Olen aina ollut ruokien punnitsemista ja kalorien laskemista vastaan. Nyt kokeilin ja olipa silmät avaava kokemus
Olen siis pudottamassa painoa ja ruokavalioni on ollut suorastaan mallikas. Ei sokeria, ei herkkua, ei prosessoituja ruokia, ei edes kastikkeita. Tuoretta ja itsetehtyä. Silti painon pudotus on ollut tuskatuttavan hidasta, ellei olematonta. Täälläkin usein saa lukea että ei syö "juuri mitään" tai täsmällisesti alle kulutuksen mutta ei laihdu.
Innostuin viimeisenä oljenkortena kokeilemaan ilmasta kalorinlaskusovellusta johon syötän kaikki päivän syömiseni ja liikkumiseni. Pienet asiat vaikuttavat aivan hitosti! Esim. iltapalalla "kourallinen pähkinöitä tai manteleita". Se, otanko 20g tai 25 grammaa voi oikeasti ratkaista sen, syönkö vähemmän kuin kulutan vai samanverran. Liian reilu kourallinen aiheuttaa jo sen että syön ENEMMÄN kuin kulututan ja paino siis voisi jopa nousta, vaikka olen ollut kurinalaisella dieetillä (mielestäni). Tällä muutaman pähkinän vähennyksellä ei kuitenkaan ole kylläisyyteen tai olotilaan mitään merkitystä, joten miksi en ottaisi vaan sitä 20 g?
Sama juttu lounasruokalassa: kuvittelin että on se ja sama, otanko ruokaa yhden vai puolitoista kauhallista, kun tämä voi olla juuri se ratkaiseva juttu. Ja kun oikeasti se yksi kauhallinen tekee ihan yhtä lailla kylläiseksi kuin puolitoista, kyse on vaan tottumuksesta.
Suosittelen kokeilemaan edes hetken aikaa kalorinlaskua, vaikka tällaiselle suurpiirteiselle ihmiselle ajatus tuntui aika ankealta. Paljon oivalluksia siitä olen saanut.
Kommentit (144)
On aika tyhmää syödä pähkinöitä ja voita jos yrittää laihduttaa. Jos syö vaan vähäkalorista ruokaa, niin ei tarvitse paljon punnita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos kävisit vaikka 20 km fillarilenkillä sen sijaan, että lasket voitko syödä 5g enemmän tai vähemmän pähkinöitä ;)
Sinccis
Ruokavalio on 80%, liikunta 20%.
Lisäksi, hullun hommaahan se on käyttää tunti-kaksi liikuntaan, jos vaakakupissa painaa puoli minuuttia kestävä ruoan punnitus ja päätös "enpä syökään".
Itse työttömänä käytän urheiluun 3h päivässä, mutta ei jumalauta keskiverto työssäkäyvällä perheellisellä ole välttämättä edes yhtä extratuntia.
Mitähän sä joriset? Meillä normaaleilla on siihen päälle vielä koiratkin.

Juuei. Keho katsos tarvitsee myos rasvaa, ja hyvia rasvoja saa nimenomaan mm. pahkinoista. Lisaksi ne vievat tehokkaasti nalantunnetta kun antavat nopeasti energiaa.

Isohko (80 kg) mies kuluttaa tunnin fillarilenkillä n. 500 kaloria (tuntivauhti 16-19 km/h). Ap siis todennäköisesti vielä vähemmän. 100 g cashewpähkinöitä sisältää 574 kcal.
Liikunta ei ole mikään ihmekonsti vaan juju on kalorien rajoittaminen.
Kas tässä. Mammat vaan on laiskoja.
Sinccis
Mihin perustuu väite, että yksi kauhallinen tekee yhtä kylläiseksi kuin puolitoista kauhallista?
Mikset saman tien ota vain puolta kauhallista? Se tekee varmasti yhtä kylläiseksi kuin yksi kauhallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos kävisit vaikka 20 km fillarilenkillä sen sijaan, että lasket voitko syödä 5g enemmän tai vähemmän pähkinöitä ;)
Sinccis
Minä liikun jo paljon, teen 10 km juoksulenkkejä ja käyn salilla :) Tämä kaikki on huomioitu tuossa laskurissa, mutta silti se kourallinen (tai edes 5g) pähkinöitä voi torpedoida tai ainakin hidastaa laihtumistani. Siksi mielummin lasken ja punnitsen. Minua motivoi enemmän puoli kiloa viikossa -tahti kuin 100 g viikossa.
Ap
Eli puhut ihan täyttä roskaa siis.
Sinccis
Vierailija kirjoitti:
Jos syö joka päivä 20 kilokaloria ylitse kulutuksen, on 10 vuoden kuluttua lihonut 10 kiloa.
Jokainen voi miettiä kuinka käsittämättömän pieni määrä ruokaa on 20 kilokaloria.
Se on puolikas porkkana.
Joo mutta on aivan sairas ajattelutapa kytätä puolikasta porkkanaa samalla miettien, ettei 10 vuodessa vaan liho 10 kiloa. Ei se ole realistista elämää muille kuin syömishäiriöisille.
Punnitsemista voi tietenkin käyttää apukeinona elämäntaparemontissa, mutta jos alkaa omatunto soimata joko punnitsematta jättämisestä tai juurikin 5 grammasta pähkinöitä tai puolikkaasta porkkanasta, aletaan liikkua vaarallisilla vesillä.
Pitäisi löytää sellainen tasapaino että syö tervellisesti, nauttien, monipuolisesti, ja liikkuisi iloisena ja stressaamatta. Nukkuisi hyvin ja nauraisi paljon. Ei vihaisi itseään ylimääräisen 20 kcal takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle selvisi, että syön puolet liian vähän.. Ja lihon silti :(
Jos useamman kuukauden syöt 1000 kcal päivässä ja kulutat 2000 kcal ja ainoa mitä tapahtuu on että lihot ja paino nousee, niin sinä olet kirjaimellisesti sekä fysikaalinen että lääketieteellinen ihme.
Tuo on sama kuin tankkaisi autoa kerralla 100 km matkan verran, mutta sitten ajaisi aina 200 km yhdellä tankkauksella, eikä bensa loppuisikaan, vaikka toistaisi samaa loputtomasti.
Ihmiset ovat erilaisia kuin autot... Jos lihot, vaikka syöt vähän, niin kannattaa käydä mittauttamassa kilpirauhasarvot.
Kilpirauhanen aiheuttaa kyllä muitakin oireita kuin vain lihomisen.
99,9% tapauksista ihmisellä kilpirauhanen on täysin kunnossa, mutta hän tulee napostelleeksi huomaamattamaan sen verran ylimääräisiä kaloreita, että painoa kertyy.
Kannattaa muistaa tuo ylempänä mainittu. Ylimääräinen puolikas porkkana päivässä 10 vuoden ajan tarkoittaa 10 lisäkiloa vartaloon.
Minä olen nyt laskenut kaloreita muutaman päivän ja koko ajan on nälkä. Nytkin tunti sitten söin kunnon lounaan (raastesalaattia ja raejuustoa ja hernekeittoa yhden kauhallisen) ja nyt jo on hirveä nälkä. Olen tottunut esimerkiksi iltapalalla syömään leipää, banaania ja maustamatonta jogurttia, mutta nytpäs kaloreja laskemalla piti jättää ne leivät pois ja menen nälkäisenä nukkumaan. Pari päivää sitten söin lounaalla isomman annoksen jauhelihamureketta ja se kostautui tietysti siten, että illalla piti syödä niukemmin. Eli kun syö jotain täyttävämpää, joka pitäisi nälkää kauemmin, loppupäivän saakin syödä vain porkkanoita.
Miten ihmeessä niitä annoskokoja saa pienennettyä ja mitä se puhe on, ettei laihduttaessa ole nälkä? Minulla ainakin on. Kalorit siis päivässä 1500.
treffit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aika tyhmää syödä pähkinöitä ja voita jos yrittää laihduttaa. Jos syö vaan vähäkalorista ruokaa, niin ei tarvitse paljon punnita.
Juuei. Keho katsos tarvitsee myos rasvaa, ja hyvia rasvoja saa nimenomaan mm. pahkinoista. Lisaksi ne vievat tehokkaasti nalantunnetta kun antavat nopeasti energiaa.
Joo ja jos olet karppaaja, niin pähkinöissä on myös hiilareita ja sun ketoosit on sitten poikki.
Vierailija kirjoitti:
Miten te laskette kalorit jostain työpaikkaruokalan ruoasta?
Finelissä on laskuri, jossa on monien ruokien ravintosisällöt.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nyt laskenut kaloreita muutaman päivän ja koko ajan on nälkä. Nytkin tunti sitten söin kunnon lounaan (raastesalaattia ja raejuustoa ja hernekeittoa yhden kauhallisen) ja nyt jo on hirveä nälkä. Olen tottunut esimerkiksi iltapalalla syömään leipää, banaania ja maustamatonta jogurttia, mutta nytpäs kaloreja laskemalla piti jättää ne leivät pois ja menen nälkäisenä nukkumaan. Pari päivää sitten söin lounaalla isomman annoksen jauhelihamureketta ja se kostautui tietysti siten, että illalla piti syödä niukemmin. Eli kun syö jotain täyttävämpää, joka pitäisi nälkää kauemmin, loppupäivän saakin syödä vain porkkanoita.
Miten ihmeessä niitä annoskokoja saa pienennettyä ja mitä se puhe on, ettei laihduttaessa ole nälkä? Minulla ainakin on. Kalorit siis päivässä 1500.
Minulla ainoa mikä on auttanut nälän tunteeseen on silloin kun ketokarppailulla tiputin 10 kiloa.
Ketoosissa ei ollut nälkä, mutta sekin lienee yksilöllistä.
Ruokavalio tosin menee niin rajoittuneeksi, että harva tuohon jaksaa lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos kävisit vaikka 20 km fillarilenkillä sen sijaan, että lasket voitko syödä 5g enemmän tai vähemmän pähkinöitä ;)
Sinccis
Ruokavalio on 80%, liikunta 20%.
Lisäksi, hullun hommaahan se on käyttää tunti-kaksi liikuntaan, jos vaakakupissa painaa puoli minuuttia kestävä ruoan punnitus ja päätös "enpä syökään".
Itse työttömänä käytän urheiluun 3h päivässä, mutta ei jumalauta keskiverto työssäkäyvällä perheellisellä ole välttämättä edes yhtä extratuntia.
Mitähän sä joriset? Meillä normaaleilla on siihen päälle vielä koiratkin.
Sinccis
Jo on mielenkiintoinen "normaali", kun sinkkumies on puoliltapäivin provoilemassa vauvapalstalla. :DDD
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nyt laskenut kaloreita muutaman päivän ja koko ajan on nälkä. Nytkin tunti sitten söin kunnon lounaan (raastesalaattia ja raejuustoa ja hernekeittoa yhden kauhallisen) ja nyt jo on hirveä nälkä. Olen tottunut esimerkiksi iltapalalla syömään leipää, banaania ja maustamatonta jogurttia, mutta nytpäs kaloreja laskemalla piti jättää ne leivät pois ja menen nälkäisenä nukkumaan. Pari päivää sitten söin lounaalla isomman annoksen jauhelihamureketta ja se kostautui tietysti siten, että illalla piti syödä niukemmin. Eli kun syö jotain täyttävämpää, joka pitäisi nälkää kauemmin, loppupäivän saakin syödä vain porkkanoita.
Miten ihmeessä niitä annoskokoja saa pienennettyä ja mitä se puhe on, ettei laihduttaessa ole nälkä? Minulla ainakin on. Kalorit siis päivässä 1500.
Minä syön mitä huvittaa ;)
Minusta nälän kestämisessä ei ole mitään ongelmaa. Joskus tyttöystävä alkoi itkemään, kun oltiin lomalla ja koko päivän se ehdotteli, että mennäänkö tuohon ravintolaan syömään, entä tuonne, entä tuonne.
Mä sanoin kokoajan, että mikä kiire tässä on mennään myöhemmin, joskus muistan syödä vasta illalla.
Lopulta se alkoi itkemään nälkäänsä. Enhän mä tajua, että muille se voi olla isompi juttu ;)
Esim. eilen söin vain kerran illalla. Varsinainen iltasyöppö olenkin ja se sopii mulle. Jos mä menenn nälkäisenä nukkumaan, niin ongelma on siinä, että mä en nuku.
Sitten seuraavana päivänä ei jaksa tehdä mitään ja kaloreita kuluu vieläkin vähemmän, eli ei hyvä jättää syömättä ennen nukkumista!
Tosin naurin siitä etelä-eurooppalaisesta tavasta muutenkin, että illalla syödään kun on jo pimeää!
Talvi-aika siis on Jees!
Sinccis
Join tosin koko päivän kahvia +hunajateetä, että sieltä tuli vähän energiaa eilen.

Mähän en sanonut, että ajankäyttö on mulle ongelma. Mutta teillähän se on aikaa täällä istua, mutta ei löydy tuntia päivässä urheiluun ;)
Sinccis
Siis 5g manteleita = alle 30 kcal. Tuo vastaa noin 3g puhdasta rasvaa. Jos tuosta on painonpudotus kiinni, niin melkoista hienosäätöä on!

Täh? Tottakai on hyvä sanoa, että syöt mitä huvittaa, jos sinua ei edes huvita syödä eikä näläntunnetta ole. Ja tuoko nyt sitten on toivottava olotila, että seuraavana päivänä ei jaksa tehdä mitään? En tajua mitään tuosta sinun kommentistasi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen nyt laskenut kaloreita muutaman päivän ja koko ajan on nälkä. Nytkin tunti sitten söin kunnon lounaan (raastesalaattia ja raejuustoa ja hernekeittoa yhden kauhallisen) ja nyt jo on hirveä nälkä. Olen tottunut esimerkiksi iltapalalla syömään leipää, banaania ja maustamatonta jogurttia, mutta nytpäs kaloreja laskemalla piti jättää ne leivät pois ja menen nälkäisenä nukkumaan. Pari päivää sitten söin lounaalla isomman annoksen jauhelihamureketta ja se kostautui tietysti siten, että illalla piti syödä niukemmin. Eli kun syö jotain täyttävämpää, joka pitäisi nälkää kauemmin, loppupäivän saakin syödä vain porkkanoita.
Miten ihmeessä niitä annoskokoja saa pienennettyä ja mitä se puhe on, ettei laihduttaessa ole nälkä? Minulla ainakin on. Kalorit siis päivässä 1500.
Itsekin syön tuon 1500 kaloria, ja olen ratkaissut asian niin, että syön kahdesti päivässä. Yhdellä aterialla 1000 ja toisella 500 kaloria.
Tosin, itse ennen tätä "dieettiänikin" saatoin syödä sen parisen kertaa päivässä – silloin vain ensimmäisellä aterialla mättöpitsan ja toisella vaikkapa suklaalevyn.
Omalla kohdallani vaikeinta onkin ollut jaksaa kokata ja miettiä ihan kunnollisia aterioita. :D Eikä vain kylmilteen napsia kaapista jotain nakkeja ja nugettipalleroita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos kävisit vaikka 20 km fillarilenkillä sen sijaan, että lasket voitko syödä 5g enemmän tai vähemmän pähkinöitä ;)
Sinccis
Ruokavalio on 80%, liikunta 20%.
Lisäksi, hullun hommaahan se on käyttää tunti-kaksi liikuntaan, jos vaakakupissa painaa puoli minuuttia kestävä ruoan punnitus ja päätös "enpä syökään".
Itse työttömänä käytän urheiluun 3h päivässä, mutta ei jumalauta keskiverto työssäkäyvällä perheellisellä ole välttämättä edes yhtä extratuntia.
Mitähän sä joriset? Meillä normaaleilla on siihen päälle vielä koiratkin.
Sinccis
Jo on mielenkiintoinen "normaali", kun sinkkumies on puoliltapäivin provoilemassa vauvapalstalla. :DDD
Mähän en sanonut, että ajankäyttö on mulle ongelma. Mutta teillähän se on aikaa täällä istua, mutta ei löydy tuntia päivässä urheiluun ;)
Sinccis
Juurihan minä sinulle kerroin, että urheilen 3 tuntia... 🙄 Äly hoi.
Vai pitääkö täällä muidenkin alkaa huomioh*orata nimimerkeillä?