Lue keskustelun säännöt.
Mies petti työkaverin kanssa ja minusta ei tunnu oikein miltään - what??
08.04.2019 |
Otsikko tiivistikin tilanteen - mies jäi kiinni pettämisestä työkaverinsa kanssa ja muutama viikko on asiaa sulateltu. Olemme kolmekymppinen avopari, ei lapsia, yhteistä elämää takana vajaa 4 vuotta. Kyseessä ei ollut ainoastaan kertahairahdus, vaan olivat kuulemma pikkujouluissa ekaa kertaa suudelleet ja nyt tammi-helmikuussa olivat viettäneet useita öitä yhdessä. Mies väitti aluksi, että eivät olleet harrastaneet seksiä ollenkaan, mutta asiasta kun on jauhettu, niin lopulta myönsi että pantu myös on, monta kertaa. Minusta tässä on pahinta se, että mies ja tämä toinen nainen (joka on varattu myös) ovat ruokkineet ihastustaan kuukausitolkulla ja lopulta päätyneet ihan kunnon sivusuhteeseen, ei niinkään se seksi. Näin järjellä ajatellen.
Mutta sitten tuleekin se erikoinen kohta - minusta ei tunnu tällä hetkellä juuri miltään. En ole erityisen vihainen, mies ei ällötä, minulla on jopa helliä tunteita häntä kohtaan ja olemme käyneet treffeillä. Tietysti asian tultua ilmi riideltiin kovasti, itkettiin, huusin, uhkasin jättää miehen. Olen toki ollut asiasta todella surullinen muutamana päivänä ja kun mies aluksi sanoi, että ehkä olisi tässä tilanteessa helpompaa erota, niin minulla tuli voimakas vastareaktio ja en halunnut erota. Nyt tilanne on ajautunut suht normaaleihin uomiin - käymme töissä, illalla minä tosin piikittelen asiasta ja kyselen yksityiskohtaisia kysymyksiä heidän yhdessä vietetystä ajasta, mutta siitä huolimatta tämä ei tunnu juuri miltään. Tai pikemminkin tuntuu joltain peliltä, tai jonkun toisen elämältä. Ja tosissaan en ole kovin vihainen, mies tai läheisyys ei ällötä jne.
Onko kellään kokemuksia vastaavasta reaktiosta pettämistilanteessa? Kauanko se kesti, tuliko tunteet tai viha pintaan myöhemmin? Tiedostan kyllä, että mies on tehnyt niin hirveän tempun, että ero olisi varmaan järkevin ratkaisu, mutta kaikki tuntuu niin turralta ja arki taas pyörii normaalisti.
Kommentit (28)
Kuulostaa vähän siltä, että joitain tuntemuksia sulla asian suhteen on, mutta yrität kieltää ne itseltäsi tai pelon takia et halua niitä käsitellä. Voisiko olla, että pelkäät miehen menettämistä? Ilmeisesti haluat kuitenkin olla hänen kanssaan ja hänen ero-"ehdotuksensa" auheutti sinussa vahvan vastareaktion?
Koetko itsesi hyväksi, oletko tyytyväinen itseesi? Uskotko miehen olevan tyytyväinen sinuun? Riitätkö?
En yritä leikkiä keittiöpsykologia, vaan sinun kannattaisi itse miettiä noita kysymyksiä ja miksi koet miten koet. Kyllä se tunnelukko sieltä avautuu jossain vaiheessa.
Tosta piikittelystä tuli mieleen, että ehkä sä haluaisit pitää langat käsissäsi, mutta tässä asiassa et täysin koe siihen pystyväsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, googlaa käsite dissosiaatio. Kuulostat olevan siinä tilassa. Minäkin olen ollut traumaattisen tapahtuman takia.
KIITOS! Pitää perehtyä tähän, kuulostaa jossain määrin osuvalta, vaikka en haluaisikaan ajatella, että miehen uskottomuus olisi mulle niin traumaattinen kokemus.. Mutta en tietystikään halua, että tästä jää jotain psyykkisiä ongelmia, jotka saattavat tulla pintaan myöhemmin elämässä..
Olen pahoillani, mutta monelle tuollaiset ovat traumaattisia kokemuksia, koska ne järkyttävät perusturvallisuuden tunnetta ja luottamusta omaan kumppaniin. Jotkut hakeutuvat tuossa tilanteessa esimerkiksi kriisikeskukseen puhumaan asioista tai parisuhdeterapiaan, jos olo menee kovin vaikeaksi.
Tätä olen itse asiassa miettinyt ihan tosissaan - oma reaktioni on niin outo ja minulle epätyypillinen (yleensä olen aika temperamenttinen), että olen miettinyt, että haluan ehkä käydä puhumassa tästä jonkin asiantuntijan kanssa. Ehdottomasti ainakin silloin, JOS yritämme pelastaa suhdetta, mutta ehkä myös silloinkin, jos päädymme eroon.
Miehen pettäminen ei tullut täytenä yllätyksenä, olin talven mittaan epäillyt asiaa kun työpäivät vaan venyi, työkavereiden kanssa vietettiin enemmän ja enemmän aikaa ja bileiden jälkeen jäi "Sakelle" nukkumaan pari kertaa. Eli tietyllä tavalla pettämisen paljastuminen oli myös helpotus, kun sain vahvistusta intuitiolleni.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän siltä, että joitain tuntemuksia sulla asian suhteen on, mutta yrität kieltää ne itseltäsi tai pelon takia et halua niitä käsitellä. Voisiko olla, että pelkäät miehen menettämistä? Ilmeisesti haluat kuitenkin olla hänen kanssaan ja hänen ero-"ehdotuksensa" auheutti sinussa vahvan vastareaktion?
Koetko itsesi hyväksi, oletko tyytyväinen itseesi? Uskotko miehen olevan tyytyväinen sinuun? Riitätkö?
En yritä leikkiä keittiöpsykologia, vaan sinun kannattaisi itse miettiä noita kysymyksiä ja miksi koet miten koet. Kyllä se tunnelukko sieltä avautuu jossain vaiheessa.
Tosta piikittelystä tuli mieleen, että ehkä sä haluaisit pitää langat käsissäsi, mutta tässä asiassa et täysin koe siihen pystyväsi.
Kiitos kommentista, tosi hyviä ajatuksia! Varmasti pelkoakin on, sillä kun mies ehdotti eroa niin murenin täysin ja ajatus miehen menettämisestä ja yksin olemisesta tuntui tosi musertavalta. Ja siltä, että en ikinä tule löytämään sopivaa kumppania. Meidän suhde ei ole täydellinen, ei ollut ennen pettämistäkään, mutta siinä on paljon hyviä asioita, joita en haluaisi menettää tai ainakaan heittää menemään tunnekuohuissa.
Olemme puhuneet miehen kanssa aika paljon, mutta minusta tuntuu, että se sanoo monesti sitä, mitä minä haluan kuulla. Ei halua pitää enää yhteyttä tähän naiseen, myönsi että on ollut ihastunut mutta ei ole enää (ihan kuin se hetkessä loppuisi), toinen nainen ei ole mitenkään parempi kuin minä ja mies ei saa heidän suhteeltaan mitään mitä meillä ei olisi. En ihan niele näitä kaikkia kommentteja.
Kieltämättä on sellainen fiilis, että voinko luottaa miehen sanomisiinkaan tulevaisuudessa.
-AP
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa. Halaus. :(
Kannattaa miettiä, että voitko luottaa mieheen (tai siis "mieheen") enää tuon jälkeen. Itse en voisi ja eroaisin. Mitäpä sitä tekee suhteella, jossa toiseen ei voi luottaa. Joutuisit aina miehen ollessa pikkujouluissa/työmatkoilla miettimään, että uittaako se munaansa jossain tautisessa naisessa... Tuommoiset tapauksethan ovat ihan järkeä vailla, henkikökohtaisen avustajan tarpeessa.
Minulla ei ole tuollaisesta onneksi kokemusta, mutta tiedän kyllä, että lähden, jos joskus tulee tuollaista ilmi.
Miksi mies lainausmerkeissä? Eikö pettänyt mies ole mies? Entä onko pettänyt nainen nainen, vai "nainen"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän siltä, että joitain tuntemuksia sulla asian suhteen on, mutta yrität kieltää ne itseltäsi tai pelon takia et halua niitä käsitellä. Voisiko olla, että pelkäät miehen menettämistä? Ilmeisesti haluat kuitenkin olla hänen kanssaan ja hänen ero-"ehdotuksensa" auheutti sinussa vahvan vastareaktion?
Koetko itsesi hyväksi, oletko tyytyväinen itseesi? Uskotko miehen olevan tyytyväinen sinuun? Riitätkö?
En yritä leikkiä keittiöpsykologia, vaan sinun kannattaisi itse miettiä noita kysymyksiä ja miksi koet miten koet. Kyllä se tunnelukko sieltä avautuu jossain vaiheessa.
Tosta piikittelystä tuli mieleen, että ehkä sä haluaisit pitää langat käsissäsi, mutta tässä asiassa et täysin koe siihen pystyväsi.
Kiitos kommentista, tosi hyviä ajatuksia! Varmasti pelkoakin on, sillä kun mies ehdotti eroa niin murenin täysin ja ajatus miehen menettämisestä ja yksin olemisesta tuntui tosi musertavalta. Ja siltä, että en ikinä tule löytämään sopivaa kumppania. Meidän suhde ei ole täydellinen, ei ollut ennen pettämistäkään, mutta siinä on paljon hyviä asioita, joita en haluaisi menettää tai ainakaan heittää menemään tunnekuohuissa.
Olemme puhuneet miehen kanssa aika paljon, mutta minusta tuntuu, että se sanoo monesti sitä, mitä minä haluan kuulla. Ei halua pitää enää yhteyttä tähän naiseen, myönsi että on ollut ihastunut mutta ei ole enää (ihan kuin se hetkessä loppuisi), toinen nainen ei ole mitenkään parempi kuin minä ja mies ei saa heidän suhteeltaan mitään mitä meillä ei olisi. En ihan niele näitä kaikkia kommentteja.
Kieltämättä on sellainen fiilis, että voinko luottaa miehen sanomisiinkaan tulevaisuudessa.
-AP
Katso myös läheisriippuvuus sen dissosiaation lisäksi.
Sen lisäksi, ei tarvi kertoa, mutta onko sun perhetaustassa henkistä tai fyysistä laiminlyöntiä, tai hylkäämistä tai vaille jäämistä.
Tuli mieleen että dissosiaatio voi olla jo lapsena opittu selviytymismekanismi, kun asiat menee liian hirveiksi. Sitä vaan kytkee itsensä saman tien pois päältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi lienee alfa. Ehkä yksi niistä kanttileukaisista lentäjäkirurgeista?
Niin, kuten Halla-ahokin, oli vuosia toinen nainen ja sen kanssa lapsikin ja samalla teki vaimon kanssakin lapsia... varsinainen kanttileuka...
Vierailija kirjoitti:
Katso myös läheisriippuvuus sen dissosiaation lisäksi.
Sen lisäksi, ei tarvi kertoa, mutta onko sun perhetaustassa henkistä tai fyysistä laiminlyöntiä, tai hylkäämistä tai vaille jäämistä.
Tuli mieleen että dissosiaatio voi olla jo lapsena opittu selviytymismekanismi, kun asiat menee liian hirveiksi. Sitä vaan kytkee itsensä saman tien pois päältä.
Tästä itsekin luin nopeasti ja aika hurjalta kuulostaa kyllä. Isäni on jonkin sortin alkoholisti, mutta en silti koe, että se olisi ollut minulle traumaattista. Lapsuudessa ei ollut mitään kaltoinkohtelua, ihan ehjästä ja läheisestä perheestä tulen, mutta mistäpä sitä toisaalta tietää, miten herkästi asiat vaikuttaa lapsen mieleen.
-AP
Sairauden olemassaolo. Se etta se ylipaataan on olemassa. Miksi on. Kuka sen keksi, ja ketka ovat uskovat? Kommenteista kun puhutaan niin kyse on lopulta ajattelusta.....
Ketka ovat ne uskovaiset.
--