Oletko sinä jotenkin "kehittynyt" vanhetessasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en ole todellakaan valmis panemaan omia tarpeitani syrjään muiden hyväksi. Minulla on mies ja lapsia, mutta elän vain itseäni varten. Nuorena ihanteellisesti kuvittelin että kykenisin välittämään muista. No sellainen "kehitys" ehkä on tapahtunut, että ihanteellisuus on karissut.

- ap vielä

Jos olet jo 51, lapsesi ovat varmaankin jo vähän isompia. Miten sitten käytännössä toimit, kun lapset olivat pienempiä, jos et ole koskaan pannut omia tarpeitasi syrjään toisten vuoksi? Siis ihan käytännön elämässä päivittäin.

Noh, mulla on paljon lapsia. Nuorin on 9. Onhan sekin nyt tietysti vähän isompi. Mutta olen aina hoitanut asiani niin, ettei ole tarvinnut itse hoitaa lapsia ja kotitöitä. Meillä on ollut au paireja hoitamassa lapsia ja siivooja on hoitanut kodin. Lapset ei oo saaneet ruokaa jos eivät ole auttaneet sen laittamisessa, koska en ole viitsinyt yksin. Nyt en ole enää 10 vuoteen edes koskenut ruuan laittoon tai siivoukseen kotona. Koska ne eivät huvita minua.

Mä nyt vain tarkennan, että au pairit ym. ovat hoitaneet lapsesi heti vauvasta asti?

No pientä vauvaa ei paljon tarvi hoitaa. Ekan vuoden vietin yleensä sängyssä nukkumassa ja imettämässä. Vasta sitte au pairit yms hoitajat kun niitten kanssa tarvii jotain leikkiä. Sellaista en jaksa.

Pientä vauvaa, joka ei pysty tekemään mitään itse, ei tarvii paljon hoitaa? Jaa... mulla vähän toisenlainen käsitys vauva-ajasta.

Mitä kummaa sinä sille sitten teit? Minä makasin vauva kainalossa ja tissi suussa koko päivän. Välillä tuijotin nettiä tai luin kirjaa, useimmiten nukuin. Ehkä kolme kertaa päivässä vaipat vaihtamassa. Täysimetin 1-3 vuotta, koska en jaksanut ruveta puljaamaan sosesotkujen kanssa. Syö sitte kun osaa itse.

-ap

Täysimetit 1–3 vuotta. Jep jep.

Vaihtelin niitä vaippoja vähä useammin kuin kolmesti päivässä, annoin lapselle muutakin ruokaa, kävin ulkona, näyttelin kirjoja jne. Vauvani eivät olleet koko ajan tissi suussa, he halusivat muutakin, esim. liikkua.

Mä olen oppinut, että tapahtui ihan mitä tahansa, niin pärjään aina.

Kuopista on aina noustu ja aina niiden jälkeen oltu vahvempia. Sama asia ei enää haavoita.

Mä luulen, että olen saanut huonosta useamman ihmisen osan. Kuitenkin nyt menee aivan loistavasti.

Uskoakseni olen kehittynyt.

En ole enää niin musta-valkoinen kuin nuorena ja sen takia pystynyn antamaan anteeksi vähän helpommin. En ota ihmisten epämiellyttävää käytöstä henkilökohtaisena loukkauksena niin suorasti kuin nuorempana. Maailma ei ole minua varten vaan olen osa maailmaa ja koitan saada siitä niin paljon itseeni kuin mahdollista.

Lisäksi itsetuntoni on kehittynyt ammattiosaamiseni myötä.

Aika kamala ajatus etten teini-ikäisestä olisi kehittynyt tippaakaan. Kyllähän sitä kokemuksen ja tarpeeksi monen vastoinkäymisen myötä oppii vaikka sementissä uimaan.

Olen kehittynyt ja ylpeä siitä, toivon mukaan kehityn vielä lisää :) Ideaali minä on sellainen että osaan olla rauhallinen tilanteesta riippumatta ja pitää pään kylmänä, kunnioitan parhaani mukaan muita mutta opettelen pitämään puoliani, opin arvostamaan muita ihmisiä ja heidän taitojaan ja kokemuksesta tulleita tietoja mutta kuitenkin pyrin olemaan mieletäni avoin ja miettimään kaikki näkökulmat ja mahdollisuudet jotta osaan tehdä hyvin päätöksiä. Pyrin olemaan aktiivinen ja käyttämään aikani fiksusti, olenhan kuitenkin todella mukavuuden haluinen ja usein asiat jää vain uneksimisen tasolle enkä saa mitään aikaiseksi siinä tapauksessa. Teininä olin hiljaisempi, pelokkaampi ja varmaan itsekkäämpi. Nyt olen enemmän terveen itsekäs. Edelleen taistelen sitä vastaan tosin etten oikeen pidä ihmisistä mutta toimeen haluan kuitenkin heidän kanssa tulla koska inhoan konflikteja, sen takia ystäväpiirini koostuu vain harvoista ja valituista joihin keskitän kaiken rakkauteni. Olen nyt 25v nainen ja edelleen koen olevani vain pöljä nuori joka yrittää löytää oman paikkansa ja kehittyä. Ajattelen aina että jos nyt olisin kuolinvuoteellani 80vuotiaana niin olisinko ylpeä itsestäni ja saavutuksistani, sen takia pusken itseäni koska se vain helpottaa omaa elämääni.  Sen takia haluan olla edes positiivisella tavalla parmpi minä kun saavutan 50v iän :)

Halusin vastata tähän vaikka oli vanhemmille suunnattu koska on mielenkiintoinen aihe puhua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä olen kehittynyt. Nuorena mä olin oikeassa, kaikki muut on väärässä. Nyt ymmärrän erilaisia mielipiteitä ja erilaisia tapoja toimia.

Mä olen edelleen oikeassa kaikessa, omasta mielestäni. Muut eivät vaan osaa elää oikein. On erilaisia tapoja toimia, kyllä. Silti ne on joko oikeita ja vääriä. Jos ihmisiä kohdellaan väärin ja huonosti oman edun sekä hyvän eteen, sellainen ihminen saa edelleen halveksuntani. Samanlainen jäärä tulen olemaan vielä Attendon hoivakodissakin.

Kyllä mäkin olen oikeassa aina omassa mielessäni. Mutta toisilla on omat mielet ja omat mielipiteet. Jos ne eivät ole rikollisia mielipiteitä (persut jne) niin hyväksyn ne vaihtoehtoina.

No etpäs muuten näytä hyväksyvän, vaan ainoastaan omaan kuplaasi sopivat. Näetsen persumielipide ei ole sama kuin rikollinen mielipide.

t. persu-ap

Huh huh, plot thichens, ap is the persu. Persut on kaikki tuomittu rikoksista, ja ihan reilusti voin sanoa rikollisten puolue.

Ei minulla ainakaan ikä ole tuonut kokemusta, vaan kokemukset. Kun sattuu ja tapahtuu, väkisinkin näkee asiat eri lailla ja oppii. Saatan vaikka 3kk stressaavan elämäntilanteen aikana oppia enemmän kuin edellisen 2v aikana, ei suoranaisesti liity ikään eli en mitenkään mystisesti syntymäpäiviin herää viisaampana.

Heh hyvä vastaus ja sopivasti ristiriitainen:'D Tarkoitin ettei ikä ole tuonut mitään erityistä kehitystä, vaan kokemukset :)

Ymmärrän vanhempiani. Oikein harmittaa, että heräsin vasta joskus 3-kymppisenä arvostamaan heitä. Isä ehti jo kuolla, mutta onneksi äitin kanssa sain hyvät vielä.

Kyynistynyt olen muuten. Töissä joudun olemaan tekemissä myös suurten asiakasmäärien kanssa ja uskoni ihmisiin on miinuksella. 95% täyttä ihmisjätettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainostaan tajuan, miten pihalla ja harhainen käsityksiltäni olin silloin kymmenisen vuotta sitten (parikymppisenä). Hassua on, että olin paljon onnellisempi silloin.

Nyt tuntuu, että ehkä alan pikkuhiljaa käsittää, miten maailman lait ovat koko ajan toimineet. Vieläkin olen ihan hämmentynyt tai ehkä vielä enemmän hämmentynyt siitä, miten minun nyt kannattaisi tällaisessa todellisuudessa luovia. Luulen, että minulla on käsikirjoitus valmiina joskus kymmenen vuoden kuluttua siihen, miten olisi pitänyt elää. Mutta sittenhän se alkaa olla jo elämän loppupuolta ja myöhäistä korjata. Jumalalla on aika huono huumorintaju, kun hän on tehnyt meidät - ainakin minut - hitaanpuoleisiksi oppimaan.

En oikein ymmärrä. Siis mitä maailman lakia sinä et ole tajunnut? Minusta tuntuu, että tajusin kaiken oleellisen maailmasta jo ala-asteiässä.

t. ap

Ei se sitten ole ihme, että et koe kehittyneesi. Ihmisen aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, ja jos et ole muuttanut käsityksiäsi asioista siitä ajasta, jolloin et ole vielä tullut edes murrosikään, ei ole ihme, ettet ole päässyt kehittymään ja kasvamaan ihmisenä.  Ihan mielenkiintoista sinänsä, jos et ole provo.

Hyvin omituista, että kehityksen merkki olisi joku käsitysten muuttuminen. Jos on heti hyvät ja täydelliset käsitykset, niin miksi niitä muuttamaan huonommiksi? Maailmankuva ja maailmankatsomus ovat ihan samat olleet koko elämän. 

- ap

No ei ole mun mielestä mitenkään omituinen käsitys, ottaen huomioon sen, että aivot tosiaan kehittyvät. Lapsen aivot eivät kykene kauhean monipuoliseen ajatteluun, kun taas aikuisilla yleensä mahdollisuus tähän on. Lapsihan kokee asioita, mutta ei näe yleensä ilmiöitä niiden takana. Samoin lapsi ei pysty arvioimaan oman toimintansa vaikutusta ulkopuolelta, kun taas aikuinen kykenee (moninäkökulmainen ajattelu). Kun ne näkulmat kehittyvät, käsitykset asioista yleensä ihmisen kasvaessa muuttuvat. Toki toisilla varmasti näkökulmat pysyvät hyvin suppeina, eikä sen takia tule ajateltua asioita muilta kanteilta.

Minä olen mielestäni aina pystynyt monipuoliseen ajatteluun. Ja vaikka siihen olis tullut jotain lisää (ja onkin tietysti), niin sementoitu perusta on laskettu silloin lapsena. Perusvire ei ole koskaan muuttunut eikä koskaan muutu. Lapsi pystyy hyvin arvioimaan omaan toimintaansa vaikuttavia tekijöitä ja arvioimaan oman toimintansa seurauksia, jos sillä on vähänkään älyä. Lapsena koetut ilmiöt saavat ehkä vielä selkeämmän selityksen kun elämänkokemus kasvaa, mutta oikeasti se selitys oli jo siellä, sitä ei vaan osannut ilmaista kovin teoreettisesti. Osasin silloin ja osaan nyt ajatella asioita vaikka miltä kantilta, mutta sekä silloin että nyt tajuan että oikea kantti on se, joka edistää minun omaa hyvääni. Niissä raameissa, minkä ympäröivä yhteisö asettaa. Niitä vastaan ei yleensä kannata taistella näkyvästi, koska siitä seuraa ongelmia. Yksityisesti ja salassa voi yleensä toimia niin kuin huvittaa.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja en ole todellakaan valmis panemaan omia tarpeitani syrjään muiden hyväksi. Minulla on mies ja lapsia, mutta elän vain itseäni varten. Nuorena ihanteellisesti kuvittelin että kykenisin välittämään muista. No sellainen "kehitys" ehkä on tapahtunut, että ihanteellisuus on karissut.

- ap vielä

Jos olet jo 51, lapsesi ovat varmaankin jo vähän isompia. Miten sitten käytännössä toimit, kun lapset olivat pienempiä, jos et ole koskaan pannut omia tarpeitasi syrjään toisten vuoksi? Siis ihan käytännön elämässä päivittäin.

Noh, mulla on paljon lapsia. Nuorin on 9. Onhan sekin nyt tietysti vähän isompi. Mutta olen aina hoitanut asiani niin, ettei ole tarvinnut itse hoitaa lapsia ja kotitöitä. Meillä on ollut au paireja hoitamassa lapsia ja siivooja on hoitanut kodin. Lapset ei oo saaneet ruokaa jos eivät ole auttaneet sen laittamisessa, koska en ole viitsinyt yksin. Nyt en ole enää 10 vuoteen edes koskenut ruuan laittoon tai siivoukseen kotona. Koska ne eivät huvita minua.

Mä nyt vain tarkennan, että au pairit ym. ovat hoitaneet lapsesi heti vauvasta asti?

No pientä vauvaa ei paljon tarvi hoitaa. Ekan vuoden vietin yleensä sängyssä nukkumassa ja imettämässä. Vasta sitte au pairit yms hoitajat kun niitten kanssa tarvii jotain leikkiä. Sellaista en jaksa.

Pientä vauvaa, joka ei pysty tekemään mitään itse, ei tarvii paljon hoitaa? Jaa... mulla vähän toisenlainen käsitys vauva-ajasta.

Mitä kummaa sinä sille sitten teit? Minä makasin vauva kainalossa ja tissi suussa koko päivän. Välillä tuijotin nettiä tai luin kirjaa, useimmiten nukuin. Ehkä kolme kertaa päivässä vaipat vaihtamassa. Täysimetin 1-3 vuotta, koska en jaksanut ruveta puljaamaan sosesotkujen kanssa. Syö sitte kun osaa itse.

-ap

Täysimetit 1–3 vuotta. Jep jep.

Vaihtelin niitä vaippoja vähä useammin kuin kolmesti päivässä, annoin lapselle muutakin ruokaa, kävin ulkona, näyttelin kirjoja jne. Vauvani eivät olleet koko ajan tissi suussa, he halusivat muutakin, esim. liikkua.

Ja turhaan rasitit itseäsi. Mulla on vanhimmat lapset jo päälle 20-vuotiaita. Kaikki lapset osaavat urheilla, lukea, opiskella (vanhin jo työelämässä), ovat terveitä ja ihan täyspäisiä ihmisiä. Ja (ne äysi-ikäiset) yli 190 cm miehiä, jotka osaavat laittaa ruokaa ja siivota, kun äiti ei viitsi. Eli loistava kasvatusmalli!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainostaan tajuan, miten pihalla ja harhainen käsityksiltäni olin silloin kymmenisen vuotta sitten (parikymppisenä). Hassua on, että olin paljon onnellisempi silloin.

Nyt tuntuu, että ehkä alan pikkuhiljaa käsittää, miten maailman lait ovat koko ajan toimineet. Vieläkin olen ihan hämmentynyt tai ehkä vielä enemmän hämmentynyt siitä, miten minun nyt kannattaisi tällaisessa todellisuudessa luovia. Luulen, että minulla on käsikirjoitus valmiina joskus kymmenen vuoden kuluttua siihen, miten olisi pitänyt elää. Mutta sittenhän se alkaa olla jo elämän loppupuolta ja myöhäistä korjata. Jumalalla on aika huono huumorintaju, kun hän on tehnyt meidät - ainakin minut - hitaanpuoleisiksi oppimaan.

En oikein ymmärrä. Siis mitä maailman lakia sinä et ole tajunnut? Minusta tuntuu, että tajusin kaiken oleellisen maailmasta jo ala-asteiässä.

t. ap

Ei se sitten ole ihme, että et koe kehittyneesi. Ihmisen aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, ja jos et ole muuttanut käsityksiäsi asioista siitä ajasta, jolloin et ole vielä tullut edes murrosikään, ei ole ihme, ettet ole päässyt kehittymään ja kasvamaan ihmisenä.  Ihan mielenkiintoista sinänsä, jos et ole provo.

Kyllä aivot muokkaantuvat senkin jälkeen, läpi elämän.

Olen oppinut kyllä ajattelemaan positiivisemmin, lempeämmin itsestäni ja muista, suhtautumaan ennakkoluulottomammin ihmisiin ja maailmaan, kyseenalaistamaan ajatuksiani, hallitsemaan tunteitani ja lohduttamaan itseä surussa ja ahdistuksessa, itsetuntoni on parantunut huimasti yms.

Tärkeintä on se oppi, että tärkeintä on aina miten suhtautuu asioihin. Et voi muuttaa sinulle tapahtuneita asioita mutta ajatteluasi voit. Kaikesta voi oppia ja moni paha voi johtaa hyvään, kääntyä voitoksi.

Kehitän itseäni joka päivä, johon sopii varsin hyvin eristäytyminen ja ikkunoiden peittämiset jne.

Kirjatilaus meni taas että ois lisää tutkittavaa, netti on liian kehittymätöntä syvälliseen tiedonhakuun.

Hienoa että suomessa on toimiva monipuoluejärjestelmä. Trumpin kaltainen persepelle ei koskaan saisi tuhottua suomea. Persut on paskoja, mutta ne on paskoja poliittisen järjestelmän sisällä, pienessä rasistipuolueessaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen paljon viisaampi nyt 57 v kuin mitä olin aikoinaan parikymppisenä, äly nyt varmaankin samalla tasolla. Mustavalkoisuuden sijaan on tullut elämän myötä asioiden kompleksisuuden ymmärrystä. Oma käsitys maailmasta tuntuu vähentyneen kun tajuaa paremmin moninaisuuden. Ei enää ole niin selkeitä vastauksia asioihin, vähemmän syytä olla ylimielinen tai neuvoa muita. Ehkä myös on kiitollisempi omasta elämästä, on nähnyt kuinka paljon sattumanvaraisuutta kaikkeen liittyy vaikka kuinka yrittäisi kaiken elämässään optimoida ja kontrolloida.

Minusta tuo kuulostaa enemmänkin tyhmistymiseltä. Jos ei enää tajua miten asioiden pitää olla, niin mitäs viisautta se on? Se nyt ehkä on viisautta, että pitää turpansa tukossa eikä heitä helmiä sioille.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän vanhempiani. Oikein harmittaa, että heräsin vasta joskus 3-kymppisenä arvostamaan heitä. Isä ehti jo kuolla, mutta onneksi äitin kanssa sain hyvät vielä.

Kyynistynyt olen muuten. Töissä joudun olemaan tekemissä myös suurten asiakasmäärien kanssa ja uskoni ihmisiin on miinuksella. 95% täyttä ihmisjätettä.

Juuri näin. Olen ainakin teinistä kehittynyt eteenpäin, silloin halveksin ja häpesin vanhempiani, myöhemmin meillä oli hyvät ja läheiset välit. Nyt ovat kuolleita ja ikävä on kova. Kai tämäkin edes jonkinlaista kehittymistä on. Ymmärrän nyt toisaalta paremmin omia teini-ikäisiä, enkä loukkaannu kovista sanoista. Työn puolesta tapaamani ihmiset ovat 90-prosenttisesti saastaa, työelämän pidän visusti erillään vapaa-ajastani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainostaan tajuan, miten pihalla ja harhainen käsityksiltäni olin silloin kymmenisen vuotta sitten (parikymppisenä). Hassua on, että olin paljon onnellisempi silloin.

Nyt tuntuu, että ehkä alan pikkuhiljaa käsittää, miten maailman lait ovat koko ajan toimineet. Vieläkin olen ihan hämmentynyt tai ehkä vielä enemmän hämmentynyt siitä, miten minun nyt kannattaisi tällaisessa todellisuudessa luovia. Luulen, että minulla on käsikirjoitus valmiina joskus kymmenen vuoden kuluttua siihen, miten olisi pitänyt elää. Mutta sittenhän se alkaa olla jo elämän loppupuolta ja myöhäistä korjata. Jumalalla on aika huono huumorintaju, kun hän on tehnyt meidät - ainakin minut - hitaanpuoleisiksi oppimaan.

En oikein ymmärrä. Siis mitä maailman lakia sinä et ole tajunnut? Minusta tuntuu, että tajusin kaiken oleellisen maailmasta jo ala-asteiässä.

t. ap

Ei se sitten ole ihme, että et koe kehittyneesi. Ihmisen aivot kehittyvät 25-vuotiaaksi asti, ja jos et ole muuttanut käsityksiäsi asioista siitä ajasta, jolloin et ole vielä tullut edes murrosikään, ei ole ihme, ettet ole päässyt kehittymään ja kasvamaan ihmisenä.  Ihan mielenkiintoista sinänsä, jos et ole provo.

Kyllä aivot muokkaantuvat senkin jälkeen, läpi elämän.

Olen oppinut kyllä ajattelemaan positiivisemmin, lempeämmin itsestäni ja muista, suhtautumaan ennakkoluulottomammin ihmisiin ja maailmaan, kyseenalaistamaan ajatuksiani, hallitsemaan tunteitani ja lohduttamaan itseä surussa ja ahdistuksessa, itsetuntoni on parantunut huimasti yms.

Tärkeintä on se oppi, että tärkeintä on aina miten suhtautuu asioihin. Et voi muuttaa sinulle tapahtuneita asioita mutta ajatteluasi voit. Kaikesta voi oppia ja moni paha voi johtaa hyvään, kääntyä voitoksi.

Eikö tuo ole itsestään selvyys? Siis että ajatuksen voimalla voi peittää pahan ja elää hyvää elämää? En ole koskaan joutunut muuttaman ajatuksiani, mutta olen aina muuttanut ajatuksillani todellisuutta. Jo sieltä ala-asteiästä lähtien.

- ap

Ihminen kehittyy about 60 asti, sitten taantuu. Ei todellakaan pidä syyllistää jotain seniilejä persujen äänestämisestä. Nehän ostaa jokaiselta katukauppiaalta jotain lyhtyjä.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että ei sitä kehity, jos elämä menee sillätavalla, että ei joudu katsomaan maailmaa ja asioita erilaisista näkökulmista. Jos elää suhteellisen tyytyväisenä ja menee koko ikänsä töihin, harrastuksiin ja kotiin, niin ei siinä välttämättä paljon mitään kypsymistä tapahdu.

Jos taas on välillä ihan kusessa ja joutuu rakentamaan itsensä kriiseistä takaisin ylös, niin siinä saattaa kehittyä ikäänkuin ihmisenä. Ei se kehitys välttämättä mene edes positiiviseen suuntaan, että ei siinä mielestäni ole mitään hävettävää, vaikka sitä ei olisi liiemmälti tapahtunut.

Selviytymistaitojen kehittäminen ei minusta ole vielä varsinaista persoonan kehittymistä. Omassa elämässäni on varmaan ollut kriisi toisensa jälkeen, mutta eivät ne ole mitään isoja jälkiä minun persoonaani jättäneet.

- ap

Ap (tai joku kopio) kovasti väittää ymmärtäneensä asiat jo lapsena kuin me muut nyt vaivalla kehityyneet:D Vaikea uskoa, että jos lapsena jo olisin nähnyt asiat kuten nyt, olisinko kummoista lapsuutta elänyt?

Tai jos on silloin jo ollut yhtä kehittynyt ajatusmaailmaltaan, miksi roikkuisi nyt vauvapalstalla, luulisi olevan vähintäänkin presidentti!

Tai käänteisesti, miten on mahdollista elää aikuisen elämää kaikkine yhteiskunnan vaatimuksineen, jos ajattelu/kehittyneisyys on samaa tasoa kuin teininä? Kerro ap niin voi kehittyä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän vanhempiani. Oikein harmittaa, että heräsin vasta joskus 3-kymppisenä arvostamaan heitä. Isä ehti jo kuolla, mutta onneksi äitin kanssa sain hyvät vielä.

Kyynistynyt olen muuten. Töissä joudun olemaan tekemissä myös suurten asiakasmäärien kanssa ja uskoni ihmisiin on miinuksella. 95% täyttä ihmisjätettä.

Juuri näin. Olen ainakin teinistä kehittynyt eteenpäin, silloin halveksin ja häpesin vanhempiani, myöhemmin meillä oli hyvät ja läheiset välit. Nyt ovat kuolleita ja ikävä on kova. Kai tämäkin edes jonkinlaista kehittymistä on. Ymmärrän nyt toisaalta paremmin omia teini-ikäisiä, enkä loukkaannu kovista sanoista. Työn puolesta tapaamani ihmiset ovat 90-prosenttisesti saastaa, työelämän pidän visusti erillään vapaa-ajastani.

Minä taas olen aina ajatellut samoin vanhemmistani: isä on ajattelevainen mutta tossun alla. Tunnen samanlaisuutta hänen kanssaan mutten halua tutustua häneen, ettei illusio samanlaisuudesta säry. Äiti taas ajattelee vain sitä miltä näytämme muitten silmissä ja sitä että ihmisellä ei ole oikeus ottaa mitään riskejä. Ymmärrän että hän teki parhaansa saamillaan resursseilla (=vähä-älyinen). Osan hänen opeistaan omaksuin lapsena hyvinä ja pidän niistä edelleen kiinni, useimmat olen aina kokenut vääriksi ja tyrannimaisiksi ja sen takia pidin häneen jo lapsena henkistä etäisyyttä ja nykyään näen ehkä kerran vuodessa. Ei hän ole "paha", mutta liian erilainen, en halua olla liikaa tekemisissä.

-ap