Lue keskustelun säännöt.
Henkistä väkivaltaa ei tarvitse ottaa vastaan ts. Tosissaan
16.04.2019 |
Ainakaan enää aikuisena, kun ymmärrys ja oma ajattelu riittää käsittämään sen, mistä on kyse.
Koska sehän on aivan järjetöntä, että vielä aikuisena me vielä loukkannumme ja pahoitamme mielen, jos joku sanoo jotain.
Ei meidän tarvitse enää! Meillä on kaikki valta päättää tunteistamme, jos vaan niin haluamme.
Ja loppujenlopuksi, JOS joku ihminen loukkaa minua, niin toisaalta hän tekee palveluksen näyttääkseen minulle sen alueen itsessäni, jota en ole "hoitanut".
Jos oikeasti tiedämme olevamme hyviä ihmisiä, niin mikäs kukaan on meitä loukkaamaan?
Jotkut väittää, että "eikä, emme ole robotteja ja toisten ihmisten sanat vaikuttavat meihin".
Omasta mielestäni enemmän robottimaista ja mekaanista elämää se on, kun kuka tahansa voi saada meidät pahalle mielelle tai sitten hyvälle tuulelle ihan vaan sen mukaan mitä sieltä suusta päästelee.
Tämä on siis tarkoitettu vapauttavaksi ja hyvän sanoman viestintuojaksi tämä aloitus.
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Macpherson kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Hui, tämä on kuin minun kirjoittamani.
Kuinka juuri tänään auringon paistaessa tuli mieleen miten minulle ja minusta ex-miehen mielestä voi sanoa mitä vaan, esim olimme muuttaneet vuotta aikaisemmin uuteen taloon, ystäväperheen kanssa tuli puhe ikkunan pesusta, johon mies totesi, ettei meillä ole kertaakaan pesty ikkunoita muuton jälkeen, vaikka vaimo on ollut kotiäitinä. Olin juuri noussut pöydästä ja olin toisessa huoneessa, johon kuulin miehen sanat, kun palasin takaisin puhe oli jo jossain muussa. Myöhemmin vieraiden lähdettyä kysyin miksi puhut tuollaisia, olen pessyt ikkunat ainakin kaksi kertaa, johon mies vastaa älä ole hassu, sehän oli vitsi.
Tuollaisia outoja toisten läsnä ollessa tulleita tölväisyjä tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa mitään kerran hän puhui tutun kiinteistövälittäjän kanssa kotimme myynnistä, kun tulin paikalle ihmettelin mistä puhutte, mies totesi tutulle ei se vaimolle kuulu jos hän myy talon, öö kyllä se kuuluu talo oli molempien nimissä, samoin kuin lainat. Talon myynnistä ei myöskään oltu mitään puhuttu.
Tai ystävien läsnä ollessa puhuu minun iän ja imetysten myötä veltostuneust rinnoistani, saaden kaikki nolostumaan.Ehkä minun vikani oli, etten halunnut puida näitä juttuja vieraiden läsnä ollessa ja kahden mies mitätöi sanomisensa.
On toi vähän outo ohje ap:lta, jos esim. tässä tapauksessa pitää miettiä onko ne rinnat oikeesti veltostuneet, ja jos on niin sitten ei saa loukkaantua arvostelusta vaan pitää vain alkaa miettiä miten korjauttaa rinnat. Ja mies on muka tehnyt vain palveluksen. Niinkö se muka menee? Huono käytös on huonoa käytöstä, ei siitä mihinkään pääse.
En mä sitä noin tarkoittanut.
Että ne loukkaukset näyttää, missä ne henkiset kipupisteet on ja omasta mielestäni niitä kyllä voi parantaa, jos vain haluaa.
Esim. Jos tosiaan uskoo joka sanan, kun alkaa vähänkin dissaamaan, niin kyllä se näyttää sen, että kannattaa oikeasti luotttaa ja tuntea todella itsensä.
Eikä myöskään enää lähteä mihinkään suhteisiin, missä toinen on niin säröillä, että pitää kiusata.
Oppii itsetuntemusta ja kunnioitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Macpherson kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Hui, tämä on kuin minun kirjoittamani.
Kuinka juuri tänään auringon paistaessa tuli mieleen miten minulle ja minusta ex-miehen mielestä voi sanoa mitä vaan, esim olimme muuttaneet vuotta aikaisemmin uuteen taloon, ystäväperheen kanssa tuli puhe ikkunan pesusta, johon mies totesi, ettei meillä ole kertaakaan pesty ikkunoita muuton jälkeen, vaikka vaimo on ollut kotiäitinä. Olin juuri noussut pöydästä ja olin toisessa huoneessa, johon kuulin miehen sanat, kun palasin takaisin puhe oli jo jossain muussa. Myöhemmin vieraiden lähdettyä kysyin miksi puhut tuollaisia, olen pessyt ikkunat ainakin kaksi kertaa, johon mies vastaa älä ole hassu, sehän oli vitsi.
Tuollaisia outoja toisten läsnä ollessa tulleita tölväisyjä tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa mitään kerran hän puhui tutun kiinteistövälittäjän kanssa kotimme myynnistä, kun tulin paikalle ihmettelin mistä puhutte, mies totesi tutulle ei se vaimolle kuulu jos hän myy talon, öö kyllä se kuuluu talo oli molempien nimissä, samoin kuin lainat. Talon myynnistä ei myöskään oltu mitään puhuttu.
Tai ystävien läsnä ollessa puhuu minun iän ja imetysten myötä veltostuneust rinnoistani, saaden kaikki nolostumaan.Ehkä minun vikani oli, etten halunnut puida näitä juttuja vieraiden läsnä ollessa ja kahden mies mitätöi sanomisensa.
On toi vähän outo ohje ap:lta, jos esim. tässä tapauksessa pitää miettiä onko ne rinnat oikeesti veltostuneet, ja jos on niin sitten ei saa loukkaantua arvostelusta vaan pitää vain alkaa miettiä miten korjauttaa rinnat. Ja mies on muka tehnyt vain palveluksen. Niinkö se muka menee? Huono käytös on huonoa käytöstä, ei siitä mihinkään pääse.
En mä sitä noin tarkoittanut.
Että ne loukkaukset näyttää, missä ne henkiset kipupisteet on ja omasta mielestäni niitä kyllä voi parantaa, jos vain haluaa.
Tavallaan olet oikeassa. Jos itsessä ei ole mitään, mikä resonoi loukkauksen kanssa, niin sittenhän loukkausta ei edes huomaa.
Minä olen todella paljon tehnyt työtä pääkoppani kanssa saadakseni itseni ehjäksi. Enkä koskaan ole kovin rikki edes ollut. Ei ole traumaattisia lapsuudenkokemuksia, en ole koulukiusattu, en ole syönyt mielialalääkkeitä... olen vain ollut ihan tavallinen kotivammainen, sodan seurauksena vaurioituneiden vanhempien lapsi. SILTI pääkopan selvittäminen vein vuosia ja vuosia. Kaikkia kipupisteitä ei vain voi parantaa, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Vain harva, ehkä kourallinen, valaistuu niin täysin elämänsä aikana, ettei kipupisteitä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Macpherson kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Hui, tämä on kuin minun kirjoittamani.
Kuinka juuri tänään auringon paistaessa tuli mieleen miten minulle ja minusta ex-miehen mielestä voi sanoa mitä vaan, esim olimme muuttaneet vuotta aikaisemmin uuteen taloon, ystäväperheen kanssa tuli puhe ikkunan pesusta, johon mies totesi, ettei meillä ole kertaakaan pesty ikkunoita muuton jälkeen, vaikka vaimo on ollut kotiäitinä. Olin juuri noussut pöydästä ja olin toisessa huoneessa, johon kuulin miehen sanat, kun palasin takaisin puhe oli jo jossain muussa. Myöhemmin vieraiden lähdettyä kysyin miksi puhut tuollaisia, olen pessyt ikkunat ainakin kaksi kertaa, johon mies vastaa älä ole hassu, sehän oli vitsi.
Tuollaisia outoja toisten läsnä ollessa tulleita tölväisyjä tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa mitään kerran hän puhui tutun kiinteistövälittäjän kanssa kotimme myynnistä, kun tulin paikalle ihmettelin mistä puhutte, mies totesi tutulle ei se vaimolle kuulu jos hän myy talon, öö kyllä se kuuluu talo oli molempien nimissä, samoin kuin lainat. Talon myynnistä ei myöskään oltu mitään puhuttu.
Tai ystävien läsnä ollessa puhuu minun iän ja imetysten myötä veltostuneust rinnoistani, saaden kaikki nolostumaan.Ehkä minun vikani oli, etten halunnut puida näitä juttuja vieraiden läsnä ollessa ja kahden mies mitätöi sanomisensa.
On toi vähän outo ohje ap:lta, jos esim. tässä tapauksessa pitää miettiä onko ne rinnat oikeesti veltostuneet, ja jos on niin sitten ei saa loukkaantua arvostelusta vaan pitää vain alkaa miettiä miten korjauttaa rinnat. Ja mies on muka tehnyt vain palveluksen. Niinkö se muka menee? Huono käytös on huonoa käytöstä, ei siitä mihinkään pääse.
En mä sitä noin tarkoittanut.
Että ne loukkaukset näyttää, missä ne henkiset kipupisteet on ja omasta mielestäni niitä kyllä voi parantaa, jos vain haluaa.Tavallaan olet oikeassa. Jos itsessä ei ole mitään, mikä resonoi loukkauksen kanssa, niin sittenhän loukkausta ei edes huomaa.
Minä olen todella paljon tehnyt työtä pääkoppani kanssa saadakseni itseni ehjäksi. Enkä koskaan ole kovin rikki edes ollut. Ei ole traumaattisia lapsuudenkokemuksia, en ole koulukiusattu, en ole syönyt mielialalääkkeitä... olen vain ollut ihan tavallinen kotivammainen, sodan seurauksena vaurioituneiden vanhempien lapsi. SILTI pääkopan selvittäminen vein vuosia ja vuosia. Kaikkia kipupisteitä ei vain voi parantaa, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Vain harva, ehkä kourallinen, valaistuu niin täysin elämänsä aikana, ettei kipupisteitä ole.
Hienoa kuulla, että olet noin hyvin parantanut itseäsi!
Itse uskon, että ne loputkin kipupisteet pystyy parantamaan, jos löytää tai kuten sanoit, "valaistuu" ja löytää uuden ja vielä korkeamman tietoisuuden tason katsella itseä ja muita asioita. Niin ainakin itselläni on käynyt.
Ja siksi tästä asiasta koenkin tarvetta puhua.
Loppujenlopuksi kaikki masennus ym. Tuska johtuu vain tietämättömyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
No kuten sanoin, niin toisaalta mies teki sinulle palveluksen, kun näytti missä on ns *korjattavaa".
Juu, avioerossa oli korjattavaa 19 vuotta sitten. Oot idiootti.
Joo, mun mies sanoo aina henkisen väkivallan ja lyttäämisen jälkeen juuri noin kuten ap kirjoitti. Olenkin ottanut neuvosta vaarin ja lakannut kuuntelemasta hänen haukkumisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa ihanko oikeasti meillä on valta päättää tunteistamme? Kun nimenomaan ei ole, tunteillemme emme voi mitään. Se on eri asia, miten niiden pohjalta toimimme. Kuitenkaan sille, miten ikinä tunnemmekin, emme voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Macpherson kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Hui, tämä on kuin minun kirjoittamani.
Kuinka juuri tänään auringon paistaessa tuli mieleen miten minulle ja minusta ex-miehen mielestä voi sanoa mitä vaan, esim olimme muuttaneet vuotta aikaisemmin uuteen taloon, ystäväperheen kanssa tuli puhe ikkunan pesusta, johon mies totesi, ettei meillä ole kertaakaan pesty ikkunoita muuton jälkeen, vaikka vaimo on ollut kotiäitinä. Olin juuri noussut pöydästä ja olin toisessa huoneessa, johon kuulin miehen sanat, kun palasin takaisin puhe oli jo jossain muussa. Myöhemmin vieraiden lähdettyä kysyin miksi puhut tuollaisia, olen pessyt ikkunat ainakin kaksi kertaa, johon mies vastaa älä ole hassu, sehän oli vitsi.
Tuollaisia outoja toisten läsnä ollessa tulleita tölväisyjä tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa mitään kerran hän puhui tutun kiinteistövälittäjän kanssa kotimme myynnistä, kun tulin paikalle ihmettelin mistä puhutte, mies totesi tutulle ei se vaimolle kuulu jos hän myy talon, öö kyllä se kuuluu talo oli molempien nimissä, samoin kuin lainat. Talon myynnistä ei myöskään oltu mitään puhuttu.
Tai ystävien läsnä ollessa puhuu minun iän ja imetysten myötä veltostuneust rinnoistani, saaden kaikki nolostumaan.Ehkä minun vikani oli, etten halunnut puida näitä juttuja vieraiden läsnä ollessa ja kahden mies mitätöi sanomisensa.
On toi vähän outo ohje ap:lta, jos esim. tässä tapauksessa pitää miettiä onko ne rinnat oikeesti veltostuneet, ja jos on niin sitten ei saa loukkaantua arvostelusta vaan pitää vain alkaa miettiä miten korjauttaa rinnat. Ja mies on muka tehnyt vain palveluksen. Niinkö se muka menee? Huono käytös on huonoa käytöstä, ei siitä mihinkään pääse.
En mä sitä noin tarkoittanut.
Että ne loukkaukset näyttää, missä ne henkiset kipupisteet on ja omasta mielestäni niitä kyllä voi parantaa, jos vain haluaa.
Eli mitä siis tässä tapauksessa loukkaus veltostuneista rinnoista näyttää? Missä se "henkinen kipupiste" silloin on ja mitä sille pitäisi tehdä, jos ei halua leikkaukseen. Että on vain ok ottaa kommentteja sitten vastaan, mutta sen kommentoijan käytöksessä ei ole vikaa?
En mä sitä noin tarkoittanut.
Että ne loukkaukset näyttää, missä ne henkiset kipupisteet on ja omasta mielestäni niitä kyllä voi parantaa, jos vain haluaa.