Lue keskustelun säännöt.
Olemme raskaana ja miehen perhe ei ilahtunut
17.04.2019 |
Olen siis 21.v ja mieheni 25.v. Olemme olleet yhdessä 5 vuotta joista 4 asuttu yhdessä. Minä valmistun nyt keväällä ja mieheni käy töissä, eli tilanne on hyvä lapselle. Tulinkin sitten raskaaksi aika nopeasti ehkäisyn pois jättämisen jälkeen ja olemme onnellisia ja innoissamme lapsesta. Kerroimme miehen perheelle eilen ja ensimmäisenä miehen sisko kysyi oliko vahinko ja aiommeko pitää lapsen. Hämmennyimme molemmat ja kysyimme, että miten niin? Kuulemma minä olen niin nuori ja kokematon, ettei meistä ole vielä vanhemmiksi. Kaikki olivat vain hiljaa ja miehen veli taisi ainoastaan onnitella. Loukkaannuin kyllä aika pahasti tuollaisesta vastaanotosta. En sitten tiedä miten tästä eteenpäin, mies on myös loukkaantunut ja emme ole ottaneet yhteyttä heihin. Asiat voivat toki muuttua, mutta varmasti isovanhemmilla ja tädillä tulee hyvät välit lapseen. Oma perheeni onnitteli ja oli innoissaan.
En koe kuitenkaan olevani liian nuori. Äitinikin sai ensimmäisen lapsensa parikymppisenä. Meillä on kuitenkin kaikki tarpeellinen lasta varten, olemme säästäneet jne. Olemme koti-ihmisiä, emme viihdy baarissa yms. En sitten vaikuttaako, että miehen perhe on tehnyt lapset lähemmäs kolmikymppisinä. Mutta paha mieli kyllä tuli.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Hmmm harmillista, mutta etteköhän pääse asiassa eteenpäin. Aina joltain tulee joku outo tai tökerö kommentti raskausuutisia kerrottaessa, mutta ei niitä kannata jäädä märehtimään. Itse raskaana 32+4 ja kaikenlaista tyhmää nuo ihmiset möläyttelee, mut mitäpä siitä :D
Iloista odotusaikaa ja nauti raskaudestasi muiden mielipiteistä välittämättä :)
Uskon kyllä että pääsemme, otin vain kovasti itseeni ja loukkaannuin. Ehkä vähän liikaakin. Tilanne muuttui vaan niin kiusalliseksi.
Ja kiitos samoin, hyvää kevättä!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos muilta ihmisiltä kysyy aika ei ole ikinä oikea. Mä oon kaikista lapsista saanut kuulla, että olen liian nuori, liian pieni ikäero, vieläkö te kolmannen, yms. Tosi kannustavaa. Nuo vaan pitää jättää omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Siis jos en onnittele miniää, niin en päädy lastenhoitoautomaatiksi? Tämä tieto pelasti päivänä, pelkään, että pääsiäisenä kerrotaan, että minusta tulee mummi. Nyt en mene sanomaan mitään kaunista, niin saan pitää oman elämäni enkä päädy piikomaan parisuhdelomien ajaksi.
No minä en ainakaan oleta, että miehen tai minun vanhemmat tai sisarukset ovat mitään lastenhoitoautomaatteja. Olen kyllä ajatellut ihan yhdessä mieheni kanssa hoitaa lapsen, en tyrkätä sitä sitten samantien isovanhemmille. Ymmärrämme kyllä sen, että jos lapsia tekee, niistä tarvitsee huolehtia kokoajan.
Mutta ole sinä sitten onnittelematta, se kertoo ehkä enemmän sinusta. Ja varmasti myös osaat sanoa ei, jos joku pyytää sinua lapsenvahdiksi.
Ap
Eiköhön ne siitä lämpene, omat "lapsentekotaustat" vaikuttavat varmasti. Minun vanhemmillani ei ollut iästä mitään sanottavaa kun ilmoitin esikoisesta, olin 23 eli juuri saman ikäinen kun he minut saadessaan.
Mieheni vanhemmat järkyttyivät ja taivastelivat myös ikääni, he olivat molemmat yli 40 kun poikansa (ainut lapsi) syntyi. Mieheni on useamman vuoden minua vanhempi ja heille ikäni ylipäätään oli pitkään ongelma, silti heillä on hyvät välit lapsiimme ja ihan kohteliaat minuunkin, kunhan järkytyksestään ensin selvisivät.
Eivätköhän muuta mieltään. Minä tulin raskaaksi suunnitellusti, kun olimme mieheni kanssa 19-vuotiaita, mutta olimme olleet pitkään yhdessä ja asettuneet aloillemme. Emme käyttäytyneet "ikäisillemme sopivalla tavalla". Täytimme 20v, ennenkuin lapsi syntyi ja kun kerroimme suvulle, vastaanotto oli samanlainen.
Omalle suvulleni en kertonut kun välit olivat menneet alkoholismin takia poikki, mutta miehen suku oletti automaattisesti lapsen olleen vahinko ja anoppikin tarjoutui auttamaan ajan varaamisessa aborttiin. Pitkään jankutettiin, ettemme ole tarpeeksi vanhoja, olemme liian nuoria, emme pärjää jne. Kun sitten hyväksyivät asian, alkoivat päsmäröimään kaikesta, miten kissat pitää hävittää, meidän pitää muuttaa, pitää muuttaa anopille asumaan, tehkää niin ja näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivätköhän muuta mieltään. Minä tulin raskaaksi suunnitellusti, kun olimme mieheni kanssa 19-vuotiaita, mutta olimme olleet pitkään yhdessä ja asettuneet aloillemme. Emme käyttäytyneet "ikäisillemme sopivalla tavalla". Täytimme 20v, ennenkuin lapsi syntyi ja kun kerroimme suvulle, vastaanotto oli samanlainen.
Omalle suvulleni en kertonut kun välit olivat menneet alkoholismin takia poikki, mutta miehen suku oletti automaattisesti lapsen olleen vahinko ja anoppikin tarjoutui auttamaan ajan varaamisessa aborttiin. Pitkään jankutettiin, ettemme ole tarpeeksi vanhoja, olemme liian nuoria, emme pärjää jne. Kun sitten hyväksyivät asian, alkoivat päsmäröimään kaikesta, miten kissat pitää hävittää, meidän pitää muuttaa, pitää muuttaa anopille asumaan, tehkää niin ja näin.
Tätä myös ehkä itse hieman pelkään. Uskon kyllä, että hyväksyvät ja voivat olla onnellisiakin lapsenlapsestaan, mutta he kuuluvat myös hieman tähän päsmäröintiporukkaan. Ja siis alkoihan se jo kun kerrottiin, että miten mahdumme elämään 50 neliösessä kaksiossa lapsen kanssa. Itse en vain usko, että vauva tarvitsee omaa huonetta vielä muutamaan vuoteen.
Mutta eiköhän se tästä, neuvoja otan vastaan, mutta mitään minulle ei tarvitse tuputtaa tai käskeä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivätköhän muuta mieltään. Minä tulin raskaaksi suunnitellusti, kun olimme mieheni kanssa 19-vuotiaita, mutta olimme olleet pitkään yhdessä ja asettuneet aloillemme. Emme käyttäytyneet "ikäisillemme sopivalla tavalla". Täytimme 20v, ennenkuin lapsi syntyi ja kun kerroimme suvulle, vastaanotto oli samanlainen.
Omalle suvulleni en kertonut kun välit olivat menneet alkoholismin takia poikki, mutta miehen suku oletti automaattisesti lapsen olleen vahinko ja anoppikin tarjoutui auttamaan ajan varaamisessa aborttiin. Pitkään jankutettiin, ettemme ole tarpeeksi vanhoja, olemme liian nuoria, emme pärjää jne. Kun sitten hyväksyivät asian, alkoivat päsmäröimään kaikesta, miten kissat pitää hävittää, meidän pitää muuttaa, pitää muuttaa anopille asumaan, tehkää niin ja näin.
Tätä myös ehkä itse hieman pelkään. Uskon kyllä, että hyväksyvät ja voivat olla onnellisiakin lapsenlapsestaan, mutta he kuuluvat myös hieman tähän päsmäröintiporukkaan. Ja siis alkoihan se jo kun kerrottiin, että miten mahdumme elämään 50 neliösessä kaksiossa lapsen kanssa. Itse en vain usko, että vauva tarvitsee omaa huonetta vielä muutamaan vuoteen.
Mutta eiköhän se tästä, neuvoja otan vastaan, mutta mitään minulle ei tarvitse tuputtaa tai käskeä.
Ap
Vedä heti alussa rajat, jo raskaana ollessasi, jos alkavat päsmäröimään. Minä vedin heti, mutta silti on todella rankkaa ja kaikki päätökseni kyseenalaistetaan ja tuputetaan ja yritetään väkisin tehdä heidän tavallaan. En halua edes ajatella, miten paha tilanne olisi, jos en olisi vetänyt rajoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin kielellinen antisi viittaa lapsekkaaseen käytökseen. Näin ollen sinua ei pidetä kyvykkäänä huolehtimaan lapsesta.
Onneksi on lastensuojelu.
Vierailija kirjoitti:
No, totuus on, että sinä olet aika nuori... Reaktio oli kyllä aika tökerö, mutta ehkä se vaan tuli heille niin puskista, kun ajattelivat, että vietätte vielä nuoruutta ja sinä pääset työelämään kiinni, kun valmistut jne.
Ja totuus on, että aloittajan perhekin ajattelee ap olevan aika nuori ja tämän elämän menevän hukkaan, mutta he osasivat käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia raskausuutisen kertominen on parasta tehdä niin, että vastaanottaja saa rauhassa ottaa vastaan uutisen.
Älä siis kerro kasvokkain tai edes puhelimitse. Kerro mieluiten viestillä. Silloin vastaanottaja saa aikaa tunnekuohunsa tasaannuttamiseen ennen kuin ilmaisee reaktionsa sinulle.
Tämä on hyvä tapa niin perheen kuin ystävien kanssa. Ystävät saattavat kärsiä lapsettomuudesta tai lapsiahdistuksesta (siis pitää lasten saamista epämiellyttävänä/haitallisena/huonona muuten vaan). Kun vastaanottajalla on aikaa sulatella uutista, reaktio on todennäköisemmin sivistynyt.
Miten olet turvannut selustasi kun se ero tulee? Ja miten pärjäät yksinhuoltajana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"olemme raskaana"... en minäkään ilahtuis vanhempana jos poikani olisi raskaana muijansa kans.
Sipuli
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarvitseeko sitä joka asiasta niin loukkaantua. Suokaa nyt muille ihmisille välillä virheitä. Oma tyttöni tuli raskaaksi 18 vuotiaana. Kun töräytti sen minulle, en kyllä siinä vaiheessa ehtinyt asetella ilahtunutta ilmettä kasvoilleni. Ensimäisenä päässäni laukkasi ajatukset, että miten tyttö pärjää, jääkö poika ottamaan vastuuta lapsesta, entä heidän talous ja sekin jopa, että jos ei pärjää, niin herranjumala sentäs, jaksanko tähän alkaa taas vauvaa hoitamaan.
Mutta kun alkutunnelmat meni ohi, olen iloinnut raskaudesta ja tukenut nuorta paria ja hoitanut vauvaa mahdollisimman paljon, jotta tyttö saisi opiskelut loppuun ja heillä elämä helpottaisi.
Jos jokaisesta asiasta alkaa elämässä pahoittamaan mielensä loppuelämäkseen, on vanhana melkoinen reppu, mitä kantaa matkassaan, kun kaikki pitää säilöä ja muistaa.
Ei kyllä kuulosta nyt ihan asialliselta, että olit 14v, kun aloit seurustelemaan täysi-ikäisen kanssa. Eikö vanhempasi sanoneet mitään? Ilmeisesti ei, kun kuitenkin muutin 15v. aikuisen miehen luo. Ei ihme, ettei kaikki varauksetta iloitse nyt raskaudestasi. Niin nuorena kaikki tuollainen. Olin mäkin 19v., kun tapasin 5 vuotta vanhemman mieheni ja jo silloin hän tuntui jotenkin 'vanhemmalta'. Nykyisin itsekin olen jo 30v ja enää tuolla ikäerolla ei ole mitään merkitystä, mutta vielä alle 20-vuotiaana jo muutamakin vuosi merkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kielellinen antisi viittaa lapsekkaaseen käytökseen. Näin ollen sinua ei pidetä kyvykkäänä huolehtimaan lapsesta.
Onneksi on lastensuojelu.
Pakko kyllä kysyä, että kuvittelisitko lastensuojelun puuttuvan perheen tilanteeseen eli toisin sanoen näkevän lapsen kasvun ja kehityksen vaarantuvan, siksi koska äidin kielellinen ulosanti on "lapsekasta"?
AP, olet ihan normaalisti kirjoittava ihminen. Voit jättää tällaiset aivopierukommentit omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä kuulosta nyt ihan asialliselta, että olit 14v, kun aloit seurustelemaan täysi-ikäisen kanssa. Eikö vanhempasi sanoneet mitään? Ilmeisesti ei, kun kuitenkin muutin 15v. aikuisen miehen luo. Ei ihme, ettei kaikki varauksetta iloitse nyt raskaudestasi. Niin nuorena kaikki tuollainen. Olin mäkin 19v., kun tapasin 5 vuotta vanhemman mieheni ja jo silloin hän tuntui jotenkin 'vanhemmalta'. Nykyisin itsekin olen jo 30v ja enää tuolla ikäerolla ei ole mitään merkitystä, mutta vielä alle 20-vuotiaana jo muutamakin vuosi merkkaa.
Ap on kyllä minun laskujeni mukaan ollut 16?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä kuulosta nyt ihan asialliselta, että olit 14v, kun aloit seurustelemaan täysi-ikäisen kanssa. Eikö vanhempasi sanoneet mitään? Ilmeisesti ei, kun kuitenkin muutin 15v. aikuisen miehen luo. Ei ihme, ettei kaikki varauksetta iloitse nyt raskaudestasi. Niin nuorena kaikki tuollainen. Olin mäkin 19v., kun tapasin 5 vuotta vanhemman mieheni ja jo silloin hän tuntui jotenkin 'vanhemmalta'. Nykyisin itsekin olen jo 30v ja enää tuolla ikäerolla ei ole mitään merkitystä, mutta vielä alle 20-vuotiaana jo muutamakin vuosi merkkaa.
Ap on kyllä minun laskujeni mukaan ollut 16?
No silti tässä tapauksessa alaikäinen on ollut täysi-ikäisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä kuulosta nyt ihan asialliselta, että olit 14v, kun aloit seurustelemaan täysi-ikäisen kanssa. Eikö vanhempasi sanoneet mitään? Ilmeisesti ei, kun kuitenkin muutin 15v. aikuisen miehen luo. Ei ihme, ettei kaikki varauksetta iloitse nyt raskaudestasi. Niin nuorena kaikki tuollainen. Olin mäkin 19v., kun tapasin 5 vuotta vanhemman mieheni ja jo silloin hän tuntui jotenkin 'vanhemmalta'. Nykyisin itsekin olen jo 30v ja enää tuolla ikäerolla ei ole mitään merkitystä, mutta vielä alle 20-vuotiaana jo muutamakin vuosi merkkaa.
Ap on kyllä minun laskujeni mukaan ollut 16?
No silti tässä tapauksessa alaikäinen on ollut täysi-ikäisen kanssa.
Suojaikärajan ylittänyt, joten ei ole ongelmaa. Liittyykö tämä kuitenkaan mitenkään nyt aiheeseen?
Olenhan minä nuori, mutta haluankin olla nuori kun saan ensimmäisen lapseni. Ja kuitenkin ennen vanhaan oli täysin normaalia saada parikymppisenä lapsia. Ja olimme kyllä puhuneet lapsien teosta miehenkin perheen kanssa, mutta eivät varmaan ymmärtäneet, että haluamme nyt.
No minä valmistun ja menen töihinkin siksi aikaa, kunnes jään vapaille. Olen myös tehnyt töitä opintojen oheella. En koe, että menettäisin mitään kun teen parikymppisenä lapsen, kuin että tekisin kolmekymppisenä. Minua ei kiinnosta ryypätä ja bilettää tai matkustella (koska ilmastonmuutos ja kyllähän lapsenkin kanssa voi matkustaa). Miksi odottaa siihen että olen lähemmäs 30.v, jos ei ole mitään syytä?