinäkello ja joutuu sitten pakkohoitoon. Voisi olettaa että hänen kannattaa syödä lääkkeensä? Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja toiset on sairaampia kuin toiset.
Jos nyt saisi valita uudelleen, en todellakaan alkaisi syömään lääkkeitä kun sairastuin masennukseen. Siinä samassa meni kaikki luovuus ja into, enää en pysty harrastamaan esim. piirtämistä koska tuntuu ettei päässä ole enää mitään. Olen kuin puolivihannes ja varma että tämä johtuu vuosien lääkkeiden napsimisesta.
Mistä niitä leimoja saa? Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, muttei mitään leimoja missään.
Hullummaksi sitä tulee lääkkeillä. Sekoittavat päänuppia.. Aivokemiat laittavat sekaisin.
Ei seiso enää ja tuo vaikuttaa negatiivisesti parisuhteisiin. Muutenkin lääkkeiden aikaansaama turtuneisuus voi tuhota parisuhteita. Pupillit on lautasen kokoset SSRI/SNRI - lääkkeiden käyttäjillä. Voimakkaampien lääkkeiden käyttäjillä silmät seisoo päässä. Vieroitusoireisto on kuin jostain huumeista vieroittautuisi, sähköiskut napsuu päässä ja tunteet heittelee eikä saa nukuttua. Semmoisia pillereitä. En suosittele, kokemuksen äänellä.