Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3731)
Vierailija wrote:
Ainoa mikä tulee mieleen on se kun äitini tehdessä kuolemaa, päälleni laskeutui Suruvaippa perhonen, eikä lähtenyt siitä pitkään aikaan mihinkään. Olimme kumppanini kanssa laiturilla ja Suruvaippoja oli itseasiassa kaksi, mutta vain toinen niistä laskeutui kummankaan luo ja oli siinä pitkähkön aikaa. Äitini sitten tuon kyseisen viikonlopun jälkeisenä maanantaina kuoli saattohoidossa.
Nuorin setäni oli viimeiseen asti iloinen ja liikkuvainen mies, vaikka invalidi olikin. Kun hänen arkkuaan vietiin kirkosta hautaan, jostain lensi nokkosperhonen kukkalaitteeseen. Viipyi siinä hetken ja liihotti pois.
Vierailija wrote:
Ei yliluonnollista mutta ilmeisesti joku laakerivika. Lapsenlapsi tuotiin mulle hoitoon ja mukana oli vauvaa rauhoittava koliikkikeinu. Kyllä siinä vauva rauhottui mutta mummu ei, kun joka keinahduksella kuului kuiskaus go Jack, go Jack, go Jack. Hyytävä keinu.
En ymmärtänyt tätä?
Jotain outoja tuntemuksia päässä, vatsassa, polvessa. No mut ei yliluonnollisia kuitenkaan. Tiedättekö että monia juttuja voidaan ohjata kaukosäätimillä?
Tuli sellainen "etiäinen" tai unenomainen "visio" että eräänä aamuna aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta eteläisessä-suomessa ja erikoista on se, että on 20 astetta pakkasta,eikä lunta ole maassa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei yliluonnollista mutta ilmeisesti joku laakerivika. Lapsenlapsi tuotiin mulle hoitoon ja mukana oli vauvaa rauhoittava koliikkikeinu. Kyllä siinä vauva rauhottui mutta mummu ei, kun joka keinahduksella kuului kuiskaus go Jack, go Jack, go Jack. Hyytävä keinu.
En ymmärtänyt tätä?
Koliikkikeinusta kuuluu ääni joka kuulosti siltä kuin joku kuiskisi "go Jack". Luonnollista mutta hyytävää. Meillä oli joskus pesukone joka hoki kaveria.
Vierailija kirjoitti:

No jopas oli kummallinen keinu kun puhui englantia. Entäpä jos mummu ei olisi osannut englantia, olisiko keinu muistanut hokea tuota suomeksi: Mene Jaska, mene Jaska?
Mua on joku vetänyt kädestä kun olen ollut sängyssä ja venytelly, kunnon nykäisy ja huom asun yksin
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Ei koskaan mitään.
Tai seuraava:
Olin töissäni yöllä huonosti valaistussa tuotanto/varastorakennuksessa.
Huonommin valaistussa osassa rakennusta näytti liikkuva tumma ihmishahmo ja säikähdin ihan hillittömästi.
Pakotin itseni katsomaan, mitä siellä on.
Hahmo osoittautui tukiparruun lyödyssä naulassa roikkuvaksi sähköjohtovyyhdeksi.
Hahmon liike johtui oman liikkeeni ja välissämme olleiden rakenteiden luomasta illuusiosta, ja koko virhehavainto huonosta valaistuksesta sekä väsymyksestä.
Kuinka olisi käynyt, jos olisin vähemmän skeptinen ja antanut kauhulle vallan?
Aikoja sitten edesmennyt setäni kertoi kauhu-jutun: Hän oli ollut 1920-luvulla puintitalkoissa eräällä riihellä (juuri sellaisessa, jonne vainajat vietiin arkussa hautausta odottamaan.)
He puivat riusoilla (jossain m
Tuo riihi-juttu olikin hauska, aivan kuin jostain kansanperinnekirjasta.
Kävin kerran treffeillä erään naisen kanssa ja hän täysin oma aloitteisesti maksoi puolet ravintola laskusta!
Vierailija kirjoitti:
Mua on joku vetänyt kädestä kun olen ollut sängyssä ja venytelly, kunnon nykäisy ja huom asun yksin
Ilman noita lihaskramppeja et saisi varmaan ollenkaan liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran treffeillä erään naisen kanssa ja hän täysin oma aloitteisesti maksoi puolet ravintola laskusta!
Varmasti hämmentävä kokemus. Siinä naisessa oli pakko olla jotain feelua.
Vierailija kirjoitti:
Mua on joku vetänyt kädestä kun olen ollut sängyssä ja venytelly, kunnon nykäisy ja huom asun yksin
Jännä juttu tuo käteen vetäisy sängyssä.
Minullekin on käynyt usein niin.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran treffeillä erään naisen kanssa ja hän täysin oma aloitteisesti maksoi puolet ravintola laskusta!
Sitten heräsit ja päästit kissan ulos? Näin kerran vähän vastaavanlaisen unen itsekin.
Tämä sattui kun siskoni ja exänsä asuivat vuokraamassaan talossa melko syrjässä. He lähtivät risteilylle ja lupasin käydä tyhjentämässä postilaatikon jne.
Aamulla oli kuumeinen olo mutta lähdin silti ajamaan noin 20 km talolle. Perillä keitin kahvit ja mittasin kuumeen,38 astetta. Kiroilin että nyt tuli tehtyä vikatikki ja tajusin että paras vaihtoehto olisi jäädä yöksi. Petasin vuoteen sohvalle. Oli marraskuuta ja hyvin pimeää jo varhain. Tv:stä tuli ihmissusi-kauhufilmi jota katselin yhdellä silmällä. Jossain vaiheessa nukahdin.
Heräsin määrätietoisiin askeliin jotka kulkivat olohuoneessa ja kiersivät sohvaa ympäri. Tunsin miten joku nyki peittoa muttei saanut sitä ,kun olin osittain sen päällä. Makasin mahallani ja esitin nukkuvaa. Askeleet kulkivat pois päin ja seuraavaksi kuulin ne katolta kuin se joku olisi kulkenut seinän läpi ulos katolle.
En uskaltanut liikkua ennenkuin aamulla. En koskaan kertonut siskolle koska on semmoinen ihminen ,ettei voi pitää mehukasta tarinaa omana tietonaan. En halunnut tulla yleiseksi vitsiksi.
En tiedä sotkivatko kuumepiikki,vieras ympäristö ja kauhufilmi mieleni vai oliko kokemus totta 😱
Talo on nykyään vuokrattu/myyty uusille asukkaille.
Ei mitään pimmppi touhui ois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei yliluonnollista mutta ilmeisesti joku laakerivika. Lapsenlapsi tuotiin mulle hoitoon ja mukana oli vauvaa rauhoittava koliikkikeinu. Kyllä siinä vauva rauhottui mutta mummu ei, kun joka keinahduksella kuului kuiskaus go Jack, go Jack, go Jack. Hyytävä keinu.
En ymmärtänyt tätä?
Koliikkikeinusta kuuluu ääni joka kuulosti siltä kuin joku kuiskisi "go Jack". Luonnollista mutta hyytävää. Meillä oli joskus pesukone joka hoki kaveria.
Meillä pesukone manaa tietyssä vaiheessa että v#ttu v#ttu v#ttu
N28 kirjoitti:
Itselleni on sattunut todella paljon kaikkea selittämätöntä, mutta kirjoitan tähän nyt sen joka säikäytti eniten.
Heräsin keskellä yötä askelten ääniin. En uskaltanut ensin avata silmiä, mutta kuulin kuinka askeleet liikkuivat huoneessa ja lopulta menivät sohvan luo. Hetkeen en kuullut mitään ja uskaltauduin katsomaan- ei siellä mitään ollut, mutta koira tuijotti kohtaan mistä askeleet kuuluivat.
Tässä vaiheessa alkoi pelottamaan eikä unensaannista tullut mitään. Käänsin selkäni seinää päin ja hetken päästä kuulin taas kuinka askeleet alkoivat ja tällä kertaa tulivat suoraan sängyn viereen, minkä jälkeen tunsin jonkun painon vieressäni. Pelotti ihan helvetisti, mutta pahemmaksi menee. Tunsin kuinka joku ensin halasi minua takaapäin, tuli päälleni ja otti minut väkisin. Olin kauhusta jäykkänä, koira tuijotti kohtaa missä se näkymätön mikälie incubus oli ja sekunnit tuntuivat tunneilta. En tiedä kauanko tuota jatk
Mulle on sattunut tuollaista, sillä erotuksella, että oon kuitenkin tuntenut olevani itse se, joka saa päättää, loppuuko touhu! Monesti vaan annan homman jatkua ja oon joskus saanu orkunkin. En ikinä, ikinä oo puhunu näistä kellekkään hulluksi leimautumisen pelosta. Oon uskotellut itelleni, että ovat valveunia. Oonhan itekkin siinä unenomaisessa tunnelmassa, vaikka kuitenkin tunnen sängyn painautumisen takanani, kädet ympärilläni ym....Ja yksin asustan, oon ihan normaali, työssäkäyvä nainen!
Veljeni kuoli muutama päivä sitten.
Olimme miehen kanssa päivällä syömässä ja katsoin ikkunasta ulos. Meidän piha-altaan reunalla kahden koristekalan vieressä hyppeli valkoinen västäräkki. Googlen mukaan joitakin yksilöitä todellakin on.
Siinä ihmetellessä sain viestin puhelimeen, että veli oli kuollut ja samalla se valkoinen lintu lähti lentoon siitä altaalta.
Sairastumisen vuoksi veli ei päässyt mieheni kanssa suunnitellulle kalareissulle.
Tuntui kuin hän olisi käynyt jättämässä jäähyväiset.
N28 kirjoitti:
Itselleni on sattunut todella paljon kaikkea selittämätöntä, mutta kirjoitan tähän nyt sen joka säikäytti eniten.
Heräsin keskellä yötä askelten ääniin. En uskaltanut ensin avata silmiä, mutta kuulin kuinka askeleet liikkuivat huoneessa ja lopulta menivät sohvan luo. Hetkeen en kuullut mitään ja uskaltauduin katsomaan- ei siellä mitään ollut, mutta koira tuijotti kohtaan mistä askeleet kuuluivat.
Tässä vaiheessa alkoi pelottamaan eikä unensaannista tullut mitään. Käänsin selkäni seinää päin ja hetken päästä kuulin taas kuinka askeleet alkoivat ja tällä kertaa tulivat suoraan sängyn viereen, minkä jälkeen tunsin jonkun painon vieressäni. Pelotti ihan helvetisti, mutta pahemmaksi menee. Tunsin kuinka joku ensin halasi minua takaapäin, tuli päälleni ja otti minut väkisin. Olin kauhusta jäykkänä, koira tuijotti kohtaa missä se näkymätön mikälie incubus oli ja sekunnit tuntuivat tunneilta. En tiedä kauanko tuota jatk
Naisten ei kuuluisi nukkua yksin.