En olisi ikinä uskonut itsestäni, mutta... saatan pettää miestäni, jos siihen tulee tilaisuus
Tunteet kuumenneet erästä suhteen ulkopuolista kohtaan ja flirtti on molemminpuolista. Yhä useammin huomaan ajattelevani, että tilaisuuden tullen heittäydyn kyllä suhteeseen tai yhden illan juttuun kyseisen miehen kanssa. Hän vastaa unelmiani täysin, mutta elämäntilanteensa vuoksi on mahdoton ajatella kumppaniksi.
Oma avioliitto on kestänyt jo 15 vuotta, ja avioero satuttaisi miestäni enemmän kuin pettäminen, jos siis en jäisi jälkimmäisestä kiinni. Olemme joskus käyneet kriisin keskellä erokeskustelun ja mies meni aivan tolaltaan, siis niin että suunnilleen pelkäsin hänen henkensä puolesta. Aika ajoin tuntuu, että tukehdun tähän suhteeseen enkä elä yhtään omannäköistäni elämää, vaikka miestä rakastankin. Miehelle olen hänen elämänsä rakkaus. Lasten takiakaan ei voi erota.
Moraaliahan minulla ei tosiaan sitten ole, että siihen on turha edes tarttua. Tai tavallaan on: tunnen suurta velvollisuudentunnetta miestä ja perhettä kohtaan, ja siksi sivusuhde voisi olla toimiva ratkaisu jotta saisin hengitustilaa avioliiton ja perheen ulkopuolella.
Huh, helpottipa tunnustaa. En olisi ikinä uskonut joutuvani tähän tilanteeseen, mutta niin vaan elämä on mennyt solmuun tällä tavalla ja monesta periaatteesta on tullut luovuttua matkan varrella.
Kommentit (19)
Vierailija kirjoitti:
Minulla alkoi seisomaan.
Täällä seissyt jo eilisestä asti.
Aikuinen nainen ja tuollaista teini unelmienmies paskaa latelet. Voi vit tu.
Ihan normaali pettävä nainen olet, et mitään erikoista vaikka muuta koitat uskotella.
Unohda koko juttu, ei se flirtti ole oikeasti molemminpuolista. Kuvittelet vaan päässäsi koko jutun hiirulainen.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen nainen ja tuollaista teini unelmienmies paskaa latelet. Voi vit tu.
Lakkaako tunteet jotenkin olemasta, kun tulee aikuiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali pettävä nainen olet, et mitään erikoista vaikka muuta koitat uskotella.
Tästä voisi siis päätellä, että miehet ovat niin säälittäviä otuksia että naiset eivät raaski jättää heitä, ennemmin pettävät.
Mulla samat fiilikset. Tiedän sen olevan molemminpuolista, koska suutelemiseen asti olen jo langennutkin. Tiedän vaan että retkahtaisin pahemminkin jos esim. mieheni olisi reissussa ja tulisi otollinen tilaisuus. Hävettää, mutta minkäs voit.
Voi plaah, ap:lla itsetunnon kohotuskurssi tekisi terää.
No ei muuta kuin hame korviin jos noin paljon paikat kutisevat. Piruako siitä täällä jauhat? Ei muuta kuin tsugu tsugu!
Voi sinua rassukkaa. Kun et mahda itsellesi mitään. Himo vain vie.
Miehen kirjoitus. Ip tarkistettu. Fantasiaa vaan.
Yp
Vähän samat fiilikset. En olisi ikinä uskonut, että multa, järki-ihmiseltä, vie aivan vieras ihminen jalat alta. Ja aivan yllättäen. Saa nähdä mitä tulee.
Sellaista elämä on, ei se ole niin mustavalkoista kuin palstalla annetaan ymmärtää. Kaikki eivät petä satuttaakseen toista, päinvastoin. Ja jotkut pettävät ihan ilkeyttään.
Erikoista, ettei kukaan ole kehottanut ap:ta eroamaan miehestään.
Minulla alkoi seisomaan.