Miehen koneelta paljastui ikävä ylläri!...
...Molempien luotto toiseen meni ja mies lukitsee nyt siksi aina koneensa.
Tilanne: Asutaan yhdessä, miehellä on käytössä pöytäkone ja minulla läppäri, joka vian vuoksi kuitenkin korjuulla. Mies sanoi että voin käyttää hänen konettaan jos haluan käyttää nettiä sinä aikana kun hän on viikonloput töissä yms.
Noh, uteliaisuuttani päädyin sitten lopulta katsomaan myös jotain kuvia ja kansioita miehen koneelta, joista järkytyksekseni paljastui joitakin alastonkuvia yms. yhdestä tutusta naisesta!
Huolimatta siitä että olin mennyt urkkimaan hänen konettaan soitin vihan vallassa miehelle ja kerroin löydöksestäni. Mies oli ärtynyt ja totesi ettei minulla ollut lupaa penkoa hänen koneensa sisältöä ja sanoi ettei tiennyt kuvien olemassa olosta. Epäili niiden päätyneen sinne jonkun hänen kaverinsa kovalevyltä, kun oli sieltä joutunut joskus kuvia pelastamaan. Kuulostaako mielestänne uskottavalta selitykseltä?
Kommentit (118)
On mahdollista että on ottanut kaverin tiedostoja talteen ja jättänyt tuon nakulöydön silloin muhimaan omalle koneelleen ja unohtanut sen sinne.
Minun ja puolison jäljiltä vaelluskuvien joukossa on usein muutama naku-uintikuva (yleensä miehestä) ja joskus meidän yhteisistä naispuolisista tuttavista. Jotkut kuvat hävitetään reissun jälkeen ja joskus niitä jää koneelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika.
Ai joku pitää tätä vielä hauskana läppänä, vuonna 2019?
On se ainakin hauskempi kuin nämä "pengoin miehen puhelinta/tietokonetta/arkistokaappia/patjan sisuksia ja löysin salarakkaan/ natsikultaa/ avaruusolennon -tarinat.
Vierailija kirjoitti:
Laittoi varmaan tarkoituksella ansaksi testatakseen onko sinuun luottamista.
Avaatko vähän tätä logiikkaa? Ja entä missä on sen luottamus, jolla on tarve testata toisen luottamusta?
Nyt kannattaa kaikkien miesten ottaa vinkistä vaariin miten käräytetään mustasukkainen akka. Pari alastonkuvaa omalle koneelle sinne tänne, lupa käyttää konetta ja muijat nielee syötin kuin eksynyt hiiri ruokakomerossa.
Onneksi olkoon AP! Jäit nalkkiin, kannattiko pettää luottamus ?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on aika kohtuutonta alkaa syytelemään ap:ta, että on mennyt katsomana miehen konetta, jos hänellä on toisesta naisesta alastonkuvia, vaikka on parisuhteessa. Herranjumala ihmiset laittakaa asiat nyt järjestykseen......
Kyllä, tärkeysjärjestyksen prioriteetti 1 on että toisen tietokonetta ei mennä penkomaan jos ei ole lupaa. Nythän lupa oli vaan netin käyttöön. Tässä on sama kuin rikostutkinnassa että sellaiset todisteet jotka löytyy esim. luvattomasta kotietsinnästä eivät ole kelvollisia. Eli syypää on vain ap kun penkoi luvatta toisen tietokonetta.

Tämä! Mutta tätähän AV-mamman on vaikea ymmärtää kun elämä pyörii vain oman navan ympärillä.
No entä sitten? Jos ovat uusia kuvia, niin sitten ehkä olisi jotain tekeillä, mutta jos jotain vanhoja, enpä tuosta ottaisi pulttia. Saattaa itsellänikin olla jostain vuosien takaa jotain kuvia, joista ei ole oikein mitään muistikuvaa ja sitten jos joku kysyisi niistä yhtäkkiä, nolottaisi vain tosi paljon ja selittäisin vain jotain hämmennyksissäni. Ja voihan oikeasti niitä kuvia tulla jostain kavereidenkin kansioista kun siirrellään tietoja laitteelta toiselle. Ja miksi kukaan koneelleen nykypäivänä enää tuollaisia kuvia varta vasten tallentaisi, jos ne voisi olla puhelimessakin.
Mä löysin kerran eksäni kovalevyltä ladatuilta tiedostoilta (itse latasi minun koneelleni) eläinp0rn04 ja alastonkuvia eksästä. Mä olen liian ymmärtäväinen, kun en tuossa vaiheessa nostanut kytkintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on aika kohtuutonta alkaa syytelemään ap:ta, että on mennyt katsomana miehen konetta, jos hänellä on toisesta naisesta alastonkuvia, vaikka on parisuhteessa. Herranjumala ihmiset laittakaa asiat nyt järjestykseen......
Kyllä, tärkeysjärjestyksen prioriteetti 1 on että toisen tietokonetta ei mennä penkomaan jos ei ole lupaa. Nythän lupa oli vaan netin käyttöön. Tässä on sama kuin rikostutkinnassa että sellaiset todisteet jotka löytyy esim. luvattomasta kotietsinnästä eivät ole kelvollisia. Eli syypää on vain ap kun penkoi luvatta toisen tietokonetta.
Tämä! Mutta tätähän AV-mamman on vaikea ymmärtää kun elämä pyörii vain oman navan ympärillä.
Et selvästikään ole aikuinen? Parisuhteessa luodaan selkeät säännöt etukäteen. Oikeassa parisuhteessa ei ole salaisuuksia. Jos pitää salata jotain, niin ei ole valmis parisuhteeseen saati avioliittoon.
Jos mies ei halua konettaan tongittavan, niin sitten ei anneta lupaa käyttää. TAI tehdään uusi käyttäjäprofiili.
Mene kotiin kasvamaan kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on aika kohtuutonta alkaa syytelemään ap:ta, että on mennyt katsomana miehen konetta, jos hänellä on toisesta naisesta alastonkuvia, vaikka on parisuhteessa. Herranjumala ihmiset laittakaa asiat nyt järjestykseen......
Kyllä, tärkeysjärjestyksen prioriteetti 1 on että toisen tietokonetta ei mennä penkomaan jos ei ole lupaa. Nythän lupa oli vaan netin käyttöön. Tässä on sama kuin rikostutkinnassa että sellaiset todisteet jotka löytyy esim. luvattomasta kotietsinnästä eivät ole kelvollisia. Eli syypää on vain ap kun penkoi luvatta toisen tietokonetta.
Tämä! Mutta tätähän AV-mamman on vaikea ymmärtää kun elämä pyörii vain oman navan ympärillä.
Et selvästikään ole aikuinen? Parisuhteessa luodaan selkeät säännöt etukäteen. Oikeassa parisuhteessa ei ole salaisuuksia. Jos pitää salata jotain, niin ei ole valmis parisuhteeseen saati avioliittoon.
Nehän voi olla vanhoja kuvia. Ei kai niistä silloin tarvitse kertoa mitään.

Aikuinen? Missä raja menee mielestäsi? Olen 40-v.
Kyllä luodaan selkeät säännöt. Ja sääntöihin kuuluu että toisen yksityisyyttä kunnioitetaan. Tuo henkilökohtainen tietokoneen sisältö kuuluu sen piiriin kuten vaikka puhelimen sisältö. Jos jotain halutaan katsoa vaikka toisen tiedostoista niin siihen kysytään sitten lupa. Ei mennä ilman lupaa uteliaisuuksissaan katsomaan. Ja jos on mentykin niin fiksu ihminen ymmärtää olla hiljaa teostaan.
Vierailija kirjoitti:
"Ei tiennyt kuvista ja epäili niiden jotenkin oudosti päätyneen sinne jonkin kaverin koneelta"
just.
Just tosiaankin :) Tämä on nyt kuin jotain uutta Iittalan "Kaveri"-sarjaa, johon voi liittää myös "Nukahdin kaverin sohvalle" ja "Kaverin kortsut" -selitysosaset.
Uskaltaako enää olla kaveri, kun kaikesta on näköjään vastuussa?
Kyllä mulla on entisten naisten kuvia tietokoneella, myös kavereiden lähettämät kuvat vaimoistaan, tyttöystävistään ja entisistään ovat päätyneet talteen.
Lisäksi jos satun internetissä (esim alastonsuomi) bongaamaan jonkun tutun kuvia, varmasti otan talteen.
Se ei tee minusta petäjää, sen enemmän kuin kuustakaan.
Oletan että ne kuvat eivät olleet miehelle kovin tärkeitä ja oli ehkä ihan unohtanutkin niiden olemassa olon...siis jos tiesi. Tai sitten ei tiennyt...miksi muuten olisi päästänyt sut koneelleen?
Meilläkin on ollut joidenkin kavereiden koneet huollossa ja niiden kavereiden henk. koht. kuvia on sitten ollut välillä tallessa meidänkin koneella. Mutta koska ovat luottamuksellisia asioita, niin ei olla katsottu kuvia. Ihan hyvin on voinut olla jotain intiimimpiäkin otoksia, mutten haluaisi todellakaan nähdä!
Kuulkaahan mammat nyt. Jos se ukko haluaa pettää niin se pettää. Siinä ei mustasukkaisuus auta, päinvastoin. Aivan älytöntä hysteriaa joka kerta, kun jostain tongitaan esiin jotain itselle epämiellyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan ole uskottava selitys ...eikä sinulla todellakaan ole mitään oikeutta mennä penkomaan toisen konetta. Eli molemmat saitte mitä ansaitsittekin.
Ap:llä oli sanomansa mukaan ollut lupa koneen käyttöön.

Koneen käyttö on aivan eri asia kuin koneella jo entuudestaan olevien, toiselle ihmiselle kuuluvien tiedostojen tutkiminen ja availu. Palstamamman ajatuksenjuoksulla sitä voi tietysti olla vaikea ymmärtää, niinkuin muitakin itsestäänselvyyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika.
Ai joku pitää tätä vielä hauskana läppänä, vuonna 2019?
On se ainakin hauskempi kuin nämä "pengoin miehen puhelinta/tietokonetta/arkistokaappia/patjan sisuksia ja löysin salarakkaan/ natsikultaa/ avaruusolennon -tarinat.
Oletko sitä mieltä, että tollasta ei nykyään tapahdu?
Kysy siltä naiselta että miksi sinun miehesi koneella on hänen kuviaan.
Jos ei vastaa, niin kerro että miehesi väittää että ne on kaverinsa koneelta. Jos nainen kuulee että hänen kuvansa on "kierrossa" useammalla äijällä, niin saattaa suutahtaa ja kertoa kenelle ne on alunperin tarkoitettu ja mitä kautta levinneet.
Tai sitten kysyt tältä väitetyltä kaverilta että onko sulle nää kuvat. Toki voi olla lojaali miehellesi, mutta itse en ainakaan ottaisi vastuuta vieraan naisen kuvista koneellani - ainakaan jos olisin itsekin parisuhteessa.
Niin tai näin, selvittäisin asian kaikkien osapuolten kanssa. Miehesi, naisen ja kaverin kanssa. Ja todennäköisesti päätyisin toteamaan että miehelläsi on/on ollut suhde sen naisen kanssa ja kaveri oli vain hätävalhe.