Pysyvä kesäaika antaisi lapsillekin mahdollisuuden leikkiä joka päivä tunnin pidempään valoisalla.
Talviaikaan pysyvä siirtyminen aiheuttaa monien lapsien ja nuorten elämänlaadun huonontumista kun siirtyvät tuntia aikaisemmin sisälle pimeän tultua.
Kommentit (38)
Jos kesäaika olisi talvella, Etelä-Suomessa aurinko nousisi joulukuussa päiväkotilasten lounasaikaan. Aamupäiväulkoilu olisi pilkkopimeässä.
Eipä tuolla ulkona näkynyt lapsia leikkimässä, kun 2 tuntia sitten kävin lenkillä. Valoisaa oli, suorastaan häikäisevää, mutta jostain syystä lapsia ei kiinnosta ulkona leikkiminen edes aurinkoisena päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Pimeät aamut ja valoisat illat lisäävät unihäiriöitä ja lapset on vaikeampi saada nukkumaan ajoissa. Valoisa aamu tahdistaa sisäisen kellon. Unitutkijat ovat yksimielisiä siitä, että normaaliaika eli talviaika on parempi.
Pysyvä kesäaika lisää unettomuutta, joka jo nyt on kansantauti. Yksikään maa, joka on kokeillut pysyvää kesäaikaa ei ole kokeilua jatkanut.
Ennen Suomessa oli aina normaaliaika. Mikä siinä on niin kauheaa?
Suomalaiset myös liikkuvat liian vähän, ovat ylipainoisia ja masentuneita. Näihin kaikkiin auttaa se, että iltaisin on pidempään valoisaa. Ei tämä ole mikään yksiselitteinen asia ja sitä paitsi ainakin jo tällä hetkellä aamut ovat liian valoisia, jotta voisi nukkua kunnolla esimerkiksi seitsemään, mikä on meillä ihan normaali koululaisten ja aikuistenkin heräämisaika. Kesää kohti tilanne vain pahenisi, kellojen siirrolla kesäaikaan saadaan joksikin aikaa tilanne taas järkeväksi tältä osin.

No eikai kukaan 7.20 viikonloppuna ole ulkona leikkimässä? Siksi se valo aamuissa onkin ihan turhaa.

Noin klo 10 olisi valoisaa, mikä on myös päiväkodin ulkoiluaika. Pientä rajaa liioittelussakin.
Minun kokemuksen mukaan talviajassa juurikin illat tuntuvat pidemmiltä, kun nukkumaan voi mennä ja töihin lähteä yhtä tuntia myöhemmin. Ei haittaa, että pimeä tulee aiemmin, pitkä ilta tuntuu hyvältä. Lapset saavat myös nukkua pidempään.
Kuka asuu vielä alueilla, jossa ei olisi katuvalaistusta?
Vierailija kirjoitti:
Kuka asuu vielä alueilla, jossa ei olisi katuvalaistusta?
Kuka luulee, että keinovalo olisi yhtä hyvä kuin päivänvalo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valoisampi aamu koulumatkalla lisää turvallisuutta.
Liikenneturvan selvityksen mukaan kesäaika lisää turvallisuutta enemmän ja pelastaa lasten henkiä.
Jos ajattelet lapsia, kannatat kesäaikaa.
Kesäaikaan sattuu paljon vähemmän onnettomuuksia koulumatkalla? Mistähän mahtaa johtua :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kesäaika olisi talvella, Etelä-Suomessa aurinko nousisi joulukuussa päiväkotilasten lounasaikaan. Aamupäiväulkoilu olisi pilkkopimeässä.
Noin klo 10 olisi valoisaa, mikä on myös päiväkodin ulkoiluaika. Pientä rajaa liioittelussakin.
Keskitalvella olisi auringonnousu klo 10 jälkeen, tarkemmin noin klo 10.20. Ja senkin jälkeen kestää, että on kunnolla valoisaa. Jyväskylässä puoli 11 jälkeen olisi vasta auringonnousu, vaikka ei ole kovin paljoa pohjoisemmassa.
Mutta isi ja äiti saattais kuolla aamuruuhkan pimeydessä... tällä ei väliä kunhan sun lapset uskaltaa olla hetken pidempään ulkona?
Kyllä se valo nyt vaan tarvitaan aamulla, koeta uskoo!
Päivän pituus ei muutu minuutillakaan, oli sitten kesä-tai talviaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kesäaika olisi talvella, Etelä-Suomessa aurinko nousisi joulukuussa päiväkotilasten lounasaikaan. Aamupäiväulkoilu olisi pilkkopimeässä.
Noin klo 10 olisi valoisaa, mikä on myös päiväkodin ulkoiluaika. Pientä rajaa liioittelussakin.
Keskitalvella olisi auringonnousu klo 10 jälkeen, tarkemmin noin klo 10.20. Ja senkin jälkeen kestää, että on kunnolla valoisaa. Jyväskylässä puoli 11 jälkeen olisi vasta auringonnousu, vaikka ei ole kovin paljoa pohjoisemmassa.
Niin, mutta pilkkopimeys mihin tuo kommentoija viittasi, päättyy noin puoli tuntia ennen auringonnousua. Mikä on vuoden pimeimpänä päivänä esim Vantaalla (etelästä kun puhuttiin) klo 9.26. Eli kesäajassa 10.26. Jolloin klo 10 olisi jo jossain määrin valoisaa, ei suinkaan pilkkopimeää. Ja koska lapset menevät sisään ainakin meidän päikyssä joskus 11.15-11.30, ulkoilu olisi pääosin valoisassa vuoden pimeimpänäkin päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuolla ulkona näkynyt lapsia leikkimässä, kun 2 tuntia sitten kävin lenkillä. Valoisaa oli, suorastaan häikäisevää, mutta jostain syystä lapsia ei kiinnosta ulkona leikkiminen edes aurinkoisena päivänä.
No eikai kukaan 7.20 viikonloppuna ole ulkona leikkimässä? Siksi se valo aamuissa onkin ihan turhaa.
Elämänlaatua voi siis olla vain valoisissa illoissa, ei aamuissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pimeät aamut ja valoisat illat lisäävät unihäiriöitä ja lapset on vaikeampi saada nukkumaan ajoissa. Valoisa aamu tahdistaa sisäisen kellon. Unitutkijat ovat yksimielisiä siitä, että normaaliaika eli talviaika on parempi.
Pysyvä kesäaika lisää unettomuutta, joka jo nyt on kansantauti. Yksikään maa, joka on kokeillut pysyvää kesäaikaa ei ole kokeilua jatkanut.
Ennen Suomessa oli aina normaaliaika. Mikä siinä on niin kauheaa?
Suomalaiset myös liikkuvat liian vähän, ovat ylipainoisia ja masentuneita. Näihin kaikkiin auttaa se, että iltaisin on pidempään valoisaa. Ei tämä ole mikään yksiselitteinen asia ja sitä paitsi ainakin jo tällä hetkellä aamut ovat liian valoisia, jotta voisi nukkua kunnolla esimerkiksi seitsemään, mikä on meillä ihan normaali koululaisten ja aikuistenkin heräämisaika. Kesää kohti tilanne vain pahenisi, kellojen siirrolla kesäaikaan saadaan joksikin aikaa tilanne taas järkeväksi tältä osin.
Kyllä tää kellonajoilla leikkiminen on tuonut ihmisille enemmän ongelmia, sairauksia ja ylipainoa. Aamuaurinko tahdistaa sisäisen kellon. Talvella olisi pilkkopimeää vielä aamupäivällä, nytkin on, mutta se hämärä alkaa sentään talviajassa tuntia aiemmin, kuin jos oltaisiin pysyvässä kesäajassa. Itse ole asunut vuosia ulkomailla, joissa aurinko laskee klo 19 ja nousee klo 7, näiden välinen aika on pilkkopimeää. Olen aina voinut näissä maissa paremmin, sekä fyysisesti, että henkisesti.
Ihmettelen sellaisia vanhempia, jotka haluavat päiväkoti-ikäisten lastensa leikkivän aamupäivät ilman auringon valoa, enkä nyt puhu pilvisestä säästä. Eikös pikkulasten nukkumaanmenoaika ole kuitenkin ennen puolta yötä, joten normaalisti pimenevä ilta helpottaa heidänkin nukkumaan menoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kouluikäisillä on harrastuksia, jotka loppuvat esim klo 20. Olisihan se nyt kiva, että pidemmän aikaa vuodesta voisivat kulkea kotiin valoisassa, paljon turvallisempaa ja kivempaa lapsille. Koiran kanssa iltalenkki olisi kiva valoisassa pidemmän aikaa vuodesta. Aamulla en valoa kaipaa ollenkaan niin paljon, koiran aamulenkki on kuitenkin lähinnä nopea pissitys, kun taas päivällä ja illalla tehdään pitkät lenkit.
Ei se tunti lisää valoisaa aikaa kahdeksan aikaan illalla auta talvella.Aurinko laskee jo kolmen maissa.
No mutta auttaa syksyllä ja keväällä. Eli isomman osan vuodesta on valoisat illat.
Kokonaiset 2 viikkoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pimeät aamut ja valoisat illat lisäävät unihäiriöitä ja lapset on vaikeampi saada nukkumaan ajoissa. Valoisa aamu tahdistaa sisäisen kellon. Unitutkijat ovat yksimielisiä siitä, että normaaliaika eli talviaika on parempi.
Pysyvä kesäaika lisää unettomuutta, joka jo nyt on kansantauti. Yksikään maa, joka on kokeillut pysyvää kesäaikaa ei ole kokeilua jatkanut.
Ennen Suomessa oli aina normaaliaika. Mikä siinä on niin kauheaa?
Suomalaiset myös liikkuvat liian vähän, ovat ylipainoisia ja masentuneita. Näihin kaikkiin auttaa se, että iltaisin on pidempään valoisaa. Ei tämä ole mikään yksiselitteinen asia ja sitä paitsi ainakin jo tällä hetkellä aamut ovat liian valoisia, jotta voisi nukkua kunnolla esimerkiksi seitsemään, mikä on meillä ihan normaali koululaisten ja aikuistenkin heräämisaika. Kesää kohti tilanne vain pahenisi, kellojen siirrolla kesäaikaan saadaan joksikin aikaa tilanne taas järkeväksi tältä osin.
Suomalaiset oli kyllä hoikempia ja liikkuvaisempia ennen kun kelloja edes ruvettiin siirteleen.