Kenen "pitäisi" maksaa minun matkani?
Appi täyttää 60v tänä syksynä, ja on suunnitellut matkaa. Hänellä on kolme lasta ja on luvannut maksaa jokaisen lapsensa ja lapsenlapsensa (3kpl) matkan. Minun ja vävyn pitää maksaa itse, miehen toisella siskolla ei ole puolisoa.
Vävy on töissä ja pystyy maksamaan helposti oman osansa, minä olen työtön. En usko että pääsen matkaan koska miehellänikään ei ole hirveästi ylimääräistä. Onko tämä sitten reilua? Tuntuu vähän suunnitellulta jutulta. Joku halpishotelli halpislennolla jonnekin halpaan etelänkohteeseen onnistuisi meiltä, mutta minä tuskin saan vaikuttaa hotellivalintaan.
Eli meiltä matkaan lähteen mies ja lapset. Minä jään kotiin. Toivon toki että saan töitä ennen tuota, mutta saanko sitten lomaa?
Kommentit (102)
Minä täytän pyöreitä vuosia muutaman vuoden kuluttua ja haaveissa on viedä koko perhe jonnekin ulkomaan reissulle. Kyllä minä säästän jo nyt, että maksan mieheni, lasteni ja lasten puolisot matkalle mukaan - tai no toisella on avopuoliso, toinen ei nyt edes seurustele. Toki, jos seurustelusuhde on muutaman viikon mittainen, niin sitten pitäisi asiaa harkita.
Ap:n tapauksessa yrittäisin miehen kanssa säästää matkarahat kasaan. Jos ei onnistu, niin sitten jäisin varmaan pois matkasta, lainaa en ottaisi ja keksisin jotain kivaa vapaalle viikolleni.
Mun mies saisi mennä ja hoitaa muksut lomalla. Eihän se ehdi muuta tekemään kuin lapsia pitää hoitaa. Ah ihanuutta, kun saisin olla viikon yksin kotona Pärjääkö se sun mies niiden muksujen kanssa siellä lomalla?
Rehellisiä jos ollaan, olisin iloinen jos mies lähtisi lasten kanssa reissuun viikoksi. Hitto, mulla olisi kokonainen t.viikko aikaa omalle itselleni. Makoilua, kävelyitä, sidukka terassillla, siivoamista..täysi unelma, kaikki voittaisiva

Perheen rahat on yhteiset eli sinä ja miehesi maksatte yhdessä osuutesi. Ettekö osaa yhtään säästää? Ota sitten lainaa vaikka pikavippiä ja maksele sitä pois jos se on helpompaa.
Siis häihin saa kutsua vain isän ja äidin, lapsia ei tarvitse kutsua, vaikka ovat samaa perhettä. Mutta jos kutsuu synttäreilleen vain isän ja lapset, onkin rikkomassa perhettä eikä ymmärrä, ettei niin saa tehdä.
Olette outoja.
Haluaisiko mies muka lähteä lahden pienen lapsen kanssa yksin etelänmatkalle...? Epäilen. Rankkaa se olisi hänellekin.
Minusta on ikävä asetelma, että ilmeisen varakas appi jättää kaksi perheenjäsentä matkan ulkopuolelle, mutta en tekisi asiasta numeroa vaan meillä olisi selvää että mies repisi minulle matkarahat jostain kokoon. Ei varmasti haluaisi lähteä yksin. Eri asia, jos se olisi apen nimenomainen toive, että vain verisukulaiset osallistuvat, mutta toivottavasti ei ole siitä kyse. Jos saatte atkarahat sinulle kokoon, niin kannattaa varautua kyllä illallismaksuihin yms., sillä tuskin appi niitäkään sitten kustantaa..?
Aika outoa toimintaa. Meillä omat appivanhemmat ja omat vanhemmat ovat tuollaisilla reissuilla ihan itsestäänselvästi maksaneet kaikkien kaikki menot, ei ole edes keskusteltu muusta. Ja jos ei ole varaa, niin sitten mennään vähän halvempaan paikkaan.
Minusta tuossa on kyllä apella taustalla jotain, hirveää saituutta, ettei halua antaa mitään muille kuin verisukulaisille, tai muuta mielen osoittamista. Normaalia tuo ei minusta ole.
Mutta itse tuossa tilanteessa jäisin kotiin, enkä mököttämään, vaan ihan tyytyväisenä, ettei tarvitse tuollaisessa porukassa roikkua. Ja mies lähtisi, jos uskoisi lasten kanssa jaksavansa.
Meillä isä kutsuisi mukaan vain ne, jotka kykenevät itse maksamaan perheensä mukaan eli sinä ja miehesi ynnä lapsenne saisitte kutsun kahville jonain sunnuntaina, muu porukka lähtisi reissulle etelään. Jokainen kun voi kutsua ne, jotka haluaa ja jos joku lapsista perheineen haluaa vanhan isän maksavan koko perheen reissun, niin sitten sitä lasta ei kutsuta lainkaan, jotta kenellekään ei tule paha mieli.
Mutta kyllä meillä oletetaan, että jokainen sisarus perheineen osallistuu isän lahjaan samalla summalla eli jos yhdessä päätetään maksaa isän matka, antaa jokainen kolmesta sisaruksesta 300 e lahjaan, pääsi etelään tai ei.
Meillä äiti kutsui lapset perheineen Gardajärvelle synttäreilleen. Jokainen lapsi maksoi matkansa itse! Ja myös perheensä matkan hotelleineen ja ruokineen kaikkineen. Kyseessä oli äidin synttärit, ei mikään miniöille ja vävyille tarkoitettu parisuhdeloma.
Onpa hankala tilanne. Minustakin olisi asiallista maksaa koko perhe tai sitten kaikki maksaisivat itse, mutta toisaalta ymmärrän, että appi haluaa tarjota omille lapsilleen mutta ei ole ehkä varaa maksaa ihan kaikkia. En tiedä, miksi ajattelet, että appi haluaa tahallaan pudottaa sinut pois reissusta, onko tästä jotain vihjeitä? Jos ei niin ehkä ulkopuolisuuden tunne tulee vain sisältäsi?
Mielestäni miehesi pitäisi ilman muuta maksaa matkasi.
Mutta jos ei onnistu, niin täytyy sanoa, että jos viikon reissusta olisi kyse niin meillä lapset eivät lähtisi ilman minua. En haluaisi (suostuisi) olemaan 2-vuotiaasta erossa viikkoa, vieläpä niin, että lapsi on vieraassa maassa ja ympäristössä. Minusta se ei ole lapselle hyväksi, ja se on myös sen verran suuri asia, että katson minulla olevan oikeus siitä päättää. Mies on samoilla linjalla, eikä mies jaksaisi myöskään yksin matkalla sitä emotionaalista myrskyä, joka siitä seuraisi. Meillä 4v esikoinenkin on todella paljon äidin perään (ja me olemme olleet molemmat vuoronperään hoitovapaalla, ja minulla on alusta saakka ollut omia menoja, eli en ole "ominut" lapsia, kuten täällä usein esitetään. Lapseni nyt vaan ovat tuollaisia).
Minusta tuossa ei ole mitään kummallista, vaikka varmasti tuntuu inhottavalta kun jää matka käymättä.
Olen monesti käynyt perheeni kanssa niin että äitini, sisareni ja minun+sisareni lapset ovat olleet mukana, ei aviomiehiä yms kun äiti on maksanut matkan ja sitten taas perheen kanssa erikseen. Eikä todellakaan ole mikään aviomiesten savustusyritys! Vaan ihan se että ylimääräinen 600+euroa on järkyttävä sunma jokaiselta lisäihmiseltä. Samalla tavalla ennen lapsia mies lähti äitinsä ja isäpuolensa sekä heidän molempien muiden lapsien kanssa matkalle ja lapsien avopuolisoja pyydettiin mukaan, minut mukaanlukien, niin että maksettaisiin oma osuus. En lähtenyt kun rahaa ei ollut eikä yhtään pahalta tuntunut.
Kyllä molemmilla saa omat elämät olla - ei minua maksettaisi miehen työmatkallekaan mukaan, vaikka kuinka haluaisin.
Eli älä ap stressaa ja ota pahaa mieltä turhan takia! Ei appi sitä varmastikkaan pahalla tarkoittanut:) Sanoisin että vietä omaa laatuaikaa se viikko!

AP taisi kertoa, että makselevat lainaa pois. Saisiko siihen neuvoteltua pankin kanssa vaikka yhden tai kaksi lyhennysvapaata kuukautta, joista "säästyneet" rahat voisi käyttää ap:n matkaan? Näitä lyhennysvapaitahan saa nykyään käsittääkseni aika helposti, jos lainanmaksu on aiemmin hoidettu hyvin. Eikä parin kuukauden laina-ajan piteneminen varmasti suuremmin vaikuta perheen tulevaisuudensuunnitelmiin.
Juttelin miehen kanssa eilen tästä, hän oli laskenut että ihan hyvin pystytään säästämään minun matkan verran. Ja jos saisin töitä, niin se tietysti auttaa paljon. Pätkätöitä en enää haluaisi. Mikään lyhennysvapaa kuukausi ei kyllä minusta tule kyseeseen tällaisessa syyssä, ja mitään velkaa emme halua ottaa.
Kiitos niille, jotka jaksoivat olla asiallisia. Ap.
[quote author="Vierailija" time="08.04.2013 klo 19:21"]
Luulen ettei appivanhemmilla ole varaa maksaa kaikkien matkaa, mutta olettavat, että kaikilla on sen verran rahaa säästössä, että pystyvät yhden henkilön matkan maksamaan, kun he jo maksavat niin monien matkan. Eivät siis jätä ilkeyttään lastensa puolisoita maksamatta
[/quote]
Eikö silloin kannattaisi sanoa, että maksaa jonkun tietyn osuuden tai tietyn summan lasten perheiden matkoista, ja perheet saisivat sitten itse miettiä, mistä hankkivat puuttuvan osan vai jääkö joku kotiin. Todella tökeröä ilmoittaa, että perheestä yksi jätetään maksamatta.