Lue keskustelun säännöt.
Henkistä väkivaltaa ei tarvitse ottaa vastaan ts. Tosissaan
16.04.2019 |
Ainakaan enää aikuisena, kun ymmärrys ja oma ajattelu riittää käsittämään sen, mistä on kyse.
Koska sehän on aivan järjetöntä, että vielä aikuisena me vielä loukkannumme ja pahoitamme mielen, jos joku sanoo jotain.
Ei meidän tarvitse enää! Meillä on kaikki valta päättää tunteistamme, jos vaan niin haluamme.
Ja loppujenlopuksi, JOS joku ihminen loukkaa minua, niin toisaalta hän tekee palveluksen näyttääkseen minulle sen alueen itsessäni, jota en ole "hoitanut".
Jos oikeasti tiedämme olevamme hyviä ihmisiä, niin mikäs kukaan on meitä loukkaamaan?
Jotkut väittää, että "eikä, emme ole robotteja ja toisten ihmisten sanat vaikuttavat meihin".
Omasta mielestäni enemmän robottimaista ja mekaanista elämää se on, kun kuka tahansa voi saada meidät pahalle mielelle tai sitten hyvälle tuulelle ihan vaan sen mukaan mitä sieltä suusta päästelee.
Tämä on siis tarkoitettu vapauttavaksi ja hyvän sanoman viestintuojaksi tämä aloitus.
Kommentit (28)
Nuorena katsoin telkusta jotain ohjelmaa, mikä muutti elämäni.
Siellä joku tunnehallinnan asiantuntija sanoi, että aina kun sinusta puhutaan jotain, tulee se mitä sanotaan päästää korvasta sisään ja käsitellä objektiivisesti, ottamalla askel taaksepäin omasta itsestään.
Onko se mitä sanottiin totta? Sitten asia kannattaa ottaa vakavasti ja tehdä sille jotain.
Onko se mitä sanottiin väärin? Sitten kannattaa päästää se juttu jatkamaan matkaa toisesta korvasta ulos ja menemään menojaan, eikä enää uhrata yhtään ajatusta sen miettimiseen.
Kummassakaan tapauksessa ei tarvitse ottaa itteensä ja lähteä pahoittamaan mieltään, koska se ei auta yhtään mitään.
Näin olen itse toiminut, enkä ole loukkaantunut tai mieltäni pahoittanut vuosikymmeniin. Asiat ovat vain tosia tai epätosia, eikä mikään vänkääminen minua kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Tuo aloitus johtaa vaan siihen, että henkisen väkivallan uhrit alkaa syyllistämään itseään.
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
No kuten sanoin, niin toisaalta mies teki sinulle palveluksen, kun näytti missä on ns *korjattavaa".
Vierailija kirjoitti:
Tuo aloitus johtaa vaan siihen, että henkisen väkivallan uhrit alkaa syyllistämään itseään.
Kai jos kaiken haluaa kääntää semmoseksi.
Niinkuin narsistin uhrit?
Olen kuullut "narsistin uhrin" sanovan avioliittonsa jälkeen, ettei näe itseään minään narsistin uhrina, koska kuka sinua oikeasti alentaa ellet sinä itse, tai antaa siihen luvan.
Hän ihan itse sanoi noin.
Asiat voi alkaa näkemään myös "ei-niin-vakavasti".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Oletko koskaan ajatellut, että tunne saattoi olla molemminpuolinen? Itsellänikin takana pitkä suhde, jossa kaipaisimme eri asioita suhteelta, perheen hoitamiselta ym. Eron päätöksen hetkellä puhuimme asiat avoimesti ja molemmat kokivat olevansa toisen mielestä vääränlainen ja, että toinen arvostelee ja näkyihän se tuskastuminen käytöksessä, vaikkei sitä missään nimessä voi sanoa henkiseksi väkivallaksi, vaan ihan tyhmyyttä asioita ei puhuta! Ollaan hiljaa ja mökötetään. Sitä virhettä en enää toista itse.
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Kirjoituksessasi on ristiriita. Jätit miehen mielipiteen huomioimatta, koska sinulla on oikeus toimia juuri kuten itse haluat ja kuitenkin sanot, että hän käytti henkistä väkivaltaa, kun toi asioita esille? Ymmärrän, että jotkut ihan tahallaan alistavat toista juuri näin, mutta kirjoittamasi perusteella olette molemmat olleet toisianne vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki ihmiset eivät ole yhtä itsenäisiä, eikä tarvitsekaan olla. Helpommin loukkaantuvat ihmiset ovat avoimempia myös hyville tunteille. Ei sekään johda hyvään, että ajatellaan, että jokainen on vastuussa siitä, että ei loukkaannu. Sehän antaa vain vapaat kädet kaikille ilkimyksille ilkeillä, tai vaikka töniä. Kun eihän tönimisestäkään mitään jälkeä jää.
Tähän vaikuttaa persoonallisuus ja tietysti opittu malli. Toiset ei vain välitä muiden tunteista ja ajatuksista kuten toiset. Yleensä ne välinpitämättömät laukoo ilkeitä asioita, usein ajattelematta, ja välittävät ihmiset loukkaantuu. Toiset unohtaa nopeammin ja toiset märehtii pitkään. Onneksi olen nopeasti unohtava, vaikka tunteellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
No kuten sanoin, niin toisaalta mies teki sinulle palveluksen, kun näytti missä on ns *korjattavaa".
Siis missä oli korjattavaa? Siinä, että uskoin hänen sanansa kuitenkin alitajuisesti? Ei sitä voi korjata... jos joutuisin samanliseen tilanteeseen uudelleen olisi lopputulos silti sama.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Kirjoituksessasi on ristiriita. Jätit miehen mielipiteen huomioimatta, koska sinulla on oikeus toimia juuri kuten itse haluat ja kuitenkin sanot, että hän käytti henkistä väkivaltaa, kun toi asioita esille? Ymmärrän, että jotkut ihan tahallaan alistavat toista juuri näin, mutta kirjoittamasi perusteella olette molemmat olleet toisianne vastaan.
Emme olleet toisiamme vastaan, olimme tiimi. En tarkoittanut tuota. Tarkoitin sitä, että järjellä tajusin, että minulla on oikeus tuntea mitä tunnen. Ei kukaan toinen voi määrittää, onko tunne oikein vain väärin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Oletko koskaan ajatellut, että tunne saattoi olla molemminpuolinen? Itsellänikin takana pitkä suhde, jossa kaipaisimme eri asioita suhteelta, perheen hoitamiselta ym. Eron päätöksen hetkellä puhuimme asiat avoimesti ja molemmat kokivat olevansa toisen mielestä vääränlainen ja, että toinen arvostelee ja näkyihän se tuskastuminen käytöksessä, vaikkei sitä missään nimessä voi sanoa henkiseksi väkivallaksi, vaan ihan tyhmyyttä asioita ei puhuta! Ollaan hiljaa ja mökötetään. Sitä virhettä en enää toista itse.
Hyvä näkökulma sinulta. Mies kyllä koki että minä en arvostanut häntä. Mutta ikinä, ikinä en kritisoinut häntä ääneen samalla tavalla kuin hän minua. Erosta on jo vuosia enkä vieläkään tiedä, mitä minun olisi putänyt tehdä toisin. Ajattelin aina, että kunhan en nalkuta, niin se riittää.
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Hui, tämä on kuin minun kirjoittamani.
Kuinka juuri tänään auringon paistaessa tuli mieleen miten minulle ja minusta ex-miehen mielestä voi sanoa mitä vaan, esim olimme muuttaneet vuotta aikaisemmin uuteen taloon, ystäväperheen kanssa tuli puhe ikkunan pesusta, johon mies totesi, ettei meillä ole kertaakaan pesty ikkunoita muuton jälkeen, vaikka vaimo on ollut kotiäitinä. Olin juuri noussut pöydästä ja olin toisessa huoneessa, johon kuulin miehen sanat, kun palasin takaisin puhe oli jo jossain muussa. Myöhemmin vieraiden lähdettyä kysyin miksi puhut tuollaisia, olen pessyt ikkunat ainakin kaksi kertaa, johon mies vastaa älä ole hassu, sehän oli vitsi.
Tuollaisia outoja toisten läsnä ollessa tulleita tölväisyjä tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa mitään kerran hän puhui tutun kiinteistövälittäjän kanssa kotimme myynnistä, kun tulin paikalle ihmettelin mistä puhutte, mies totesi tutulle ei se vaimolle kuulu jos hän myy talon, öö kyllä se kuuluu talo oli molempien nimissä, samoin kuin lainat. Talon myynnistä ei myöskään oltu mitään puhuttu.
Tai ystävien läsnä ollessa puhuu minun iän ja imetysten myötä veltostuneust rinnoistani, saaden kaikki nolostumaan.
Ehkä minun vikani oli, etten halunnut puida näitä juttuja vieraiden läsnä ollessa ja kahden mies mitätöi sanomisensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Macpherson kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Hui, tämä on kuin minun kirjoittamani.
Kuinka juuri tänään auringon paistaessa tuli mieleen miten minulle ja minusta ex-miehen mielestä voi sanoa mitä vaan, esim olimme muuttaneet vuotta aikaisemmin uuteen taloon, ystäväperheen kanssa tuli puhe ikkunan pesusta, johon mies totesi, ettei meillä ole kertaakaan pesty ikkunoita muuton jälkeen, vaikka vaimo on ollut kotiäitinä. Olin juuri noussut pöydästä ja olin toisessa huoneessa, johon kuulin miehen sanat, kun palasin takaisin puhe oli jo jossain muussa. Myöhemmin vieraiden lähdettyä kysyin miksi puhut tuollaisia, olen pessyt ikkunat ainakin kaksi kertaa, johon mies vastaa älä ole hassu, sehän oli vitsi.
Tuollaisia outoja toisten läsnä ollessa tulleita tölväisyjä tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa mitään kerran hän puhui tutun kiinteistövälittäjän kanssa kotimme myynnistä, kun tulin paikalle ihmettelin mistä puhutte, mies totesi tutulle ei se vaimolle kuulu jos hän myy talon, öö kyllä se kuuluu talo oli molempien nimissä, samoin kuin lainat. Talon myynnistä ei myöskään oltu mitään puhuttu.
Tai ystävien läsnä ollessa puhuu minun iän ja imetysten myötä veltostuneust rinnoistani, saaden kaikki nolostumaan.Ehkä minun vikani oli, etten halunnut puida näitä juttuja vieraiden läsnä ollessa ja kahden mies mitätöi sanomisensa.
Mies vain näytti missä sinulla on petrattavaa eli navakassa potkussa miehen persauksille ja ulos kynnyksen yli. Niin kuin olikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Kirjoituksessasi on ristiriita. Jätit miehen mielipiteen huomioimatta, koska sinulla on oikeus toimia juuri kuten itse haluat ja kuitenkin sanot, että hän käytti henkistä väkivaltaa, kun toi asioita esille? Ymmärrän, että jotkut ihan tahallaan alistavat toista juuri näin, mutta kirjoittamasi perusteella olette molemmat olleet toisianne vastaan.
Emme olleet toisiamme vastaan, olimme tiimi. En tarkoittanut tuota. Tarkoitin sitä, että järjellä tajusin, että minulla on oikeus tuntea mitä tunnen. Ei kukaan toinen voi määrittää, onko tunne oikein vain väärin
Miksi sitten erositte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Kirjoituksessasi on ristiriita. Jätit miehen mielipiteen huomioimatta, koska sinulla on oikeus toimia juuri kuten itse haluat ja kuitenkin sanot, että hän käytti henkistä väkivaltaa, kun toi asioita esille? Ymmärrän, että jotkut ihan tahallaan alistavat toista juuri näin, mutta kirjoittamasi perusteella olette molemmat olleet toisianne vastaan.
Emme olleet toisiamme vastaan, olimme tiimi. En tarkoittanut tuota. Tarkoitin sitä, että järjellä tajusin, että minulla on oikeus tuntea mitä tunnen. Ei kukaan toinen voi määrittää, onko tunne oikein vain väärin
Miksi sitten erositte?
Toisen naisen vuoksi. Mies ei olisi eronnut minusta, vaan olisi pitänyt meidät molemmat. Kun se ei minulle sopinut, niin mies sanoi, että olen pienisieluinen kun en toista naista hyväksy. Olen niin huono, että minulla on pieni sydänkin vielä...
Macpherson kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Hui, tämä on kuin minun kirjoittamani.
Kuinka juuri tänään auringon paistaessa tuli mieleen miten minulle ja minusta ex-miehen mielestä voi sanoa mitä vaan, esim olimme muuttaneet vuotta aikaisemmin uuteen taloon, ystäväperheen kanssa tuli puhe ikkunan pesusta, johon mies totesi, ettei meillä ole kertaakaan pesty ikkunoita muuton jälkeen, vaikka vaimo on ollut kotiäitinä. Olin juuri noussut pöydästä ja olin toisessa huoneessa, johon kuulin miehen sanat, kun palasin takaisin puhe oli jo jossain muussa. Myöhemmin vieraiden lähdettyä kysyin miksi puhut tuollaisia, olen pessyt ikkunat ainakin kaksi kertaa, johon mies vastaa älä ole hassu, sehän oli vitsi.
Tuollaisia outoja toisten läsnä ollessa tulleita tölväisyjä tuli niin yllättäen, että en osannut sanoa mitään kerran hän puhui tutun kiinteistövälittäjän kanssa kotimme myynnistä, kun tulin paikalle ihmettelin mistä puhutte, mies totesi tutulle ei se vaimolle kuulu jos hän myy talon, öö kyllä se kuuluu talo oli molempien nimissä, samoin kuin lainat. Talon myynnistä ei myöskään oltu mitään puhuttu.
Tai ystävien läsnä ollessa puhuu minun iän ja imetysten myötä veltostuneust rinnoistani, saaden kaikki nolostumaan.Ehkä minun vikani oli, etten halunnut puida näitä juttuja vieraiden läsnä ollessa ja kahden mies mitätöi sanomisensa.
On toi vähän outo ohje ap:lta, jos esim. tässä tapauksessa pitää miettiä onko ne rinnat oikeesti veltostuneet, ja jos on niin sitten ei saa loukkaantua arvostelusta vaan pitää vain alkaa miettiä miten korjauttaa rinnat. Ja mies on muka tehnyt vain palveluksen. Niinkö se muka menee? Huono käytös on huonoa käytöstä, ei siitä mihinkään pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Oletko koskaan ajatellut, että tunne saattoi olla molemminpuolinen? Itsellänikin takana pitkä suhde, jossa kaipaisimme eri asioita suhteelta, perheen hoitamiselta ym. Eron päätöksen hetkellä puhuimme asiat avoimesti ja molemmat kokivat olevansa toisen mielestä vääränlainen ja, että toinen arvostelee ja näkyihän se tuskastuminen käytöksessä, vaikkei sitä missään nimessä voi sanoa henkiseksi väkivallaksi, vaan ihan tyhmyyttä asioita ei puhuta! Ollaan hiljaa ja mökötetään. Sitä virhettä en enää toista itse.
Hyvä näkökulma sinulta. Mies kyllä koki että minä en arvostanut häntä. Mutta ikinä, ikinä en kritisoinut häntä ääneen samalla tavalla kuin hän minua. Erosta on jo vuosia enkä vieläkään tiedä, mitä minun olisi putänyt tehdä toisin. Ajattelin aina, että kunhan en nalkuta, niin se riittää.S
Asiaa paremmin tuntematta uskaltaisin väittää, että miehesi ongelmat persoonassa/itsetunnossa tms. johti hänen kokemukseen arvostuksen puutteesta ja sinun kiusaamiseen. Kun itsetunto tai persoona on liian rikki, niin tavanomainen vuorovaikutus ei riitä ja pitäisi olla koko ajan mielistelemässä ja tsemppaamassa. Itse erosin juuri vuosia kestäneestä henkisestä piinasta, jossa mies oli hyvin hauras, riippuvainen ja väkivaltainen. Sain jatkuvasti kuulla miten en tue häntä ja kuuntele (hu*rittelun ym. lisäksi). Loppu osan suhdetta väite piti paikkansa, koska olin uupunut ja halusin vain erota. Siitä haukusta tuli siis itsensä toteuttanut ennuste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No joo, teoriassa se on noin.
Minä olin 20 vuotta avioliitossa, jossa mies käytti hienovaraista henkistä väkivaltaa. Ei haukkunut, mutta osoitti sanoillaan ja teoillaan, että teen kaiken väärin, käyttäydyn väärin, tunnen väärin, tarpeeni ovat väärät.
Ajattelin aina, että en välitä. Jokaisellahan on oikeus mielipiteisiinsä, myös miehellä. Ja minulla on vapaus silti toimia kuten toimin. Ja kolmanneksi: olen niin vahva ihminen, ettei minuun haukku haavaa tee.
Eron jälkeen kun lähdin kokoamaan itseäni kasaan tajusin, kuin haukku oli sittenkin tehnyt haavan. En tiennyt omia tarpeitani, en tunnistanut tunteitani ja olin kadottanut itseni.
Ei meistä kukaan ole immuuni henkiselle väkivallalle.
Oletko koskaan ajatellut, että tunne saattoi olla molemminpuolinen? Itsellänikin takana pitkä suhde, jossa kaipaisimme eri asioita suhteelta, perheen hoitamiselta ym. Eron päätöksen hetkellä puhuimme asiat avoimesti ja molemmat kokivat olevansa toisen mielestä vääränlainen ja, että toinen arvostelee ja näkyihän se tuskastuminen käytöksessä, vaikkei sitä missään nimessä voi sanoa henkiseksi väkivallaksi, vaan ihan tyhmyyttä asioita ei puhuta! Ollaan hiljaa ja mökötetään. Sitä virhettä en enää toista itse.
Hyvä näkökulma sinulta. Mies kyllä koki että minä en arvostanut häntä. Mutta ikinä, ikinä en kritisoinut häntä ääneen samalla tavalla kuin hän minua. Erosta on jo vuosia enkä vieläkään tiedä, mitä minun olisi putänyt tehdä toisin. Ajattelin aina, että kunhan en nalkuta, niin se riittää.S
Asiaa paremmin tuntematta uskaltaisin väittää, että miehesi ongelmat persoonassa/itsetunnossa tms. johti hänen kokemukseen arvostuksen puutteesta ja sinun kiusaamiseen. Kun itsetunto tai persoona on liian rikki, niin tavanomainen vuorovaikutus ei riitä ja pitäisi olla koko ajan mielistelemässä ja tsemppaamassa. Itse erosin juuri vuosia kestäneestä henkisestä piinasta, jossa mies oli hyvin hauras, riippuvainen ja väkivaltainen. Sain jatkuvasti kuulla miten en tue häntä ja kuuntele (hu*rittelun ym. lisäksi). Loppu osan suhdetta väite piti paikkansa, koska olin uupunut ja halusin vain erota. Siitä haukusta tuli siis itsensä toteuttanut ennuste.
Niinhän se on. Kun ihmisen tarpeet ovat jääneet tyydyttymättä, on siinä kohtaa iso aukko. Hän etsii toista ihmistä niitä tyydyttämään, koska ei itse osaa sitä itselleen tehdä.
Tuosta tukemisesta minäkin kuulin. Avioeron jälkeenkin mies vaati, että minun pitäisi tukea häntä.
Kaikki on siis itsensä perinpohjaisesta tuntemisesta kiinni!