Mies kertoo haluavansa erota riidan aikana

Vierailija kirjoitti:

Erolla uhkaileminen on henkistä väkivaltaa ja kiristystä. Siihen ei pidä suostua, vaan seuraavalla kerralla toteat, että se oli viimeinen kerta kun uhkailee. Seuraavalla kerralla on parasta olla eropaperit kourassa, tai pitää turpa kiinni. Riitelyssä(kin) pitää olla kunnolliset pelisäännöt. Se osapuoli, joka ei niitä noudata, on automaattisesti sälittävä vätys!

Näin oon joskus sille sanonut että on henkistä väkivaltaa, naureskeli vaan että ei pidä paikkansa.

-Ap

Avokkini on tehnyt samaa. Hän on perustellut käytöstään näin:

"Vihaisena saa sanoa miltä tuntuu, ja sen jälkeen sovitaan. Näin meillä kotona on tehty."

"Se on minun ensimmäinen ajatukseni siinä tilanteessa."

"En minä oikeasti tarkoita sitä."

Toki riitelyssä oli muitakin erittäin raskaita ja vahingollisia piirteitä. Minä kirjoitin avokille viestin, jossa linkkasin jutun, jossa kerrottiin erolla uhkailemisen olevan psykologista väkivaltaa. Lisäksi kerroin, että en osaa lukea ajatuksia - eli hänen sanansa ovat minulle ainoa tapa päästä hänen päänsä sisälle. Jos hän sanoo haluavansa erota, niin niillä sanoilla on väkisin painoarvoa. 

Olen asiakeskeisen ihmisen maineessa. Sanoin, että en pysty suodattamaan kaikkia puheita. Järjellä ajatellen tiedän, että avokki vain heiluttelee huuliaan, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Eli vaikka järki sanoo toista, niin syvemmällä ajattelen avokin tunteenpurkauksen olevan "rationaalinen ja harkittu analyysi suhteen tilasta ja sopivaksi oletettu ratkaisukeino". Sanoin avokille, että hänen sanoillaan on minun korvissani enemmän painoarvoa, kuin olisi minun mielenterveydelleni hyväksi. Se ilmeisesti herätti hänessä ajatuksia. 

Lisäksi sanoin: muistojaan ei voi valita. Kumpikaan meistä ei tiedä, tulenko minä muistamaan uhkaukset. Joten on parempi ennaltaehkäistä - harkita sanojaan, mennä juoksulenkille tmv. 

Painotin, että tunteiden ilmaisu itsessään on hyvää ja tärkeää, mutta että se ei saa tapahtua parisuhteen toisen osapuolen turvallisuudentunteen kustannuksella. 

Vierailija kirjoitti:

Avokkini on tehnyt samaa. Hän on perustellut käytöstään näin:

"Vihaisena saa sanoa miltä tuntuu, ja sen jälkeen sovitaan. Näin meillä kotona on tehty."

"Se on minun ensimmäinen ajatukseni siinä tilanteessa."

"En minä oikeasti tarkoita sitä."

Toki riitelyssä oli muitakin erittäin raskaita ja vahingollisia piirteitä. Minä kirjoitin avokille viestin, jossa linkkasin jutun, jossa kerrottiin erolla uhkailemisen olevan psykologista väkivaltaa. Lisäksi kerroin, että en osaa lukea ajatuksia - eli hänen sanansa ovat minulle ainoa tapa päästä hänen päänsä sisälle. Jos hän sanoo haluavansa erota, niin niillä sanoilla on väkisin painoarvoa. 

Olen asiakeskeisen ihmisen maineessa. Sanoin, että en pysty suodattamaan kaikkia puheita. Järjellä ajatellen tiedän, että avokki vain heiluttelee huuliaan, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Eli vaikka järki sanoo toista, niin syvemmällä ajattelen avokin tunteenpurkauksen olevan "rationaalinen ja harkittu analyysi suhteen tilasta ja sopivaksi oletettu ratkaisukeino". Sanoin avokille, että hänen sanoillaan on minun korvissani enemmän painoarvoa, kuin olisi minun mielenterveydelleni hyväksi. Se ilmeisesti herätti hänessä ajatuksia. 

Lisäksi sanoin: muistojaan ei voi valita. Kumpikaan meistä ei tiedä, tulenko minä muistamaan uhkaukset. Joten on parempi ennaltaehkäistä - harkita sanojaan, mennä juoksulenkille tmv. 

Painotin, että tunteiden ilmaisu itsessään on hyvää ja tärkeää, mutta että se ei saa tapahtua parisuhteen toisen osapuolen turvallisuudentunteen kustannuksella. 

Meillä mies on puhunut siis muutenkin näistä asioista, joihin ei ole tyytyväinen, on ollut jotenkin riittämätön olo. Eikö parisuhteessa pitäisi tuntea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on, vaikka töitä se aina vaatii, mut tuntuu että mua arvioidaan koko ajan, teenkö nyt tarpeeksi ja oonko joskus sopiva vaimoehdokas. Luulisi että tässä kohta 3v aikana sen tietäisi jo. Itse en odota sen kummempia, vaan että riitely loppuisi. Kai mäkin jotenkin oon tyytynyt tähän ja en usko löytäväni parempaakaan. Vaikka eihän mikään suhde ole koko ajan ruusuilla tanssimista. Mutta olisi kiva että kumpikin olisi varma että tämä on oikea suhde ja voidaan suunnitella tulevaisuutta yhdessä.

-Ap

Kuulostaa siltä, että mies ei tosiaan halua sitoutua suhun ja on alkanut oireilemaan. Tuo riitelytyyppi vasta 1,5 vuoden päästä ei viittaa mihinkään krooniseen opittuun riitelytyyppiin vaan ihan kyllästymiseen. Ei vain saa itse erottua, vaikka mukavuussyistä. Aika moni mies pyörii suhteessa tai eksänsä kämpillä, kun ei pääse eteenpäin. Mun eksäni piti mua löysässä hirressä jopa seitsemän vuotta kunnes tajusin, että ei se halua samaa kuin minä. Riidoilla vaan piti mut sopivan etäällä, mutta en ihan eronnut.

Ei ole järkeä jatkaa, kuulostaa kamalalta suhteelta.

Ap, tämä ei liene se mitä haluat kuulla, mutta teidän olisi pitänyt erota jo ajat sitten. Ei kukaan normaali ihminen kestä elää tuollaisessa epävarmuudessa, etkä mitenkään voi tehdä lapsia tuollaisen tyypin kanssa.

Voit sanoa hänelle, että seuraavan kerran kun sanoo haluavansa eron niin sä et enää suostu peruuttamaan vaan se on sitten siinä.

Mutta jos haluat lapsia, niin kyllä se taitaa ketuttaa, jos seuraavan kerran kuulet tuon fraasin raskaana ollessa tai laitokselta just kotiin päästyä.

Älä pilaa omaa elämääsi.

Itse tein tuota suhteissani, että "erosin" riidan aikana. Uskon, että opin sen äidiltäni, joka vieläkin tekee sitä. Lisäksi tein sitä sen vuoksi, että halusin ns. huomiota toiselta osapuolelta, eli sitä, että toinen sanoo minulle, kuinka tärkeä olen ja ettei haluta erota, jne. Osin se johtui siitä, että olin epävarma itsestäni ja tunsin riittämättömyyttä. Osin myös siksi, että olin oikeasti todella tyytymätön suhteeseen - aivan kuten sinunkin miehesi sanoo, että hänen mielestään et näe hänen perhettään/ystäviään tarpeeksi ja suhteessanne ei ole intohimoa, yms… "Eroaja" haluaa toisen kuuntelevan. 

Siinä vaiheessa, kun heittää ensimmäisen erokortin pöytään syystä tai toisesta, koko suhteen dynamiikka muuttuu. Kukaan ei heitä sitä turhaan ja sen jälkeen, jos suhdetta jatkaa, on molemmilla peiliin katsomisen paikka; mitä minä tuon ja mitä haluaisin tuoda suhteeseen - oli se sitten positiivista tai negatiivista. 

Opettelin pois erokortin heittämisestä, kun nykyinen mieheni teki samaa. Aina riidan tullessa erokortti tuli esille. Sitä tehtiin, koska se oli helppoa ottaa ns. aikalisä. Se oli lopulta itseltäni vain päätös olla käyttämättä sitä ja opin rakentavammaksi riitelijäksi. En oikeasti halunnut erota, eikä miehenikään. Mieheni jatkaessa kyseistä tapaa odottaen minulta tietynlaista reaktiota, kyllästyin. Erokortin tullessa esiin, olin lopulta konkreettisesti eroamassa. Aloin miehelleni puhumaan eron käytännöistä; kuka ottaa mitäkin, mihin muutan, mihin hän muuttaa, jne. Tiesin, että esimerkiksi päivän päästä mieheni pyörtää puheensa ja ei haluakaan erota. Käytännössä ahdistin hänet nurkkaan, mutta sitä se tilanne vaati. Lopulta hänen piti myöntää minulle oma-aloitteisesti, ettei halunnut erota. Tämän jälkeen erokorttia ei ole kumpikaan käyttänyt, kuin todella todella äärimmäisessä riidassa (ihmisiä me kaikki olemme, eikä kukaan ole täydellinen) - ja tästä piti sopia ja luvata erikseen! 

Kun erokorttia ei enää käytetty, riitelimme vähemmän, keskustelimme enemmän, kunnioitus toista kohtaan nousi. Suhteemme lopulta syveni ja alkoi ns. parantumaan. Erokortin jättämättä käyttäminen käytännössä pakotti meidät molemmat panostamaan suhteeseen, ottamaan vastuu parisuhteesta ja sitoutumaan syvemmin, koska ei ollut enää ns. takaovea auki. Suhteemme voi tällä hetkellä paremmin kuin koskaan ja parempaan ollaan koko ajan menossa. Lopulta ne asiat, jotka hiersivät niin paljon, että erokorttia käytettiin jokaisen riidan yhteydessä, menivät itsestään eteenpäin - ehkä lopulta sen vuoksi, että toista tuli kuunneltua ja toiselle tuli sellainen tunne, että häntä kuunneltiin.

Se ei oikeesti halua olla sun kans.

27 jatkaa...

Piti vielä sanoa, että suhteessa tulee aina olemaan riitoja. Aina. Eivät ne lopu. Yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Tärkeää on oppia paremmaksi riitelijäksi, toista kunnioittaen. Kummankin.

Tekisin miehelle selväksi, että erolla uhkailu riitatilanteissa ei todellakaan ole okei. Ja että saa luvan opetella riitelemään rakentavammin ja kertomaan asiallisesti, mistä kenkä oikeasti puristaa tai jonkun riidan jälkeen otat uhkailut todesta ja printtaat eropaperit. Oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Otan osaa, tuo on raskasta kestää. Mun vaimo on samanlainen. Riitely on mahdotonta ja usein normaali keskustelukin on mahdotonta, koska se muuttuu riidaksi, joka on mahdotonta. Loppuhuipentumana yleensä hillitsemätön raivoaminen ja eroamisen huutojulistaminen.

Noin yleensä ottaen sanoisin, että suuri virhe monilla on olettaa, että suuttuneena saisi sanoa toiselle mitä tahansa julmaa ja loukkaavaa mieleen sattuu juolahtamaan, ja että sen voi sitten lepyttelyvaiheessa kumota vain pyytämällä anteeksi. Ei se niin mene. Sanat satuttavat syvältä ja vaikuttavat pysyvästi. Sanat ovat jokseenkin kaikki, millä voimme tiettyjä asioita ja ajatuksia toiselle välittää. Vihaisena huudettuna elekielen tukiessa erolla uhkaaminen on todella julmaa. Se on henkistä väkivaltaa. Paitsi jos todella sitä tarkoittaa... on se silloinkin ilkeä ja epärakentava tapa asia tuoda ilmi, mutta toisaalta silloinhan sanoista tekoihin on aikalailla nolla sekuntia pitkä matka. 

Jos toinen uhkaa erolla, on parasta erota mahdollisimman pian, eikä alistua tuollaiseen julmaan vallankäyttöön. Mikäli toinen kerrankin alkaa raivopäisesti huutaen ilmoittaa haluavansa erota, niin kyllä se sitten on siinä. Saakoon haluamansa. 

Tämä. Tämä. Tämä. Paras kirjoitus tänä vuonna.

Olen syyllistynyt itse tuollaiseen moukkamaiseen uhkailuun, ja joutunut nyt siitä tilille.

Aivan oma mokani. "Sanat satuttavat syvältä ja vaikuttavat pysyvästi."

Mä olen itse tuommoinen eroaja. Meillä mies ei kuitenkaan ahdistu siitä, vaan 50% on hänen kontollaan noissa tilanteissa, joten tietää itse olevansa syyllinen myös. Me ei riidellä juuri koskaan, koska ei tarvitse, sillä asiat saadaan puhuttua selviksi, mutta kun minä sanon jotain jostain asiasta, niin se asia joko otetaan tosissaan, ja sille tehdään jotain ihan sillä sekunnilla kun sen sanon(ei tarvitse olla konkreettista tekemistä, mutta ainakin pitkä keskustelu siitä milloin, ja miten esiin ottamani asia hoidetaan). Jos minut sivuutetaan, niin ilmoitan että en aio olla sellaisen miehen kanssa joka sivuuttaa minulle näin tärkeän asian. Sitten mies ottaa asian tosissaan, ja päästään eteenpäin. En lätise koskaan huvikseni, vaan kun minä avaan suuni kertoakseni epäkohdasta, niin se epäkohta on silloin taivaan tosi, eikä sitä vaieta pois, tai minä lähden.

Mikäli mies viitsisi kuunnella ja toimia silloin kun on sen aika, niin minun ei tarvitsisi muistuttaa joka kerta siitä että millaisessa suhteessa minä en aio vanheta. 

Vierailija kirjoitti:

Munkin mies tekee tota. Aina kun riidellään niin hän sanoo, että ei halua enää olla mun kanssa ja ottaa eron. Olen ottanut sen niin, että se on varmasti ihan tottakin just siinä hetkessä, minä tunnun hänestä niin pashalta, että hän ei halua juuri silloin olla kanssani.

Kerran hän lähtikin ajelulle, mutta palasi hetken päästä takasin. Ennen loukkaannuin siitä ja tuntui siltä, että en uskalla hänen kanssaan turvallisesti riidellä kun, aina hän uhkaa erolla. 13 vuotta ollaan kuitenkin yhdessä oltu, eikä hän vieläkään ole ottanut eroa. Olen ajatellut että hänelle se ilmaisu on vähän sama kun sanoisi: mene pois! en jaksa sua just nytten. Mutta koska riidassa toinen haluaa toista tahallaan loukata niin erokorttia on oikein hyvä vilauttaa toiselle, niin toinen tietää, että nyt ollaan tosissaan. eikä riita tunnu pikkujutulta. 

Juuri näin. Eron ottaminen esiin painottaa sen esiinottajan tosissaan olemista, ja sitä että häntä kuunnellaan hänelle tärkeässä asiassa. Hyvä että sinä olet tämän huomannut, minun mieheni on myös huomannut saman minun kohdallani. En jaksa vääntää ja vetkuttaa asioita puolelta toiselle, vaan jos ies ei aio ottaa minun kantaani tosissaan, dissaa sitä, tai muuten näen että puhumalla ei nyt päästä eteenpäin, niin sanon että tässä tapauksessa varmaan sitten meidän kannattaa erota, kun näyttää ettei tästä tule mitään. Se päivä kun mieheni sanoo minun toteamiseeni erosta, että hänkin haluaa erota, on minulle merkkis siitä ettemme pääse enää yhteisymmärrykseen, joten ero on varmasti paras ratkaisu, ja sitten erotaan. En minä aio viettää loppuelämääni ihmisen kanssa jonka kanssa yhteistä säveltä ei enää löydy. 

Omituista vallankäyttöä!

Älä missään nimessä tee lapsia tuollaisen miehen kanssa, jolla on noin heikot sosiaaliset taidot ja puutteellinen kyky hillitä itseään. Se on lapsille hirveä taakka kasvaa sellaisen isän varjossa. Tiedän tämän, koska läheinen ihminen eli tuollaisen miehen kanssa joka oli joka viikko eroamassa ja hallitsi muutenkin perhettään uhkailemalla. Lapset ovat nyt isoja mutta voivat kaikki todella huonosti. Pelkään ettei kenenkään heistä psyyke oikein enää eheydy.

Vierailija kirjoitti:

Mies kertoo haluavansa erota riidan aikana.

No harva sitä kesken seksinkään haluaa erota?

Vierailija kirjoitti:

Ei siis olla naimisissa, mutta samaa mieltä. Sanoo vaan jälkeenpäin että siltä sillä hetkellä tuntuu.

-Ap

No olisiko mitenkään mahdollista ottaa sitä sellaisena kuin mies sen sanoo olevan? Eli jos mies sanoo ettei tarkoita sitä kuin sillä hetkellä, niin ota se semmoisena. 

Vierailija kirjoitti:

Avokkini on tehnyt samaa. Hän on perustellut käytöstään näin:

"Vihaisena saa sanoa miltä tuntuu, ja sen jälkeen sovitaan. Näin meillä kotona on tehty."

"Se on minun ensimmäinen ajatukseni siinä tilanteessa."

"En minä oikeasti tarkoita sitä."

Toki riitelyssä oli muitakin erittäin raskaita ja vahingollisia piirteitä. Minä kirjoitin avokille viestin, jossa linkkasin jutun, jossa kerrottiin erolla uhkailemisen olevan psykologista väkivaltaa. Lisäksi kerroin, että en osaa lukea ajatuksia - eli hänen sanansa ovat minulle ainoa tapa päästä hänen päänsä sisälle. Jos hän sanoo haluavansa erota, niin niillä sanoilla on väkisin painoarvoa. 

Olen asiakeskeisen ihmisen maineessa. Sanoin, että en pysty suodattamaan kaikkia puheita. Järjellä ajatellen tiedän, että avokki vain heiluttelee huuliaan, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Eli vaikka järki sanoo toista, niin syvemmällä ajattelen avokin tunteenpurkauksen olevan "rationaalinen ja harkittu analyysi suhteen tilasta ja sopivaksi oletettu ratkaisukeino". Sanoin avokille, että hänen sanoillaan on minun korvissani enemmän painoarvoa, kuin olisi minun mielenterveydelleni hyväksi. Se ilmeisesti herätti hänessä ajatuksia. 

Lisäksi sanoin: muistojaan ei voi valita. Kumpikaan meistä ei tiedä, tulenko minä muistamaan uhkaukset. Joten on parempi ennaltaehkäistä - harkita sanojaan, mennä juoksulenkille tmv. 

Painotin, että tunteiden ilmaisu itsessään on hyvää ja tärkeää, mutta että se ei saa tapahtua parisuhteen toisen osapuolen turvallisuudentunteen kustannuksella. 

Meilläkin mies koki erokorttini loukkaavana, ja henkisenä väkivaltana, mutta ei tietenkään nähnyt sitä omaa luokkaavuuttaan ja henkistä väkivallan tekoaan minua kohtaan. Asiasta päästiin yli tasan silloin, kun mies itse ymmärsi käyttävänsä minua kohtaan henkistä väkivaltaa, johon minä vain vastasin henkisellä väkivallalla. Kun mis lopetti tuon toimintansa, niin minäkin lopetin erokortin näyttämisen. Näin sitä ihmiset kehittyy :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avokkini on tehnyt samaa. Hän on perustellut käytöstään näin:

"Vihaisena saa sanoa miltä tuntuu, ja sen jälkeen sovitaan. Näin meillä kotona on tehty."

"Se on minun ensimmäinen ajatukseni siinä tilanteessa."

"En minä oikeasti tarkoita sitä."

Toki riitelyssä oli muitakin erittäin raskaita ja vahingollisia piirteitä. Minä kirjoitin avokille viestin, jossa linkkasin jutun, jossa kerrottiin erolla uhkailemisen olevan psykologista väkivaltaa. Lisäksi kerroin, että en osaa lukea ajatuksia - eli hänen sanansa ovat minulle ainoa tapa päästä hänen päänsä sisälle. Jos hän sanoo haluavansa erota, niin niillä sanoilla on väkisin painoarvoa. 

Olen asiakeskeisen ihmisen maineessa. Sanoin, että en pysty suodattamaan kaikkia puheita. Järjellä ajatellen tiedän, että avokki vain heiluttelee huuliaan, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Eli vaikka järki sanoo toista, niin syvemmällä ajattelen avokin tunteenpurkauksen olevan "rationaalinen ja harkittu analyysi suhteen tilasta ja sopivaksi oletettu ratkaisukeino". Sanoin avokille, että hänen sanoillaan on minun korvissani enemmän painoarvoa, kuin olisi minun mielenterveydelleni hyväksi. Se ilmeisesti herätti hänessä ajatuksia. 

Lisäksi sanoin: muistojaan ei voi valita. Kumpikaan meistä ei tiedä, tulenko minä muistamaan uhkaukset. Joten on parempi ennaltaehkäistä - harkita sanojaan, mennä juoksulenkille tmv. 

Painotin, että tunteiden ilmaisu itsessään on hyvää ja tärkeää, mutta että se ei saa tapahtua parisuhteen toisen osapuolen turvallisuudentunteen kustannuksella. 

Meillä mies on puhunut siis muutenkin näistä asioista, joihin ei ole tyytyväinen, on ollut jotenkin riittämätön olo. Eikö parisuhteessa pitäisi tuntea olevansa hyväksytty sellaisena kuin on, vaikka töitä se aina vaatii, mut tuntuu että mua arvioidaan koko ajan, teenkö nyt tarpeeksi ja oonko joskus sopiva vaimoehdokas. Luulisi että tässä kohta 3v aikana sen tietäisi jo. Itse en odota sen kummempia, vaan että riitely loppuisi. Kai mäkin jotenkin oon tyytynyt tähän ja en usko löytäväni parempaakaan. Vaikka eihän mikään suhde ole koko ajan ruusuilla tanssimista. Mutta olisi kiva että kumpikin olisi varma että tämä on oikea suhde ja voidaan suunnitella tulevaisuutta yhdessä.

-Ap

Saako kysyä että MISTÄ asioista te oikein riitelette???

Avain voi olla myös siellä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, tämä ei liene se mitä haluat kuulla, mutta teidän olisi pitänyt erota jo ajat sitten. Ei kukaan normaali ihminen kestä elää tuollaisessa epävarmuudessa, etkä mitenkään voi tehdä lapsia tuollaisen tyypin kanssa.

Voit sanoa hänelle, että seuraavan kerran kun sanoo haluavansa eron niin sä et enää suostu peruuttamaan vaan se on sitten siinä.

Mutta jos haluat lapsia, niin kyllä se taitaa ketuttaa, jos seuraavan kerran kuulet tuon fraasin raskaana ollessa tai laitokselta just kotiin päästyä.

Älä pilaa omaa elämääsi.

Tota oon just miettinyt. Että kun oon vauvan kanssa valvonut ja tulee vielä joku riita, jonka aikana se räjähtää, univelka vielä pahentaa kaikkea, ja sit itken silmät päästä.

Ja siis mies on myös ihana ja välillä tuntuu oikealta, sanoo myös hyvinä aikoina että nyt on mennyt taas paremmin. Tuntuu että ei kestä erimielisyyksiä kun ne kinat lähtee usein lapasesta ja mieli tuntuu ailahtelevan, mutta on ollut jo ilmeisesti pidempään tyytymätön. Tilanne siis paheni yhteenmuuton jälkeen kun ollaan koko ajan yhdessä, aiemmin nähtiin 1-3 pvää viikossa ja se toimi paremmin.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

27 jatkaa...

Piti vielä sanoa, että suhteessa tulee aina olemaan riitoja. Aina. Eivät ne lopu. Yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä. Tärkeää on oppia paremmaksi riitelijäksi, toista kunnioittaen. Kummankin.

Kiitos kommenteistasi. Kyllä kaikki riitelee, mutta ei ole muiden kanssa ollut tuollaisia riitoja. Oon alkanut miettiä että mies ei ole mulle sopiva, tarviiko suhteen olla näin vaikeaa, vaikka töitä vaatisikin. Itselläni ei ole tapana huutaa, ja mielestäni asiat pitäisi ratkaista puhumalla. Itsekin toki joskus korotän ääntä ja mies aina silloin huomauttaa että mäkin kuulemma huudan? Mielestäni äänen satunnainen korottaminen ei ole verrattavissa hyeenat huutoon ja erolla uhkaamiseen?? Tuntuu että yrittää syyllistää vaan mua, jottei oma käytös näyttäisi niin pahalta. Mies on äkkipikainen ja aika itsepäinen ja tulinen luonne, pääsee nopeasti riidan yli, eikä ymmärrä että itse tarvitsen lohdutusta, ei paljon empatiaa heru, joskus itkin pari päivää riidan jälkeen. Nyt näköjään sen verran parantanut tapansa että tajusi loukanneensa mua ja toi ne kukat. Kovin raskasta tää on välillä, joku tasaisempi ja rauhallisempi ihminen sopisi mulle paremmin.

- Ap