Lue keskustelun säännöt.
Mitä "yliluonnollisia" juttuja teille on käynyt?
Otsikolla tarkoitan siis sitä, että ovat kuitenkin järjellä selitettävissä vaikka ehkä kaukaa haettujakin. Lähinnä milloin olette pelästyneet tai alkaneet miettiä, että onkohan tässä nyt jotain muutakin. Saa toki kertoa asioita joita ei voi selittää, mutta haluaisin pitäytyä tositapahtumissa.
Kommentit (3731)
Hu-huuuu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran käytin sellaista ohjelmaa jonka kautta pystyy keskustelemaan henkien kautta. Kysyin Madeleine Mccannin tapauksesta (siis sen pikkutytön joka kidnapattiin Portugalissa) ja sieltä tuli vastaus "ask her mother".. varmaan ihan sattumaa.
Miksi henki puhui sinulle englantia? Ei kai ihmisen maan päällä käyttämä merkkijärjestelmä (kieli) ole hengille niin ylitsepääsemätön, että ovat sitten päätyneet opettelemaan englantia. Viestien välittymisessä on aina iso väärinymmärrysriski, jos vierailla kielillä kommunikoidaan :D
Ja miks ei sanonut, että ask the man who took her
Onhan toi hyvä vitsi, että joku leikkii henkeä netissä hölmöjen kustannuksella :)
Why do You thing it was a man Who took her?
Lord Jesus teach us english here. I'm an Indian spirit so You can hear me speak like Abu if You try.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hampaita irronnut unessa ,aina kun joku läheinen kuollut.
Oma äitini.... Ilmoitti vaimoni ja kaikkien siskosteni raskaudet, ennen kuin niistä oli kerrottu kenellekään mitään, myös keskenmenot...
Lapset kuulemma tulivat hänelle uniin ja kertoivat kenelle syntyvät!!! Ei koskaan erehtynyt. Osa siskoni miehistä alkoi kutsua häntä noidaksi.
Nyt jälkipolvi alkaa olla siinä iässä, että on mielenkiintoista odotella vieläkö jatkuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mahdollista arvata kaikkia liikkeitäni, kumpi käsi ylhäällä jne. keksin tarkoituksella epätodennäköisiä liikkeitä ja tekoja. Tyttö muutti perheineen pois enkä tavannut häntä enää koskaan. Ei ollut kavereitani alunperinkään vaan isoäitini puolitutun naapurin tyttö. Tiedän ainakin hänen nimensä toki ja tuolloisen sukunimensä. Ehkä yritän löytää hänet nyt netin kautta kun asia tuli taas mieleen. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen selityksensä tspahtuneesta. Tuolloin 80-luvulla ei ollut niin paljon keinoja löytää häntä eikä ollut tarvettakaan. Pidin asiaa lapsenuskossani kuitenkin jotenkin "normaalina" vaikkakin erittäin outona juttuna. Vasta myöhemmin ymmärsin kunnolla miten erikoinen asia oikeasti oli. Mitään edes lähellekään samanlaista en ole kokenut yli 40 vuoden aikana sen jälkeen.
Vielä tuohon lisäyksenä, että istuin usein lapsena ja nuorena tuossa samassa huoneessa, jossa tyttö oli ja yritin ratkoa miten hän näki liikkeeni. En tosiaan ole löytänyt järkevämpää selitystä kuin oikeaa kaukonäkötaitoa tähän päivään asti.
Olisiko hän kuullut herkästi ja päätellyt siitä?
Periaatteessa totta.. Lasimaljakosta lähtee aika kova ääni, jos laskee pöydälle. Kirjan selaaminen kuuluu selvästi, jos on hiiren hiljaista. Käden nostaminen aiheuttaa hankausäänen.
Joskus olin 200 neliön kokoisessa rakennuksessa, vain huokaisin kuiskaamalla itsekseni jotain "voi hitto". Kaveri tuli seinän takaa kaukaa kysymään: "mitä nyt".
Jos menet joskus planetaarioon tai vastaavaan puolipallon malliseen tilaan, niin kannattaa olla varovainen puheissaan, sillä siellä kuiskauskin kuuluu toiselta puolelta tilaa korvaan aivan kuin joku olisi korvanjuuressa kuiskannut. Toki kuiskauksessakin voi olla yllättävän paljon dedibelejä.
Tuosta hankausäänestä tuli mieleen pari viikkoa sitten, kun nuori melko/tosi tukeva neiti kulki ohitseni niin hänen kahisevaa kangasta olevat housunlahkeensa sanoi joka askeleella kuiskaavalla äänellä, että "läshki, läshki". Miksi minä punaistuin ja häpesin itseäni tuossa tilanteessa, niin sitä minä en tiedä. Tiedoksi, että olen läski itsekin, ennen kuin alatte solvaamaan minua.
Vierailija kirjoitti:
Istuin liikkuvassa bussissa ja katoin ulkona liikkuvia ihmisiä. Yhtäkkiä näin kadulla itseni. Tällä henkilöllö oli vielä samanlaiset vaatteekin kun minulla. Joku todella samannäköinen ihminen samoissa vaatteissa tai sitten jotain vielä omituisempaa.
Minulle on käynyt samoin. Näin bussin ikkunasta itseni pyöräilemässä. Pyörä oli samanvärinen kuin omani. Olen myös nähnyt erään toisen henkilön paikassa, jossa hän ei ole juuri silloin voinut olla, koska oli ollut toisaalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus teininä tulin ulos huoneeseeni ja lähes heti sähköt menivät jostain syystä poikki koko talosta. Suuntasin olohuoneeseen jossa muu perhe oli ja isäni vitsinä tokaisi että "pistit sitte sähköt poikki" ja naurahdin vähän ja vastasin "joo mä vaan napsautin tälleen sormiani" Napsautin tässä kohtaa sormia ja valot saman tien syttyivät takasin päälle. Kaikki meistä vaan jäätyi sille sijoilleen epäuskoisena kunnes kohautin olkapäitä ja totesin että selvästi samalla keinolla saa ne myös toimimaan, helppo homma kun sen osaa! Tiedän että se oli sattumaa, kyllä se pitkään jaksoi naurattaa.
Tästä tuli mieleeni, kun nuorena pelattiin kavereiden kanssa jalista kerrostalon takapihalla ja kun viereisellä tiellä meni moottoripyörä noin sadan metrin päässä niin vieressäni ollut Kaveri osoitti sormellaan pyörää ja sanoi pam. Samassa hetkessä pyörä alkoi vikuroida pahasti ja ajoi meitä kohti ojaan ja sieltä kentälle, jossa olimme. Pyörä jatkoi hieman vauhtiaan hiljentäen mutta pysähtymättä ja ajoi seuraavasta polusta takaisin tielle. Me kaikki seisottiin jonkin aikaa puhumatta paikoillamme mitä v##tuo just tapahtu-ilme päällä. Se oli niin outoa, että emme edes puhuneet tapahtuneesta jälkeenpäin. Once in a lifetime tason sattuma.
Teinipoikani sanoi ad hoc, että rakastaa minua!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo sama aiemman viestin seinänläpinähty. Isäni oli kuolemaisillaan sairaalassa, kun hän kertoi minulle syödessään elämänsä viimeisenä ruokana lähimetsän mustikoita, että hän syntyy kuolemansa jälkeen uudelleen peuraksi syöden mustikoita metsistä ja käy myös katsomassa perhettämme ja kissojamme silloin tällöin. Hänellä oli vahva kipulääkitys syöpään joten laitoin asian sen piikkiin. Isäni kuoli tuona päivänä parin tunnin päästä. Palattuani puolisoni kanssa suruissamme kotiimme maalle näimme kotitieltä asti kissamme olevan männyssä noin kolmen metrin korkeudessa. Lähemmäksi pihaa tullessamme huomasimme, että puun juurella oli pieni peura, joka katsoi paikoillaan seisten kissaa puussa. Huomatessaan meidät peura juoksi autoamme kohti, pysähtyi hetkeksi tuijottamaan minua suoraan silmiin ja Juoksi sitten metsikköön. Koskaan ennen en ole nähnyt 10 vuotta samassa paikassa asuneena peuraa pihallamme. Lähipelloilla kylläkin. Tuo kissa, jonka peura ajoi puuhun oli rakas ja tärkeä isälleni ja se oli aina isäni paijattavana, kun hän vieraili meillä. Ei kovin todennäköinen tapahtuma enää pelkäksi sattumaksi, mutta näin kävi kuitenkin.
Eläimillä on kovat vaistot ja aistit... Jos/kun sattuma suljetaan pois, niin mielestäni peura tulee välittämään terveiset perille ihan omana itsenään. Ei isäsi siihen ole siirtynyt. Tässä pari esimerkkiä, jotka kuultu täysijärkisiin kuuluvilta.
- Perhonen oli tullut miehen luo, ja tämä oli kertonut: "omainen kuoli juuri". Perhonen poistui hetkeksi, mutta palasi takaisin parvessa miehen luo. Muistaakseni perhosten parvi muodosti sydän-muodostelman. Heidän tarkoitus oli lohduttaa. Luonto tietää...
- Eräs mies oli lähtenyt metsään tekemään itsarin, mutta talitintti vaistosi tilanteen. Lintu hyppäsi miehen olkapäälle visertämään hädissään, eikä jättänyt miestä rauhaan. Mies perui aikeensa, koska tajusi linnun olevan viestin välittäjä jostain.
Tuo peurajuttu jotenkin sivuaa aihepiiriä. Mun mielestä se on vaan tullut omana itsenään välittämään terveiset perille..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo sama aiemman viestin seinänläpinähty. Isäni oli kuolemaisillaan sairaalassa, kun hän kertoi minulle syödessään elämänsä viimeisenä ruokana lähimetsän mustikoita, että hän syntyy kuolemansa jälkeen uudelleen peuraksi syöden mustikoita metsistä ja käy myös katsomassa perhettämme ja kissojamme silloin tällöin. Hänellä oli vahva kipulääkitys syöpään joten laitoin asian sen piikkiin. Isäni kuoli tuona päivänä parin tunnin päästä. Palattuani puolisoni kanssa suruissamme kotiimme maalle näimme kotitieltä asti kissamme olevan männyssä noin kolmen metrin korkeudessa. Lähemmäksi pihaa tullessamme huomasimme, että puun juurella oli pieni peura, joka katsoi paikoillaan seisten kissaa puussa. Huomatessaan meidät peura juoksi autoamme kohti, pysähtyi hetkeksi tuijottamaan minua suoraan silmiin ja Juoksi sitten metsikköön. Koskaan ennen en ole nähnyt 10 vuotta samassa paikassa asuneena peuraa pihallamme. Lähipelloilla kylläkin. Tuo kissa, jonka peura ajoi puuhun oli rakas ja tärkeä isälleni ja se oli aina isäni paijattavana, kun hän vieraili meillä. Ei kovin todennäköinen tapahtuma enää pelkäksi sattumaksi, mutta näin kävi kuitenkin.
Sangen outoa, jos tuo tapahtunut on tosiaan totta. Maailma on kummallisempi paikka kuin luulemmekaan, uskon...
Totta on. Tämä menee vielä outojen sattumien piikkiin eli ei välttämättä ollut yliluonnollista. Silti väkisinkin ainakin itse ajattelen, että isänikö siinä kävi hyvästelemässä meidät viimeisen kerran? Myöhemmin luin netistä, että on uskomuksia, joissa ihmisen sielu tai joku vastaava siirtyy tai muuttuu jotenkin eläimeksi ja että hän muistaisi ihmiselämänsä pienen hetken ennen muuttumista kokonaan eläimeksi. Nää on tällaisia uskomuksia, joihin en itse ainakaan ole valmis ehdoitta uskomaan. Kysymys kuuluukin että miten voimme määritellä sen milloin sattumien todennäköisyys on jo mahdotonta ollakseen pelkkiä sattumia. Samoin mikä on riittävä todiste siitä, että yliluonnollisia asioita tapahtuu? Näitä olen pohtinut vuosia ilman selkeää lopputulosta. Yleensä aina jää noissa sattumissa jotain pelkän Uskon varaan. Ketä on nähnyt elokuvan Bruce taivaanlahja muistaa varmaan kohdan, jossa Jim Carreyn näyttelemä Bruce pyytää Jumalalta merkkiä. Vaikka hän saa kuinka paljon selviä merkkejä, niin toteaa vain pokkana lopuksi, että mikä vain merkki kelpaa.
Olisiko peuran pitänyt puhua minulle, että olen isäsi ennen, kuin asia olisi ollut minulle 100% varma? Siltikin olisimme varmaan vaimoni kanssa epäilleet jotain surun tuomaa joukkopsykoosia.
Nyt minulla on ehkä noin 80 %:n varmuus siitä, että isäni tuli vielä minulle peurana tervehtimään, kuten oli luvannut.
Me sanotaan täälläpäin jostain syystä valkohäntäkauriita, jollainen tuokin oli, peuroiksi, jos jotakuta mietitytti.
Sielu jatkaa eloaan tän maallisen tallustamisen jälkeen. Ja Jumala on olemassa. Näin minä uskon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mahdollista arvata kaikkia liikkeitäni, kumpi käsi ylhäällä jne. keksin tarkoituksella epätodennäköisiä liikkeitä ja tekoja. Tyttö muutti perheineen pois enkä tavannut häntä enää koskaan. Ei ollut kavereitani alunperinkään vaan isoäitini puolitutun naapurin tyttö. Tiedän ainakin hänen nimensä toki ja tuolloisen sukunimensä. Ehkä yritän löytää hänet nyt netin kautta kun asia tuli taas mieleen. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen selityksensä tspahtuneesta. Tuolloin 80-luvulla ei ollut niin paljon keinoja löytää häntä eikä ollut tarvettakaan. Pidin asiaa lapsenuskossani kuitenkin jotenkin "normaalina" vaikkakin erittäin outona juttuna. Vasta myöhemmin ymmärsin kunnolla miten erikoinen asia oikeasti oli. Mitään edes lähellekään samanlaista en ole kokenut yli 40 vuoden aikana sen jälkeen.
Vielä tuohon lisäyksenä, että istuin usein lapsena ja nuorena tuossa samassa huoneessa, jossa tyttö oli ja yritin ratkoa miten hän näki liikkeeni. En tosiaan ole löytänyt järkevämpää selitystä kuin oikeaa kaukonäkötaitoa tähän päivään asti.
Uskon kyllä kertomuksen. Jos voisit kysyä tekijältä, niin olisihan se hyvä. Lapsillahan voi olla erikoisia kykyjä.
Itselle sattui jotain lieviä yli-onnistumisia.. Opettaja sanoi ylä-asteella "sivu 142"... Otin kirja repusta ja läväytin sivun kerralla auki, ensi yrittämällä, ilman selaamista. Ope sanoi, "ootko joku taikuri" :-)
Näitä minullekin sattunut aika-ajoin, kirjojen kanssakin. Yksittäisiä pieniä sattumia, jotka vaikuttavat olevan enemmän, kuin sattumia. Olen ollut kiinnostunut ilmiöstä lukiosta asti, varsinkin kun pärjäsin hyvin matemstiikan todennäköisyyslaskenta kurssilla ja aloin systemaattisesti laskemaan eri sattumien todennäköisyyksiä. Myöhemmin huomasin, että Carl Jung oli kirjoittanut aiheesta kirjan jo sata vuotta sitten. Kutsui ilmiötä synkroonisuudeksi. Ei siitä aiheesta tosin mitään selvyyttä ole tullut tähän päivään mennessä. Yleisimpiä on mulla ollut sellaiset sattumat, että tv:stä tulee samaan aikaan sana mitä minä luen juuri netistä. Paljon oudompiakin sattumia on ollut monia, mutta niitä kaikkia yhdistää se, että ne ovat todennäköisesti mahdollisia vaikka välillä erittäin epätodennäköisiä. Tuota seinännäköjuttua ei voi laskea todennäköisyydellä, koska tyttö tiesi joka ainoan liikkeeni yli vartin aikana. Hän selosti jokaista liikettäni tauotta rauhallisella tasaisella äänensävyllä eli ei yrittänyt arvailla mitään erillisiä ennastaan tunnettuja temppuja. Ei ollut yhtään epäonnistumista vaikka käännyin välillä selin häneen päin. Jälkeenpäin ajatellen asia olisi voinut olla yhtä hyvin niin päin, että hän olisi jotenkin hypnotisoinut minut tekemään asioita, joita Luulin itse valinneeni tekevän, mutta muistan kaikki tekemiseni toisin kuin hypnosinoitu muistaisi. Liian kaukaa haettu toikin tosin, kun esiteinistä kyse.
Sama.
Näki seinän läpi liikkeet vaikka käännyit selin häneen päin? Jos selaat korttipakkaa oman rinnan päällä, selin häneen päin, niin hän olisi nähnyt sen? Silloinhan näkee myös kehon läpi, kuin röntgenkuvan?
Kerroit menneesi hyllyjen taakse jne. Ei näkö voi ylettyä kulman taakse, paitsi periskoopilla... Oliko kyse seinän läpi näkemisestä? Vai tietämisestä mitä seinän takana tapahtuu?
En tarkoita sinun kohdallesi, mutta tuo seinän takana ollut tietäjätyttö on voinut olla täysin mielikuvitusta. Varsinkin jos kyseessä olisi ollut lapsi. Olit vain kerran tekemisissä hänen kanssaan, ja sitten muuttikin pois?
Onko sun vanhemmat vahvistaneet tytön vierailun teillä, hänen nimensä, asumisen naapurissa ja muuton pois?
Miksi sun vanhemmat eivät olleet seuraamassa tätä läpinäkö juttua? Olisitko voinut käskeä tyttöä tekemään tuon tempun jollekkin aikuisellekkin?
Valemuisto, tosi syvä ja aito uni... Voi olla teoreettisia mahdollisuuksia.
En epäile sua huuhaatyypiksi, vaikka lisäkysymyksiä onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mahdollista arvata kaikkia liikkeitäni, kumpi käsi ylhäällä jne. keksin tarkoituksella epätodennäköisiä liikkeitä ja tekoja. Tyttö muutti perheineen pois enkä tavannut häntä enää koskaan. Ei ollut kavereitani alunperinkään vaan isoäitini puolitutun naapurin tyttö. Tiedän ainakin hänen nimensä toki ja tuolloisen sukunimensä. Ehkä yritän löytää hänet nyt netin kautta kun asia tuli taas mieleen. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen selityksensä tspahtuneesta. Tuolloin 80-luvulla ei ollut niin paljon keinoja löytää häntä eikä ollut tarvettakaan. Pidin asiaa lapsenuskossani kuitenkin jotenkin "normaalina" vaikkakin erittäin outona juttuna. Vasta myöhemmin ymmärsin kunnolla miten erikoinen asia oikeasti oli. Mitään edes lähellekään samanlaista en ole kokenut yli 40 vuoden aikana sen jälkeen.
Vielä tuohon lisäyksenä, että istuin usein lapsena ja nuorena tuossa samassa huoneessa, jossa tyttö oli ja yritin ratkoa miten hän näki liikkeeni. En tosiaan ole löytänyt järkevämpää selitystä kuin oikeaa kaukonäkötaitoa tähän päivään asti.
Olisiko hän kuullut herkästi ja päätellyt siitä?
Taloon oli juuri tehty peruskorjaus, joten seinät oli lisäeristetty ja ovikin oli uusi tiivistetty ja eristetty malli, jotta makuuhuoneeseen ei enää vetäisi. Siksi toiseksi ei voi tietää äänestä kumpi käsi tai jalka saatika mitkä sormet liikkuu. Lisäksi huone ja esineistö oli vierasta hänelle. Taisi olla ekoja kertoja kylässä. Olen miettinyt asiaa aikoinani pääni puhki ja kysellyt asiasta esim. vanhemmiltani, koulu- ja työkavereiltani että tietävätkö mitään vastaavaa. Ihan kuin eivät olisi pitäneet minua tarpeeksi outona jo ennen sitä.
Katsoi avaimenreiästä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mahdollista arvata kaikkia liikkeitäni, kumpi käsi ylhäällä jne. keksin tarkoituksella epätodennäköisiä liikkeitä ja tekoja. Tyttö muutti perheineen pois enkä tavannut häntä enää koskaan. Ei ollut kavereitani alunperinkään vaan isoäitini puolitutun naapurin tyttö. Tiedän ainakin hänen nimensä toki ja tuolloisen sukunimensä. Ehkä yritän löytää hänet nyt netin kautta kun asia tuli taas mieleen. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen selityksensä tspahtuneesta. Tuolloin 80-luvulla ei ollut niin paljon keinoja löytää häntä eikä ollut tarvettakaan. Pidin asiaa lapsenuskossani kuitenkin jotenkin "normaalina" vaikkakin erittäin outona juttuna. Vasta myöhemmin ymmärsin kunnolla miten erikoinen asia oikeasti oli. Mitään edes lähellekään samanlaista en ole kokenut yli 40 vuoden aikana sen jälkeen.
Vielä tuohon lisäyksenä, että istuin usein lapsena ja nuorena tuossa samassa huoneessa, jossa tyttö oli ja yritin ratkoa miten hän näki liikkeeni. En tosiaan ole löytänyt järkevämpää selitystä kuin oikeaa kaukonäkötaitoa tähän päivään asti.
Olisiko hän kuullut herkästi ja päätellyt siitä?
Taloon oli juuri tehty peruskorjaus, joten seinät oli lisäeristetty ja ovikin oli uusi tiivistetty ja eristetty malli, jotta makuuhuoneeseen ei enää vetäisi. Siksi toiseksi ei voi tietää äänestä kumpi käsi tai jalka saatika mitkä sormet liikkuu. Lisäksi huone ja esineistö oli vierasta hänelle. Taisi olla ekoja kertoja kylässä. Olen miettinyt asiaa aikoinani pääni puhki ja kysellyt asiasta esim. vanhemmiltani, koulu- ja työkavereiltani että tietävätkö mitään vastaavaa. Ihan kuin eivät olisi pitäneet minua tarpeeksi outona jo ennen sitä.
Katsoi avaimenreiästä?
Mulla tuli myös mieleen, että ovisilmä tai vastaava...
Entä jos lapsi rauhallisella äänellä puhuu paksun seinän takana, ja kertoo liikkeitäsi, niin miten voit kuulla puheen niin selvästi? Varsinkin, jos siirtyilet eri paikkoihin, esim. hyllyjen taakse jne.
Itselläni pitää olla suora keskustelu kasvotusten 0,5 - 1 metrin päästä, jos oikeasti jutellaan jostain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mahdollista arvata kaikkia liikkeitäni, kumpi käsi ylhäällä jne. keksin tarkoituksella epätodennäköisiä liikkeitä ja tekoja. Tyttö muutti perheineen pois enkä tavannut häntä enää koskaan. Ei ollut kavereitani alunperinkään vaan isoäitini puolitutun naapurin tyttö. Tiedän ainakin hänen nimensä toki ja tuolloisen sukunimensä. Ehkä yritän löytää hänet nyt netin kautta kun asia tuli taas mieleen. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen selityksensä tspahtuneesta. Tuolloin 80-luvulla ei ollut niin paljon keinoja löytää häntä eikä ollut tarvettakaan. Pidin asiaa lapsenuskossani kuitenkin jotenkin "normaalina" vaikkakin erittäin outona juttuna. Vasta myöhemmin ymmärsin kunnolla miten erikoinen asia oikeasti oli. Mitään edes lähellekään samanlaista en ole kokenut yli 40 vuoden aikana sen jälkeen.
Vielä tuohon lisäyksenä, että istuin usein lapsena ja nuorena tuossa samassa huoneessa, jossa tyttö oli ja yritin ratkoa miten hän näki liikkeeni. En tosiaan ole löytänyt järkevämpää selitystä kuin oikeaa kaukonäkötaitoa tähän päivään asti.
Uskon kyllä kertomuksen. Jos voisit kysyä tekijältä, niin olisihan se hyvä. Lapsillahan voi olla erikoisia kykyjä.
Itselle sattui jotain lieviä yli-onnistumisia.. Opettaja sanoi ylä-asteella "sivu 142"... Otin kirja repusta ja läväytin sivun kerralla auki, ensi yrittämällä, ilman selaamista. Ope sanoi, "ootko joku taikuri" :-)
Kävin joskus nuorena ennustajalla ja hän pyysi poimimaan kortteja pöydälle nurinpäin levittämästään korttipakasta. (Ihan normaali pakka kaikkine kortteineen.) Poimin umpimähkää yksi kerrallaan kolme korttia, kaikki solttuja. Naurahdin, että voin ottaa vielä sen neljännenkin soltun ja nostin kortin... sen neljännen soltun.
Sitä en enää muista mikä oli ennustus näistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa miten tässäkin ketjussa osa näyttää uskovan aivan sumeilematta kaikki jutut mitä täällä kirjoitetaan. Esim. uskovainen ei epäile hetkeäkään kuullessaan jonkun aivan selvästi keksityn rukousvastauskertomuksetn, horoskooppeihin uskova näkee asiat sen kautta yms. Ja täällä menee mikä tahansa huuhaa läpi.
Entä jos kertoisin, että olen tässä ketjussa keksinyt juttuja ja te otatte ne tosissaan?
Olet ainakin osittain oikeassa. Liika uskominen johonkin, josta ei tarpeeksi tiedä onko edes totta on jos ei nyt ihan hauskaa, niin ainakin kehitystä rajoittavaa pahimmillaan haitallista. Pieni skeptisyys kaikkeen ja valmius tarvittaessa myöntämään olleensa väärässä edes itselleen ovat tärkeitä taitoja.
Sitten eriasia on se, että on kiusaajia, jotka eivät tajua olevansa kiusaajia, täälläkin, se ei ole hauskaa.
Kiusaajien osalta olen 100% mieltä kanssasi. Muutenkin esititte molemmat tärkeän näkökohdan.
Kuitenkin toteaisin, että pitäisi olla sitä mielikuvitusta ja joustavuutta molempiin suuntiin. Että ei lähde menemään täysillä mukaan kumpaankaan "ääripäähän", ei uskomiseen mutta ei siihenkään, että mihinkään ei usko paitsi omiin silmiin. Pitäisi yrittää olla avoin mielikuvituksellisillekin jutuille - sekä muiden mielikuvituksen tuotteille että omankin.
Toki pitää rajansa pitää, mutta jos ei ole taipuvaisuutta mt-ongelmiin tai sitten ihan hillitöntä burnouttia päällä, niin jos mieli alkaa luoda kehityskulkuja tai tehdä kepposia, niin voihan niihin suhtautua avoimen uteliaasti. Samoin kuin ufo-aiheisiin tai vaikka jehovien maailmanloppukuvioihin, reinkarnaatioihin ja shamanismiin. Ei siis niin, että menee niihin mukaan, mutta jotenkin niin, ettei aivan heti teilaisi kaikkea täydeksi humpuukiksi ja sellaisiin uskovia ihmisiä sekopäiksi tai tyhmiksi. Että sen verran olisi "antropologista" henkeä itsessä, että hyväksyisi, että muut uskovat eri tavalla kuin itse. Ja että joihinkin muiden ihmisten kokemuksiin voi olla täysin rationaalisetkin selitykset (joita outoja kokenut ei itse tiedä tai ole voinutkaan havainnoida), mutta jos kaveri uskoo yliluonnolliseen, niin mitä se haittaa?
Eli joustavuutta ajatteluun, sitä toivoisin, sekä muiden ajatteluun että omaan.
Jatkan kiinnostuneena ketjun lukemista.
Kävelin hyvin nuorena miltei lapsena metsässä ja kuulin ihanaa laulua. Se ei ollut ihmisen laulua. Enkelikuoro siellä lauloi. Muistan vieläkin tapauksen hyvin. Se oli ihana kokemus. Niin kaunista laulantaa en ole sen jälkeen kuullut.
Vierailija kirjoitti:
Hampaita irronnut unessa ,aina kun joku läheinen kuollut.
Mulla on kuollut läheisiä. En ole kertaakaan nähnyt unta hampaiden irtoamisesta. Miten tämä on selitettävissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut mahdollista arvata kaikkia liikkeitäni, kumpi käsi ylhäällä jne. keksin tarkoituksella epätodennäköisiä liikkeitä ja tekoja. Tyttö muutti perheineen pois enkä tavannut häntä enää koskaan. Ei ollut kavereitani alunperinkään vaan isoäitini puolitutun naapurin tyttö. Tiedän ainakin hänen nimensä toki ja tuolloisen sukunimensä. Ehkä yritän löytää hänet nyt netin kautta kun asia tuli taas mieleen. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen selityksensä tspahtuneesta. Tuolloin 80-luvulla ei ollut niin paljon keinoja löytää häntä eikä ollut tarvettakaan. Pidin asiaa lapsenuskossani kuitenkin jotenkin "normaalina" vaikkakin erittäin outona juttuna. Vasta myöhemmin ymmärsin kunnolla miten erikoinen asia oikeasti oli. Mitään edes lähellekään samanlaista en ole kokenut yli 40 vuoden aikana sen jälkeen.
Vielä tuohon lisäyksenä, että istuin usein lapsena ja nuorena tuossa samassa huoneessa, jossa tyttö oli ja yritin ratkoa miten hän näki liikkeeni. En tosiaan ole löytänyt järkevämpää selitystä kuin oikeaa kaukonäkötaitoa tähän päivään asti.
Olisiko hän kuullut herkästi ja päätellyt siitä?
Taloon oli juuri tehty peruskorjaus, joten seinät oli lisäeristetty ja ovikin oli uusi tiivistetty ja eristetty malli, jotta makuuhuoneeseen ei enää vetäisi. Siksi toiseksi ei voi tietää äänestä kumpi käsi tai jalka saatika mitkä sormet liikkuu. Lisäksi huone ja esineistö oli vierasta hänelle. Taisi olla ekoja kertoja kylässä. Olen miettinyt asiaa aikoinani pääni puhki ja kysellyt asiasta esim. vanhemmiltani, koulu- ja työkavereiltani että tietävätkö mitään vastaavaa. Ihan kuin eivät olisi pitäneet minua tarpeeksi outona jo ennen sitä.
En pitänyt tätä kertomusta kovin uskottavana alun perinkään, mutta loppukin pohja putoaa pois kun alat luettelemaan liikaa yksityiskohtia. Vai että oikeen tiivistetty ja eristetty malli.
Tuo juttu on kuin yhden entisen kaverini kertomaa. Hänellä oli pakonomainen tarve keksiä tarinoita ja aina laittaa vähän paremmaksi kuin muut. Jos hänen jutuissa tarttui johonkin epäloogisuuteen, oli selitykset justiin tuota luokkaa. Kaikenlaisia yksityiskohtia alkoi tulla hyvinkin tarkasti.
Kertomaasi tapausta ei selvästikään ole tapahtunut, ja lisäjutuilla kaivat vaan syvempää kuoppaa. Ihan mielenkiinnosta, voisko joku tähän tarinaan uskova perustella miksi ei epäile tapahtunutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo sama aiemman viestin seinänläpinähty. Isäni oli kuolemaisillaan sairaalassa, kun hän kertoi minulle syödessään elämänsä viimeisenä ruokana lähimetsän mustikoita, että hän syntyy kuolemansa jälkeen uudelleen peuraksi syöden mustikoita metsistä ja käy myös katsomassa perhettämme ja kissojamme silloin tällöin. Hänellä oli vahva kipulääkitys syöpään joten laitoin asian sen piikkiin. Isäni kuoli tuona päivänä parin tunnin päästä. Palattuani puolisoni kanssa suruissamme kotiimme maalle näimme kotitieltä asti kissamme olevan männyssä noin kolmen metrin korkeudessa. Lähemmäksi pihaa tullessamme huomasimme, että puun juurella oli pieni peura, joka katsoi paikoillaan seisten kissaa puussa. Huomatessaan meidät peura juoksi autoamme kohti, pysähtyi hetkeksi tuijottamaan minua suoraan silmiin ja Juoksi sitten metsikköön. Koskaan ennen en ole nähnyt 10 vuotta samassa paikassa asuneena peuraa pihallamme. Lähipelloilla kylläkin. Tuo kissa, jonka peura ajoi puuhun oli rakas ja tärkeä isälleni ja se oli aina isäni paijattavana, kun hän vieraili meillä. Ei kovin todennäköinen tapahtuma enää pelkäksi sattumaksi, mutta näin kävi kuitenkin.
Eläimillä on kovat vaistot ja aistit... Jos/kun sattuma suljetaan pois, niin mielestäni peura tulee välittämään terveiset perille ihan omana itsenään. Ei isäsi siihen ole siirtynyt. Tässä pari esimerkkiä, jotka kuultu täysijärkisiin kuuluvilta.
- Perhonen oli tullut miehen luo, ja tämä oli kertonut: "omainen kuoli juuri". Perhonen poistui hetkeksi, mutta palasi takaisin parvessa miehen luo. Muistaakseni perhosten parvi muodosti sydän-muodostelman. Heidän tarkoitus oli lohduttaa. Luonto tietää...
- Eräs mies oli lähtenyt metsään tekemään itsarin, mutta talitintti vaistosi tilanteen. Lintu hyppäsi miehen olkapäälle visertämään hädissään, eikä jättänyt miestä rauhaan. Mies perui aikeensa, koska tajusi linnun olevan viestin välittäjä jostain.
Tuo peurajuttu jotenkin sivuaa aihepiiriä. Mun mielestä se on vaan tullut omana itsenään välittämään terveiset perille..
Perhoset lentää parvessa ja talitintit tulee ihmisen lähelle. Oikeasti, älkää nyt viitsikö keksiä tällaisia.
Jutut suoraan kuin Valituista Paloista. Kun tätä lähtisi tuon kirjoittajan kanssa vähän penkomaan, niin kumpaakaan ei ole tapahtunut. Joko tämä "eräs mies" on laittanut omiaan tai sitten kirjoittaja valehtelee.
Tästä on jo nelisen vuotta aikaa.
Parhaan ystävättäreni miehen teini-ikäinen tytär oli ongelmanuori.
Hän oli tyyliä anorektisen laiha, gootti-tyyliä? Mustaa pitsiä, mustaa huulipunaa ja mustat hiukset ym. Koulusta pinnaamista päihteitä ja syömishäiriöitä, terapiaa terapian perään...
Itse tulin hänen kanssaan hyvin toimeen. Jankutin hänelle usein kuinka luova ja taiteellisesti lahjakas hän on.
Tuohon aikaan mulla oli ongelma. Töissä oli alettu laittamaan porukkaa pihalle. Puhuin ystävättärelleni, kuinka huomena sitten minutkin pistetään pellolle 99,99% varmasti.
Tytär kuuli tämän ja pyysi minut huoneeseensa. Hän sanoi tekevänsä minulle "onnea ja menestystä"- taian. Hänellä oli kaikenlaista sälää siinä ja jopa pieni musta valurautapata jossa oli hopeinen tähtikuvio.
Taistelin pitääkseni naamani vakavana! Kiitin häntä lopuksi loitsusta ja halasin häntä koska olin niin liikuttunut että hän halusi omalla tavallaan auttaa. Hän oli nähnyt esitykseensä selvästi vaivaa.
No, seuraavana päivänä pomo pyysi puheilleen. Ajattelin, että nyt se sitten tapahtuu.
En ollut uskoa korviani! Olin kuin puulla päähän lyöty, kun pomo tarjosi minulle ylennystä ja palkankorotusta toisessa toimipisteessä, joka kaiken lisäksi oli kävelymatkan päässä kotoani! Miten olinkaan kiroillut noita pitkiä hankalia bussimatkoja joiden välillä oli yksi vaihtokin.
Tiesin olevani hyvä ja ammattitaitoinen mutta tiimissämme oli monta muutakin hyvää ja ammattitaitoista tyyppiä, jotka eivät saaneet ylennystä vaan jopa potkut...
Tiedä sitten oliko se taikaa vai oliko minulla vain tuuria mutta kaikki meni niin ihmeen hyvin, ettei enää parempaa olisi voinut toivoa.
Istuin liikkuvassa bussissa ja katoin ulkona liikkuvia ihmisiä. Yhtäkkiä näin kadulla itseni. Tällä henkilöllö oli vielä samanlaiset vaatteekin kun minulla. Joku todella samannäköinen ihminen samoissa vaatteissa tai sitten jotain vielä omituisempaa.