Lue keskustelun säännöt.
Sijaistraumatisoiduin lapsena, kun isä teki minusta uskottunsa
02.04.2019 |
Yhdessä muiden perheen ongelmien kanssa tuo johti siihen, että sairastuin jo lapsena masennukseen ja myöhemmin murroiässä paniikkihäiriöön.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Juuri tämän takia inhoan ihmisiä, jotka pitävät tätä palstaa yksinomaan jonain hupipaikkana. Vakavat asiat lyödään leikiksi ja pelleillään muiden ihmisten tunteilla. Unohdetaan että näytön toisella puolella on elävä ja tunteva olento eikä mikään lelu. T. ei Ap, mutta joku joka on itsekin avautunut vaikeista asioista.
Kiitos, olen tästä samaa mieltä. Onneksi palstalta on sentään helppo lähteä pois, jos tuntuu että ikävä kommentointi alkaa liikaa uuvuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneksi noista voi päästä yli. Itselläni myös varhaisteini-iässä puhkesi paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Masennukseen sairastuin parikymppisenä. Mutta niin vaan jo kolmikymppisenä olin vapaa noista kaikista, vaikka mikään kokeiltu hoito ei varsinaisesti auttanut. Terapia tuntui täysin turhalta, lääkkeistä vain rauhoittava auttoi tilapäisesti, masennuslääkkeet teki vain sivuvaikutuksia. Lopetinkin lääkkeiden syönnin ja terapian aika pian ja päätin vain kestää. Itsestään meni lopulta minulla ohi - kaikilla valitettavasti ei.
Olisin edelleen kiinnostunut kuulemaan mikä sinussa oikein muuttui?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille lapsille ei ole suotu normaaliin tunne-elämään kykenevää vanhempaa vaan surullisia asioita tapahtuu, mutta niistä pääsee eroon kun on valmis tekemään työtä itsensä eteen.
Miten niistä pääsee eroon? En saa uutta lapsuutta koskaan. Koska minulla oli isälleni vain välinearvo, niin usein koen etten ole edes olemassa omana itsenäni. En koe olevani edes ihminen.
Se ei sitten taas ole ollenkaa isäsi vika. Ei ole hänen tai kennenkään muu vastuulla rakastaa sinua ehjäksi vaan se on sinun tehtäväsi ottaa vastuu itsestäsi.
Vanhempien tehtävä on antaa lapsilleen turvalliset lähtökohdat elämään. Tässä isäni epäonnistui täysin.
Millä tavoin näet etten ota vastuuta itsestäni? Jos en kantaisi vastuustani, niin tuskin työstäisin omia ongelmiani terapiassa.
Sanoiko isäsi, että elätte ihanne maailmassa, jossa kaikki menee aina tismalleen oikein niin kuin ohjekirjoissa sanotaan? Mitä muuta teet kun käyt pari kertaa kuussa terapiassa? Kesityt positiivisiin asioihin? Kehität itseäsi? Harrastat? Ajanvietteenä käytettävällä keskustelupalstalla uhriutuminen ei ole vastuunottamista.
Vaikka tämä onkin vain AV - kaltaistesi trollien, anteeksi ajanviettäjien, temmellyskenttä - niin tästä palstasta voi olla ihmisille myös aitoa apua. Vertaistuki auttaa. Se auttaa, kun huomaa ettei ole ongelmineen yksin maailmassa. Monille on myös tuhat kertaa helpompaa puhua asioistaan täällä kuin voittaa se korkea kynnys, joka on ammattiavun pyytämiseen. Tämä palsta voi oikeasti auttaa ihmisiä - ei kylläkään kiitos sinun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikille lapsille ei ole suotu normaaliin tunne-elämään kykenevää vanhempaa vaan surullisia asioita tapahtuu, mutta niistä pääsee eroon kun on valmis tekemään työtä itsensä eteen.
Miten niistä pääsee eroon? En saa uutta lapsuutta koskaan. Koska minulla oli isälleni vain välinearvo, niin usein koen etten ole edes olemassa omana itsenäni. En koe olevani edes ihminen.
Se ei sitten taas ole ollenkaa isäsi vika. Ei ole hänen tai kennenkään muu vastuulla rakastaa sinua ehjäksi vaan se on sinun tehtäväsi ottaa vastuu itsestäsi.
Vanhempien tehtävä on antaa lapsilleen turvalliset lähtökohdat elämään. Tässä isäni epäonnistui täysin.
Millä tavoin näet etten ota vastuuta itsestäni? Jos en kantaisi vastuustani, niin tuskin työstäisin omia ongelmiani terapiassa.
Sanoiko isäsi, että elätte ihanne maailmassa, jossa kaikki menee aina tismalleen oikein niin kuin ohjekirjoissa sanotaan? Mitä muuta teet kun käyt pari kertaa kuussa terapiassa? Kesityt positiivisiin asioihin? Kehität itseäsi? Harrastat? Ajanvietteenä käytettävällä keskustelupalstalla uhriutuminen ei ole vastuunottamista.
Vaikka tämä onkin vain AV - kaltaistesi trollien, anteeksi ajanviettäjien, temmellyskenttä - niin tästä palstasta voi olla ihmisille myös aitoa apua. Vertaistuki auttaa. Se auttaa, kun huomaa ettei ole ongelmineen yksin maailmassa. Monille on myös tuhat kertaa helpompaa puhua asioistaan täällä kuin voittaa se korkea kynnys, joka on ammattiavun pyytämiseen. Tämä palsta voi oikeasti auttaa ihmisiä - ei kylläkään kiitos sinun.
Kiitos, olen itse kokenut samoin. Helpottaa, kun tietää muidenkin painivan samanlaisten haasteiden kanssa.
Juuri tämän takia inhoan ihmisiä, jotka pitävät tätä palstaa yksinomaan jonain hupipaikkana. Vakavat asiat lyödään leikiksi ja pelleillään muiden ihmisten tunteilla. Unohdetaan että näytön toisella puolella on elävä ja tunteva olento eikä mikään lelu. T. ei Ap, mutta joku joka on itsekin avautunut vaikeista asioista.