Aloin jutella ig:ssä brittisotilaan kanssa, huomasin sitten, että samoilla kuvilla oli tehty useampia profiileja
Kommentit (39)
Aloitin siis juttelun, kun olin matkalla vähän pitkästyneenä. Vasta kotona oli helpompi koneella googlata, millaisia profiileita löytyi. Juttelu oli lähinnä viihdemielessä, eikä siinä, että toivoisin oikeasti tutustuvani brittisotilaaseen tai kuten jo sanottu, "brittisotilaaseen".
Hyvin myös selitti sitten sitä, kun olin jo pistänyt merkille, että keskustelukumppanini jutut olivat vähän epäjohdonmukaisia. Hän ei siis valitettavasti tehnyt vaikutusta jutuillaan, joten minun puoleltani oli lähinnä hauska heittää läppää.
ap
Just joo. Pakko olla provo, ei kai näihin huijauksiin kukaan enää lankea v. 2019.
Olen jutellut monien tuollaisten kanssa. Kun kerron olevani leski (mitä en ole) ja lasteni elävän kurjuudessa, koska suomalainen sosiaaliturva on suppea, niin ihmeesti keskustelu ei enää jatku.
Vierailija kirjoitti:
Majuri vai eversti?
Katsoin vasta kotona, että majuri, kun puhuimme ensin muista asioista.
En siis ottanut tätä mitenkään vakavasti. Aloin samaan aikaan jutella yhden toisenkin ig-profiilin kanssa. Minulle siis yhtä harmitonta kuin tämä vauvapalstailu.:)
Voisin kirjoitella listan, mistä tarkemmin tunnistaa feikin tunnusmerkit näissä. Itselläni oli hyvä tuuri, kun helposti löysin nuo muut samoilla kuvilla tehdyt profiilit. Mutta luin, että on huijauksia, joissa hyväuskoisilta (en kuitenkaan usko, että suomalaisilta) naisilta huijataan rahaa taitavammin tehdyillä profiileilla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen jutellut monien tuollaisten kanssa. Kun kerron olevani leski (mitä en ole) ja lasteni elävän kurjuudessa, koska suomalainen sosiaaliturva on suppea, niin ihmeesti keskustelu ei enää jatku.
Kiitos kommentista, ottavatko he itse yhteyttä ig:ssä?
Huomaatko välittömästi, että kyseessä on feikkiprofiili?
ap
Ei voi olla totta! Eikös nuo kaikki ”sotilaana” esiintyvät ole juuri niitä huijareita? Ja kyllä, suomalaisiakin huijataan. Miten joku voi olla noin naiivi? Tai sitten menin provoon.
Ajattelin listata tällaisen feikkiprofiilin piirteitä (tässä lainauksia toiselta sivulta kun googlailin asiaa).
-feikki ottaa yhteyttä jossain sosiaalisen median kanavassa, mutta ehdottaa nopeasti siirtymistä johonkin viestintävälineeseen (WhatsApp, Kik, ym.)
-koska sotilas on "komennuksella", hänen pitää käyttää em. viestintä, hän "ei voi" käyttää puhelinta (todellisuudessa komennuksella olevat sotilaat voivat käyttää puhelinta, voivat ostaa paikallisen liittymän jne.)
-feikki ei puhu englantia natiivisti. Laittelee kuitenkin lainattuja runonpätkiä, joissa ei ole virheitä.
-aloittaa nopeasti tunnustukset, kuinka "olet tärkeä"/"ystävyytenne merkitsee"/"tuntee rakkautta"
-voi olla koukuttava huomiota kaipaavalle "kaipasin sinua"/"miten nukuit"/"kuinka voit"/"kuinka päiväsi sujui"
-tarvitsee sitten lopulta rahaa johonkin, ei esim. "pääse lomalle" tai joku vakuutus pitää maksaa
ap
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla totta! Eikös nuo kaikki ”sotilaana” esiintyvät ole juuri niitä huijareita? Ja kyllä, suomalaisiakin huijataan. Miten joku voi olla noin naiivi? Tai sitten menin provoon.
No minä kun en ole aiemmin noihin törmännyt, niin hyväksyin nopeasti selityksen, että on "sotilas, jolla on vähän tylsää komennuksella ja haluaa vähän jutella". Eli viattomasti alkoi juttelu ja itsekin kaipasin juttuseuraa.
Ja omalla kohdallanihan mitään ei tapahtunut, ehdin vaan ihmetellä vähän tyypin juttujen johdonmukaisuutta..
Hei ap!
Minulla on hallussani arkullinen kuningasperheemme kultaa, mutta en saa kuljetettua sitä pois maasta, ellen saa hieman apua joltain hyväntekijältä. Palkitsen vaivasi moninkertaisesti! Siirräthän vähän rahaa tililleni?
t. Nigerian prinssi
Ja mitä luin noista, niin on taitavamminkin tehtyjä feikkiprofiileja kuin tuo, johon törmäsin. Tästä tapauksesta löysin googlaamalla henkilön, jonka kuvia on lainattu. Henkilöstä löytyy myös oikeaa tietoa ja nauratti, kun tämä feikki oli esim. kertonut, että hänellä on yksi lapsi, joka asuu äitinsä kanssa, kun taas oikea henkilö naimisissa ja kaksi lasta.
Mutta taitavampi feikkiprofiilin tekijä on napsinut oikeita kuvia pitemmän aikaa joltakin henkilöltä sosiaalisessa mediassa ja siten hänellä on paljon enemmän kuvia esittää todisteena siitä, että on kuka on.
Minulle tuo feikki lähetti pari muun kuvaamaa kuvaa, en siis itse usko, että nykyaikana on mahdollista, että ei pysty ottamaan kuvaa vaikka näkymästä ikkunasta/kadulta/huoneesta tai jonkinlaista selfietä:)

Miksi tuhlaat aikaasi? Ensin hänen kanssaan keskusteluun ja nyt hänestä keskusteluun? Brittisotilaasi oli afrikkalainen miesoletettu, jonka tavoitteena oli huijata sinut lähettämään rahaa. Siinä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen jutellut monien tuollaisten kanssa. Kun kerron olevani leski (mitä en ole) ja lasteni elävän kurjuudessa, koska suomalainen sosiaaliturva on suppea, niin ihmeesti keskustelu ei enää jatku.
Kiitos kommentista, ottavatko he itse yhteyttä ig:ssä?
Huomaatko välittömästi, että kyseessä on feikkiprofiili?
ap
Eiköhän jokainen täyspäinen huomaa samantien, että kyseessä on feikki. Siellä on vastaajarobotti, joka "juttelee" kanssani ja sekä ig että fb on hyviä kanavia yhteydenottoon. Harmitonta viihdettä sille, joka haluaa saada tekoälyn juntturaan, mutta kun ne peijakkaat oppii koko ajan.
En henkilökohtaisesti kykene ymmärtämään miksi kukaan haluaisi olla missään tekemisissä oikeankaan britti- tai amerikkalaissotilaan kanssa. Ketä voi kiinnostaa keskustelu ammattisotilaan kanssa? Niiden kanssa mennään pienimmän yhteisen nimittäjän lähestymistavalla, minä Tarzan, sinä Jane.
Onkohan kukaan koskaan saanut yhteyttä johonkin oikeaan henkilöön jonka kuvia on feikkiprofiilissa käytetty?
Vierailija kirjoitti:
Major James C. McConville
Noi on huvittavia. Leiki aikasi ja ilmoita sitten Installe profiili huijausyrityksenä. Noi huijarit ei edes osaa englantia kunnolla ja niiden käyttämät kielikuvat ovat jotenkin naiiveja, sillä tavalla mahtipontisen ählymäisiä. Valtio maksaa jo kehitysapua ihan riittävästi, ei siihen yksityishenkilöiden kannata enää käyttää rahaa. Valde jakaa jo osan rahoistasi kehitysmaalaisille! Ihme, että joku menee näihin. Mutta luulisin, että useampi vain teeskentelee menevänsä noihin ja pitää huijauksen yrittäjiä pilkkanaan niin kauan kuin asiasta on jotain hupia. Kuten nyt tuossa ylempänä ns. leskinainen, jolla on Suomessa huonot tuet :D Kuten vanha sanonta kuuluu, ei se hullu ole joka pyytää vaan se, joka maksaa.
Pöljä