Lue keskustelun säännöt.
Tuleekohan vielä joskus päivä, ettei oma lapsi ärsyttäisi KOKO ajan?
08.04.2013 |
Musta tuntuu, että olen todella, todella vittuuntunut lapseeni koko ajan. En vaan millään jaksa sitä jatkuvaa kyselyä, mölinää, älinää, huutoa ja ulinaa joka asiasta. Minä tiuskin, huudan, äkäilen ja tuhahtelen :(
Tiedän, että tämä on väärin ja että omalla käytökselläni ajan lapsen pahantuuliseksi ja kiukkuiseksi, mutta mä en vaan jaksa sitä jatkuvaa kiehnäämistä ja kyselytulvaa kahta minuuttia kauempaa. Vielä pitäis neljä päivää jotenkin jaksaa, jolloin lapsi menee isälleen viikonlopuksi ja minä saan maata sohvalla.
Olen noin isäviikonloppuina niin poikki, että kirjaimellisesti makaan sohvalla tai sängyssä ja pystyasentoon nousen vain kävelläkseni vessaan.
Vituttaa, herään kuudelta, lapsi hoitoon puoli kasiin, itse tukka putkella töihin. Töissä jokainen päivä on ihan helvetin hektinen, töistä pois tukka putkella neljän maissa ja viiden maissa kotona niin väsyneenä kuin olla ja voi. Lapsen kanssa "laatuaikaa" kolme tuntia. Sen jälkeen lapsi nukahtaa ja minä palaa töiden pariin. Vittu.
Kommentit (11)
minusta on kiva seurata kun oma poika on reipas, aktiivinen,mölyää,kolistelee,huutaa,leikkii ym. on tosin vielä niin pieni ettei kävele tai puhu,mutta kuitenkin,ehkä vaikuttaa kun syntymä ja muutamat ekat kuukaudet oli vaikeita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hyvin surullinen lapsesi puolesta, ap.
Sitten helpottaa kummasti kun lapsi muuttaa kotoa pois:). Enää ei ärsytä.
No ethän sä edes ehdi nähdä sitä lasta juurikaan jos se on päivät hoidossa ja joka toinen vkl (?) isällään.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 22:52"]
Sitten helpottaa kummasti kun lapsi muuttaa kotoa pois:). Enää ei ärsytä.
[/quote]
Niinhän sinä luulet...vai aiotko katkaista välit kokonaan? Minua ei lapsi ole tosin ärsyttänyt, mutta on tarvinnut tukea nyt muutettuaan pois paljon enemmän kuin murrosiässä. Ei rahallista, vaan henkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melko kauhealta kuulostaa. Olisko sulla mahdollista joku terapia tms? Ajattele miltä lapsesta tuntuu, aistiihan se tuon ja miettii mitä vikaa hänessä on. Jokaista väsyttää joskus mutta jos pääsääntöisesti lapsen seura ahdistaa, niin ei se oikein ole.. Hae apua.
juu, lapset on niiiiiiin ihania, oma on valintasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanko arvata, synnytys oli vaikea etkä täysimettänyt?
Minun esikoisen kohdalla oli sinänsä onnistunut syöksysynnytys ja epäonnistunut imetys, tai kyllä mä sitkeästi yritin osittaisimettää muttei se kunnolla onnistunut. Kuopuksen syntymä meni hyvin ja imetys lähti käyntiin luonnollisesti ja vauva oli perhepedissä. Ehkä toista lasta on muutenkin helpompi rakastaa, mutta imetys on vaikuttanut selvästi, suorastaan haluan että hän on lähelläni enkä antaisi edes yökylään vielä. Hän on jo 1,5-v. taapero. Imetin vähän yli vuoden ikäiseksi. Esikoinenkin on rakas ja olen oppinut kuopuksen myötä hellimään häntäkin enemmän kuin alussa. Se ei vaan tule niin luonnostaan kuten kuopuksen kanssa, jota haluan suukotella jatkuvast
Yritä nyt asettua lapsesi asemaan. Hän on sinun huonoon oloosi viaton, hänen kuuluisi saada saada kasvaa terveessä, positiivisessa ilmapiirissä. Tuollainen on jatkuva tiuskiminen on erittäin vahingollista, psyykkistä väkivaltaa. Koita saada jotain apua että pystyt muuttamaan asennettasi. Lapset on heikoilla kun he ovat meidän vanhempien mielivallan alla, he yrittävät miellyttää ja ymmärtää meitä viimeiseen asti. Ota nyt järki käteen!!!! Todella harva jaksaa olla aina rauhallinen ja positiivinen, mutta yleisilmapiirin tunnelma olisi tärkeä pitää hyvänä. Pakkohan kuria on pitää, muttei turhasta saa valittaa!
Minustakin ap on tosi vähän lapsen kanssa. Totta kai lapsi tajuaa vanhemman ärsyyntymisen ja reagoi siihen. Ap, kun sinulla on lapsi viikonloppuna, mitä silloin teette? Oletko vain kyllästyneenä kotona vai keksittekö jotain yhteistä hauskaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jes. Ketjussa kymmenen vastausta ja ollaan jo saatu perinteiset "oma oli valintasi, mitäs teit lapsia" ja "vika on sinun, kun et varhaislapsuudessa ollut tissi vauvan suussa 24/7 ja synnytyskin meni omaa syytäsi pieleen" -vastaukset. Sekä tietty pakollinen yhden vauvaikäisen äiti, joka päivittelee että kun mua ei vaan toi meidän piiperö ärsytä yhtään (sulle sanoisin, että katsotaan sitten 5 vuoden päästä uudestaan, onko kertaakaan tällä välillä ärsyttänyt).
Palsta se ei koskaan petä.
Haleja!
Tiedän tunteen. Näitä aikoja ja fiiliksiä tulee. Luultavasti kaikille, mutta mulle ainakin, joten sen perusteella uskallan sanoa, ettet ole yksin.
Oman asenteen muutos on ainoa resepti mikä toimii.. Joitakin auttaa se, että laittaa lapsen hoitoon. Mua ei ehkä niinkään, koska ne lapset tulee kuitenkin aina takaisin ja hyvin pian ollaan samassa tilanteessa, ellei oma asenne jotenkin muutu.
Mikä se sitten onkaan, mikä antaa voiman ja kyvyn sille asenteen muutokselle? Itsensä syyllistäminen ei toimi. Jos oppii jotenkin ymmärtämään itseään sen verran, että mistä oma kettuuntuminen johtuu, voi yhtäkkiä huomatakin, ettei enää ketuta.
Mulla oli pitkään niin, että ärsytti omien lasten lähelle tuleminen - ahdisti jopa. Joku kuitenkin muuttui, koska nyt ei ärsytä. Ja huomaan, että lapset aistii eron ja kumma kyllä tappelee vähemmän ja tekee vähemmän sellasia ärsyttäviä asioita, mistä voisi edes ajatella suuttuvansa.