Lähihoitaja
Olen itse ammatiltani lähihoitaja. Tuohon ammattinimikkeeseen liittyy jonkin sortin häpeä. "Ai sä oot sellainen aivoton p*rs*eenpesijä." Inhoan jo koko sanaa LÄHIhoitaja. Tulisiko kenellekään mieleen muuta nimeä tuon nimen tilalle? Lähihoitaja on monipuolinen ammatti, suuntautumisvaihtoehtoina ovat mm. asiakaspalvelu ja tietohallinta, mielenterveys-ja päihdetyö, vammaistyö, vanhustyö jne. mutta kaikki on kuitenkin laitettu yhden ja saman ammattinimikkeen alle. Miksi ei voisi unohtaa koko helkatin sanahirviötä ja sanoa vaikka vanhustenhoitaja, lastenhoitaja, mielenterveyshoitaja jne? Mistä helkutista tuo sana LÄHI oikein tulee.
Pidän työstäni vanhustyössä mutta en mielelläni kerro kenellekään ulkopuoliselle olevani lähihoitaja, juuri tuohon sanaan ikävästi liitetyn maineen takia. Maineen joka kertoo että lähihoitajat ovat tyhmiä ja osaamattomia eivätkä ole löytäneet aivottomuutensa takia muuta suuntaa elämälleen kuin pestä toisten ihmisten h*n*reita päivästä toiseen vaikka asianlaita ei ihan niin olekaan. Toki joukkoon mahtuu kirjavaa väkeä, etenkin kun jotkut kaikkien aikojen älykköjen päälliköt menivät poistamaan soveltuvuustestit muutamaksi vuodeksi mutta tässäkään kohtaa ei voi yleistää. Kyllä kaikenlaista hiihtäjää on nähty vuositolkulla muutenkin mutta häviävän pienissä määrin, suurin osa on kuitenkin todella fiksuja ja työnsä hyvin hoitavia lähihoitajia mitä itse olen työrintamalla kohdannut.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että kaikki hoitajat niputetaan sanan ”hoitajat”-nimikkeen alle. On eri asia toimia teholla sairaanhoitajana kuin vanhustyössä tai päiväkodissa lähihoitajana.
Ooh oikein sh
Ooh, ootko peräti apuhoitaja? Suoraan peruskoulusta ja huumeklinikan kautta koulutettu?
Mistä arvasit?
Pointti on se että hierarkiasysteemi on vanhanaikainen. Kaikkia tarvitaan. Oletko kuullut moniammatillisesta tiimityöstä?
Tuo loukkaantunut sh varmaan pitää lääkäriä lähes jumalasta seuraavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että kaikki hoitajat niputetaan sanan ”hoitajat”-nimikkeen alle. On eri asia toimia teholla sairaanhoitajana kuin vanhustyössä tai päiväkodissa lähihoitajana.
Ooh oikein sh
Ooh, ootko peräti apuhoitaja? Suoraan peruskoulusta ja huumeklinikan kautta koulutettu?
Mistä arvasit?
Pointti on se että hierarkiasysteemi on vanhanaikainen. Kaikkia tarvitaan. Oletko kuullut moniammatillisesta tiimityöstä?
Tyhmästä kommentista päättelin.
Lähihoitajat ovat sympaattisempia kuin sairaanhoitajat, jotka nostavat yli 3000 euron kuukausipalkkaa rahasta ulisten.
Vierailija kirjoitti:
Olen pakkokoulutettu lähihoitaja, karenssin uhalla, ikää jo 59. Inhoan lähihoitajan työtä. En osaa olla näissä oudoissa työyhteisöissä, joissa ns. hoitajat kieroilevat ja juoruavat ja työntävät kaikki raskaimmat työt määrä- aikaisille, neuvomatta. Jouduin yt-neuvotteluissa pois toimistotöistä. En sopeudu lähihoitajaksi. En ole tottunut kieroiluun.
Täällä toinen. Jouduin väkisin lähihoitajakoulutukseen. Inhoan työtä. Miksi te- toimisto pakkokouluttaa meitä keski-ikäisiä lähihoitajiksi, vaikka esim. minä vihaan alaa? Pakkokoulutuksella saamme huonoja hoitajia, joita ei kiinnosta hoitaa vanhuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennenhän se oli joku perushoitaja 😁 lähi-sana tulee siitä, että lähihoitaja on se joka on eniten asiakkaan lähellä. Kyl voi sanoa esim lastenhoitaja, jos on osaamisalana lapset.
Lastentarhanopettajaksi tarvitaan yliopistokoulutus, siinä on vähän eroa lähärin 2 vuoteen, vaikka molemmat tekevät käytännössä samaa työtä.
Jos tekisivät, mikseivät kaikki sitten päikyssä ole lh/lastenhoitajia?
Kyllä siellä on vastuunjaot selvät.
Nyt ois lähärille näköjään tarjolla paikka, jossa ei tarvitsisi kärsiä mediaania matalammasta palkasta!
(herää ajatus, että houkuttelevatko tällä yhteydenottoon, ja sitten haastattelussa toteavat että kompetenssit eivät riitä päällikön hommaan, mutta tulistiko tekemään hoitotyötä...)
https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/11728714?&&announced=2&leasing=0&remo…