Lue keskustelun säännöt.
Yli 30 vuotta saman miehen kanssa, ja onnellinen. Jos jäisin jostain syystä yksin, siis
29.03.2019 |
eron tai puolison kuoleman takia, niin eläisin loppuelämäni yksin. En halua kokea muita parisuhteita. Toivottavasti saamme vanheta yhdessä.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, 19v yhdessä. Minulla tosin painaa myös se, että en halua lapsille koskaan uusperhettä, ja nuorin on vasta vauva. Mutta suurin syy on se, että tiedän etten voisi rakastua kehenkään yhtä tulisesti enkä saada yhtä hyvää ja toimivaa suhdetta. En jaksaisi keski-ikäisenä enää tehdä isoja kompromisseja. Ainakaan en asuisi enää kenenkään kanssa yhdessä.
En minäkään halua lapsilleni uusperhettä, mutta ei se ole este uudelle rakkaudelle ja suhteelle. Yhteenmuuttoa voi harkita sen jälkeen, kun lapset ovat omillaan tai sitten voi jatkaa loppuun asti omissa kodeissa. Se tuntuu näin keski-ikäisenä kaikin puolin hyvältä vaihtoehdolta. Suhde pysyy tuoreempana ja saa välillä omaa aikaa, eikä tarvitse tehdä jatkuvasti kompromisseja. t. nuorileski
Uusperhe on aina kun olet suhteessa jonkun muun kuin lasten isän kanssa. Mieti tunnetko lapsesi tarpeeksi hyvin ryhtyäksesi tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs te sen niin varmaksi tiedätte? Jos on ollut teinistä asti yhdessä, 30 vuotta, niin ikää on alle 50. Siinä iässä vielä kaipaa lämpöä ja läheisyyttä, aikuista seuraa ja huomiota.
Ja ihminen on nopea unohtamaan. Puhumattakaan siitä kuinka äkkiä ihastus ja/tai seksuaalinen vetovoima syttyy.Onkos sinulla itselläsi kokemusta pitkästä onnellisesta avioliitosta? Viisikymppisenä on jo nähnyt sivusta niitä vähemmän onnellisia liittoja, joten omaa pitkää ja onnellista liittoa osaa jo arvostaa toisella tavalla. Ei ole mitenkään itsestäänselvää tuuria saavuttaa sellainen avioliitto ja toista kertaa tuskin sattuu niin sopivaa kohdalle. Ja en ikinä haluaisi lapsillekaan tehdä, että joku vieras tulisi tilalle. Sitten on toisenlainen elämä yksinään, jos kuolema erottaa. Toista miestä en ota.
Sinä et voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, 19v yhdessä. Minulla tosin painaa myös se, että en halua lapsille koskaan uusperhettä, ja nuorin on vasta vauva. Mutta suurin syy on se, että tiedän etten voisi rakastua kehenkään yhtä tulisesti enkä saada yhtä hyvää ja toimivaa suhdetta. En jaksaisi keski-ikäisenä enää tehdä isoja kompromisseja. Ainakaan en asuisi enää kenenkään kanssa yhdessä.
En minäkään halua lapsilleni uusperhettä, mutta ei se ole este uudelle rakkaudelle ja suhteelle. Yhteenmuuttoa voi harkita sen jälkeese n, kun lapset ovat omillaan tai sitten voi jatkaa loppuun asti omissa kodeissa. Se tuntuu näin keski-ikäisenä kaikin puolin hyvältä vaihtoehdolta. Suhde pysyy tuoreempana ja saa välillä omaa aikaa, eikä tarvitse tehdä jatkuvasti kompromisseja. t. nuorileski
Uusperhe on aina kun olet suhteessa jonkun muun kuin lasten isän kanssa. Mieti tunnetko lapsesi tarpeeksi hyvin ryhtyäksesi tähän.
Tuskin puhutaan uusperheestä jos lapset ovat kolmekymppisiä.
Mun isosisko on ollut 27 vuotta saman kanssa jo. Alkoivat 15 vuotiaina seurustelemaan ja on ainoa mies jota on edes suudellut. Ei ole koskaan olluun millää lailla toisen miehen kanssa. Aina kun näen siskoni ja jos hänen mies on läsnä, niin kuulen ensimmäisenä siskoni naurun. Se on nauranut 27 vuotta jo ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun heillä on aina hauskaa. Minun sisko ei myöskään aio ikinä ottaa toista miestä jos jotain käy, että kuolema tulisi ennen aikojaan. On se niin erikoinen mies hänelle ettei sitä paikkaa voi kukaan viedä, vaikka vertailla ei pitäisi mutta se heidän yhdessäolo on sellaista ettei siihen kukaan tule korvaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, 19v yhdessä. Minulla tosin painaa myös se, että en halua lapsille koskaan uusperhettä, ja nuorin on vasta vauva. Mutta suurin syy on se, että tiedän etten voisi rakastua kehenkään yhtä tulisesti enkä saada yhtä hyvää ja toimivaa suhdetta. En jaksaisi keski-ikäisenä enää tehdä isoja kompromisseja. Ainakaan en asuisi enää kenenkään kanssa yhdessä.
En minäkään halua lapsilleni uusperhettä, mutta ei se ole este uudelle rakkaudelle ja suhteelle. Yhteenmuuttoa voi harkita sen jälkeese n, kun lapset ovat omillaan tai sitten voi jatkaa loppuun asti omissa kodeissa. Se tuntuu näin keski-ikäisenä kaikin puolin hyvältä vaihtoehdolta. Suhde pysyy tuoreempana ja saa välillä omaa aikaa, eikä tarvitse tehdä jatkuvasti kompromisseja. t. nuorileski
Uusperhe on aina kun olet suhteessa jonkun muun kuin lasten isän kanssa. Mieti tunnetko lapsesi tarpeeksi hyvin ryhtyäksesi tähän.
Tuskin puhutaan uusperheestä jos lapset ovat kolmekymppisiä.
Kyllä puhutaan, ei riipu lasten iästä. Perunkirjoituksia saattaa olla hyvinkin kirjavaa porukkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista, että meitä samalla tavalla ajattelevia on useampia. Mekin oltu yhdessä yli 30v, enkä voisi kuvitella ketään muuta, koskaan. Ei tietenkään voi tietää, mitä elämä tuo, jos yksin joskus jää, mutta nyt tuntuu tältä.
Minulla vasta 14 vuoden suhde. Ihan ok, hyvä mies, mutta ei tämä nyt valtavaa hurmaa ole. Jos jäisin yksin, niin en todellakaan ottaisi enää ketään koskaan, vaan nauttisin yksin olosta. Toivon toki hyvin pitkää ikää miehelleni, sillä kuten sanottu, ihan hyvä ihminen hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, jos teillä on niin, ja minä toivon, että toiveesi yhteisestä loppuelämästä toteutuu! Aivan mahtava juttu kerrankin täällä!
Vierailija kirjoitti:
Mun isosisko on ollut 27 vuotta saman kanssa jo. Alkoivat 15 vuotiaina seurustelemaan ja on ainoa mies jota on edes suudellut. Ei ole koskaan olluun millää lailla toisen miehen kanssa. Aina kun näen siskoni ja jos hänen mies on läsnä, niin kuulen ensimmäisenä siskoni naurun. Se on nauranut 27 vuotta jo ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli, kun heillä on aina hauskaa. Minun sisko ei myöskään aio ikinä ottaa toista miestä jos jotain käy, että kuolema tulisi ennen aikojaan. On se niin erikoinen mies hänelle ettei sitä paikkaa voi kukaan viedä, vaikka vertailla ei pitäisi mutta se heidän yhdessäolo on sellaista ettei siihen kukaan tule korvaamaan.
Kuulostaa ihanalta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs te sen niin varmaksi tiedätte? Jos on ollut teinistä asti yhdessä, 30 vuotta, niin ikää on alle 50. Siinä iässä vielä kaipaa lämpöä ja läheisyyttä, aikuista seuraa ja huomiota.
Ja ihminen on nopea unohtamaan. Puhumattakaan siitä kuinka äkkiä ihastus ja/tai seksuaalinen vetovoima syttyy.Onkos sinulla itselläsi kokemusta pitkästä onnellisesta avioliitosta? Viisikymppisenä on jo nähnyt sivusta niitä vähemmän onnellisia liittoja, joten omaa pitkää ja onnellista liittoa osaa jo arvostaa toisella tavalla. Ei ole mitenkään itsestäänselvää tuuria saavuttaa sellainen avioliitto ja toista kertaa tuskin sattuu niin sopivaa kohdalle. Ja en ikinä haluaisi lapsillekaan tehdä, että joku vieras tulisi tilalle. Sitten on toisenlainen elämä yksinään, jos kuolema erottaa. Toista miestä en ota.
Itselläni ei ole kokemusta, mutta on kokemusta siitä vähemmän onnellisesta mistä sinä taas kirjoitat, että olet vain nähnyt sivusta. Joten, et itsekään siitä mitään tiedä, eikä se poista sitä, etteikö arvostaisi hyvää onnellista liittoa tai ettei kaipaisi läheisyyttä ja kumppanuutta. Alkuperäisessä olikin kyse esim. leskeytymisestä tai muusta itsestä johtumattomasta syystä. Ei kukaan voi varmaksi sanoa siinä onnellisessa tilanteessa miten toimisi jos elämä ei jatkossa menisikään niin kuin on suunnitellut. Itse taas nimenomaan tuo huono suhde aiheutti sen, että vannoin, etten enää lähde uudestaan "leikkimään kotia" tai muutenkaan ota ketään kovin vakavasti, mutta nyt kun aikaa on kulunut 6v niin mieli on muuttunut. Enkä ole edes tavannut ketään joka olisi nämä ajatukset saanut aikaan, mutta olen vain alkanut kaivata kumppanuutta arkeen ja ystävää vanhuuteen asti. Vaikka joku olisi hyvästä suhteesta jäänyt leskeksi on mielestäni ihan ymmärrettävää, että jossain vaiheessa haluaa kuitenkin taas puolison. Eikä se vähennä sen ensimmäisen suhteen hyvyyttä mielestäni.
En väheksy kenenkään kokemuksia ja tietysti ajatukset voivat muuttua. Mutta itseni kohdalla en siihen usko, koska olen sellainen varovaisempi nainen suhdeasioissa ja viihdyn yksinkin hyvin. On paljon tekemistä ja ajattelen, että se on sitten toisenlainen elämänvaihe sitten. Missään nimessä en tuomitse toisten valintoja ja tilanteita. Hieno asia, jos vanhemmalla iällä löytää vielä toisenkin rakkauden.
Samantyyppinen nainen täällä, ei ois ongelma jos kolahtais 🙂 Siitähän se on kiinni mitä etsii.
Sama, vaikka ollaankin oltu vasta 15 vuotta yhdessä.
En usko löytäväni yhtä samanhenkistä ihmistä toista, huumorintaju on aivan samalainen ja nauramme edelleen päivittäin. Monenlaisesta hankalasta tilanteesta ollaan yhdessä selvitty ja viihdymme parhaiten kotona oman perheen kesken. Jos en syystä tai toisesta voisi enää hänen kanssaan olla, en tahtoisi olla kenenkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama mulla 30 vuotta yhdessä ja eletty kummankin ikäkriisit ja selviydytty niistä niin että nyt on seesteistä aikaa. Ei ole lapsia mutta olemme vaikeita luonteita ja ei niin helppoja ihmisiä. Itselläni on Asperger kun olen sen testin tehnyt ja olen aina ollut erilainen.
Aspergerinä minua on vaikeeta ymmärtää ja mies kun on tarpeeksi tyhmä eikä yritäkkään ymmärtää niin meillä synkkaa helvetin hyvin eikä tarvitse puhua kun ymmärrämme toisiamme. Sen kun se oppi että ei ohjaile liikaa minua vaan antaa olla niin pärjäämme paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, 19v yhdessä. Minulla tosin painaa myös se, että en halua lapsille koskaan uusperhettä, ja nuorin on vasta vauva. Mutta suurin syy on se, että tiedän etten voisi rakastua kehenkään yhtä tulisesti enkä saada yhtä hyvää ja toimivaa suhdetta. En jaksaisi keski-ikäisenä enää tehdä isoja kompromisseja. Ainakaan en asuisi enää kenenkään kanssa yhdessä.
En minäkään halua lapsilleni uusperhettä, mutta ei se ole este uudelle rakkaudelle ja suhteelle. Yhteenmuuttoa voi harkita sen jälkeese n, kun lapset ovat omillaan tai sitten voi jatkaa loppuun asti omissa kodeissa. Se tuntuu näin keski-ikäisenä kaikin puolin hyvältä vaihtoehdolta. Suhde pysyy tuoreempana ja saa välillä omaa aikaa, eikä tarvitse tehdä jatkuvasti kompromisseja. t. nuorileski
Uusperhe on aina kun olet suhteessa jonkun muun kuin lasten isän kanssa. Mieti tunnetko lapsesi tarpeeksi hyvin ryhtyäksesi tähän.
Tuskin puhutaan uusperheestä jos lapset ovat kolmekymppisiä.
Kyllä puhutaan, ei riipu lasten iästä. Perunkirjoituksia saattaa olla hyvinkin kirjavaa porukkaa.
Ei puhuta ja perunkirjoituksissa voi olla mitä porukkaa vaan, perintöä nyt kuitenkin saavat vain rintaperilliset.
Aspergerina minulla pitää olla elämä yksinkertaista, helppoa ja tietyt rutiinit. Kaikki poikkeava saa kauhun valtaan ja pitkäksi aikaa kaikki sekaisin. Mieheni on oppinut 30- vuoden aikana ettei järkytä minua millään äkkinäisillä käänteillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä, 19v yhdessä. Minulla tosin painaa myös se, että en halua lapsille koskaan uusperhettä, ja nuorin on vasta vauva. Mutta suurin syy on se, että tiedän etten voisi rakastua kehenkään yhtä tulisesti enkä saada yhtä hyvää ja toimivaa suhdetta. En jaksaisi keski-ikäisenä enää tehdä isoja kompromisseja. Ainakaan en asuisi enää kenenkään kanssa yhdessä.
En minäkään halua lapsilleni uusperhettä, mutta ei se ole este uudelle rakkaudelle ja suhteelle. Yhteenmuuttoa voi harkita sen jälkeese n, kun lapset ovat omillaan tai sitten voi jatkaa loppuun asti omissa kodeissa. Se tuntuu näin keski-ikäisenä kaikin puolin hyvältä vaihtoehdolta. Suhde pysyy tuoreempana ja saa välillä omaa aikaa, eikä tarvitse tehdä jatkuvasti kompromisseja. t. nuorileski
Uusperhe on aina kun olet suhteessa jonkun muun kuin lasten isän kanssa. Mieti tunnetko lapsesi tarpeeksi hyvin ryhtyäksesi tähän.
Tuskin puhutaan uusperheestä jos lapset ovat kolmekymppisiä.
Kyllä puhutaan, ei riipu lasten iästä. Perunkirjoituksia saattaa olla hyvinkin kirjavaa porukkaa.
Ei puhuta ja perunkirjoituksissa voi olla mitä porukkaa vaan, perintöä nyt kuitenkin saavat vain rintaperilliset.
Lässyn lässyn, kiimoissaan kun avioidutaan random keittäjän kanssa ja ainoa omaisuus on se ok-talo takahikiällä, on se lasten vittumaista maksaa perintöveroa kun keittäjä hinkkaa jo uutta talkkaria talolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs te sen niin varmaksi tiedätte? Jos on ollut teinistä asti yhdessä, 30 vuotta, niin ikää on alle 50. Siinä iässä vielä kaipaa lämpöä ja läheisyyttä, aikuista seuraa ja huomiota.
Ja ihminen on nopea unohtamaan. Puhumattakaan siitä kuinka äkkiä ihastus ja/tai seksuaalinen vetovoima syttyy.Onkos sinulla itselläsi kokemusta pitkästä onnellisesta avioliitosta? Viisikymppisenä on jo nähnyt sivusta niitä vähemmän onnellisia liittoja, joten omaa pitkää ja onnellista liittoa osaa jo arvostaa toisella tavalla. Ei ole mitenkään itsestäänselvää tuuria saavuttaa sellainen avioliitto ja toista kertaa tuskin sattuu niin sopivaa kohdalle. Ja en ikinä haluaisi lapsillekaan tehdä, että joku vieras tulisi tilalle. Sitten on toisenlainen elämä yksinään, jos kuolema erottaa. Toista miestä en ota.
Sinä et voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
No en voi, ei kukaan voi. Itseni kuitenkin tunnen paremmin kuin kukaan, joten tiedän, että tämä pitkä 30-vuotinen liitto riittää mulle hyvin. En ole mikään nuori nätti tyttö enää ja kukaan muu kuin mieheni ei näe mua sellaisena, eikä ole tarviskaan :) On se on tarpeeksi yhdelle elämälle, että on saanut näin paljon rakkautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs te sen niin varmaksi tiedätte? Jos on ollut teinistä asti yhdessä, 30 vuotta, niin ikää on alle 50. Siinä iässä vielä kaipaa lämpöä ja läheisyyttä, aikuista seuraa ja huomiota.
Ja ihminen on nopea unohtamaan. Puhumattakaan siitä kuinka äkkiä ihastus ja/tai seksuaalinen vetovoima syttyy.Onkos sinulla itselläsi kokemusta pitkästä onnellisesta avioliitosta? Viisikymppisenä on jo nähnyt sivusta niitä vähemmän onnellisia liittoja, joten omaa pitkää ja onnellista liittoa osaa jo arvostaa toisella tavalla. Ei ole mitenkään itsestäänselvää tuuria saavuttaa sellainen avioliitto ja toista kertaa tuskin sattuu niin sopivaa kohdalle. Ja en ikinä haluaisi lapsillekaan tehdä, että joku vieras tulisi tilalle. Sitten on toisenlainen elämä yksinään, jos kuolema erottaa. Toista miestä en ota.
Sinä et voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
No en voi, ei kukaan voi. Itseni kuitenkin tunnen paremmin kuin kukaan, joten tiedän, että tämä pitkä 30-vuotinen liitto riittää mulle hyvin. En ole mikään nuori nätti tyttö enää ja kukaan muu kuin mieheni ei näe mua sellaisena, eikä ole tarviskaan :) On se on tarpeeksi yhdelle elämälle, että on saanut näin paljon rakkautta.
Miksiköhän tuota kommenttiani on miinustettu. Kaikenlaisia mielipiteitä mahtuu maailmaan, miksei sitten tämä sama, mikä aiheen aloittajalla. Tiedän varmasti, että en halua uutta rakastettua, jos jotain tapahtuu, ettemme enää ole yhdessä. Mikä siinä sitten muita riepoo, kun en muitakaan halua ohjeistaa ja neuvoa. Tämä vain on mun juttu ja päätös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Yhteisiä vuosia takana tosin vasta 24, mutta uutta miestä en kaipaisi tai haluaisi. Olisin jo elänyt suuren rakkauden, perustanut perheen ja elänyt hyvää elämää. En ymmärrä miksi suurella osalla eronneista ja leskistä on kamala kiire uuteen suhteeseen. Ehkä se edellinen suhde ei ollut hyvä, mutta sitä ei kehdata myöntää.
Päinvastoin. Yleensä ne, joilla on ollut hyvä suhde, hakeutuvat nopeammin uuteen suhteeseen. Huonossa suhteessa olleet ovat varovaisempia, eivätkä ole yhtä luottavaisia hyvän kumppanin löytymisen suhteen, joten ovat pidempään yksin tai eivät ota kumppania enää ollenkaan. Tämä on luonnollista ja tutkittua tietoa.
Turha sanoa, mitä tekisi tai ei tekisi. Sitä ei voi tietää ennen kuin on itse kyseisessä tilanteessa.
Olet oikeassa. Olin 1,5 v. leski ja asuin uuden miehen kanssa. Olin varma, että uutta miestä ei tule koskaan, mutta mutta elämä yllätti. Ensimmäisen kanssa elin 33 v. Nyt tämän toisen kanssa kuudes vuosi menossa.
Kyllä sen tietää. Mitä itse olen seurannut vanhempieni ikäisten suhteita huonoissa suhteissa olevat lesket ovat hakeutuneet välittömästi uusiin suhteisiin, hyvissä suhteissa eläneet ovat omasta tahdostaan jääneet yksin. Onnen tavoittelu tuntuu olevan viimeinen tavoite jonoissa suhteissa eläneille. He jotka ovat tyydyttäneet sen jo suhteessa, heillä ei ole hätää.