En tajua valitusta siitä, että lapset ovat "este" deittimarkkinoilla

Eihän naiset valitakaan. Miehet valittaa, jos eivät lapsinensa kelpaa lapsettomille. Kertonee jotain myös siitä, minkälaisia rooleja äitipuolelta yhä edelleen jotkut odottaa. 

Itse lapsettomana 40+ naisena, ollessani sinkku, hylkasin heti jopa yh-isien kontaktiehdotuksetkin deittisovelluksessa. En pida lapsista lainkaan, ja siksi niita ei mulla olekaan. En siis halua "bonuslapsia" enka edes, etta kumppanin lapset rajoittavat meidan yhteiseloa siten, etta mies esim. lapsiviikkoina ei voisi nahda mua (muuten kuin ehka lasten kanssa, johon taas mina en suostuisi). Parisuhde on mulle vain mina ja kumppani, muunlaista en ole ikina edes harkinnut. 

Tama lapsettomuus kriteerina luki myos heti mun profiilissa.

Missä ne markkinat yh-vanhemmille ovat? Ap puhut asiaa, että on tunnettava oma ja lastensa arvo, mutta kaipaan ihan käytännön vinkkejä, että mistä voi lähteä järkevää ja riittävän hyvää kumppania hakemaan.

Kuka tästä on siis valittanut? Eiköhän valitus kohdistu lähinnä siihen, että deittailu on ylipäätään hankalaa, jos on lapsia tai sitten jis joku haukkuu yh:t yleisellä tasolla kelvottomiksi kumppaneiksi. Harvoin kai kukaan valittaa miksi se tietty mätsi ei nyt halunnutkaan suhdetta minun kanssani.

treffit kirjoitti:

Itse lapsettomana 40+ naisena, ollessani sinkku, hylkasin heti jopa yh-isien kontaktiehdotuksetkin deittisovelluksessa. En pida lapsista lainkaan, ja siksi niita ei mulla olekaan. En siis halua "bonuslapsia" enka edes, etta kumppanin lapset rajoittavat meidan yhteiseloa siten, etta mies esim. lapsiviikkoina ei voisi nahda mua (muuten kuin ehka lasten kanssa, johon taas mina en suostuisi). Parisuhde on mulle vain mina ja kumppani, muunlaista en ole ikina edes harkinnut. 

Tama lapsettomuus kriteerina luki myos heti mun profiilissa.

Kuulostat ahdistavalta läheisriippuvalta tapaukselta. Toivottavasti kukaan ei ole haksahtanut sinuun.

Ei kai se mikään ongelma ole.

Mutta onhan se itsestäänselvää, että lapsettomalla on parisuhdemarkkinoilla enemmän valinnanvaraa. Lapsettomat etsii ensisijaisesti toista lapsetonta. Niillä kenellä on jo lapsia ei ole väliä. Lähes poikkeuksetta lapseton uusi puoliso kelpaa sellaiselle joka on jo lapsensa tehnyt.

Onhan ainekin tapailun alussa lapsirytmit oma juttunsa. Kiva olisi ihastuksen kanssa viettää enemmänkin aikaa, muttei halua liian aikaisin esitellä lapsille ketään "kaveria". Toki tässäkin on eroja. Lapset ovat kuitenkin niin lyhyen aikaa pieniä, ettei tästä nyt kummoista ongelmaa saa luotua.

Pienet lapset ainakin tekee deittailusta kertaluokkaa hankalampaa. Pitää aina miettiä mihin lapset siksi aikaa kun lähtee treffeille. Lapseton sinkku voi huolettomaammin mennä milloin vaan. Kaikista hankalinta on jos on totaali yksinhuoltaja. Löytää ylipäätänsa aikaa ja mahdollisuuksia romantiikalle.

Vierailija kirjoitti:

Missä ne markkinat yh-vanhemmille ovat? Ap puhut asiaa, että on tunnettava oma ja lastensa arvo, mutta kaipaan ihan käytännön vinkkejä, että mistä voi lähteä järkevää ja riittävän hyvää kumppania hakemaan.

Ihan nettideittipalveluista löytyy

Mä en koskisi isäihmiseen edes kaverin toosalla. Jos mulla olisi lapsia, en hakisi seuraa lapsettomista vaan nimenomaan jo lisääntyneistä. Oltaisiin hiukan samalla sivulla elämässä ja molemmat tietäisivät että lasten etu täytyy aina pitää mielessä.

On jotenkin naivia kuvitella, että lisääntynyt ihminen olisi lapsettomalle jokin suuri saalis. Taakkahan se enimmäkseen olisi. Toki poikkeuksiakin on, mutta uskallan väittää että lapsettomat hakevat pääosin lapsetonta seuraa.

Mun ainakin olisi lähes mahdottomuus tapailla ketään, siis käydä treffeillä. Ei ole aikaa moiseen, enkä siksi etsikään ketään, koska en viitsi tuhlata kenenkään aikaa minuun, jolla ei ole aikaa koskaan nähdä ja tehdä jotain. Lapset ovat isällään 1-2 viikonloppua kuukaudessa, ja tuolloin haluan vain nauttia hiljaisuudesta enkä nähdä ihmisiä, kun elämäni on niin aktiivista ja sosiaalista kaiken muun ajan.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Itse lapsettomana 40+ naisena, ollessani sinkku, hylkasin heti jopa yh-isien kontaktiehdotuksetkin deittisovelluksessa. En pida lapsista lainkaan, ja siksi niita ei mulla olekaan. En siis halua "bonuslapsia" enka edes, etta kumppanin lapset rajoittavat meidan yhteiseloa siten, etta mies esim. lapsiviikkoina ei voisi nahda mua (muuten kuin ehka lasten kanssa, johon taas mina en suostuisi). Parisuhde on mulle vain mina ja kumppani, muunlaista en ole ikina edes harkinnut. 

Tama lapsettomuus kriteerina luki myos heti mun profiilissa.

Kuulostat ahdistavalta läheisriippuvalta tapaukselta. Toivottavasti kukaan ei ole haksahtanut sinuun.

Vela = laheisriippuvainen? :D

Totta kai mulla ja mun miesystavalla on omat harrastukset, kaverit ja menot, mutta silloin kun ollaan yhdessa, halutaan (molemmat) nimenomaan vain olla yhdessa ja nauttia toistemme seurasta ilman mitaan "bonuslapsia". Valvotaan myohaan ja nukutaan pitkaan jos huvittaa, mennaan vkl-lomille uusiin kaupunkeihin, lahdetaan ex tempore ulos syomaan tai vaikka konserttiin. Ihanaa kun kaikkea ei tarvitse aikatauluttaa lapsen rytmin mukaan (tastakin on kavereitten kautta tietysti kokemusta). 

Minä halusin nimenomaan miehen, jolla on itselläänkin lapsia. Koen että näin olemme paljon enemmän samalla sivulla elämässämme.

Alle 40-vuotiaana löytyy vielä paljon lapsettomia, joten mahdollisuus ydinperheeseen on. Miksi "tyytyä" isä/äitipuoleksi jos on vielä mahdollisuus omiinkin lapsiin? Lisäksi se lasten toinen vanhempi voi tehdä elämästä hlvettiä, ei hae sovittuina ajankohtina tai "yllättäin" ei voi ottaakkaan lapsia kun olisi lomamatka tiedossa.

treffit kirjoitti:

Itse lapsettomana 40+ naisena, ollessani sinkku, hylkasin heti jopa yh-isien kontaktiehdotuksetkin deittisovelluksessa. En pida lapsista lainkaan, ja siksi niita ei mulla olekaan. En siis halua "bonuslapsia" enka edes, etta kumppanin lapset rajoittavat meidan yhteiseloa siten, etta mies esim. lapsiviikkoina ei voisi nahda mua (muuten kuin ehka lasten kanssa, johon taas mina en suostuisi). Parisuhde on mulle vain mina ja kumppani, muunlaista en ole ikina edes harkinnut. 

Tama lapsettomuus kriteerina luki myos heti mun profiilissa.

Olen mies  42v. Minulla ei ole omia lapsia, koska ei oikein kiinnosta se touhu, mutta en inhoa lapsia. Tapasin naisen jolla oli kaksi lasta 5 ja 9 vuotiaat. Sain kokemusta siitä ns perhe-elämästä. Eipä se ole minua varten ja ihan oikean päätöksen olen aikoinani tehnyt etten halua biologista lasta. Yritin sitä elämäntyyliä 3 vuotta, mutta se kävi niin ylivoimaiseksi kun ei pääse juuri tekemään mitään. Itse henkkoht olen sitä mieltä jos asutaan yhdessä, niin sitten ei voi vaan olla paikoillaan ja sanoa, että etten tee mitään lasten eteen jne. Sellanen on naurettavaa olla osallistumatta mihinkään, koska samassa asunnossa asuttiin. Tein asiat niinku siihen perheen pyörittämiseen kuuluu. Se kaikki oli vaan niin paljon itseltäni pois ja en tottunut siihen jarruttamiseen 3 vuodessa. Siinä pitää aidosti ajatella 4 ihmisen edestä kaikkea.

Vaikka lapsilla oli isä, niin sekin oli isä oikeastaan paperilla. Sillä selityksiä riitti ja kiinnostus niihin omiin lapsiin oli hyvin minimaalinen. Mutta se laitto minun piikkiin, että olisin tullut välliin. En tullut todellakaan ja se sai vaan siitä sen syyn mennä omia menojaa, kun ei ole ns vastuuta loukkaantuneen miehenä.

Aloin voimaan henkisesti ja fyysisesti pahoin siitä hälinästä ja hokemisesta ja aikatauluttamisesta ja siitä jos ne lapset oli menossa vkklopuksi isän luokse ne harvat kerrat, niin tietenkin hoidin meille naiseni kanssa menoa. Sit tulee perjantai ja lasten isää ei näy ja se tarkoitti sitä, että minä en pääse mihinkään naiseni kanssa kahden. Mulla oli stressivatsa. Sit erosin. Kun erosin, niin multa loppu kaikki kivut ja mun iho ei hilseilly enää. Mulla oli niin kova stressi, että iho hilseili.

Enää toiste en tee samanlaista virhettä, että muutan yhteen missä on lapsia. Se on sit eriasia jos ne lapset vähintään 17v.

Vierailija kirjoitti:

Eihän naiset valitakaan. Miehet valittaa, jos eivät lapsinensa kelpaa lapsettomille. Kertonee jotain myös siitä, minkälaisia rooleja äitipuolelta yhä edelleen jotkut odottaa. 

Niinpä. Ne vain valittavat, jotka etsivät lapselleen ihmistä, joka kantaisi lapsista myös vastuuta.

Jos ei tätä uudelta puolisolta odota, vaan itse hoitaa ja kasvattaa omat lapsensa, on puolison löytäminen helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

treffit kirjoitti:

Itse lapsettomana 40+ naisena, ollessani sinkku, hylkasin heti jopa yh-isien kontaktiehdotuksetkin deittisovelluksessa. En pida lapsista lainkaan, ja siksi niita ei mulla olekaan. En siis halua "bonuslapsia" enka edes, etta kumppanin lapset rajoittavat meidan yhteiseloa siten, etta mies esim. lapsiviikkoina ei voisi nahda mua (muuten kuin ehka lasten kanssa, johon taas mina en suostuisi). Parisuhde on mulle vain mina ja kumppani, muunlaista en ole ikina edes harkinnut. 

Tama lapsettomuus kriteerina luki myos heti mun profiilissa.

Olen mies  42v. Minulla ei ole omia lapsia, koska ei oikein kiinnosta se touhu, mutta en inhoa lapsia. Tapasin naisen jolla oli kaksi lasta 5 ja 9 vuotiaat. Sain kokemusta siitä ns perhe-elämästä. Eipä se ole minua varten ja ihan oikean päätöksen olen aikoinani tehnyt etten halua biologista lasta. Yritin sitä elämäntyyliä 3 vuotta, mutta se kävi niin ylivoimaiseksi kun ei pääse juuri tekemään mitään. Itse henkkoht olen sitä mieltä jos asutaan yhdessä, niin sitten ei voi vaan olla paikoillaan ja sanoa, että etten tee mitään lasten eteen jne. Sellanen on naurettavaa olla osallistumatta mihinkään, koska samassa asunnossa asuttiin. Tein asiat niinku siihen perheen pyörittämiseen kuuluu. Se kaikki oli vaan niin paljon itseltäni pois ja en tottunut siihen jarruttamiseen 3 vuodessa. Siinä pitää aidosti ajatella 4 ihmisen edestä kaikkea.

Vaikka lapsilla oli isä, niin sekin oli isä oikeastaan paperilla. Sillä selityksiä riitti ja kiinnostus niihin omiin lapsiin oli hyvin minimaalinen. Mutta se laitto minun piikkiin, että olisin tullut välliin. En tullut todellakaan ja se sai vaan siitä sen syyn mennä omia menojaa, kun ei ole ns vastuuta loukkaantuneen miehenä.

Aloin voimaan henkisesti ja fyysisesti pahoin siitä hälinästä ja hokemisesta ja aikatauluttamisesta ja siitä jos ne lapset oli menossa vkklopuksi isän luokse ne harvat kerrat, niin tietenkin hoidin meille naiseni kanssa menoa. Sit tulee perjantai ja lasten isää ei näy ja se tarkoitti sitä, että minä en pääse mihinkään naiseni kanssa kahden. Mulla oli stressivatsa. Sit erosin. Kun erosin, niin multa loppu kaikki kivut ja mun iho ei hilseilly enää. Mulla oli niin kova stressi, että iho hilseili.

Enää toiste en tee samanlaista virhettä, että muutan yhteen missä on lapsia. Se on sit eriasia jos ne lapset vähintään 17v.

Kiitos kun jaoit taman omakohtaisen kokemuksesi - olen vahan ounastellut etta noin se menisi minullakin, joten oli hyva saada vahan "ulkopuolista" vahvistusta tahan. Kuulostaa aika horror-kokemukselta, nain suoraan sanoen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä ne markkinat yh-vanhemmille ovat? Ap puhut asiaa, että on tunnettava oma ja lastensa arvo, mutta kaipaan ihan käytännön vinkkejä, että mistä voi lähteä järkevää ja riittävän hyvää kumppania hakemaan.

Ihan nettideittipalveluista löytyy

No innostuisitko positiivisesti, jos siellä miehen toiveissa lukee "Toivottavasti sinulla on lapsia?"

treffit kirjoitti:

Itse lapsettomana 40+ naisena, ollessani sinkku, hylkasin heti jopa yh-isien kontaktiehdotuksetkin deittisovelluksessa. En pida lapsista lainkaan, ja siksi niita ei mulla olekaan. En siis halua "bonuslapsia" enka edes, etta kumppanin lapset rajoittavat meidan yhteiseloa siten, etta mies esim. lapsiviikkoina ei voisi nahda mua (muuten kuin ehka lasten kanssa, johon taas mina en suostuisi). Parisuhde on mulle vain mina ja kumppani, muunlaista en ole ikina edes harkinnut. 

Tama lapsettomuus kriteerina luki myos heti mun profiilissa.

Mahtavaa! 19 yläpeukkua ja 0 alapeukkua. 

Ja ollaan Vauva -lehden sivulla.

Joo kaverin vaimo useamman lapsen äiti ja kaikenlaista iskijää kokoajan. Onnellisesti naimisissa ja silti yritetään niin, että joutuu pitämään salaista numeroa. On mukava ja iloinen persoona ja ennen kaikkea kaunis.