Lue keskustelun säännöt.
Tunsitteko muut palavaa ihastumista/ rakastumista kumppaniinne kun olitte vasta tavanneet
10.04.2019 |
Olen aina ollut tunteiltani hyvin tasainen ihminen. En ole koskaan ollut mikään fanittajaluonne minkään asian suhteen esim. musiikki, julkkikset, harrastukset. En koe hetkessä suuria ihastumisia ja ensisilmäyksellä rakastumisia. Toisaalta minua ei myöskään saa helposti ärsyyntymään tai suuttumaan. Jo teininä kun ystävät olivat koko ajan palavasti ihastuneita poikiin, minä pidin heitä kivoina ja hyvännäköisinä mutta tuntui kuitenkin etten koskaan ihastunut samalla tavalla kuin ystäväni. Aikuisena on ollut muutamia pidempiä parisuhteita ja niissä sama kaava. En koe suurta ihastumista. Rakkaus on tullut aikanaan kun on tutustunut paremmin mutta sellainen palava rakkaus on jäänyt kokematta.
Nyt kolmekymppisenä sinkkuna mietin, onko tämä vain minulle ominainen luonteenpiirre vai vieläkö odottelen jos se oikea palava ensisilmäyksellä tuleva ihastuminen ja rakastuminen sattuisi kohdalle. Olen tapaillut kuukauden todella mukavaa miestä. Meillä on mukavaa yhdessä, samanlaiset arvot ja toiveet tulevaisuuden suhteen. Molemmilla vakituiset työpaikat ja elämä kohdillaan. Tuntuu, että jos haluan toteuttaa tulevaisuuden haaveeni omasta perheestä, omakotitalosta yms. ei ole aikaa jäädä odottelemaan. Toisaalta sitten häiritsee välillä tämä oma tunteiden tasaisuus. Päästänkö vaan irti ajatuksesta että tunteiden ”pitäisi olla voimakkampia” ja katson mihin tämä tapailu etenee.
Kommentit (13)
En tuntenut. Hän oli vain niin luontevasti mun kumppanini alusta saakka. Olimme työkaverit 1,5v ennen seurustelun alkua mutta sitten asia olikin selvä 2 viikossa - me olimme heti pari.
Kaikki arvot, haaveet, elämänasenne, perhekeskeisyys - ne vaan osui täysillä yhteen. Erityistä intohimoa ei ollut mutta hyvää seksiä riittävän usein. Naurua ja hassuttelua sitäkin enemmän.
Meni varmaan pari vuotta kun aloin ihmettelemään miksei meidän välillä ole mitään sellaista rakastumisen tai ihastumisen tunnetta (minun puolellani, hänelle olin suurin rakkaus heti). Aikani ihmeteltyäni tajusin että meillä oli rakkautta. Aitoa, syvää ja tyydyttävää.
Nyt tulee 23v täyteen eikä tunteet tai yhdessäolo ole muuttunut miksikään.
Ja tiedän että voin tuntea räjähtävää intohimoa, rakastua niin että olen valmis hyppäämään sillalta kun toinen ei soita viikkoon tai matkustamaan vaikka maailman ääriin vain nähdäkseni toisesta vilauksen. Sitä en sitten tiedä mitä siitä olisi tullut jos meistä olisi tullut pari. Nyt olemme olleet yli 30v ystäviä mutta ikuisesti toisillemme se ainoa oikea intohimon kohde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehei, ei mitään tunteenpaloa. Sen sijaan runsaasti järkeä oli mukana. Kieltämättä miehen omaisuus oli ns. vetävä elementti.
Todellakin tunsin. Minä olen sellainen tyyppi, etten ihastu helposti, mutta sitten kun ihastun, se on menoa täysillä. Näin on käynyt kolme kertaa elämäni aikana, ja olen jo yli viiskymppinen.
Kyllä. Olin niin rakastunut että olisin tehnyt mitä vaan hänen vuokseen. Edelleen ollaan yhdessä, mutta äkkiä nuo tunteet siitä tasoittui.
Olin 20 vuotta aviossa miehen kanssa, johon tutustuin jo lukiossa. Hän oli mukava ja vakaa eikä näyttänyt olevan niin suuritunteinen. En minäkään koskaan ollut. Ihmettelin koko nuoruuteni, miten joku ystävistäni voi olla niin hurmoksessa ja kaikessa niin täysillä mukana. Halveksin sitä hömpötystä ja pilvilinna-ajatusta. Sitten 42-vuotiaana kaikki muuttui. Ihan viattomasta halauksesta. Rakastuin mieheen palavasti ja olin valmis tekemään mitä tahansa, että saisin hänet. Niin teinkin ja erosin tylsäksi tulleesta miehestä. Uusi mies pääsi kuvioihini heti, kun ero selvillä ja molemmilla omat asunnot. Elin pilvissä ainakin 2v. putkeen, kunnes tilanne onneksi rauhoittui. Olemme edelleen yhdessä, mutta mietin yhä, miten en ymmärtänyt nuorena mitä rakkaus on. Mutta ymmärrän kyllä, että joillakin ne tunneasiat eivät ole niin pinnassa. Joillakin sen oksitosiinin määrä vain ei koskaan yllä siihen hurmokseen ja tyydytään tuttuun ja turvalliseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä koin sellaista syvää kiinnostusta ja kiintymystä mutta otin aika iisisti alussa koska jännitän pettymyksiä ja olin saanut näpeilleni suhteissa...Ihastuminen on sinänsä helppoa mutta monesti siinä on enemmän toiveita kuin totuutta mukana. Tai pelkkää himoa.
En myöskään kuulu mihinkään ihmistyyppiin joka päätä pahkaa ihastuu ja tekee mitä vain ja haluaa roikkua toisessa 24/7. En edes teininä. Tykkään että voin tutustua ja oppia luottamaan rauhassa siihen toiseen. Sitten se kiintymyskin on sellaista syvää ja aidomman tuntuista kuin pelkkä huuma ja aivokemian häiriö.
Oikeastaan se rakastuminen tuli sitten pikkuhiljaa kun tutustui toiseen ja sen luonteenpiirteisiin ja huomasi millaisen aarteen oli itselleen löytänyt.
Kylla, rakastuttiin toisiimme jo ensitreffeilla <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunsin. Se oli todella hämmentävää. Ajattelin lähes heti, että ihana mies. Tuo on tuleva mieheni. Ei edes vaihdettu yhteistietoja. Tavattiin sitten sattumalta muutaman kuukauden päästä. Hassua, mutta olin silloin jo ihastunut toiseen mieheen, ja tällä kertaa en tuntenut juuri mitään. Tapasimme kuitenkin kolmannen kerran ja silloin oikein roihahti. Se oli menoa sitten se. Nyt viisi vuotta yhdessä ja ei enää roihahtele. Mies kyllä kertoi, että rakastaa koko ajan enemmän. Rakastan minäkin, vaikka vaikeaa on. Mies osaa olla hankala ja ilkeäkin välillä.
Minusta paras on joko rakastua heti silmäyksellä tai sitten niin, että ystävyyden huomaakin kasvaneen rakkaudeksi. Sen sijaan minulla on vain huonoja kokemuksia siitä, että lähtee rakentamaan suhdetta eikä ole vielä tunteita.
Naisilla toimii feromonien haistelu, miehet taitavat olla valmiimpia isompaan valikoimaan kumppaneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei. Ajattelin että mikä ettei, niin nuorta en vielä ole sänkyyni vienytkään, mutta se ei lähtenyt enää kulumallakaan. Nyt, parinkymmenen vuoden jälkeen olen rakastuneempi kuin koskaan ennen :)
Mulla sellanen palava rakastuminen ei ole ikinä johtanut pidempään, oikeeseen suhteeseen. Ilmeisesti yritän siinä mielentilassa liikaa miellyttää toista, jolloin suhdekin ajautuu karille, koska en ole aidosti oma itseni. Sen sijaan mun pitkät, todella hyvä suhteet on alkanut tilanteista, joissa oon vaan huomannut tulevani jonkun kanssa erityisen hyvin toimeen. Siihen ei oo sisältynyt mitään suurta intohimoa, mutta olen tiennyt, että mulla on hyvä olla toisen kanssa.
(Sanotaan nyt vielä, että ensimmäinen mieheni kuoli viiden yhteisen vuoden jälkeen auto-onnettomuudessa. Toisen mieheni tavatessani mietin sit, että tän tyypin kanssa on yhtä helppo olla kuin oli ykkösenkin kanssa.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellakin tunsin. Minä olen sellainen tyyppi, etten ihastu helposti, mutta sitten kun ihastun, se on menoa täysillä. Näin on käynyt kolme kertaa elämäni aikana, ja olen jo yli viiskymppinen.
Ihan ohiksena kyselen, että mikä sai sinut sitten ns. järkiisi aiempien kohdalla, kun palavat rakkautesi eivät kestäneetkään, jos kerta kolme kertaa näin on jo käynyt? Eikö tuosta olisi jo ollut syytä oppia, että se älytön rakkaus ei ehkä kestäkään.
En todellakaan. Hän oli vain työkaveri, ei muuta. Ei edes mitenkään ulkoisesti erityisen puoleensavetävä, vähän hissukan oloinen "nörttityyppi". Kesti monta vuotta että työkaveruudesta edettiin syvempään kaveruuteen ja lopulta vasta sitten seksuaaliseen suhteeseen.
En minä, myös tasaisena ihmisenä jolla mitkään tunteet ei ole järin voimakkaita muutenkaan, ymmärrä mihin sellaisia voimakkaita tunteita tarvitaan? Ei niissä toki pahaa ole, jos ihminen on sen luontoinen että sellaista tuntee. Mutta kun ei ole kovin "tunneihminen" niin silloin on ihan hyvä elellä luonteensa mukaisesti eikä odottaa jotain, mitä ihan muunlaiset ihmiset kokee.
Itse siis en ole 44 v ikään mennessä ikinä kokenut mitään tunnekuohuja ketään miestä kohtaan. Seurustelukumppaneihini ja aviomieheeni olen vaan kiintynyt syvästi mitä paremmin olen tutustunut ja sitoutunut asiaan. Minulle syvä rakkaus on juuri sitä kiintymystä ja sitoutumista.