Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen 15 ongelmaa. Apua kaivataan!
13.04.2019 |
Meidän yli 10v kestänyt avioliitto on todella huonolla mallilla. Kirjasin tilanteen, ja löysin 15 yksittäistä asiaa, mitkä pitäisi korjata.
Auttakaa ratkaisemaan ongelmia. Haluan parisuhteen kuntoon!
Laitan kaikki 15 ongelmaa tänne, mikäli saan asiallisia vastauksia.
Mitä mieltä olette kohdasta 1:
Minun mielestäni ongelmat pitäisi ratkaista. Miehen mielestä niiden jauhaminen on turhaa. Pitäisikö siis jatkaa entiseen malliin vai pakottaa mies puhumaan?
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet (jotkut) eivät vaa halua puhua omista ongelmista tai parisuhdeongelmista yhtä avoimesti kuin naiset.
Miehille on annettava omaa tilaa/ aikaa että ne ovat valmiita avamaan suunsa. Siihen ei auta pakotaminen tai kyselyhetki ollenkaan.
Jos miehesi on erohakemuksen laittanut virreille, eikö nyt ole tunnustettava ap, että teidän yhteinen aikanne taitaa vetää viimeisiä henkäyksiä. Päästä irti vaatimuksista ja anna miehellesikin tehdä omia päätöksiä. Jos ei halua keskustella, niin ei halua tai miehesi haluaa erota, niin erotkaa..
Tommonen vaatiminen ja roikkuminen tukehuttaa parisuhteenne ilmapiirin.
Voisiko joku nyt kertoa, miten paljon sitä tilaa ja aikaa pitää aikaa? Kaksi kuukautta olen nyt pitänyt suuni supussa eikä tänä aikana ole näkynyt minkäänlaista merkkiä siitä, että mies haluaisi avata suutaan. Edes sen vertaa, että kertoisi, mitä hän minulta tai suhteelta toivoo.
Se taitaa miehesi jo tietää mitä haluaa.. se haluaa erota susta
Voi kun olisikin noin yksinkertaista. Jostain syystä hän kuitenkin mieluummin tappelee asiasta kuukausitolkulla kuin sanoo tämän suoraan. Tässä on nimittäin takana miehen hitonmoinen addiktio ja tiedän, että siitähän tämä kaikki johtuu.
Tästä tulee mieleen toinen ketju jossa mies "ihan yllättäen avioliitossa petti ja lähti nuoremman matkaan"
Kuinka tilanteet voi mennä niin pattiin eikä puoliso pääse jankuttavasta puolisosta eroon millään muulla tavoin kuin tekemällä räikeän rikoksen joka katkaisee kahleet ja ottaa päällensä kannettakseen koko maailman inhon ja samaan aikaan jankuttava ja kiinnipitävä puoliso itkee joka paikkaan "kun meillä oli kaikki niin hyvin, ikinä en olisi voinut uskoa tätä, en ikinä!"
Oma lukunsa ovat sarjapettäjät, ei pidä sekottaa heihin näitä "hyvästä" avioliitosta pettämällä eronneita.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehellä on elämää haittaava addiktio, on paras lopettaa heti mahdollistaminen ja jos interventio ei ole mahdollinen, poistaa ainakin itsensä yhteisestä elämästä. Jos on vielä tunteita jäljellä, voi sanoa että yhteenpaluu on mahdollinen ongelman parannuttua. Sitten addikti voi jäädä yksin miettimään, haluaako apua vai jatkaa. Voi tietysti jättää lähtiessään vaikka jonkun tiedon, mistä saa apua, jos on sellaisen etsinyt.
Vierailija kirjoitti:
Ap: tässä ketjussa on nyt toinenkin kyselijä. Ap:n miehellä ei ole addiktiota. Ärsyttää, kun joku toinen tunki tähän sekoittamaan keskustelua.
Ap siis tietää 15 asiaa, joita pitää miettiä. En tiedä mikä niistä on suurin.
Ap:n mies haluaa omien sanojensa mukaan olla yhdessä. Hänen mukaansa isoja ongelmia ei ole. Ap tuntee toisin, ja haluaa pohtia näitä nyt täällä, koska mies ei jaksa puhua nyt näistä.
Kyllä jo se yksistään on niin iso asia, että miehellä on joku elämän mullistava elämäntilanne. Nuo muut ovat sitten sen lyömiä laineita ja unohda ne lillukanvarret.
Vierailija kirjoitti:
Ap: Ehkä teen niin. Mietin sormusasiaa myöhemmin. Sitten, jos avioero ei tapahdukaan. Toki jos joku keksii hyvän ajatuksen siihen, miten lakataan pitämästä tärkeitä asioita tärkeinä, niin kerrothan!
Joku kysyi välissä, mikä ongelma on. Ongelmat on selkeästi numeroitu tänne. Ei ole yhtä ongelmaa, vaan monta.
Ongelma 5: mies esti minut instagramissa kerran riidan yhteydessä. Riidan olemme sopineet. En puhunut estosta moneen viikkoon. Mies ei poistanut sitä. Kun sitten noin kuukauden kuluttua kysyin siitä, hän sanoi, ettei ole ajatellut koko asiaa.
Häntä ei niin kiinnosta seurata minua ig:ssä (laitan kuvia sisustuksesta), hänellä on omat mielenkiinnon kohteet. Ok, ei minuakaan hänen moottoripyörät kiinnosta. Mutta HÄN kiinnostaa minua.
Hän poisti nyt eston. Mutta en halua että hän alkaa seurata minua, koska kaikki näkevät sitten , että hän on poistanut minut. En halua, että muut tietävät ongelmistamme. Häntä ei haittaa, että muut saisivat tietää. (En ole kieltänyt häntä puhumasta asioistamme ystävilleen kuitenkaan)
Kun tätä yrittää lukemalla ymmärtää teidän ongelmia, niin tulee automaattisena mieleen onko se ongelma kuitenkin sinusta lähtösin kuin miehestäsi..
Kun miehesi välttelee puhumista, estää ig:ssä, puhuu erosta, viskeli sormuksen, ei pidä sormusta ja haluaa jatkaa (huom: yrittää jatkaa) parisuhdettanne, niin silti mietit mikähän miestäsi vaivaa 🤔
Oisko aika kattoo peiliin? Vika voi olla sinussa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumisen ja ongelmien selvittämisen alku vois lähteä siitä, että molemmat listaavat paperille plussat ja miinukset.
Siihen varaatte aikaa vaikka viikon verran, eli molemmat aloitatte tekemään listaa ja täydennätte viikon aikana. Sovitte päivän jolloin alatte purkamaan listaa ja keskustelemaan. Sovitte myös, että puhutte asiallisesti, ettekä ala heti syyttämään toisianne. Oletan, että löytyy myös hyviä asioita/puolia jos ei tässä hetkessä niin pitää mennä ajassa taaksepäin milloin oli paremmin ja mitä oli ja miksi oli paremmin.Tsemppiä!
Mitenkäs sen miehen sitten tällaiseen saa suostumaan, kun ylipäätään kieltäytyy kaikesta puhumisesta ja asioiden käsittelystä? Ei minulle ainakaan ole ongelma se, miten ongelmia käsitellään ja miten niistä kerrotaan vaan se, miten saadaan toinen käsittelemään ja kertomaan niistä.
Olen tätä lähestymistapaa yrittänytkin ja kerran sanoin miehelle "tehtäväksi" miettiä vastauksia kahteen kysymykseen ja toivoin, että joskus kertoisi minulle vastaukset. Kysymykset olivat "millaista elämää hän haluaa elää tulevaisuudessa" ja "olenko minä siinä elämässä mukana ja miten". En pyytänyt vastauksia heti ja nyt näistä kysymyksistä on mennyt 3 viikkoa eikä hän ole ilmaissut minkäänlaista halukkuutta keskusteluun. Jos muistutan näistä kysymyksistä, hän taas suuttuu.
Itsellä oli uudessa parisuhteessa sama tilanne ja aikani katsottua (joitain kuukausia) totesin että kyllä tämä oli tässä. Miten voin pakottaa maalaamaan tulevaisuutta kun sitä ei hänellä ole ja jos onkin niin ne on niin salaisia ettei niistä voi kertoa, jonka tulkitsin niin ettei pysty luottamaan.
Olen sen sortin ihminen että jotain tulevaisuutta olisi oltava hahmoteltuna. Esimerkiksi vaikka että haluaa mökin joskus. No minä en halua joten en näe yhteistä tulevaisuutta ihmisen kanssa joka haaveilee tämmöisestä asiasta, koen kauhua jo pelkästä ajatuksesta että joutuisin viikonloput ja lomat jumittaa jossain takapajulassa ekokäymälän ja kylmän veden kanssa. Ja hänelle se on unelma jonka haluaa. Mikä minä olen siihen sanomaan: paska unelma, vaihda toi niin voidaan olla onnellisia.
Pakko oli todeta ettei tästä mitään tule, olet kiva tyyppi ja kiitos tästä.
No meillä ei nyt oikeastaan ole kyse tästä, vaan miehellä on ihan oikeasti elämässään tosi paha tilanne, ettei pysty ajattelemaan mökkejä tai lomareissuja muutenkaan. Lähinnä yritin saada hänet puhumaan siitä, aikooko tai haluaako hän tehdä mitään nykyiselle elämäntilanteelleen, joka tuhoaa hänet ennen pitkää. Jos saisin hänen edes ajattelemaan mahdollisuutta siitä, että hän voisi saada paljon muutakin, se olisi minulle jo paljon.
Sä halua että ajattelee, sun mielenterveyden vuoksi pitää maalata tulevaisuutta.... huomaatko?
Sanoisin että roikut suhteessa. Niin sanotussa suhteessa. Mies pitää sua turvallisuussyistä huomenella ja hyvän yön toivotuksella messissä.
Mieti itse haluatko jatkaa? Jos sua ei toivoteta matkalle mukaan, niihin päivittäisiin pikkujuttuihin, haluatko oikeasti roikkua mukana? Oma on elämäsi ja muista myös että jokainen muukin muuttaa vain oman elämänsä pelkästään kuten myös miehesi, niin halutessaan. Kukaan ei voi toisen elämää muuttaa, ei kukaan. Vertaa: alkoholistia voi yrittää pitää viinasta kaukana vaan jos niin haluaa niin hän juo ja keksii varmasti keinot miten juoda.
Nyt näköjään ymmärrettiin minun viestini täysin väärin ja sekoitetaan ap:nkin viesteihin. En halunnut ensin kertoa, mikä on suurin ongelma, mutta nyt tuossa sen jo sanoin, että miehellä on paha peliriippuvuus. Siitä olen yrittänyt saada miehen puhumaan useita kertoja, mutta hän kieltäytyy. Mies ei ole koskaan sanonut, että haluaa erota vaikka olen sitä monta kertaa kysynyt. Olen yrittänyt antaa tilaa, etten ahdistaisi, mutta nyt on mennyt monta viikkoa, ettemme ole puhuneet mitään eikä mies näytä vihreää valoa keskustelulle.
Ehkä olen tosiaan väärässä siinä, että nimenomaan läheisten pitäisi toimia ja olla tukena, kun on kyse addiktiosta, joka pilaa ihmisen elämän. Ja että se toimiminen nimenomaan on sitä, että saa toisen puhumaan tai edes myöntämään ongelman. En vain haluaisi olla se pahis, mutta teen niin tai näin, olen sellainen joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, anteeksi. Ap:n alkupään viestit olivat vain niin paljon kuin omasta kynästäni. Ei ollut tarkoitus sekoittaa ja oli tarkoitus puhua ihan yleisellä tasolla keskusteluhaluttomuudesta parisuhteessa, mutta lähdinkin kuvailemaan liikaa omaa tilannettani. Aika kipeä asia tällä hetkellä, niin lähti taas lapasesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet (jotkut) eivät vaa halua puhua omista ongelmista tai parisuhdeongelmista yhtä avoimesti kuin naiset.
Miehille on annettava omaa tilaa/ aikaa että ne ovat valmiita avamaan suunsa. Siihen ei auta pakotaminen tai kyselyhetki ollenkaan.
Jos miehesi on erohakemuksen laittanut virreille, eikö nyt ole tunnustettava ap, että teidän yhteinen aikanne taitaa vetää viimeisiä henkäyksiä. Päästä irti vaatimuksista ja anna miehellesikin tehdä omia päätöksiä. Jos ei halua keskustella, niin ei halua tai miehesi haluaa erota, niin erotkaa..
Tommonen vaatiminen ja roikkuminen tukehuttaa parisuhteenne ilmapiirin.
Voisiko joku nyt kertoa, miten paljon sitä tilaa ja aikaa pitää aikaa? Kaksi kuukautta olen nyt pitänyt suuni supussa eikä tänä aikana ole näkynyt minkäänlaista merkkiä siitä, että mies haluaisi avata suutaan. Edes sen vertaa, että kertoisi, mitä hän minulta tai suhteelta toivoo.
Se taitaa miehesi jo tietää mitä haluaa.. se haluaa erota susta
Voi kun olisikin noin yksinkertaista. Jostain syystä hän kuitenkin mieluummin tappelee asiasta kuukausitolkulla kuin sanoo tämän suoraan. Tässä on nimittäin takana miehen hitonmoinen addiktio ja tiedän, että siitähän tämä kaikki johtuu.
😅 Ja miehesi ei varmaan suoraa sano, kun tietää haluat pysyä kuitenkin yhdessä.. ja sehän ensimmäisenä erosta puhui 🙄
Siis en ole ap. Tulin nyt sotkemaan tämän keskustelun. Minun miesystäväni ei ole koskaan puhunut erosta.
😅 Ai anteeksi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhumisen ja ongelmien selvittämisen alku vois lähteä siitä, että molemmat listaavat paperille plussat ja miinukset.
Siihen varaatte aikaa vaikka viikon verran, eli molemmat aloitatte tekemään listaa ja täydennätte viikon aikana. Sovitte päivän jolloin alatte purkamaan listaa ja keskustelemaan. Sovitte myös, että puhutte asiallisesti, ettekä ala heti syyttämään toisianne. Oletan, että löytyy myös hyviä asioita/puolia jos ei tässä hetkessä niin pitää mennä ajassa taaksepäin milloin oli paremmin ja mitä oli ja miksi oli paremmin.Tsemppiä!
Mitenkäs sen miehen sitten tällaiseen saa suostumaan, kun ylipäätään kieltäytyy kaikesta puhumisesta ja asioiden käsittelystä? Ei minulle ainakaan ole ongelma se, miten ongelmia käsitellään ja miten niistä kerrotaan vaan se, miten saadaan toinen käsittelemään ja kertomaan niistä.
Olen tätä lähestymistapaa yrittänytkin ja kerran sanoin miehelle "tehtäväksi" miettiä vastauksia kahteen kysymykseen ja toivoin, että joskus kertoisi minulle vastaukset. Kysymykset olivat "millaista elämää hän haluaa elää tulevaisuudessa" ja "olenko minä siinä elämässä mukana ja miten". En pyytänyt vastauksia heti ja nyt näistä kysymyksistä on mennyt 3 viikkoa eikä hän ole ilmaissut minkäänlaista halukkuutta keskusteluun. Jos muistutan näistä kysymyksistä, hän taas suuttuu.
Itsellä oli uudessa parisuhteessa sama tilanne ja aikani katsottua (joitain kuukausia) totesin että kyllä tämä oli tässä. Miten voin pakottaa maalaamaan tulevaisuutta kun sitä ei hänellä ole ja jos onkin niin ne on niin salaisia ettei niistä voi kertoa, jonka tulkitsin niin ettei pysty luottamaan.
Olen sen sortin ihminen että jotain tulevaisuutta olisi oltava hahmoteltuna. Esimerkiksi vaikka että haluaa mökin joskus. No minä en halua joten en näe yhteistä tulevaisuutta ihmisen kanssa joka haaveilee tämmöisestä asiasta, koen kauhua jo pelkästä ajatuksesta että joutuisin viikonloput ja lomat jumittaa jossain takapajulassa ekokäymälän ja kylmän veden kanssa. Ja hänelle se on unelma jonka haluaa. Mikä minä olen siihen sanomaan: paska unelma, vaihda toi niin voidaan olla onnellisia.
Pakko oli todeta ettei tästä mitään tule, olet kiva tyyppi ja kiitos tästä.
No meillä ei nyt oikeastaan ole kyse tästä, vaan miehellä on ihan oikeasti elämässään tosi paha tilanne, ettei pysty ajattelemaan mökkejä tai lomareissuja muutenkaan. Lähinnä yritin saada hänet puhumaan siitä, aikooko tai haluaako hän tehdä mitään nykyiselle elämäntilanteelleen, joka tuhoaa hänet ennen pitkää. Jos saisin hänen edes ajattelemaan mahdollisuutta siitä, että hän voisi saada paljon muutakin, se olisi minulle jo paljon.
Olen ollut itse pahassa elämäntilanteessa ja mikään ei ole ahdistavampaa kuin muiden hoputus siitä selviämisen suhteen. Kyllä, miehesi toipuu siitä aikanaan, ellei sitten masennu, mutta ei sinun aikataulullasi vaan omallaan. Ei hän pysty nyt lupaamaan sinulle mitään (muuta kuin olla rinnallasi, ellet sinä ahdistele häntä pois).
Pointti onkin se, että hän ei todellakaan toivu siitä itsekseen aikanaan, koska ei myönnä ongelmaa eikä hae apua. Kyse siis peliongelmasta. Hän ajautuu koko ajan syvemmälle ja syvemmälle eikä sieltä kyllä yksin pääse rämpimään pois. Tai niin olen käsittänyt, mitä olen peliongelmaisten kertomuksiin perehtynyt. On jo varmaankin masentunut, koska on sanonut, ettei elämässä ole järkeä. Ehkä ajattelen tämän ihan väärin päin, mutta minusta nimenomaan nyt olisi erittäin tärkeää saada hänet puhumaan vaikka "väkisin".
Ja sinäkään et nyt vastannut, miten paljon sitä omaa aikaa pitäisi antaa.
En ole siis ap. Tulin nyt tähän vähän sotkemaan, anteeksi.
Peliongelmaista et pysty pelastamaan, aivan yhtä vähän kuin alkoholistia.
Sen voit tehdä että otat yhteyttä peliongelmaisten läheisten verkkoon, annat hänelle dokumentit käteen ja sanot saijonara.
Hän ei tee elämälleen mitään muutosta niin kauan kun sinä mahdollistat hänen pelaamisensa. Piste.
Siis onko miehellä addiktio vai ei? Ketju on sekava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on elämää haittaava addiktio, on paras lopettaa heti mahdollistaminen ja jos interventio ei ole mahdollinen, poistaa ainakin itsensä yhteisestä elämästä. Jos on vielä tunteita jäljellä, voi sanoa että yhteenpaluu on mahdollinen ongelman parannuttua. Sitten addikti voi jäädä yksin miettimään, haluaako apua vai jatkaa. Voi tietysti jättää lähtiessään vaikka jonkun tiedon, mistä saa apua, jos on sellaisen etsinyt.
Onko siis tosiaan näin, että masentunut addikti pitää vain kylmästi jättää yksin? :O Aika karua, kun samalla ihmetellään, miksi puolet väestöstä on masentunutta ja miksi itsemurhaluvut ovat huipussa.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehellä addiktio vai ei? Ketju on sekava.
Ei ap:n miehellä vaa erään toisen kirjoittajan miehellä.
Ja toisellakin kirjoittajallakin on sydän syrjällään, että vastailee omia mielipiteitä muiden kommentteihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on elämää haittaava addiktio, on paras lopettaa heti mahdollistaminen ja jos interventio ei ole mahdollinen, poistaa ainakin itsensä yhteisestä elämästä. Jos on vielä tunteita jäljellä, voi sanoa että yhteenpaluu on mahdollinen ongelman parannuttua. Sitten addikti voi jäädä yksin miettimään, haluaako apua vai jatkaa. Voi tietysti jättää lähtiessään vaikka jonkun tiedon, mistä saa apua, jos on sellaisen etsinyt.
Onko siis tosiaan näin, että masentunut addikti pitää vain kylmästi jättää yksin? :O Aika karua, kun samalla ihmetellään, miksi puolet väestöstä on masentunutta ja miksi itsemurhaluvut ovat huipussa.
Jos interventio onnistuu, voit jäädä tueksi. Jos ei onnistu, ainoa keino on mahdollistamisen lopettaminen.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehellä addiktio vai ei? Ketju on sekava.
Ap:n miehellä ei ole, minun miehelläni on. Muutamiin viesteihin kirjoitin, että en ole ap ja luulin, että se riitti.
Anteeksi, kun sekoitin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko miehellä addiktio vai ei? Ketju on sekava.
Apn miehellä ei ole addiktiota.
Jonkun toisen miehelleä on.
Ap:lla on addiktio miehestä. Kannattaa tutustua myös läheisriippuvuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on elämää haittaava addiktio, on paras lopettaa heti mahdollistaminen ja jos interventio ei ole mahdollinen, poistaa ainakin itsensä yhteisestä elämästä. Jos on vielä tunteita jäljellä, voi sanoa että yhteenpaluu on mahdollinen ongelman parannuttua. Sitten addikti voi jäädä yksin miettimään, haluaako apua vai jatkaa. Voi tietysti jättää lähtiessään vaikka jonkun tiedon, mistä saa apua, jos on sellaisen etsinyt.
Onko siis tosiaan näin, että masentunut addikti pitää vain kylmästi jättää yksin? :O Aika karua, kun samalla ihmetellään, miksi puolet väestöstä on masentunutta ja miksi itsemurhaluvut ovat huipussa.
Jos interventio onnistuu, voit jäädä tueksi. Jos ei onnistu, ainoa keino on mahdollistamisen lopettaminen.
Mitä sitten tarkoittaa, että interventio onnistuu? Mikä lasketaan interventioksi ja mikä onnistumiseksi? Onko interventiota se, että olen kysynyt peliongelmasta ja mies on sen kieltänyt ja kieltäytynyt puhumasta enempää? Vai onko interventiota vasta se, että puhun suuni puhtaaksi ja mies joko myöntää tilanteen tai minä lähden ovet paukkuen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä on elämää haittaava addiktio, on paras lopettaa heti mahdollistaminen ja jos interventio ei ole mahdollinen, poistaa ainakin itsensä yhteisestä elämästä. Jos on vielä tunteita jäljellä, voi sanoa että yhteenpaluu on mahdollinen ongelman parannuttua. Sitten addikti voi jäädä yksin miettimään, haluaako apua vai jatkaa. Voi tietysti jättää lähtiessään vaikka jonkun tiedon, mistä saa apua, jos on sellaisen etsinyt.
Onko siis tosiaan näin, että masentunut addikti pitää vain kylmästi jättää yksin? :O Aika karua, kun samalla ihmetellään, miksi puolet väestöstä on masentunutta ja miksi itsemurhaluvut ovat huipussa.
Jättää yksin? Ei, vaan ohjaat hoitoon joko viemällä fyysisesti ja jos ei suostu, dokumentit käteen. Ohjaat hoitoon ja lopetat suhteen.
Eise mitään, että jaat omia mielipiteitä tänne kun ymmärrettävää ettei itselläsikin on vaikeaa. Sattuuhan näitä kaikille 😊
Se jonka mies on addiktio
Vierailija kirjoitti:
Eise mitään, että jaat omia mielipiteitä tänne kun ymmärrettävää ettei itselläsikin on vaikeaa. Sattuuhan näitä kaikille 😊
Se jonka mies on addiktio
Että* nyt mäkin sekoilen täällä
Ap: tässä ketjussa on nyt toinenkin kyselijä. Ap:n miehellä ei ole addiktiota. Ärsyttää, kun joku toinen tunki tähän sekoittamaan keskustelua.
Ap siis tietää 15 asiaa, joita pitää miettiä. En tiedä mikä niistä on suurin.
Ap:n mies haluaa omien sanojensa mukaan olla yhdessä. Hänen mukaansa isoja ongelmia ei ole. Ap tuntee toisin, ja haluaa pohtia näitä nyt täällä, koska mies ei jaksa puhua nyt näistä.