Kaikki yksinäistä vanhuutta pelkäävät, lukekaapas kuinka lapsettoman aikuisen ja vanhan elämä voi olla ihanaa

Ihmisten elinikä on pidentynyt ja on olemassa kaikenlaisia systeemejä. Jatkossa varmaan vielä paljon enemmän. Toki monella on ystäviä ja muita sukulaisia. Mutta vanhusten yksinäisyys on iso toisasia. Mitä vanhemmaksi elät, sitä yksinäisemmäksi käyt ellei ole läheistä sukua. Ystävät on ystäviä, mutta ystävien lapset harvoin ja ystävien lasten lapset äärimmäisen harvoin. Omien lasten lapset useammin kuitenkin. Että on edes joku.

Esim. muistisairaiden ryhmäkodeissa surullisimmpia ovat ne lapsettomat tai joilla ei ole mitään välejä lapsiin. He ovat täysin yksin. Kun ne ikätoverot on samassa jamassa tai kuolleita. Eikä siinä ole mitään jatkumoa, että ystävien lapset välittäisivät. tai edes tuntisivat. Surkeimpia tilantet vaikka jouluna, kun kaipaavat vieraita ja muistavat omat vanhempansa, mutta ei ole ketään, ei edes joulukorttia. Henkilökunta siten laittaa kortteja.

Lapset ei todellakaan ole mikään tae huolenpidosta vanhana, mutta on siinä nyt edes joku side. Kyllä ne ihan lapsettomat, joilla sisaruksetkin on kuolleet on tosi surullisia tapauksia. Jos siis joutuvat asumisyksiköihin ja on muistisairaus. Ei ole ketään. Olet täysin yksin.

Muistisairaat ei kyllä tunnista lopulta omia lapsiaan.

Eikä muistisairaat muista viiden minuutin päästä sitä että joku on heitä käynyt katsomassa ylipäätään.

Entä sitten kun ei ole ikinä oikein ollut niitä hyviä ystäviä? Tai kaikki ystävät ovat niitä perheellisiä? Entä jos on työkyvytön tai muuten vain ei rikas? Entä me köyhät, yksinäiset velat? Monilla ei nimittäin ole mahdollisuutta tuollaiseen ap:n kuvailemaan elämään, se oikeastaan kuulostaa melkein utopistiselta omaan korvaan.

Velalla taitaa olla keski-iän kriisi.

Apua, jos joudun ilkeiden vanhapiikojen kommuuniin. Mieluummin kuolen yksin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten elinikä on pidentynyt ja on olemassa kaikenlaisia systeemejä. Jatkossa varmaan vielä paljon enemmän. Toki monella on ystäviä ja muita sukulaisia. Mutta vanhusten yksinäisyys on iso toisasia. Mitä vanhemmaksi elät, sitä yksinäisemmäksi käyt ellei ole läheistä sukua. Ystävät on ystäviä, mutta ystävien lapset harvoin ja ystävien lasten lapset äärimmäisen harvoin. Omien lasten lapset useammin kuitenkin. Että on edes joku.

Esim. muistisairaiden ryhmäkodeissa surullisimmpia ovat ne lapsettomat tai joilla ei ole mitään välejä lapsiin. He ovat täysin yksin. Kun ne ikätoverot on samassa jamassa tai kuolleita. Eikä siinä ole mitään jatkumoa, että ystävien lapset välittäisivät. tai edes tuntisivat. Surkeimpia tilantet vaikka jouluna, kun kaipaavat vieraita ja muistavat omat vanhempansa, mutta ei ole ketään, ei edes joulukorttia. Henkilökunta siten laittaa kortteja.

Lapset ei todellakaan ole mikään tae huolenpidosta vanhana, mutta on siinä nyt edes joku side. Kyllä ne ihan lapsettomat, joilla sisaruksetkin on kuolleet on tosi surullisia tapauksia. Jos siis joutuvat asumisyksiköihin ja on muistisairaus. Ei ole ketään. Olet täysin yksin.

Et ole tainnut olla paljoakaan tekemisissä muistisairaiden ihmisten kanssa. He eivät muista kaivata entistä elämää, ihmisiä/ asioita  meidän käsittämällä tavalla. Heille tärkeintä on hetket tässä ja nyt, kosketus, ystävällisyys ja hyväksyntä, sekä se, että joku heitä kuuntelee niin, että he kokevat tulevansa kuulluiksi. Hetki on todellakin heille hetki, joka tosin alkaa alustaminuutin kuluessa. Se ei heitä häiritse. koska hetki on läsnä koko ajan heille. Kärsivällisyyttä ja ymmärrystä se vaatii muilta ihmisiltä, jotka elävät tässä hetkessä, maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Eka ihminen on 30v onnensa kukkuloilla ja sitten muka menettää kaiken kun ei saa lasta. Höpönlöpön, maailmassa riittää vaikka 130 vuodeksi lapsettomalle iloa ja onnea.

30v on ihan paskaa. Ei edes teinivuosina tuntunut näin pahalta

Vierailija kirjoitti:

Ja jos ihminen on nauttinut yksinolosta koko ikänsä, miten sitä alkaisi yhtäkkiä seitsemänkymppisenä kaipaamaan jatkuvaa seuraa? En minä ainakaan osaa kuvitellakaan, että luonteeni muuttuisi vanhana ihan päinvastaiseksi.

Onneksi joku muukin on samaa mieltä. Olen aina viihtynyt hyvin itseni seurassa, enkä ole kaivannut muita ihmisiä. Olen perheellinen ja perhe on ollut minulle tärkeä ja ihmissuhteet siinä. Moni sinkkututtavani on jo vuosia ollut huolissaan, että miten sitten tulen pärjäämään, jos mieheni kuolee aiemmin, kun en koskaan käy missään ja en ole huolehtinut itselleni kavereita ja vilkasta seuraelämää, enkä jaksa kulkea pippaloissa.

Mutta jotenkin olen varma, että kun olen 54 vuotiaaksi asti tykännyt olla yksin ja omassa seurassani, tuskin tästä yhtäkkiä muutun ja jos mieheni kuolee ennen minua, alan leskenä yhtäkkiä kaipaamaan vilkasta seuraelämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä ajattelit palkata niitä palvelijoita, jos kukaan ei ole viitsinyt hankkia lapsia? :D Meinasitko, että ne harvat lapset suuntaavat kaikki hoiva-alalle.

Ei maailmassa ihmisistä tule pulaa.

Niin ja miksi jokaisen naisen pitäisi pilata kroppansa ja värkkinsä tehtaillakseen lapsia. Kyllä noita naisia riittää, jotka tekee 8-10 lasta. Niistä riittää hoitajaa meille jokaiselle. Tehtailkoot toiset lapsia ja toiset nauttii elämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsettomat parempia ihmisiä ja perhettä perustaneet hölmöjä? Onko ihmisten lisääntymnen epätoivottavaa ja sitä tehneey tyhmiä ihmisiä? Oletteko sitä mieltä, että perheelliset tulee pärjätä täysin omillaan ilman tukiverkkoa? Miten suhtaudutte kavereihin tai sukulaisiin, jotka hankkivat lapsia?

Toisessa ketjussahan äidit kuorossa toistivat kuinka v*tut ystävistä, perhe on se ainoa ja tärkein, millään muulla ei ole väliä. Joten eikait sitä tukiverkkoa ainakaan ystävistä kaivatakaan.

Itselläni ei ole lapsia, mutta en mä usko, että tulen vanhuksena olemaan mitenkään lohduttoman yksinäinen. Viihdyn tälläkin hetkellä aika paljon yksin, suurimman osan vapaa-ajastani ja ihmisten näkeminen kuormittaa ja olen aivan poikki jos pitää vaikka kokonainen päivä pyöriä jossain ihmisten ilmoilla. Jonkinlainen introvertti siis olen, enkä usko että tämä vanhuudessakaan tulee muuttumaan. Olisin enemmän kuin tyytyväinen siihen, että ihan satunnaisesti vaikka joku sisarus tai ystävä pyörähtäisi kylässä. Ja niinkuin sanottu, ei se ole mikään itsestäänselvyys, että ne lapset tulee katsomaan ja kuinka usein? Heilläkin omat elämät, voivat asua kaukana, välit voi jäädä etäiseksi jostain muusta syystä tai ihan mitä vaan, lapsikin voi sairastua jne. Eli tuo nyt ei ainakaan ole syy lapsia hankkia.

Toivottavasti kuolen omaan kotiin omaan sänkyyn ns. saappaat jalassa ja järki päässä.

Onhan mulla lapsia ja lastenlapsia, ja lasten näkeminen on aivan ihanaa tässä iässä (+50v). Kuin piristysruiske. Mutta en oleta heidän hoitavan minua vanhana tai ottavan kotiinsa asumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsettomat parempia ihmisiä ja perhettä perustaneet hölmöjä? Onko ihmisten lisääntymnen epätoivottavaa ja sitä tehneey tyhmiä ihmisiä? Oletteko sitä mieltä, että perheelliset tulee pärjätä täysin omillaan ilman tukiverkkoa? Miten suhtaudutte kavereihin tai sukulaisiin, jotka hankkivat lapsia?

Toisessa ketjussahan äidit kuorossa toistivat kuinka v*tut ystävistä, perhe on se ainoa ja tärkein, millään muulla ei ole väliä. Joten eikait sitä tukiverkkoa ainakaan ystävistä kaivatakaan.

Eiköhän ne tukiverkot riipu ihmisistä. Jos sinä puhut tuohon tyyliin kaikille ihmisille, voi sinulla olla vaikka kymmenen lasta, saattaisit viettää vanhuutesi yksin.

Omaa äitini ei kärsi yksinäisyydestä, koska on ollut ihana äiti ja me lapset hoidamme häntä ja käymme usein hänen luonaan. Hän on sen ansainnut. Ystävistä on jo suurin osa kuollut.

Monet introverteiksi itsensä päätelleet ovat kuitenkin ambiverttejä. Välimuotoja. Itse sanon, että olen sopivasti sosiaalinen. Tykkään olla ja viihdyn yksin, mutta silloin kun minulle sopii hakeudun muiden seuraan.

Vierailija kirjoitti:

Apua, jos joudun ilkeiden vanhapiikojen kommuuniin. Mieluummin kuolen yksin kotona.

Vaihdevuodet tekee kaikista kilttejä nassukoita, sen sijaan pahimpia ovat ikääntyneet, jokaiselle kukkoilevat ukkomiehet.

Ap mitä tässä piti lukea? Kuvitteleeko lapsettomat että heille jotenkin toivotaan yksinäistä vanhuutta vai miksi näin provosoivia aloituksia? Se toivooko toisille ihmisille pahaa ei varmaankaan ole riippuvaista siitä onko lapsia vai ei, vaan yksilöllinen ikävä ominaisuus jota on kaikissa ihmisryhmissä. Enemmän kuitenkin on niitä jotka toivoo kaikille hyvää, joten turha olla nyrkit pystyssä.