Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä mieltä tällaisista vanhemmista?
10.04.2013 |
Tulen perheestä, jossa asiat ovat olleet aika karsealla tolalla. Olen ollut lapsesta asti masentunut. Itsemurha kävi mielessä ekan kerran kun olin 6-vuotias. Ramppasin koko teini-ikäni ja varhaisaikuisuuteni erilaisissa terapioissa ja hain huonoon itsetuntooni, paniikkikohtauksiini ja depressiooni syitä itsestäni. Kun tutustuin mieheeni ja uskalsin alkaa hiljalleen puhumaan kotioloistani hänelle, minulle alkoi valjeta, että vanhempani ja kotioloni ovat normaalissa ympäristössä kasvaneen ihmisen mittapuulla vissiin aika sairaat. Tämän myöntäminen on ollut minulle tosi vaikeaa, koska ihmisen psyyke yrittää suojella itseään viimeiseen asti. Ja kai se on niin, että lapsi haluaa viimeiseen asti myös suojella omia vanhempiaan ja kieltää pahat asiat.
Luettelen nyt ihan kylminä faktoina asioita, joita lapsuudessani on tapahtunut ja mitä vanhempani ovat tehneet. Kertokaa rehellisesti ulkopuolisen ihmisen mielipide vanhemmistani. Saan kesällä vauvan, ja nyt mietin kamalasti, miten minun pitäisi toimia. Voi olla, että vanhempiani lapsi ei hetkauta yhtään, enkä todellakaan ala tyrkyttää vauvaa heille. Mutta jos siltä suunnalta ilmaistaan kiinnostusta vauvaa kohtaan, pitäisikö minun antaa lapsen tavata heitä. Ja miten ja missä vaiheessa lapselle kannattaisi puhua näistä isovanhemmista. En halua traumatisoida häntä omilla asioillani, mutta toisaalta en halua enää jatkaa tätä valehtelua, kulisseja ja pimittämistä. Lapsi kuitenkin alkaa jossain vaiheessa ihmetellä nuivia välejämme, enkä halua valehdella hänelle.
Tässä siis niitä faktoja:
-Äidilläni on ollut toinen mies niin kauan kuin muistan. Tästä toisesta miehestä puhutaan "perhetuttuna", joka käy jopa korjaamassa isäni ja isän veljien autot, he kun kuulemma ovat niin avuttomia reppanoita. Kun isä oli matkatöissä, tämä "perhetuttu" asui meillä monta viikkoa putkeen ja ryyppäsi äidin kanssa keskellä viikkoa. Äiti sanoi hakkaavansa minut, jos puhuisin isälle siitä, millaista elämää vietimme, kun hän oli ulkomaanreissuilla.
-Äiti on harrastanut kännissä seksiä tämän miehen kanssa samassa sängyssä, jossa minä ja pikkuveli olemme nukkuneet vieressä.
-Kyseinen "perhetuttu" on kiertänyt "korjailemassa" myös äidin kavereiden hanoja....äiti on laittanut tämän vuoksi välit poikki lukuisiin perhetuttuihimme selittelemättä asiaa, mikä oli lapsena tosi hämmentävää. Välien poikki laittamiseen on riittänyt jo sekin, että äiti on epäillyt, että toyboy vehtaa hänen selkänsä takana.
-"Perhetututn" muut naiskaverit ovat soitelleet minulle ja veljelleni haukkumis- ja häirikköpuheluja, kun olimme lapsia. Yksi nainen soitteli, kun olin noin 14-vuotias ja syytti, että myös minä kuulemma paneskelen tätä miestä.
-Vanhempani ovat juoneet viinaa aamusta iltaan meidän lasten nähden aina, kun pääsimme naapureilta piiloon ulkomaille tai mökille. Lomat olivat pelkkää ryyppäämistä, ja kun anelimme veljen kanssa, että vanhemmat lopettaisivat, he haukkuivat meitä masentaviksi ja epäsosiaalisiksi paskoiksi, jotka puuttuvat aikuisten asioihin eivätkä ole iloisia ja pirteitä niin kuin normaalit lapset.
-Vanhempani ovat aiheuttaneet humalassa vaaratilanteita itselleen, toisilleen ja lapsille. Olemme olleet isän ja äidin kyydissä, kun he ovat ajaneet keskellä yötä humalassa kymmenien kilometrien matkoja. Äitini meinasi hukkua kännissä ja isäni teloi jalkansa kirveellä ja kaatoi kaverinsa kiukaan päälle. Minua on huidottu humalassa palavilla savukkeilla.
-Isäni on harrastanut humalassa seksiä äitini äidin kanssa samassa sängyssä, jossa minä ja pikkuveli nukuimme.
-Kun masennukseni ja ahdistukseni alkoi oireilla vetäytyväisyytenä, paniikki- ja raivokohtauksina, vanhempani sanoivat, että olen epänormaali. Äiti sanoi, että pääni vaurioitui synnytyksessä, minkä vuoksi minusta on tullut vajaa, "keksin" asioita ja olen yksinäinen ja vaikea luonne. Kun tulin teini-ikään, he alkoivat syyllistää minua huumeidenkäytöstä, vaikka olin se takapulpetin koulukiusattu tyttö, joka toi kotiin ysejä ja kymppejä.
-Kun minua kiusattiin koulussa, äitini sanoi, että se ei ole mikään ihme, koska olen kamala luonne enkä osaa olla iloinen ja pitää puoliani.
-Kouluterkat valittivat koko ajan painostani. Olin lihava, koska kotonamme syötiin vain roskaa ja kamalia määriä. Sain kotiin miljoonat dieettiohjeet ala-asteiässä, mutta vanhempani eivät lukeneet niitä tai kiinnittäneet mitään huomiota siihen ruokaan, mitä kaapissa oli ja mitä meillä tehtiin. Heidän mielestään ala-asteikäisen olisi pitänyt laihduttaa omin päin, ja lihavuutenikin oli vain oma syyni (he molemmat ovat todella ylipainoisia).
-Olen laihtunut aikuisena, ja vaikka todistettavasti olen lapsuuskuvissa kamala läski, äitini väittää, että en ole koskaan ollut lihava ja liioittelen taas ja olen vain keksinyt koko jutun.
-Vanhempani ovat selittäneet pikkuveljelleni, että masentuneisuuteni, itku- ja raivokohtaukseni johtuvat siitä, että olen veljelle niin kateellinen, koska hän on laiha, sosiaalinen tyyppi. Minulla on amk- ja yliopistotutkinto ja teen nyt väikkäriä, olen naimissa, taloustilanteeni on hyvä ja minulla on ihana mies. Veljeni on käynyt vain ammattikoulua ja hän jätti sen kesken. Hän tekee sekatöitä, ei ole koskaan seurustellut ja käyttää kamalasti alkoholia. Kavereita ja panoja kyllä riittää, mutta en kyllä vaihtaisi omaa elämääni hänen tilanteeseensa. Silti vanhempani jankkaavat veljelle, että hän on niin täydellinen, että minä en kestä sitä ja olen siksi perheen vaikea, omituinen musta lammas.
-Olemme asuneet uudessa asunnossamme jo 1,5 vuotta. Vanhempani ovat käyneet kerran kylässä. He eivät koskaan kutsu meitä luokseen tai kysy, sopisiko tulla kylään, mutta saan kuulla kautta rantain, että he valittavat, kuinka kylmiä ja etääntyneitä minä ja mieheni olemme, kun emme koskaan käy heidän luonaan.
-Kun kerroin olevani raskaana, he sanoivat "aijaa" ja lähtivät kotiin.
-Vanhemmat panttasivat monta kuukautta tietoa siitä, tulevatko he minun ja mieheni häihin, koska heillä "oli menoja" (toinen on työtön ja toinen eläkkeellä).
Muutakin olisi vaikka millä mitalla, mutta en jaksa kirjoittaa enempää. Mielipiteitä, ajatuksia?
-Unikko
Kommentit (48)
Ja vastaus viestiin 18, olen puhunut taustastani neuvolasta jo ihan siksikin, että he tietäisivät, miksi olen syönyt masennuslääkkeitä. Neuvolan terkkamme on mahtava tyyppi ja hän on kovasti kannustanut minua, vaikka aluksi jännitin hirveästi, otetaankohan nyt minut johonkin erityistarkkailuun ja luotetaanko selviytymiseeni äitinä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
22, mua niin kans ärsyttää toi lässytys siitä, että "kyllä ne vanhemmat sua kaikesta huolimatta rakastivat". Ai jaa, kumma kun se rakastava äitini sanoi minulle, kun olin 10-vuotias, että haluaisi lyödä minua puukolla selkään, koska häntä ärsyttää niin vajauteni ja se, että kanssani ei kehtaa liikkua ulkona, kun olen hiljainen, outo läski.
Uh, ajattelen jo kauhulla vanhempiani vanhuudenpäiviäni. Voidaanko lapsi pakottaa ottaamaan huonokuntoisesta vanhuksesta hoitovastuu? Onko velvollisuuteni järjestää heidän hautajaisensa? Ja helvetti jos vanhemmilla on jotain velkaa, joka pamahtaa minun maksettavakseni.
-Unikko, ap
Voit kyllä tehdä kantelun hänestä ja kertoa kaikki nuo asiat. Olisi mielenkiintoista tietää henkilön nimikirjaimet - ettei vain olisi samasta tyypistä kysymys. Terv. 13 & 20
10 tässä taas, tuli vielä mieleen että onko sinulla yhtään niitä hyviä muistoja vanhemmistasi vai ovatko siis olleet alkoholisteja syntymästäsi asti? Terapeutista voisit ehkä valittaa ammattiliittoon mihin hän kuuluu..
Voit tehdä niin, että minimoit yhteydenpidon vanhempiisi. Vaikka et varsinaisesti katkaisisi välejä, niin sinun ei tarvitse ottaa aktiivisesti yhteyttä.
Oletko harkinnut, että muuttaisitte hieman kauemmaksi heistä, jotta saisitte vähän etäisyyttä heihin ja lapsuuteesi?
Olen itsekin joutunut miettimään, miten kertoa appivanhemmille todellisuus vanhemmistani. Vanhempiesi toilailut ja sairaudet ja tyhmyydet eivät ole sinun vikasi. Salailu on kamalan raskasta ja kuluttavaa. En usko, että appivanhempasi millään tavalla syyttäisivät sinua asiasta. Jokainen terve normaali ihminen käsittää, että sinä et ole tehnyt mitään väärää etkä sinä ole vanhemmistasi vastuussa. Elämäsi voisi olla helpompaa, jos kertoisit heille, miksi et kauheasti ole vanhempiesi kanssa tekemisissä. Kaikkia yksityiskohtia ei tarvitse kertoa, mutta jo pelkkä alkoholiongelma on ihan riittävä syy.
Mietit kovasti omalle lapselle asiasta puhumista. Se ei ole ajankohtaista vuosikausiin. Vauva ei mitään kysele. Ja jos ette kamalasti ole sinun vanhempiesi kanssa tekemisissä, niin vaikka toisten isovanhempiesi kanssa olisitte, lapsi tottuu tähän, eikä todennäköisesti ymmärrä asiassa mitään outoa. Lapsista normaalia on se, mitä omassa perheessä tapahtuu, oli se sitten yleistä muissa perheissä tai ei. En usko, että lapsesi tulee kysymään asiasta mitään ennen kuin täyttää 15. Kertoisin totuuden hänelle vasta, kun hän on aikuinen. Jos hän joutuu lapsena näkemään isovanhempansa esim. humalassa, voi puhua siitä, että jotkut juovat liikaa alkoholia ja se vaikuttaa käytökseen jne. Kaikkea, mitä lapsuudessasi on tapahtunut, ei tarvitse eikä voi lapselle kertoa.
Sanomattakin lienee selvää, että vanhemmillesi ei voi lasta antaa hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.04.2013 klo 18:07"]
Uh, ajattelen jo kauhulla vanhempiani vanhuudenpäiviäni. Voidaanko lapsi pakottaa ottaamaan huonokuntoisesta vanhuksesta hoitovastuu? Onko velvollisuuteni järjestää heidän hautajaisensa? Ja helvetti jos vanhemmilla on jotain velkaa, joka pamahtaa minun maksettavakseni.
-Unikko, ap
[/quote]
Ei kukaan pakota sinua ottamaan mitään hoitovastuuta.
Jos vanhempien kuollessa heillä on omaisuutta ja velkaa, voidaan omaisuus myydä ja maksaa velat pois, ja jakaa sitten perillisille se, mitä jää.
Jos velkaa on enemmän kuin omaisuutta tai omaisuutta ei ole, voi perinnöstä kieltäytyä. Et joudu makselemaan heidän velkojaan.
Miksi vaan et antaisi olla, siis vanhempiesi? Et soita, et käy kylässä jos tulevat vastaan kadulla tervehdit kysyt kuulumiset ja toivotat hyvät päivän jatkot jolloin kävelet tiehesi.
Lapsuutesi ei ollut normaali eikä milläänlailla lapsuus, olet kokenut rankkoja aikoja, olet kasvanut liian nopeasti aikuiseksi.
On hyvä että olet puhunut ja puhut edelleen kokemuksista, se on parantumisen askel numero yksi toinen on yritä kasvattaa kaiken paskan mitä olet kärsinyt eteen muurin. Sinä olet vahva sinä olet ELOSSA. Jatka tästä eteenpäin pää pystyssä. Kasvata omat lapsesi erillailla kuin itsesi kasvatettiin, anna heille se mitä sinulle ei annettu, normaali lapsuus.
Sinun ei tarvitse hävetä mitä olet kokenut lapsuudessa se olisi vanhempiesi tehtävä mutta uskon etteivät he kykene häpeämään tekojansa..
Ja en lukenut kaikkia vastauksia joten voipi olla toistoa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
27, tuo, mitä sanoit, että lapsista se on normaalia, mitä omassa perheessä tapahtuu, se on niin viiltävän totta. Niin satuttavan totta. Siksihän minä olen vuosikaudet selitellyt itselleni ja tuttavilleni "erikoisen" perheemme käytöstä.
Huvittavaa, loukkaavaa ja absurdia on se, että vanhempani eivät muka muista mitään näistä tapahtumista. Yritimme kerran veljen kanssa ottaa puheeksi sen, kuinka vanhemmat pilasivat joulumme ryyppäämällä aattona ja kutsumalla rymyjenginsä kotiimme. Isä pyöritteli silmiään aidon hämmentyneenä ja jankutti, että "mistä te puhutte, en minä muista tuollaisesta mitään". Ilman aviomieheni tukea olisin monet kerrat luhistunut uskomaan, että minä se tässä vain kuvittelen ja keksin näitä juttuja, vajaa kun olen....
Tuossa edellä kyseltiin, voinko mitenkään vihjata, kuka terapeuttini oli. Naamatusten olen sanonut kaikille terapeuttia tesiville tutuilleni, kuka tämä tyyppi on ja kertonut omista kokemuksistani. En halua, että yksikään herkkä ihminen joutuu enää tuon rahanahneen, huutavan naikkosen potilaaksi. Mitenköhän nyt voisin antaa vihjettä joutumatta valtaviin ongelmiin. No sanotaan vaikka, että hän toimii Sanna-Raipen kotikaupungissa ja nimi alkaa a:lla. Tosin ei tästä varmaan kauheasti iloa ole. Tietääkö kukaan, mikä on se toimielin/organisaatio, johon voisin ilmoittaa tämän terapeutin toiminnasta?
-Unikko, ap
[quote author="Vierailija" time="10.04.2013 klo 18:23"]Tuossa edellä kyseltiin, voinko mitenkään vihjata, kuka terapeuttini oli. Naamatusten olen sanonut kaikille terapeuttia tesiville tutuilleni, kuka tämä tyyppi on ja kertonut omista kokemuksistani. En halua, että yksikään herkkä ihminen joutuu enää tuon rahanahneen, huutavan naikkosen potilaaksi. Mitenköhän nyt voisin antaa vihjettä joutumatta valtaviin ongelmiin. No sanotaan vaikka, että hän toimii Sanna-Raipen kotikaupungissa ja nimi alkaa a:lla. Tosin ei tästä varmaan kauheasti iloa ole. Tietääkö kukaan, mikä on se toimielin/organisaatio, johon voisin ilmoittaa tämän terapeutin toiminnasta?[/quote]
OK, ei ollut sama ihminen, jota itse ajattelin. Sopiva kantelupaikka olisi varmaan tuon terapeutin koulutusyhdistys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksiä samassa sängyssä.. hyi helvetti. Ja ei siis tuo nyt isoin asia ollut, mutta inhottaa kovasti. Eivät he osanneet olla vanhempia, eikä mikään ole sinun syytäsi, eikä sinussa ole mitään vikaa. Koita rakastaa omaa lastasi parhaasi mukaan, kyllä asiat siitä järjestyy. Minun mielipiteeni on, ettei ehkä kannata tutustuttaa lasta heihin, tai ei ainakaan missään nimessä jättää yksin heidän hoitoonsa. Jos haluavat olla osallistuvia isovanhempia, niin harkitse asiaa ja katso, miten käyttäytyvät. Itse kyllä kokisin, että vaikka haluaisivatkin nähdä lasta, eivät ansaitsisi.
Voi kun saisin halata sinua.
Mä en olisi missään tekemisissä vanhempiesi kanssa. Ikävää, että olet saanut huonon terapeutin, unohda hänen neuvonsa.
Minulla on ystäviä, jotka ovat vastaavan tapaisissa tilanteissa katkoneet välinsä vanhempiinsa. Se on ollut oikea ratkaisu, heidän elämänsä on mennyt parempaan suuntaan sen jälkeen. Muodollisetkaan välit eivät onnistu, jos vanhemmat ovat riittävän sekoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet elännyt turvatonta elämää. Älä nyt lastasi jätä vanhemmillesi hoitoon. Ne kehuu veljeäsi koska veljesi muistuttaa heitä. Etäiset välit on ok. Ei ehkä kannata katkaista välejä. Kaikista ei ole vanhemmiksi. Älä anna katkeruuden pilata elämääsi. Mun miehellä viekö karumpi kohtalo ja kyllä se jälkensä jättää, mutta nauti elämästäsi. Toista tilaisuutta et saa ja sulla nyt asiat hyvin ja miehesi rakkaat sukulaiset.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2013 klo 18:51"]
Seksiä samassa sängyssä.. hyi helvetti. Ja ei siis tuo nyt isoin asia ollut, mutta inhottaa kovasti. Eivät he osanneet olla vanhempia, eikä mikään ole sinun syytäsi, eikä sinussa ole mitään vikaa. Koita rakastaa omaa lastasi parhaasi mukaan, kyllä asiat siitä järjestyy. Minun mielipiteeni on, ettei ehkä kannata tutustuttaa lasta heihin, tai ei ainakaan missään nimessä jättää yksin heidän hoitoonsa. Jos haluavat olla osallistuvia isovanhempia, niin harkitse asiaa ja katso, miten käyttäytyvät. Itse kyllä kokisin, että vaikka haluaisivatkin nähdä lasta, eivät ansaitsisi.
Voi kun saisin halata sinua.
[/quote]
Jep, nämä muistot ovat yksiä kaikkein ahdistavimmista. Olimme veljen kanssa vielä niin pieniäkin, minä ala-asteikäinen ja hän sellainen 1-2-vuotias taapero. Ja äiti on myös valittanut minulle, kun olen ollut lapsi, että "toi isäs on kamala kun se aina yrittää tulla kulli pystyssä lääppiin kun mää nukun". Tulivat nuo kukka- ja mehiläisasiat meidän perheessä hoidettua aika varhaisessa vaiheessa ja aika, krhm, suoraviivaisella tavalla.
Ja kun äiti kerran epäili, että hänen toyboyllaan on jotain peliä erään naispuolisen perhetuttumme kanssa, äiti alkoi vihjailla, että tämä nainen on yrittänyt sopimattomasti valokuvailla ja lääppiä minua. Ja se ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Kyseinen nainen oli yksi harvoja kivoja, kannustavia ja turvallisia aikuisia lapsuudessani. Hän aina kehui, että olen poikkeuksellisen lahjakas ja älykäs lapsi. Vei minua Lintsille, lastenteatteriin jne. Ja voin käsi sydämellä sanoa, että ei koskaan, ei ikimaailmassa yrittänyt tehdä minulle mitään, vaan oli turvallinen ja hoivaava aikuinen, joka näki minussa jotain muutakin kuin "vajaan läskin".
Jos jotain hyvää pitää näistä kamalista kokemuksista keksiä, niin se, että tämä on auttanut minua valtavasti omalla urallani. Teen väikkäriäni liittyen lasten huostaanottoihin. Olen huomannut, että aihetta tulee katsottua aivan eri perspektiivistä, kun itselläni on omakohtaista kokemusta perhehelvetistä enkä ole vain joku teorioita päntännyt byrokraatti. Haaveeni on saada tehdä sellaista työtä, jossa voisin pelastaa edes yhden lapsen tältä samalta paskalta, jossa olen tarponut.
Kiitos kauniista loppusanoistasi, 32!
-Unikko, ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli lohdullista kuulla, että olet kuitenkin selvinnyt noin hyvin. Sulla on väikkäri ja perhe. Antaa toivoa. Ehkä minäkin tästä murheenalhosta vielä nousen.
-22
[quote author="Vierailija" time="10.04.2013 klo 19:19"]
Jos jotain hyvää pitää näistä kamalista kokemuksista keksiä, niin se, että tämä on auttanut minua valtavasti omalla urallani. Teen väikkäriäni liittyen lasten huostaanottoihin. Olen huomannut, että aihetta tulee katsottua aivan eri perspektiivistä, kun itselläni on omakohtaista kokemusta perhehelvetistä enkä ole vain joku teorioita päntännyt byrokraatti. Haaveeni on saada tehdä sellaista työtä, jossa voisin pelastaa edes yhden lapsen tältä samalta paskalta, jossa olen tarponut.
[/quote]
Oma taustasi saattaa kyllä olla työssä myös suuri ongelma, jos lähtökohtaisesti tavoitteenasi on saada edes joku lapsi huostaanotetuksi. Se tarkoittaa sitä, että asenteesi asiakasperheen vanhempia kohtaan voivat olla lähtökohtaisesti vääristyneet, niin että et pysty auttamaan ketään. Jos meinaat käytännön lastensuojelutyöhön lähteä, silloin sinun pitäisi kyllä pystyä pääsemään vanhempiesi yläpuolelle ja antamaan heille anteeksi ja näkemään heidätkin vain jonkun lapsina, joiden lähtökohdat eivät myöskään välttämättä ole olleet kovin kummoiset.
Lastensuojelun työntekijä, jolla on missiona pelastaa lapsia huonoilta vanhemmilta, on kyllä hirviö. Voihan olla, että ehkä joku sinustakin vielä kertoo, että "se on sellainen, koska hänen oma taustansa on kaamea, ja siksi sillä on vimma huostaanottaa kaikki lapset".
Et pysty tekemään työtä ihmisten parissa hyvin, jos motivaatio siihen lähtee halusta purkaa omaa ahdistusta. Päinvastoin saatat olla jopa harvinaisen huono siinä tapauksessa ja tehdä paljon pahaa. Nähdä aivan liikaa mörköjä siellä, missä niitä ei ole, ja rikkoa tukea hakevia perheitä.
[quote author="Vierailija" time="10.04.2013 klo 19:38"]
[quote author="Vierailija" time="10.04.2013 klo 19:19"]
Jos jotain hyvää pitää näistä kamalista kokemuksista keksiä, niin se, että tämä on auttanut minua valtavasti omalla urallani. Teen väikkäriäni liittyen lasten huostaanottoihin. Olen huomannut, että aihetta tulee katsottua aivan eri perspektiivistä, kun itselläni on omakohtaista kokemusta perhehelvetistä enkä ole vain joku teorioita päntännyt byrokraatti. Haaveeni on saada tehdä sellaista työtä, jossa voisin pelastaa edes yhden lapsen tältä samalta paskalta, jossa olen tarponut.
[/quote]
Oma taustasi saattaa kyllä olla työssä myös suuri ongelma, jos lähtökohtaisesti tavoitteenasi on saada edes joku lapsi huostaanotetuksi. Se tarkoittaa sitä, että asenteesi asiakasperheen vanhempia kohtaan voivat olla lähtökohtaisesti vääristyneet, niin että et pysty auttamaan ketään. Jos meinaat käytännön lastensuojelutyöhön lähteä, silloin sinun pitäisi kyllä pystyä pääsemään vanhempiesi yläpuolelle ja antamaan heille anteeksi ja näkemään heidätkin vain jonkun lapsina, joiden lähtökohdat eivät myöskään välttämättä ole olleet kovin kummoiset.
Lastensuojelun työntekijä, jolla on missiona pelastaa lapsia huonoilta vanhemmilta, on kyllä hirviö. Voihan olla, että ehkä joku sinustakin vielä kertoo, että "se on sellainen, koska hänen oma taustansa on kaamea, ja siksi sillä on vimma huostaanottaa kaikki lapset".
Et pysty tekemään työtä ihmisten parissa hyvin, jos motivaatio siihen lähtee halusta purkaa omaa ahdistusta. Päinvastoin saatat olla jopa harvinaisen huono siinä tapauksessa ja tehdä paljon pahaa. Nähdä aivan liikaa mörköjä siellä, missä niitä ei ole, ja rikkoa tukea hakevia perheitä.
[/quote]
No en nyt ole suuntautumassakaan käytännön lastensuojelutyöhön vaan tutkimus- ja rahoituspuolelle tuonne pölyiseen virastomaailmaan. En nyt viitsi paljastaa itsestäni liian tarkkoja asioita, mutta käsittelen työssäni enemmänkin huostaanottoihin liittyviä valtion ja kuntien raha-asioita ja pyörittelen kaiken maailman tilastoja ja laskelmia. Mutta pelkät numerotkaan eivät ole minulle tässä tapauksessa numeroita, eivätkä huostaanottomäärät "määriä", vaan ymmärrän, millaisia tunteita ja kohtaloita näiden tilastojen taakse kätkeytyy. Toivottavasti osasin selittää jotenkin.
-Unikko, ap
muutama kommentti terapiasuhteesta: terapeutin ei tarvitse olla mitenkään paras kaveri, mutta hänen pitää olla sinulle realistinen peili, jonka avulla pystyt rakentamaan itseäsi. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä hänen kanssaan ja jos hänen neuvonsa tuntuvat vääriltä, et toteuta niitä. Jos itse kokisin pahaksi yhteydenpidon heihin varsinkin jos olisi pienikin uhka siitä, että huono käytös ei pysy aisoissa oman lapsen läsnäollessa, pitäisi niin etäiset välit kuin mahdollista. Tuollaiset ihmiset ovat niin itsekkäitä, että lakkaavat itse pitämästä yhteyttä, jos eivät hyödy tilanteesta mitenkään.
Rakentaisin oman elämäni ja pitäisin mielessäni, että virheet olivat vanhempieni, eivät minun,minulla ja perheelläni on oiekus omanlaiseen, onnelliseen elämään.
Ja varmasti tunnet itsesi sen verran hyvin, että tiedät, että kun olo tuntuu pahalta ja epävarmalta, sen aiheuttaa sinuun jäänyt arpi, sen kanssa pitää vaan kulkea.
Ja tuolla "haaveellani saada pelastaa edes yksi lapsi tältä samalta paskalta" tarkoitin omassa tapauksessani sitä, että jos voisin vaikuttaa siihen, miten julkisella puolella budejtoidaan rahaa lastensuojelutyöhön, kokisin jo tehneeni hyvää. Kun nuo palvelut hankitaan esim. kotikunnassani enenevässä määrin yksityisiltä ja kolmannelta sektorilta. Kunta vain leikkaa perhetyön varoja, ja sitten ihmetellään, kun paljastuu näitä hirveitä lastenmurhia jne.
-Unikko, ap
Itselläni on ollut onnellinen lapsuus, sisaruksia, äiti ja isä, lemmikki. Harrastus, ruokaa, kavereita ja koulumenestystä.
Kaivelemaan jos rupeaa, niin trauman aiheuttajiakin löytyy. Toisaalta on parempi olla kaivelematta. Varsinkin alan ammattilaisena sinun ehkä kannattaisi toteuttaa "ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus", ettei heijasta omia ongelmiaan toisiin.
Omaan äitiin löytyy yhteys toisella tavalla, kun saa itse lapsen. TAi sitten ei. Vanhempasi varmaan ovat kuitenkin toisesta maailmasta ja veljesikin on pyrkinyt hankkimaan vain (käyttämäsi sana) ammatillista koulutusta.
Onneksi nyt voit päättää itse omasta elmästäsi. Sukulaisille en selittelisi yhtään mitään. Näkeväthän ne omilla silmillään ja tekevät omat päätelmänsä.
Alue: Aihe vapaa
Tiedän kuinka vaikeaa on laittaa välit poikki koska minullakin on kamalat vanhemmat. Jotenkin sitä vaan jaksaa toivoa, että jonain päivänä he muuttuisivat ja kaikki olisi hyvin. Sitä päivää tässä on nyt odoteltu aika kauan. Todella vaikea luopua toivosta koska jotenkin uskon, että sen vaurioituneen kuoren alla on sielu joka on puhdas ja hyvä ja että he voisivat parantua joskus ja se kaikki kaunis ja hyvä voisi joskus tulla esille. Toisaalta, heillä ei näytä olevan mitään intoa parantua.
Eniten pisti silmään kirjoituksessasi se miten olet joutunut kuuntelemaan vääriä ja epäreiluja syytöksiä vanhempiesi taholta. Tämä varmaan johtuu heidän syyllisyyden tunteestaan. Jotta väärintekijä ei tuntisi niin suurta syyllisyyttä, hän kaivaa uhristaan tai keksii omasta päästään jonkin ominaisuuden ja sillä yrittää perustella väärintekemisiään. Itsekin olen saanut kuulla juuri samanlaisia syytöksiä kuin sinäkin. Minäkin olen ollut "vajaa". Joten, et ole yksin.
Ehkä eniten ottaa päähän kaikki sukulaiset jotka eivät tajua minkälaisia vanhempani oikeasti ovat. He vain hokevat, että et saa hylätä vanhoja ihmisiä. Kaipa sekin on jonkinlainen puolustusreaktio. Nykyään en viitsi olla tekemisissä niiden ihmisten kanssa ollenkaan jotka hokevat tätä "oma äiti on lapsensa paras hoitaja" tai jotain anteeksiantopaskaa. Miten luulet, että se jalkahoitaja suhtautuisi jos kertoisit hänelle totuuden vanhemmistasi?
En nyt ala sen kummemmin neuvomaan mutta tee niin kuin oma sydän sanoo. Älä kuuntele muiden hyvää tarkoittavaa painostusta koska kyseessä on sinun elämäsi, ei heidän.