Tekisitkö lasun äidistä joka ei sanoita lastensa tunteita?

Jos lasten fyysinen koskemattomuus ja turvallisuus on uhattuna, niin tekisin.

Ei saatana..eiköhän siellä niitä tunteita sanoiteta ellei sitten ole mykkä tämä äiti.

Vierailija kirjoitti:

Ei saatana..eiköhän siellä niitä tunteita sanoiteta ellei sitten ole mykkä tämä äiti.

En ole huomannut, että olisi sanoittanut. Esim. niissä tappelutilanteissa lähinnä sanoo/huutaa lapselle, että toisia ei lyödä ja vie pois leikistä tai jäähylle. Ei siis sanoita lapselle sitä, että lapsi on vihainen tai kateellinen eikä muutenkaan puhu lapselle tunteista ja tunteiden käsittelystä mitään.

Et kai ole tosissasi?

Jokkai sitä hulluksi tulee jos jokainen pikku tuntemus ja sen purkaus pitää käsitellä palaveriluontoisesti. Johtaa siihen, ettei enää uskalla näyttää tunteita.

Niin siis kun lapsilla on tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä selkeästi isoja ongelmia ja nämä ongelmat johtavat mm. väkivaltaiseen käytökseen niin sekö sitten ei ole jotain mihin tulee puuttua?

Lasten kasvatuksessa avainasia ovat toistot ja toistot. Tunnetaidot paranevat vain sillä, että niitä opetetaan ja aivan erityisesti opetetaan niissä tilanteissa missä tunnetaitojen osaaminen on keskeisimmässä asemassa. Ihan samalla tavoin, kuin lapsen itsetunto paranee sillä, että häntä kehutaan ja kehutaan.

Se, että tunteita ei sanoita väkivaltatilanteessa on käytännössä sama asia kuin se, että väkivaltatilanteeseen jättää puuttumatta. Pelkkä lapsen komentaminen ei auta, koska se ei opeta lapselle mitään siitä miksi hän löi ja miten voisi jatkossa olla lyömättä.

No kun noita tunteiden sanoittajia on niin monenlaisia. Esim. mun anoppi (joka on kovin narsistinen) tulkitsi mun lasten ollessa pieniä lapsen itkun täysin omien tarpeidensa mukaisesti.  Jos esikoinen itki, niin aina, ja ihan joka kerta,  itku tarkoitti nälkää. Ei auttanut, vaikka sanoi, että ihan viisi minuuttia sitten lopetti ruokailun ja hyvin söikin. Kuopus, joka on aina ollut anopin inhokkilapsi, niin hänen itkunsa oli aina väsymystä. Ei auttanut, vaikka sanoi, että parin tunnin päikkäreiltä herätti. Anoppihan tietysti halusi inhokkilapsen pois seurueesta, että voi keskittyä lempilapsenlapsen kanssa oleiluun. Saatiin monta riitaakin aiheesta, kun hankala miniä ei ihan purematta niellyt anopin tulkintoja.

😂😂

Äidistä lasu? Onko nuorikin äiti?

Miehelläni on useampi lapsi. Minua usein katsotaan, että olenpas huono äiti kun katson esimerkiksi kännykkää hetken tai en ota aktiivista roolia heidän ojentamisessaan. 

Tilanne on kuitenkin se, että en minä ole äiti, enkä uutena ihmisenä voi alkaa kasvattamaan ihmisiä joilla on omat vanhemmat, joiden tulisi kasvattaa omat lapsensa.

Joskus olin se p*ska ä**ä joka otti kantaa ja lapsen oikea vanhempi oli se hyvä tyyppi. Nyt vältän tilanteita joissa minun tarvitsisi ottaa kantaa. Lasten vanhemmat ovat valintansa tehneet ja hankkineet lapsensa, joten he kasvattakoot heidät. Minä kasvatan omani, jos ikinä lapsia saan. 

Älkää ihmiset tuomitko ja katsoko halveksien niitä perheitä jotka jossakin näette ja huomaatte kuinka joku "vanhempi" ei ota kantaa joihinkin tilanteisiin. Uusperheissä se ei kannata varsinkaan, jos oikea vanhempi ei ole aktiivisesti hoitanut omia asioitaan. Biologisilla vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Joudun tähän rooliin ottaessani kantaa ja lasten silmissä pahiksen rooliin... ja ei se niin mene, että biologinen vanhempi voi luistaa näistä tilanteista ja minä hoidan ne. Meinasi jo käydä niin.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on useampi lapsi. Minua usein katsotaan, että olenpas huono äiti kun katson esimerkiksi kännykkää hetken tai en ota aktiivista roolia heidän ojentamisessaan. 

Tilanne on kuitenkin se, että en minä ole äiti, enkä uutena ihmisenä voi alkaa kasvattamaan ihmisiä joilla on omat vanhemmat, joiden tulisi kasvattaa omat lapsensa.

Joskus olin se p*ska ä**ä joka otti kantaa ja lapsen oikea vanhempi oli se hyvä tyyppi. Nyt vältän tilanteita joissa minun tarvitsisi ottaa kantaa. Lasten vanhemmat ovat valintansa tehneet ja hankkineet lapsensa, joten he kasvattakoot heidät. Minä kasvatan omani, jos ikinä lapsia saan. 

Älkää ihmiset tuomitko ja katsoko halveksien niitä perheitä jotka jossakin näette ja huomaatte kuinka joku "vanhempi" ei ota kantaa joihinkin tilanteisiin. Uusperheissä se ei kannata varsinkaan, jos oikea vanhempi ei ole aktiivisesti hoitanut omia asioitaan. Biologisilla vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Joudun tähän rooliin ottaessani kantaa ja lasten silmissä pahiksen rooliin... ja ei se niin mene, että biologinen vanhempi voi luistaa näistä tilanteista ja minä hoidan ne. Meinasi jo käydä niin.

Erotkaa heti!

Vierailija kirjoitti:

Et kai ole tosissasi?

Sinä sanoit sen nätimmin kuin minä. :D

1

Tunteiden sanoitusta, mitä ihmettä täällä suolletaan.

Lapsella on oikeus omiin tunteisiinsa ja niiden ilmaisemiseen, siihen vanhempi ei voi mennä väliin määrittelemään, että mitä lapsi mahdollisesti kokee missäkin tilanteessa, mutta tottakai vanhempi voi ja pitääkin tulkita lapsen kulloisiakin tarpeita tunneilmaisun tai sen puuttumisen perusteella, ja tilanteen mukaan myös pyrkiä auttamaan lasta siinä esimerkiksi itkukohtausta lievittämällä. 

Voi luoja mitä kakkaa on tunteiden sanoittaminen. Taasjoku lässyn lässyn curling vanhempi joka esittää oleansa parempi kuin onkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et kai ole tosissasi?

Sinä sanoit sen nätimmin kuin minä. :D

1

Joo, harmi kun se eka kommentti on poistettu. Oli iskevästi sanottu, ihan paras kommentti :D

-eri

Onneksi kasvatin lapseni ennen tällaista sekoilua. Mistä vanhempi voi tietää mitä lapsi tuntee potkaistessaan kaveria? Onko se vihaa? Vahingoniloa? Voitonriemua? Vaiko ajattelemattomuutta? Entäs itkeminen? Itkeekö lapsi fyysistä kipuaan? Väsymystä? Vihaa/kiukkua?

Ei ollut mun asia sanella lapselle mitä se tuntee. Jos kiusasi kavereitaan, käskettiin lopettamaan. Jos itki, kysyttiin miksi itkee ja reagoitiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi kasvatin lapseni ennen tällaista sekoilua. Mistä vanhempi voi tietää mitä lapsi tuntee potkaistessaan kaveria? Onko se vihaa? Vahingoniloa? Voitonriemua? Vaiko ajattelemattomuutta? Entäs itkeminen? Itkeekö lapsi fyysistä kipuaan? Väsymystä? Vihaa/kiukkua?

Ei ollut mun asia sanella lapselle mitä se tuntee. Jos kiusasi kavereitaan, käskettiin lopettamaan. Jos itki, kysyttiin miksi itkee ja reagoitiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla.

Just näin. Mutta nykyvanhemmat kokevat vissiin velvollisuudekseen jopa ajatella lastensa puolesta ettei vaan kultamussulle käy elämä liian rankaksi.

Vierailija kirjoitti:

Miehelläni on useampi lapsi. Minua usein katsotaan, että olenpas huono äiti kun katson esimerkiksi kännykkää hetken tai en ota aktiivista roolia heidän ojentamisessaan. 

Tilanne on kuitenkin se, että en minä ole äiti, enkä uutena ihmisenä voi alkaa kasvattamaan ihmisiä joilla on omat vanhemmat, joiden tulisi kasvattaa omat lapsensa.

Joskus olin se p*ska ä**ä joka otti kantaa ja lapsen oikea vanhempi oli se hyvä tyyppi. Nyt vältän tilanteita joissa minun tarvitsisi ottaa kantaa. Lasten vanhemmat ovat valintansa tehneet ja hankkineet lapsensa, joten he kasvattakoot heidät. Minä kasvatan omani, jos ikinä lapsia saan. 

Älkää ihmiset tuomitko ja katsoko halveksien niitä perheitä jotka jossakin näette ja huomaatte kuinka joku "vanhempi" ei ota kantaa joihinkin tilanteisiin. Uusperheissä se ei kannata varsinkaan, jos oikea vanhempi ei ole aktiivisesti hoitanut omia asioitaan. Biologisilla vanhemmilla on ensisijainen kasvatusvastuu. Joudun tähän rooliin ottaessani kantaa ja lasten silmissä pahiksen rooliin... ja ei se niin mene, että biologinen vanhempi voi luistaa näistä tilanteista ja minä hoidan ne. Meinasi jo käydä niin.

Ja miksi haluaisit lapsen tuollaiseen tilanteeseen/perheeseen?!? Mietipä hetki.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi kasvatin lapseni ennen tällaista sekoilua. Mistä vanhempi voi tietää mitä lapsi tuntee potkaistessaan kaveria? Onko se vihaa? Vahingoniloa? Voitonriemua? Vaiko ajattelemattomuutta? Entäs itkeminen? Itkeekö lapsi fyysistä kipuaan? Väsymystä? Vihaa/kiukkua?

Ei ollut mun asia sanella lapselle mitä se tuntee. Jos kiusasi kavereitaan, käskettiin lopettamaan. Jos itki, kysyttiin miksi itkee ja reagoitiin sitten tilanteen vaatimalla tavalla.

Kaikissa varhaiskasvatuksen toimipisteissä panostetaan nykyisin voimakkaasti tunnekasvatukseen. Mutta sinä ilmeisesti tiedät asiasta paremmin kuin ammattikasvattajat...?

Sinänsä ap on ihan syystä huolissaan. On tosiasia että jollei opi tunnistamaan tunteita ei osaa niistä myöskään puhua ja suurien tunteiden käsittely on aikuisenakin hankalampaa. Tunteet todella olisi hyvä oppia sanoittamaan lapsena, ei tässä ole mitään syytä pilkata ap:tä.  

Mutta lasua ei ole mitään syytä tehdä, koska asia ei ole vakavuudeltaan senlaatuinen. Menneet sukupolvet elivät osaamatta pukea juuri mitään tunteita sanoiksi, selvisivät elämästä useimmiten jopa hengissä. Mutta kaikki tiedämme varsinkin entiaikojen mykät kännissä hakkaavat isät joille se kännissä hakkaaminen oli suurin tunteenilmaisu johon kykeni. Että ei siis syytä pilkata ap:n huolta jos lapsi ei opi tunteita sanoittamaan.