Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen vihdoin löytänyt todella hyvän parisuhteen, mutta suren ja häpeän sitä, että vasta näin vanhana
10.04.2019 |
Ikää on aivan käsittämättömän paljon jo mittarissa: 42.
Nuorempana oli pari pitkää parisuhdetta, jotka eivät toimineet. Välillä päätin jo myös, että haluankin olla sinkku ja että häät, parisuhde ja perheen perustaminen eivät vain taida kuulua minun elämääni jostain syystä vaikka niistä haaveilin. Että jostain syystä en saanut parisuhteita toimimaan. Keskityin sitten uraan ja pitkälle opiskeluun, sekä sukulaisten lapsiin.
Nyt olen ollut yhdessä saman miehen kanssa jo 5 vuotta, ja haasteiden jälkeen tämä vaikuttaa nyt oikeasti kestävältä. Itseltäni ja häneltä meni aikaa sopeutua ajatukseen parisuhteesta enää tämän ikäisenä. Itselläni varsinkin oli välillä vaikeuksia sopeutua ajatukseen parisuhteesta, kun olin niin pitkään suhtautunut elämääni toisin.
Tunne on kuitenkin samalla pelottava ja vaikea. Nolottaa kokea, että on tavallaan siinä tilanteessa elämässä, missä olisi pitänyt olla ainakin 10 vuotta sitten. Nolottaa, että koen epäonnistuneeni elämäni rakentamisessa, kun muilla tämän ikäisillä on perheet ja elämä rakennettu ja kuosissa.
Toisaalta välillä olen iloinen siitä, että olen saanut kokea ne kaikki asiat, mitä sinkkuus mahdollisti. Työelämässä pystyn pitkälti jo vapasti päättämään mitä teen, koska koulutus ja kokemustausta on niin vahva. Silti, nyt kun yhtäkkiä antaa itselleen luvan haluta niitä perinteisiä asioita ja uskoa todella pitkästä aikaa, että minäkin saatan ansaita ne ja saatan kyetä siihen, niin tulee suru siitä, että tämä tapahtui vasta näin myöhään.
Neuvoja, kokemuksia?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Hassua, ensin surit ettet saanut, nyt kun sait, suret liian myöhään saamista.
.
Mitä seuraavaksi?
Tämä oli ihan hyvä huomio 😊 Ehkäpä pitää vain jättää turha murehtiminen. Onhan se aika typerää, kun näin ajattelee.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina kannattaa märehtiä kaikki hyvä pilalle. Turha edes yrittää nauttia elämästä päivä kerrallaan.
Kun oikein yrität niin varmasti löydät muitakin häpeän aiheita.
😊 Kiitos hyvästä huomiosta 😊 Oikeassahan olet. Ehkäpä tosiaan yritän ottaa keveämmin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ei. Parempi olla ilman, kuin alkaa vanhana säätämään.
Vierailija kirjoitti:
KirkkoSisko kirjoitti:
Hei ap. Nyt on tosiaan aika iloita siitä, että sulla on nyt hyvä, toimiva parisuhde!
Ajattelen, että jossittelu on yksi aikakautemme möröistä. Aina joku korvaan kuiskaa, että asioiden pitäisi olla vielä paremmin ja joku toinen on elänyt menestyksekkäämmin tms. Kuinka paljon pitäisi toiseen korvaan jaksaa kuiskailla kiitollisuutta, mikä kaikki on nyt hyvin? Läsnäoloa tähän hetkeen - menneisyys on mennyt ja tulevasta ei kukaan tiedä. Lempeyttä oman elämänpolkunsa katsomiseen.
Nolous on samaa juurta kuin häpeä. Häpeä kertoo siitä, että joku ulkopuolinen näkee sinussa jotain, mitä et itsessäsi hyväksy, ja koet sen olevan tuomitseva katse. Häpeän selättäminen vaatii paljon, mutta ennenkaikkea sitä, että joku katsoo elämääsi hyväksyvällä katseella. Sinä riität! Elämäsi on sinun elämäsi! Ei ole ulkopuolista mittaria.
Jos nolous ja häpeä liikaa määrittävät elämääå ja vievät kyvyn iloita tästä hetkestä, kannattanee asiaa puida vaikka terapiassa. Mutta kokeile itse sanoa nolouden tunteelle jotain vastaan: En suostu häpeämään sitä, että että elämäni olisi jotenkin väärin. Olen kiitollinen tästä, ja sitä ei voi minulta ottaa pois.Olkoon parisuhteessanne hetkessä läsnäolon iloa.
Voi kiitos viisaasta viestistä. Tunnistan itseäni tuossa monessa kohdassa, juuri tuon, että mietin että onko tämä muiden mielestä noloa, että en ole tässä osassa elämää aikaisemmin onnistunut ja että on noloa yrittää opetella tätä osaa elämästä tämän ikäisenä, kun monet muut ovat osanneet aikuistua ja ottaa vastuuta tällä elämänalueella jo pitkään. Mutta olet oikeassa, pitää osata arvostaa sitä mitä on.
Ap
Ihan tuli mieleen tuosta aikuistumisesta ja vastuun ottamisesta: suuri osa sinua aikaisemmin parisuhde-elämän aloittaneista on kaikkea muuta kuin vastuunottoon kykeneviä aikuisia. Niin paljon kuulee ja näkee niitä tarinoita, että suhteeseen on ryhdytty siksi, että "niin kuuluu tehdä", on epätoivoisesti haluttu äidiksi/isäksi ja otettu vaan ensimmäinen kiinnostusta osoittanut tallaaja, kaverit tai sukulaiset ovat ahdistelleet sinkkuudesta ja pariuduttu heidän mielikseen, yksin asuminen on ollut kallista ja haluttu joku jakamaan arjen kuluja tai epäsäännöllinen seksielämä on alkanut ottaa pattiin ja menty suhteeseen sen takia. Parisuhteissa esiintyy paljon myös toisen osapuolen vastuuttamista omista tunteista ja kumppanin jatkuvia muuttamis- ja muovaamisyrityksiä. Ei kuulosta kovin vastuullisen aikuisen touhulta, vai mitä?
Kuinkahan moni 40v on ollut 15-20v paskassa parisuhteessa. Siinä vasta aihetta kateuteen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoisäni isän sisar yritti nuoresta asti saada parisuhdetta ja päästä naimisiin. Oli kuulemma hulluna miehiin, mutta kukaan ei vaan huolinut. (Vaikka asuivat kaupungissa.)
Kuoli melko varakkaana 30-luvulla. Surullinen tapaus. Oli kuollessaan noin 80-vuotias, eli eli pitkään ollakseen tuon ajan ihminen. Sulla sentään on nyt mies.
Ketään ei kannata kadehtia. Oma elämä menee kadehtiessa vain hukkaan. Aina ei saa luotua täydellisiä olosuhteita, tuskin täydellisyyttä onkaan koko elämän asti, mutta ehkä lapset on jo saatu, niin ei tarvitse enää yli 40 v murehtia sitäkään? Onnen hetkiin kannattaa tarttua kiinni ja elää ne täysillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin kuulostaa tekemällä tehdyltä ongelmalta. Asutko maaseudulla? sitten ehkä ymmärrän paremmin tunteesi. Kyllä ihmisillä on kaikenlaisia mielipiteitä, mutta ne vaihtelee suuresta missa piireissä liikkuu.
Sulla on hyvä elämäntilanne, nauti siitä nyt.
Mun sisko sai esikoisen 18-vuotiaana ja teki vielä kaksi lasta lisää miehelle joka makaa sohvalla perse homeessa. Sisko olis halunnut vielä opiskella mutta mies ei halua mahdollistaa muuta kuin omaa makaamistaan ja kaljanjuomistaan. Sisko on nyt 30 v ja katuu valintojaan. Eroa on harkinnut mutta vuorovanhemmuus ei toimi kun mies ei pysty huolehtimaan lapsista. Valitsisin koska vaan mieluummin sun tilantees.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on ongelma? Jos molemmat haluatte sitoutua niin tuohan on vaan mahtavaa.
Kiitos 😊 Kai minä sitten itse kuvittelen ongelman. Tuntuu vain jotenkin, että tässä elämänvaiheessa olisi pitänyt olla nuorempana. Ei olla siis kumpikaan oltu aikaisemmin naimisissa eikä ole lapsia kummallakaan, ollaan oltu kumpikin enemmän uraihmisiä. Mutta ehkä kehittelen turhasta ongelmia ja pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on. Tunnen olevani vain jotenkin niin vieraalla maaperällä, kun elämä on ollut aikaisemmin niin erilaista.
Ap
Et voi nuoremmaksikaan muuttua, joten miksi turhaan suret sitä, että sait sen minkä halusit nyt? Eikö tarkeintä ole, että sait ihanan parisuhteen?
Ymmärrän siinä tapauksessa, jos olisit halunnut lapsia ja nyt pelkäät, että on jo liian myöhäistä.
Voi ap. Minusta alkaa tuntua että olet aika varhain löytänyt hyvän kumppanin. Monesti, varsinkin tätä palstaa seuraamalla, tulee sellainen olo että sen elämänkumppanin tulisi mieluiten tulla vastaan siinä 16-25-vuotiaana. Ja sitten viimeistään jo lapsia, taloa rakentamaan, maratoneja ja urakiitoa. Harvalla on parikymppisenä taitoja valita aidosti yhteensopivaa kumppania. Joo, joillakin käy tuuri, ja lisäksi on taitoa myös siihen että suhde pysyy kasassa karikoissakin. Puolet avioliitoista kuitenkin päättyy eroon. Ja - ei silläkään mitään väliä lopulta ole. Ei se tee kenestäkään parempaa tai huonompaa. Yhtä hyvin olisit voinut tavata jonkun vaikka 22-vuotiaana ja olla nyt kahden teinin vuoroviikkovanhempi.
Et voi tietää muuten sitäkään onko tämä suhde pysyvä. Jos on, niin teillä lienee vielä vuosikymmeniä yhteistä elämää edessä. Jos ei, niin ei sitä voi pakottaa, mutta se ei tee kenestäkään epäonnistunutta. Joka tapauksessa nauti siitä että saat rakastaa ja saada vastarakkautta. Ihmisen elämän suurimpia iloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos todella paljon useista viisaista ja järkevistä vastauksista!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä häpeämistä tai suremista siinä on?
Minä löysin elämäni miehen 44-vuotiaana. En sure yhtään. Johan noita miehiä kerkes ollakin, vaikka ihan vuosia kestäneitä suhteita, niitäkin jo kertyi.
Alitajuntasi on fiksumpi kuin sinä itse. Kirjoitit:
"Nolottaa kokea, että on tavallaan siinä tilanteessa elämässä, missä olisi pitänyt olla ainakin 1+ vuotta sitten." Nimen omaan tuon KOKEMINEN on noloa, kun nyt vihdoin sait sen minkä halusit.
"Nolottaa, että koen epäonnistuneeni elämäni rakentamisessa, kun muilla tämän ikäisillä on perheet ja elämä rakennettu ja kuosissa." No onhan se noloa KOKEA noin, kun olet kuitenkin opiskellut ja luonut uraa, et vain lusmuillut näinä vuosina ja nyt olet löytänyt vielä onnellisen parisuhteenkin.
Vähän naivia on tuo "kaikki muut mun ikäset..." ajattelu. Kaikilla tuskin on ura luotuna. Kaikilla tuskin on onnellinen parisuhde. Jotkut voivat olla eron partaalla, mutta sinnittelevät lasten takia huonossa suhteessa. Eivät ne sitä yleensä ulos päin toitota.
Noloutta yleensä koetaan toisten ihmisten edessä. Eli koetko, että muut näkevät elämänvalintasi noloina? Höpsis! Nyt häntä pystyyn ja julistat: "Nyt kun on ura luotuna, on parisuhteen aika! Aiemmin etsin itseäni, mutta nyt kun olen kypsä nainen ja täynnä elämänviisautta, olen valmis AIKUISEEN suhteeseen. Onneksi odotin!" Taattua naistenlehti kamaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi haluaa lapsia niin hän tulee jättämään sinut, sillä ikäisesi nainen ei ole enää kukkeimmassa lapsentekoiässä.
Näin tietysti voi käydä, mutta mies tulee myös pettymään karvaasti. Todennäköisyys löytää nuorempi nainen on todella pieni
Olen aina halunnut tietyn urheiluauton. Vasta nyt 54-vuotiaana olen ostamassa sen. Aion todellakin nauttia tuosta autosta täysillä, enkä sure, että saan sen vasta nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on ongelma? Jos molemmat haluatte sitoutua niin tuohan on vaan mahtavaa.
Kiitos 😊 Kai minä sitten itse kuvittelen ongelman. Tuntuu vain jotenkin, että tässä elämänvaiheessa olisi pitänyt olla nuorempana. Ei olla siis kumpikaan oltu aikaisemmin naimisissa eikä ole lapsia kummallakaan, ollaan oltu kumpikin enemmän uraihmisiä. Mutta ehkä kehittelen turhasta ongelmia ja pitäisi olla kiitollinen siitä mitä on. Tunnen olevani vain jotenkin niin vieraalla maaperällä, kun elämä on ollut aikaisemmin niin erilaista.
Ap
Nyt äkkiä se lapsi. Äitini oli 42v. minut saadessaan. Ja hän kertoi että minä olen saanut hänet pysymään nuorena.
Vierailija kirjoitti:
Alitajuntasi on fiksumpi kuin sinä itse. Kirjoitit:
"Nolottaa kokea, että on tavallaan siinä tilanteessa elämässä, missä olisi pitänyt olla ainakin 1+ vuotta sitten." Nimen omaan tuon KOKEMINEN on noloa, kun nyt vihdoin sait sen minkä halusit.
"Nolottaa, että koen epäonnistuneeni elämäni rakentamisessa, kun muilla tämän ikäisillä on perheet ja elämä rakennettu ja kuosissa." No onhan se noloa KOKEA noin, kun olet kuitenkin opiskellut ja luonut uraa, et vain lusmuillut näinä vuosina ja nyt olet löytänyt vielä onnellisen parisuhteenkin.
Vähän naivia on tuo "kaikki muut mun ikäset..." ajattelu. Kaikilla tuskin on ura luotuna. Kaikilla tuskin on onnellinen parisuhde. Jotkut voivat olla eron partaalla, mutta sinnittelevät lasten takia huonossa suhteessa. Eivät ne sitä yleensä ulos päin toitota.
Noloutta yleensä koetaan toisten ihmisten edessä. Eli koetko, että muut näkevät elämänvalintasi noloina? Höpsis! Nyt häntä pystyyn ja julistat: "Nyt kun on ura luotuna, on parisuhteen aika! Aiemmin etsin itseäni, mutta nyt kun olen kypsä nainen ja täynnä elämänviisautta, olen valmis AIKUISEEN suhteeseen. Onneksi odotin!" Taattua naistenlehti kamaa.
Vau! Olipa upea viesti! En itse ollut edes huomannut tuota miten kirjoitin. Ja olet täysin oikeassa, ajattelen tässä sitä, mitä muut ajattelevat. Mikä on tosiaan hölmöä kun sen tajuaa. Ja aivan upea tuo esittelemäsi tapa muuttaa omaa ajattelutapaa ja suhtautumista!
Kiitos todella paljon kaikille, tästä keskustelusta on oikeasti ollut todella paljon hyötyä. Itsekin avautuu silmät tajuamaan omien ajatusmallien hölmöyttä kun yrittää avata niitä muille ja saa palautetta. On myös ollut todella asiallisia, viisaita ja järkeviä vastauksia, kiitos!
Ap
Alue: Aihe vapaa
Aina kannattaa märehtiä kaikki hyvä pilalle. Turha edes yrittää nauttia elämästä päivä kerrallaan.
Kun oikein yrität niin varmasti löydät muitakin häpeän aiheita.