Lue keskustelun säännöt.
En halua koiraa, mutta sellainen nyt hankitaan. Opinko elämään sen kanssa?
21.04.2019 |
Pitkän ja perusteellisen harkinnan jälkeen olemme päättäneet hankkia koiran. Koira on mieheni ja lasten (12v ja 14 v) suuri haave. Miehellä on jonkin verran aiempaa kokemusta koirista. Minä en ole koiraa koskaan omistanut, mutta hoitanut kyllä jonkun verran koiria. Pidän koirista (tai en kaikista, utta useimmista kuitenkin). Lähtökohtaisesti koiran omistaminen ei kuitenkaan vastaa mihinkään tarpeeseeni. En oikein osaa perustella itselleni miksi hankkisin koiran. AInoa syy on siis muun perheen toive saada koira. ESim ilann muiden "painostusta" ei kävisi edes mielessä hankkia koiraa. Olen ilman muuta asennoitunut sitoutumaan koiraa. Tulen siis hoitamaan sitä niin kun muukin perhe. Esim aikaiset aamulenkit sopivat hyvin minulle, kun harrastan niitä ilman koiraakin. Koiraa ei siis missään niemssä hankita hetken mielijohteesta, puitteet on mietitty tarkkaan. Mutta miten on, voiko tästä vielä muuttua koiraihmiseksi? Onko muita hieman vastahakoisesti koiran hankkineita?
Kommentit (86)
Meillä minä halusin koiran, miehellä ei ollut mitään kantaa asiaan, eikä hänellä ollut juurikaan kokemusta koirista. Nykyisin ovat parhaita kavereita. Eli koiraihmiseksi voi kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hmm... Meillä on kissa ja koen sen lähinnä riesana. Hankittiin se, koska lapsuudenkodissani oli kissoja ja silloin pidin niistä ja kiinnyin niihin. Halusin myös lapselle kaverin, hän kun on ainoa lapsi.
En sitten kiintynytkään kissaan. En koe mitään halua rapsutella sitä tai pitää sitä lähellä. Edelliset kissat mm. nukkuivat sängyssäni ja pidin siitä. En tiedä olenko nyt aikuisena jotenkin tunnekylmempi vai mistä kiikastaa, mutta kissan riehuminen, raapiminen, yöllinen mekastus ja kiehnääminen lähinnä vain rasittavat. Minähän sen tietysti hoidan eli ruokin ja siivoan jätökset. Lapsi sitten rapsuttelee ja leikittää.
Lisäksi olen aikuisiällä allergisoitunut kissoille ja olin aivan tukossa ensimmäiset kuukaudet. Mitään allergiaa ei ollut lapsena/teininä. Tämäkin varmasti vaikuttaa suhtautumiseeni kissaan.
Kyllä sen kanssa pystyy elämään, enkä aio kissasta luopua kun se on kerran meille otettu. Mutta en nyt ihan allekirjoita tuota, että tottakai siihen kiintyy ja rakastuu..
Minä olen vähän allerginen toiselle kissoistamme, toiselle en ollenkaan. Ylipäätään kissat ovat rasittavampaa kuin koirat, herättelevät öisin ja raapivat huonekalut. Kyllä niistä silti ihan pidän, mutta koiraan on helpompi kiintyä. Koira on aina iloinen minut nähdessään.
Ap palaili linjoille. Olen itse ehkä enemmän kissaihmisiä, mutta kissa ei nyt tule kyseeseen. Aika näyttää tuleeko minusta koiraihmistä... Koiran omistaja kuitenkin 😬
Villi veikkaus. Taidan jo arvata, kenen vastuulle koiran huolto ja lenkittäminen tulee jäämään. Ei ne kultamussukat lähde vesi/räntäsateella sen kanssa mihinkään.
Olen huomannut, että ihmiset jotka eivät tykkää koirista ovat jollakin tavalla mielisairaita tapauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että ihmiset jotka eivät tykkää koirista ovat jollakin tavalla mielisairaita tapauksia.
Väitän, että nykyään moni eläimen omistaja on jollain tavoin , niin kuin sanoit.
En tykkään näistä nykyisistä turhautuneistä koirista, joita ei ole yhtään koulutettu ja ne on otettu itsekkäistä syistä. Kun pääsevät pissalenkille, niin riehuvat hulluna, kun kerran pääsevät johonkin.
Nykykoirat eivät osaa koirien, eikä ihmisten tapoja. Ovat ihan sekopoltseja.
Tämä ei koske koiria, jotka saavat elää laumassa ja virikkeitä tarpeeksi. Oikeasti tarpeeksi, eikä sen minkä ihminen kiireiltään ehtii.
T.koirien kanssa hasvanut, joka kunnioittaa koiria eläiminä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki eivät vaan kasva koiraihmisiksi. On ihmisiä, jotka eivät välitä lemmikkieläimistä ja se ei tarkoita että olisivat jotenkin sairaita.
Lemmikit voivat lievittää stressiä yms. mutta aivan yhtälailla ne voivat lisätä stressiä ja uupumista, mikäli vastoin tahtoaan joutuu niiden kanssa elämään.
Ovatko mies ja lapset varmuudella sitoutuneet koiran lenkittämiseen ja hoitamiseen siten, että he tekevät sen ilman käskemistä? Sehän on juuri sitä ns. metatyötä, että yhden täytyy aina huolehtia, onko koira käytetty ulkona jne. Itse haluaisin varmistua, etten minä ole se, jonka vastuulla asia viime kädessä on, vaan miehen, jonka haave koira on.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kumppanisi saa koiran hankkia koska olet itse myös itsekeskeisistä syistä hankkinu lapsia pilaamaan elämää.
Toivottavadti ette ole kovia matkustelijoita, koira tarvitsee hoitopaikan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että ihmiset jotka eivät tykkää koirista ovat jollakin tavalla mielisairaita tapauksia.
Väitän, että nykyään moni eläimen omistaja on jollain tavoin , niin kuin sanoit.
En tykkään näistä nykyisistä turhautuneistä koirista, joita ei ole yhtään koulutettu ja ne on otettu itsekkäistä syistä. Kun pääsevät pissalenkille, niin riehuvat hulluna, kun kerran pääsevät johonkin.
Nykykoirat eivät osaa koirien, eikä ihmisten tapoja. Ovat ihan sekopoltseja.
Tämä ei koske koiria, jotka saavat elää laumassa ja virikkeitä tarpeeksi. Oikeasti tarpeeksi, eikä sen minkä ihminen kiireiltään ehtii.
T.koirien kanssa hasvanut, joka kunnioittaa koiria eläiminä.
Jännä ilmiö yhtä aikaa lisääntyneen lasten vapaan kasvatuksen kanssa. Ei oteta vastuuta, päästään muka helpomalla, mutta sehän kostautuu.
Suurin eläin- ja luonnonystävä ei ota lemmikkiä. Palveluskoirat ymmärrän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanki samalla lapsi. Jos siis et halua lasta.
Ikä tulee vastaan. Lapsia olisi minun puolestani voinut tulla enemmänkin, mutta miehelle riitti kaksi. Lasten haluamista minun ei koskaan pitänyt puntaroida mielessäni, se oli vahva ja "sisäsyntyinen" halu ja toive.
Sivuhuomautuksena: Juuri näin moni kokee lasten suhteen. Minulla velana ei koskaan ole ollut vahvaa (eikä heikkoakaan) sisäsyntyistä toivetta ja halua saada lasta.
Vierailija kirjoitti:
Koirasta tulee aina se äitin juttu. Jos äiti kokee sen yhdessä ja pitkään harkitun lemmikin käytännössä hankalaksi, siitä tulee riidan aihe ja koira lähtee kiertoon. Ei lapset siihen sitoudu niin, etteikö se arjessa jäisi äidin vastuulle. Siksi olen aina sanonut perheille, jotka pohtivat otetaanko koira vai ei, että kysykää äidiltä. Ei riitä, että lapset sen haluaa. Tai mies.
Ja juuri näistä kiertoon joutuneista eli aikuisista kodinvaihtajakoirista kokemusta 25 vuotta.
Niin, jos on lapsimies, joka ei kanna vastuuta perheenjäsenistään, myös karvaisista. Niin se surullisen usein menee. Ja viaton eläin kärsii typerien ihmisten takia.
Vierailija kirjoitti:
Koira herää joka ikinen aamu noin klo 5-5.30 ja haluaa ruokaa, ulos ja tietenkin seuraa. Toivottavasti miehesi on sitoutunut oikeasti koiraan, koska useimmat teinit nukkuvat tuohon aikaan.
Sanoppas tuo meidän koiralle. Parhaassa iässä oleva mukavuudenhaluinen narttukoira, joka mielellään vetelee sikeitä helposti kymmeneen, jopa yhteentoista. Siinä vaiheessa alkaa jo nälkä koiralla yleensä kurnia, että alkaa esittämään toivetta aamupalasta jos kukaan ei ole vielä tajunnut sitä tarjota. Mutta ei todellakaan pidä paikkaansa se, että koira kuin koira herättäisi aamulla kukonlaulun aikaan! Aivan kuten sekään ei pidä paikkaansa, että koiraa pitää lenkittää säässä kuin säässä. Meillä ei oma koira (eivätkä muutkaan tuntemani pienemmät koirat, edes terrierit) välitä ulkoilusta kylmällä tai sateisella säällä. Eli kyllä rodulla ja koiran persoonalla on paljon vaikutusta asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Koira herää joka ikinen aamu noin klo 5-5.30 ja haluaa ruokaa, ulos ja tietenkin seuraa. Toivottavasti miehesi on sitoutunut oikeasti koiraan, koska useimmat teinit nukkuvat tuohon aikaan.
Tuutko kertomaan tuon minunkin koiralleni? :D
Meinaan etta heraan itse klo 06.30, koira makaa tassa vaiheessa viela sangyssa eika inahdakaan kun nousen, vaan jaa miehen kanssa nukkumaan (on minun koira).
Laitan sille sitten ruuan valmiiksi siina seitseman jalkeen ja mies heratessaan klo 07.30 yleensa sitten herattaa koirankin, etta olis aamiaista.
Aamiaisen jalkeen koira menee sohvalle nukkumaan, kunnes mies on syonyt aamiaisen ja hakee remmin, etta jos vaikka lenkille.
Lenkin jalkeen koira menee...tadaa, sohvalle nukkumaan.
Tulen kotiin lounaalle klo 12.30, koira nukkuu sohvalla. Vahan saattaa hannanpaata heilauttaa, etta tsau, mamma tuli kotiin.
Kun sitten tulen toista kotiin 16.35 on se sentaan ikkunassa odottamassa ja saattaa jopa tulla ihan eteiseen asti vastaan. Menee toki sitten tervehtimisien jalkeen takaisin (sohvalle) nukkumaan. Ja pysyy siina kunnes on iltalenkin aika.
Lenkilta sitten kiipeaa sankyyn ja losahtaa mun kinttumutkaan yoksi.
Voin suositella rotua jos joku kiinnostui :D
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli pentu pari päivää sitten ja pelkään, että se on elämäni pahin virhe. Olemme jopa miettineet kasvattajalle soittamista ja koiran palauttamista. Mies tosin tahtoisi vielä yrittää, itse olen ihan totaalisen loppu.
Pennussa ei ole mitään vikaa. Se on villi, mutta kiltti, fiksu ja oppivainen. Nukkuukin tosi hyvin. En vain näköjään kestä sitä ajatusta, että joudun kantamaan vastuuta pienestä olennosta ja se on koko ajan läsnä. En saa koskaan enää olla yksin ja rauhassa. Koti on likainen, vaikka kuinka siivoaisi.
Kyllä, olen ahdistunut, neuroottinen ja kontrollifriikki. Kuvittelin, että koira helpottaisi tätä piirrettä, mutta näköjään vain trikkeröi pahimmat puoleni esiin.
Tämä on sinulle loistava tilaisuus kasvaa ihmisenä!!! Pikkuhiljaa pääset noista ahdistuksistasi eroon. Muistan, kuinka itselläkin oli vaikka mitä ajatuksia pennun tultua kotiin ja vielä useamman kuukauden siitä (pentu oli tosi raskas ja hankala, villi tapaus joka reagoi voimakkaasti kaikkeen) ja itse olen erittäin herkkä tyyppi. Ajan kuluessa koirasta tuli äärettömän tärkeä ja se on opettanut minulle paljon itsestäni. Lisäksi kärsivällisyyteni on kehittynyt runsaasti. Koiran kanssa ystävyys on aitoa ja siihen voin luottaa. Koira varoittaa minua vaarasta ja pyrkii suojelemaan minua. En tiedä miten selviän siitä päivästä kun koirasta joudun luopumaan, se on minulle äärimmäisen rakas.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koira herää joka ikinen aamu noin klo 5-5.30 ja haluaa ruokaa, ulos ja tietenkin seuraa. Toivottavasti miehesi on sitoutunut oikeasti koiraan, koska useimmat teinit nukkuvat tuohon aikaan.
Tuutko kertomaan tuon minunkin koiralleni? :D
Meinaan etta heraan itse klo 06.30, koira makaa tassa vaiheessa viela sangyssa eika inahdakaan kun nousen, vaan jaa miehen kanssa nukkumaan (on minun koira).
Laitan sille sitten ruuan valmiiksi siina seitseman jalkeen ja mies heratessaan klo 07.30 yleensa sitten herattaa koirankin, etta olis aamiaista.
Aamiaisen jalkeen koira menee sohvalle nukkumaan, kunnes mies on syonyt aamiaisen ja hakee remmin, etta jos vaikka lenkille.
Lenkin jalkeen koira menee...tadaa, sohvalle nukkumaan.
Tulen kotiin lounaalle klo 12.30, koira nukkuu sohvalla. Vahan saattaa hannanpaata heilauttaa, etta tsau, mamma tuli kotiin.
Kun sitten tulen toista kotiin 16.35 on se sentaan ikkunassa odottamassa ja saattaa jopa tulla ihan eteiseen asti vastaan. Menee toki sitten tervehtimisien jalkeen takaisin (sohvalle) nukkumaan. Ja pysyy siina kunnes on iltalenkin aika.
Lenkilta sitten kiipeaa sankyyn ja losahtaa mun kinttumutkaan yoksi.
Voin suositella rotua jos joku kiinnostui :D
MIKÄ ROTU?
Meille tuli pentu pari päivää sitten ja pelkään, että se on elämäni pahin virhe. Olemme jopa miettineet kasvattajalle soittamista ja koiran palauttamista. Mies tosin tahtoisi vielä yrittää, itse olen ihan totaalisen loppu.
Pennussa ei ole mitään vikaa. Se on villi, mutta kiltti, fiksu ja oppivainen. Nukkuukin tosi hyvin. En vain näköjään kestä sitä ajatusta, että joudun kantamaan vastuuta pienestä olennosta ja se on koko ajan läsnä. En saa koskaan enää olla yksin ja rauhassa. Koti on likainen, vaikka kuinka siivoaisi.
Kyllä, olen ahdistunut, neuroottinen ja kontrollifriikki. Kuvittelin, että koira helpottaisi tätä piirrettä, mutta näköjään vain trikkeröi pahimmat puoleni esiin.