Vihaan miestäni

Olet ärsyttävä

Okei.

Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi - tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän, kyllä se mies siitä herää vielä huomaamaan oman tonttinsa!

Monet miehet ovat heikkolahjaisia.

Vierailija kirjoitti:

Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi - tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän, kyllä se mies siitä herää vielä huomaamaan oman tonttinsa!

Pitääkö tämä muka paikkansa? Herätystä on välillä odoteltu. Oltu viikkotolkulla siivoamatta, käymättä kaupassa niin että jääkaapissa on pelkkä ketsuppipullo. Siinä vaiheessa on ollut pakko MINUN lähteä kauppaan tai toki pyytämällä olisi ehkä mieskin lähtenyt.

Vai pitäiskö minun siis siivota vaan, jos toivon että mies siivoaisi? Tai käydä vaan kaupassa, tehdä ruokaa ja toivoa että mies nousisi sohvalta auttamaan? Ei sellaista vaan tapahdu -ellen erikseen pyydä. Hän istuu tyytyväisenä sohvalla vaikka aamusta iltaan siivoaisin, pyykkäisin, kävisin kaupassa, laittaisin ruoat, veisin lapset esim puistoon. Mikä onnen päivä hänelle, että en edes pyydä häntä auttamaan! Eli miten minun pitäisi toimia? Jatkaa samalla tavalla? Antaa istua vaan sohvalla ja pettyä kerta toisensa jälkeen kum en saa apua? T. Ap

Miksi tilanne on mennyt tähän? Oletko itse muistanut huomioida miestäsi jo silloin joskus aikoinaan? Tavallinen mies kestää jonkin vuoden sitä, ettei häntä huomioida, mutta lopettaa kyllä myös itse enenmmin tai myöhemmin vaimonsa huomioinnin, jos mitään vastahuomiota ei tule, vaan on lähinnä kiire tekemään aina jotain muuta kuin olemaan yhdessä.

Sitten sitä keskittyy elämäänsä, ja jättää vaimonsa koheltamaan niitä tärkeitä asioitaan, joiden vuoksi hän ei mitään muuta voikaan ajatella. Tässä on toki lapset sijaiskärsijöinä.

Tämä ei ole syytös siis. Tässä on tärkeää, miten asia koetaan, ei välttämättä se, miten ne ovat.

Puuhkaa asia läpi, ja hakekaa apua, jos luulette, että jaksatte vielä yrittää. Erohan tuolla linjalla muten tulee 100% varmasti.

Miksi et eroa? Marttyyrina esiintyminen ei tee sinusta houkuttelevampaa kuin olet. Miksi olette tehneet kolme lasta? Itse huomasin ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen minkä taakan sain käytännössä yksin ja lopetin lisääntymisen siihen paikkaan. Kyllä kannatti.

Mulla oli tollanen mies. Erosin, elämäni paras päätös. Tsemppiä

Näkyyhän tuossa riidan halua kun joku häiriköivä perhe pitäisi lautalle mennä ja ehkä tulla. Kun kakaroiden kanssa ongelmia ja muillekkin soitetaan sitten suuta ja perheen ongelmat kasvavat.

Mutta kun alat tyhmä uhoaamaan muille kun pentusi häirintään on puututtu. On siinä varmaan vähäiset aivot pahasti solmussa.

Mitä olet kokeillut, että miehesi herää tilanteeseen? Oletko ottanut ohjat liian helposti itsellesi? Oletko oikeasti antanut miehelle vastuuta ja ilmaissut, että tilanne tuntuu kamalan raskaalta?

Vaikuttaa siltä, että mies ei tajua tilannetta, hän pakoilee vastuutaan ja elelee täysin omassa kuplassaan. 

Itsellänihän on ollut sama tilanne, kunnes sairastuin fyysisesti ja henkisesti, minkä jälkeen ymmärsin, että perheen perustaminen ja sen huolehtiminen oli ja on meidän molempien juttu. Ja kaikista tärkeintä on huolehtia itsestään.  Käydä kavereilla, urheilemassa, tehdä asioita, joista oikeasti nauttii. Ja antaa sitä vastuuta miehelle. Lopettaa uhriutuminen. Ja määrätä mies tekemään asioita, jos ei ite tajua. 

Minäki tunsin vihaa  valtavasti välillä miestäni kohtaan. Ja sitä välinpitämätöntä  asennetta. Ja miten oikeesti joku osaa tai kehtaa niin taitavasti luistella tilanteista pois ja ilman tunnon häivää?! 

Onneks ajan myötä asiaan on tullut  muutosta parempaan päin. Toisaalta, en jaksa enää välittää joistaki asioista. Teen mitä jaksan ja kun muistaa vaan pitää itestään huolta, niin kyllä sitä jaksaa paremmin.  Ottaa miehestä irti sen mitä saa. Vaikka sen seksin. Mutta turha miehellä on sitten valittaa sitä, jos ei välttämättä niin lämpöä tai muuta rakkaudellista ilmapiiriä oo havaittavissa. Sitäki olisi hyvä kokeilla, että tekee just sitä, mistä mies tykkää. Ja sen jälkeen vaikka sanoo, että mennäänpä laittaa nuo lapset nukkuun yhessä. Veikkaan,että aika vaikea kieltäytyä.

Joillekin uppaa tuollanen piilojohdattelu, ja toisille auttaa paremmin, kun kertoo vaan tuntemuksista avoimisesti ja rehellisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit muuttaa vain omaa käytöstäsi - tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän, kyllä se mies siitä herää vielä huomaamaan oman tonttinsa!

Pitääkö tämä muka paikkansa? Herätystä on välillä odoteltu. Oltu viikkotolkulla siivoamatta, käymättä kaupassa niin että jääkaapissa on pelkkä ketsuppipullo. Siinä vaiheessa on ollut pakko MINUN lähteä kauppaan tai toki pyytämällä olisi ehkä mieskin lähtenyt.

Vai pitäiskö minun siis siivota vaan, jos toivon että mies siivoaisi? Tai käydä vaan kaupassa, tehdä ruokaa ja toivoa että mies nousisi sohvalta auttamaan? Ei sellaista vaan tapahdu -ellen erikseen pyydä. Hän istuu tyytyväisenä sohvalla vaikka aamusta iltaan siivoaisin, pyykkäisin, kävisin kaupassa, laittaisin ruoat, veisin lapset esim puistoon. Mikä onnen päivä hänelle, että en edes pyydä häntä auttamaan! Eli miten minun pitäisi toimia? Jatkaa samalla tavalla? Antaa istua vaan sohvalla ja pettyä kerta toisensa jälkeen kum en saa apua? T. Ap

——-Huutamalla lapsillesi et ainakaan kasvata heistä pärjääviä aikuisia vaan nakerrat heidän itsetuntoaan. Mitähän jos opettelisit muita taitoja, kuten juttelet etukäteen lapsillesi miten toimitaan yhdessä, että kaikilla olisi kiva asua tässä kodissa. Lapsillasi saattaa olla paaaaljon ideoita!

Tekee siis jos pyydät? Pyydä siis, tai käske jos on sopivampi tapa. Ehkä hän on kotona oppinut, että äiti tekee kaiken.

Kasvata lempeästi ja huomioi. Hän ei ehkä tajua, mikä sinua vaivaa.

Jos on pikkuisen aloitekyvytön kotihommissa, jaa reippaasti tehtävät (= sanot, mitä hänen pitää tehdä).

Ja kai sinulle kelpaa hänen suorituksensa? Vai oletko kuin äiti, joka tekee perästä uudelleen, jos ei jälki miellytäkään?

Minun mieheni ei poikana ollessaan kuulemma tarvinnut kotona tiskata, koska tiskasi niin huonosti. En ollut huomaavinanikaan, joten nykyisin tiskaa ym. kiltisti (ja ihan riittäävän hyvin) omalla vuorollaan :D

Kerro hänelle, että ensi perjantaina hänen vuoro hakea lapset hopidosta ja sinä lähdet koko viikonlopuksi pienelle reissulle vaikka vain naapurikaupunkiin. Hän kyllä pärjää ja saa samalla lisäkokemusta.

Kyllä eroa olen pohtinut tosissani aika ajoin. Se ei vaan ole niin helppoa. Ensinnäkin on kolme lasta. Okei, rakastan lapsiani yli kaiken, enkä pidä nheitä taakkana. Mies kyllä sitä on, eikö varmaan olisi kannattanut lisääntyä näin moneen kertaan, mutta miehen käytös on kyllä pahentunut vuosien myötä. Oli reippaampi nuorempana, ja meillä oli sentään jonkinlainen parisuhdekin.

Totuus on vaan se, että minulla ei olisi yksin varaaa nykyiseen asuntoon, eikä asuntoon koko asuinalueella, vaikka en miehen rahoilla eläkään. Lapset joutuisivat vaihtamaan koulua, harrastuksia jne. Olen itse joutunut muuttamaan liikaa lapsuudessa, ja se jättää kyllä jäljen, samaa en toivoisi lapsilleni. Toisekseen minulla ei ole omaa perhettä tai lähisukua, kaikki apu mitä saadaan esim lastenhoito, on miehen vanhemmilta. Jään todella tyhjän päälle, jos erotaan. Miehellä on helppoa, kun voi vaan mennä äidin patojen äärelle ja tietenkin saa myös henkistä tukea, mitä itse en saisi keltään. Kuka nyt ymmärtäisi kolmen lapsen äitiä, joka ottaa avioeron ilman mitään selkeää syytä (=miehen juominen, väkivalta yms) ? T. Ap

Millainen on miehen perhe? Onko hänen isänsä ollut samanlainen vastuunpakoilija. Jostainhan hänkin on sen mallin saanut, että voi toimia noin. 

Jos olisin sinä, laittaisin hänet vaan yksinkertaisesti hommiin. Pikkuhiljaa. Kauppalista mukaan kauppaan. Jos hän ei siellä kaupassa ole käynyt, niin ei varmaan ole ihan helppo yhtäkkiä lähteäkään, kun ei tiedä edes välttämättä, mitä sieltä kaupasta pitäisi hakea. J

Jotkut miehet elää jossain säkissä ja puolisoiden tehtävä on raottaa sitä säkkiä ja näyttää, että kuule näin nämä hommat hoidetaan. Ja koska olette perheen perustaneet, on molempien vastuulla sen toimiminen niin, että kummallakin on hyvä olla. Ja silloin lapsillakin on hyvä olla. Ja nyt koet ihan oikeutettua vääryyttä. Muutos on tultava ja sun asenteella ja toimilla on nyt suuri merkitys. Ja sitten myös sillä, että haluaako  myös mies teidän kaikkien parasta. 

Se nyt vaan on niin että miehet on laiskoja, ja haluavat päästä mahdollisimman vähällä, kuitenkin saaden samalla sen naisen, lapset ja kodin, laittamatta tikkua ristiin. Asua mukavasti kun itse ei tarvitse tehdä mitään. Ei muuta syytä ole.

Sinähän ne lapset halusit.

Nauti nyt.

Sinccis

Vierailija kirjoitti:

Sinähän ne lapset halusit.

Nauti nyt.

Sinccis

Kyllä lapset on ihan yhdessä tehty. Alunperin mies halusi niitä jopa enemmän.

Annapa sille pillua niin motivoituu hetkeksi.

Alan tulla siihen lopputulokseen, että ero on ainoa vaihtoehto, vaikka jäänkin tosi yksin kolmen lapsen kanssa. Mutta yksin olen nytkin. Koen miehen lähinnä taakaksi. Toivoin kahta asiaa viikonlopulta, että mies olisi tehnyt lasten kanssa jotain edes jompana kumpana päivänä ja/tai imuroinut kämpän. No, lasten kanssa kävin sitten itse museossa (kyllä, kaikkien kolmen kanssa sillä aikaa kun mies vietti vapaata kotona, laittoi tosin ruokaa kun pyysin, olimme kuitenkin monta tuntia pois), kävin itse pyöräilemässä ja puistossa keskimmäisen kanssa useamman kerran, pienin rattaissa mukana (kun mies vietti vapaata kotona tekemättä mitään, tai no imuroi keittiön).

Imuroi pelkästään keittiön, koska... Ei vaan jaksanut enempää? Kun lopulta hermostuin hieman asiasta, niin sanoi vaan että imuroi sitten itse jos häiritsee. Niinpä. Toki olisin varmasti moneen kertaan imuroinut kotona ja pessyt lattiat, vessat ja pyyhkinyt pölytkin jos hän olisi lähtenyt kaikkien lasten kanssa pois! Mutta imuroin viime viikonloppuna, joten ajattelin että nyt on hänen vuoronsa. No lopulta sitten imuroin itku kurkussa kun mies vaan istui. Miten tuollaista ihmistä voisi edes rakastaa?

Jotenkin taas jälleen kerran, mies onnistui ”hukkaamaan” koko viikonlopun saamatta mitään oikeastaan tehtyä. Lähes joka kerta sama juttu. Haluaisin oikeasti saada enemmän irti elämästäni. Yhdessä viikonlopussakin ehtii vaikka ja mitä. Ja tietty miehen illat meni taas yläkerrassa leffoja/jalkapalloa/ties mitä katsellen. Tullut nukkumaan vasta joskus myöhään. Näin siis aina viikonloppuisin. Vietän illat yksin ja menen yksin nukkumaan. Eihän tämä voi olla normaalia! Ärsyttää ja suututtaa myös se, että jos mies ei kestä katsella minua, niin miksi ei ota eroa? Ei, sekin on minun tehtävä. Vihaan häntä niin paljon. T. Ap