Mikset hankkisi elämääsi sisältöä ja tuloja ryhtymällä sijaisvanhemmaksi?

Olen sijaisvanhempi, mutta en tulojen takia. En olisi sijari, ellei olisi läheinen bioperhe. Oikeasti tulot voivat pudota reilustikin. Riippuu siitä kuinka monta lasta ottaa ja minkälaiset tarpeet heillä on. Voiko enää käydä töissä.

Väärät motiivit ko hommaan. Itse en siedä sosiaalityöntekijöitä. Se on suurin este.

Oishan se periaatteessa kiva että kotona asuis lapsia ja sais siitä korvausta, mutta kun ei se oo niin yksinkertaista vaan niitä pitäisi sitten oikeasti kasvattaa ja hoitaa. Sen jälkeen ei taida olla hirveesti aikaa omille jutuille. Myöskään ei tiedä millanen veijari sieltä tulisi.

En kaipaa sisältöä elämään enkä lisätuloja, kumpaakin on ihan tarpeeksi.

Ehkä sitten viisikymppisenä jos silloin vielä saa, vaikka vanhemman lapsen.

Omien lasten turvallisuus on etusijalla. En uskaltaisi ottaa traumatisoituneita lapsia heidän lähelleen. Vielä lisäksi sijoitettavan lapsen mahdollisesti vaaralliset vanhemmat ja suku ja tietysti ne sosiaalityöntekijät ovat myös yksi luotaantyöntävö tekijä. Heille annettu liikaa valtaa koulutustaustaansa nähden. Heillä ei ole kykyjä päättämään sijoituksista.

Lapset ja taustajoukkonsa ovat valitettavasti niin haastavia (lue: uuvuttavia) että sitä ei oikein voi ennalta/kauempaa ymmärtää. Lisäksi vaaditaan paljon yhteistyötä lastensuojelun ja eri hoitotahojen kanssa. Arkipäivisin, virka-aikaan.

Elämästä tulee melkoinen kaaos jo yhdenkin rankasti oireilevan lapsen ja hänen kaoottisen sukunsa takia. Kaiken kaikkiaan oman työn jatkaminen ainakin kokoaikaisena on kyllä tässä paletissa aika vaikeaa.

Hoitopalkkiot eivät ole niin suuria että se motivoisi eli on kyse omasta kutsumuksesta ja uhrautumisesta vieraiden lasten eteen. Itselläni sijoituksessa yksi lapsi ja minun tulot ovat tipahtaneet eli sijaisäitiys on myös taloudellisesti merkittävä ja mietittävä päätös.

Suurin asia pohtia on kuitenkin se, miten tätä voisi jaksaa. Itse haluaisin lapsettomana useammankin, mutta koska rakastan myös työtäni, en suostu jäämään pois töistä kokonaan. Lapsiluku on tässä, enempään ei riitä rahkeet.

Jokainen sijoitettu lapsi on erityislapsi. Lastensuojelun apu ja tuki on käytännössä kirjavaa. Valtava vaihtuvuus työntekijöissä. Iso pettymys ollut. Lapsen taustasta ei rehellisyyttä. Mutta nyt kun rakastan lasta, minä sijaisäiti olen se joka venyn ja paukun, loputtomiin.

Minä olen mies

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies

Entä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Lapset ja taustajoukkonsa ovat valitettavasti niin haastavia (lue: uuvuttavia) että sitä ei oikein voi ennalta/kauempaa ymmärtää. Lisäksi vaaditaan paljon yhteistyötä lastensuojelun ja eri hoitotahojen kanssa. Arkipäivisin, virka-aikaan.

Elämästä tulee melkoinen kaaos jo yhdenkin rankasti oireilevan lapsen ja hänen kaoottisen sukunsa takia. Kaiken kaikkiaan oman työn jatkaminen ainakin kokoaikaisena on kyllä tässä paletissa aika vaikeaa.

Hoitopalkkiot eivät ole niin suuria että se motivoisi eli on kyse omasta kutsumuksesta ja uhrautumisesta vieraiden lasten eteen. Itselläni sijoituksessa yksi lapsi ja minun tulot ovat tipahtaneet eli sijaisäitiys on myös taloudellisesti merkittävä ja mietittävä päätös.

Suurin asia pohtia on kuitenkin se, miten tätä voisi jaksaa. Itse haluaisin lapsettomana useammankin, mutta koska rakastan myös työtäni, en suostu jäämään pois töistä kokonaan. Lapsiluku on tässä, enempään ei riitä rahkeet.

Jokainen sijoitettu lapsi on erityislapsi. Lastensuojelun apu ja tuki on käytännössä kirjavaa. Valtava vaihtuvuus työntekijöissä. Iso pettymys ollut. Lapsen taustasta ei rehellisyyttä. Mutta nyt kun rakastan lasta, minä sijaisäiti olen se joka venyn ja paukun, loputtomiin.

Ei jokainen ole erityislapsi

Vaarallista kirjoitti:

Omien lasten turvallisuus on etusijalla. En uskaltaisi ottaa traumatisoituneita lapsia heidän lähelleen. Vielä lisäksi sijoitettavan lapsen mahdollisesti vaaralliset vanhemmat ja suku ja tietysti ne sosiaalityöntekijät ovat myös yksi luotaantyöntävö tekijä. Heille annettu liikaa valtaa koulutustaustaansa nähden. Heillä ei ole kykyjä päättämään sijoituksista.

Anteeksi mutta kenellä sitten mielestäsi olisi, jos ei asiaan kouluttautuneella asiantuntijalla?

Ei jaksa.

Paljonko tuosta sitten muka voisi tienata? Eikö pitäisi jäädä pois omasta työstä - ja en todellakaan usko että sijaislapsen hoidosta maksettaisiin sama kuin mitä keskivertopalkkatyöstä saa.

Täällä pk-seudulla ainakin seulotaan tarkkaan, pitää käydä koulutus ja voi olla että et koskaan saa lasta, koska et ole ollut sopiva ehdokas kenellekään lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko tuosta sitten muka voisi tienata? Eikö pitäisi jäädä pois omasta työstä - ja en todellakaan usko että sijaislapsen hoidosta maksettaisiin sama kuin mitä keskivertopalkkatyöstä saa.

Pitäisi olla useampi lapsi, että saisi saman palkkion kuin palkkatyöstä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ja taustajoukkonsa ovat valitettavasti niin haastavia (lue: uuvuttavia) että sitä ei oikein voi ennalta/kauempaa ymmärtää. Lisäksi vaaditaan paljon yhteistyötä lastensuojelun ja eri hoitotahojen kanssa. Arkipäivisin, virka-aikaan.

Elämästä tulee melkoinen kaaos jo yhdenkin rankasti oireilevan lapsen ja hänen kaoottisen sukunsa takia. Kaiken kaikkiaan oman työn jatkaminen ainakin kokoaikaisena on kyllä tässä paletissa aika vaikeaa.

Hoitopalkkiot eivät ole niin suuria että se motivoisi eli on kyse omasta kutsumuksesta ja uhrautumisesta vieraiden lasten eteen. Itselläni sijoituksessa yksi lapsi ja minun tulot ovat tipahtaneet eli sijaisäitiys on myös taloudellisesti merkittävä ja mietittävä päätös.

Suurin asia pohtia on kuitenkin se, miten tätä voisi jaksaa. Itse haluaisin lapsettomana useammankin, mutta koska rakastan myös työtäni, en suostu jäämään pois töistä kokonaan. Lapsiluku on tässä, enempään ei riitä rahkeet.

Jokainen sijoitettu lapsi on erityislapsi. Lastensuojelun apu ja tuki on käytännössä kirjavaa. Valtava vaihtuvuus työntekijöissä. Iso pettymys ollut. Lapsen taustasta ei rehellisyyttä. Mutta nyt kun rakastan lasta, minä sijaisäiti olen se joka venyn ja paukun, loputtomiin.

Erityislapsella on lääkärin asettama diagnoosi. Sijoitetusta lapsesta saa yleensä pienimmän palkkion. Erityisyyden ja vaativuuden perusteella voi saada korotetun palkkion. Sijoitettu lapsi ei siis ole läheskään aina erityislapsi. Ei minunkaan lapseni ole sitä sijoituksen perusteella, mutta muilla perusteilla kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Paljonko tuosta sitten muka voisi tienata? Eikö pitäisi jäädä pois omasta työstä - ja en todellakaan usko että sijaislapsen hoidosta maksettaisiin sama kuin mitä keskivertopalkkatyöstä saa.

Todella moni (noin 400.000 työikäistä) on työttömänä, joten heille se voisi olla hyvä vaihtoehto.

Miten pystyy luopumaan lyhyellä varoitusajalla lapsesta, johon kiintyy? Eikös sieltä saata tulla soitto, että lapsi muuttaa takaisin biovanhemmille.

En pääse sijaisvanhemmaksi vaikka äidiksi olen kelvannut.

Vierailija kirjoitti:

Miten pystyy luopumaan lyhyellä varoitusajalla lapsesta, johon kiintyy? Eikös sieltä saata tulla soitto, että lapsi muuttaa takaisin biovanhemmille.

Ei noin. Huostaanoton purku on pitkä prosessi, ei se tapahdu yhtäkkiä. Suurin osa sijoitetuista ei enää palaa biovanhemmille

Vierailija kirjoitti:

Miten pystyy luopumaan lyhyellä varoitusajalla lapsesta, johon kiintyy? Eikös sieltä saata tulla soitto, että lapsi muuttaa takaisin biovanhemmille.

Ei kai se valtavasti sen ihmeellisempää ole kuin päivähoitajana toimiminenkaan? Siinäkin kiintyy vuosien mittaan johonkin lapseen, kunnes sitten yhtäkkiä ei välttämättä näe sitä lasta enää koskaan.