Herään lasten kanssa joka aamu - mies nukkuu

Siinähän sitten toivot. Ei ne miehet mitään ajatustenlukijoita ole. Niin kauan kun heräät lasten kanssa sanomatta miehelle mitään, mies olettaa että heräät ihan mielelläsi kuudelta kun sinulta se sujuu niin luontevasti.

Kuopus herätti tänään 06.50. Se on paljon myöhempään, kuin monessa muussa lapsiperheessä. Mutta olin niin itsekäs, että keitin itselleni kahvia, tulin takaisin makuuhuoneeseen ja potkin miehen hereille saatesanoilla: sinä saat aina viikonloppuisin nukkua myöhempään kuin arkisin, minä en, joten ylös. 

Nyt olen täällä makkarissa ja ovi on kiinni ja juon kahviani vieläkin. Se, että mies saa nukkua pidempään johtuu siitä, että hän ei yksinkertaisesti herää jos kuopus herää (paitsi silloin kun en ole kotona, joku vaisto miehelläkin sentään pelaa), ja minä olen vauva-ajoista lähtien ollut todella herkkä heräämään pieniinkin ääniin. En pysty nukahtamaan uudelleen enää kun olen herännyt, mutta voin ottaa muuten rennosti aamun ekat tunnit. Olen sen ansainnut <3

No mitä sitten? Itse herään joka aamu ennen kuutta, kun taas vaimoni nukkuu helposti vielä pari tuntia, jos ei ole mitään erityistä syytä herätä. Enpä ole koskaan nähnyt tätä ongelmana.

On ihan eri asia herätä itse kellokuusi kun joutuu heräämään kello kuusi.

Se tunne kun ei voi itse määritellä vapaapäivinä miten pitkään nukkuu...

Laita iltapäivällä mies lasten kanssa ulos ja ota päikkärit-älä ainakaan tee mitää hyödyllistä silloin. Tekee päälle hyvää : )

Minä heräsin 20 min sitten ja koko asunto oli tyhjä. Soitin miehelle äsken mihin te olette kadonneet. Ollaan metsässä tässä takana. En ole koskaan nukkunut näin sikeästi, että en herännyt kun mies heränny ja lapset heränny ja tehny aamutoimet ja mennyt ulos. Kaikki kolme oli heränny jo puoli seitsemän. Kieltämättä outo tunne ja samalla hyvä tunne, kun voin köllötellä rauhassa.

Herään joka aamu lapsen kanssa joka aamu -muija vaan nukkuu ja valittaa että on kylmä.

Miten aina voi olla kylmä?

On se hurja, nukkuu vaan.

Kun kolme lastani olivat pieniä, niin mielestäni aamut olivat ihan parhaita heidän kanssaan! Heräsin hyvin mielelläni iloisiin hihityksiin tai siihen, että joku lapsista tai kaikki tulivat kainaloon kellimään. Nousimme siitä kuitenkin nopeasti niin, että mies sai nukkua ja menimme hipihipihiljaa keittiöön tekemään aamupalaa. Aamulla kuulin ne parhaimmat jutut ja sain niin monet ihanat halit, että en vaihtaisi aamuja ikinä pois!

Mies nousi kun nousi ja tuli hyväntuulisena valmiiseen pöytään. Koko perhe oli onnellinen ja on vieläkin kun lapset ovat jo teinejä. Nyt he nukkuvat puoleen päivään ja minä nousen viimeistään seiskalta nauttimaan aamuista.

Vierailija kirjoitti:

Kuopus herätti tänään 06.50. Se on paljon myöhempään, kuin monessa muussa lapsiperheessä. Mutta olin niin itsekäs, että keitin itselleni kahvia, tulin takaisin makuuhuoneeseen ja potkin miehen hereille saatesanoilla: sinä saat aina viikonloppuisin nukkua myöhempään kuin arkisin, minä en, joten ylös. 

Nyt olen täällä makkarissa ja ovi on kiinni ja juon kahviani vieläkin. Se, että mies saa nukkua pidempään johtuu siitä, että hän ei yksinkertaisesti herää jos kuopus herää (paitsi silloin kun en ole kotona, joku vaisto miehelläkin sentään pelaa), ja minä olen vauva-ajoista lähtien ollut todella herkkä heräämään pieniinkin ääniin. En pysty nukahtamaan uudelleen enää kun olen herännyt, mutta voin ottaa muuten rennosti aamun ekat tunnit. Olen sen ansainnut <3

Eli molempien on pakko herätä että voit palstailla

Olisiko kannattanut miettiä tätäkin juttua ennen kuin alkoi vääntämään niitä lapsia?

MInä olen keskustellut mieheni kanssa tästäkin asiasta eli siitä, että hän ei osaa lukea ajatuksiani. Siksi minun pitää sanoa jo lauantaina illalla ääneen, että "kun lapset huomenna aamulla heräävät, niin toivon, että olisit heidän kanssaan ja minä saisin nukkua". Vastaavasti mies voi sanoa minulle iltapäivällä, että "menen jatkamaan vajan remonttia, toivon, että pidät lapset poissa työmaalta". Kumpikaan ei loukkaannu toisen toiveista tai katso, että ne olisivat käskyjä. Ymmärrämme, että toiveiden taustalla on ihan oikea tarve saada nukkua vähän pitempään tai tehdä remonttia rauhassa.

Kokeile ap joskus puhua sille miehelle. Se on se sama tyyppi, johon rakastuit ja jolle pystyit kertomaan kaiken. Nyt pitää pystyä ajoissa kertomaan, että sinulla on univajetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuopus herätti tänään 06.50. Se on paljon myöhempään, kuin monessa muussa lapsiperheessä. Mutta olin niin itsekäs, että keitin itselleni kahvia, tulin takaisin makuuhuoneeseen ja potkin miehen hereille saatesanoilla: sinä saat aina viikonloppuisin nukkua myöhempään kuin arkisin, minä en, joten ylös. 

Nyt olen täällä makkarissa ja ovi on kiinni ja juon kahviani vieläkin. Se, että mies saa nukkua pidempään johtuu siitä, että hän ei yksinkertaisesti herää jos kuopus herää (paitsi silloin kun en ole kotona, joku vaisto miehelläkin sentään pelaa), ja minä olen vauva-ajoista lähtien ollut todella herkkä heräämään pieniinkin ääniin. En pysty nukahtamaan uudelleen enää kun olen herännyt, mutta voin ottaa muuten rennosti aamun ekat tunnit. Olen sen ansainnut <3

Eli molempien on pakko herätä että voit palstailla

Niinpä. Onneksi silloin kun lapseni olivat pieniä ei äideillä ollut tällaista pakkoa roikkua puhelimella ja turhuuksissa päivät pitkät. Olisihan sitä voinut toki olla tietokoneella palstalla, mutta ainakin minä olin aidosti läsnä lasten lapsuudessa. En edes ajatellut tietokoneen mukana tuomia mahdollisuuksia paeta ajatuksissa pois lasteni luota ja nyt ihanien teinien kanssa huomaan, että se oli todella hyvä. Vaikka vanhi lapseni täyttää kesällä jo 18 vuotta, niin välimme ovat todella hyvät ja lämpimät.

Meillä mies herää ensin noin seiskalta ja lähtee töihin. Sitten herään mä siinä kahdeksan ja yhdeksän välillä ja odottelen, että lapset herää noin ysin jälkeen. Kyllä passaa.

Puhumalla moni asia selviää.

Mut joo. Viikonlopun luonne muuttui, kun kotona oli pieni lapsi ja oltiin työelämässä. En ole aamuvirkku, mut katsoin itseni paremmaksi huolehtimaan lapsesta. Koin, että mulla oli pidempi pinna. Sitä paitsi tykkäsin viettää aikaa lapseni kanssa. Joten nousinviikonloppunakin puoli seitsemän tai seitsemän aikaan. Aamiaisen jälkeen mentiin lapsen kanssa ulos leikkimään. Mies sai heräillä ja lukea lehden rauhassa itsekseen.

Mut myönnän, etten ollut täysin tyytyväinen. Silti, oma vika.

Vierailija kirjoitti:

MInä olen keskustellut mieheni kanssa tästäkin asiasta eli siitä, että hän ei osaa lukea ajatuksiani. Siksi minun pitää sanoa jo lauantaina illalla ääneen, että "kun lapset huomenna aamulla heräävät, niin toivon, että olisit heidän kanssaan ja minä saisin nukkua". Vastaavasti mies voi sanoa minulle iltapäivällä, että "menen jatkamaan vajan remonttia, toivon, että pidät lapset poissa työmaalta". Kumpikaan ei loukkaannu toisen toiveista tai katso, että ne olisivat käskyjä. Ymmärrämme, että toiveiden taustalla on ihan oikea tarve saada nukkua vähän pitempään tai tehdä remonttia rauhassa.

Kokeile ap joskus puhua sille miehelle. Se on se sama tyyppi, johon rakastuit ja jolle pystyit kertomaan kaiken. Nyt pitää pystyä ajoissa kertomaan, että sinulla on univajetta.

Ei ap rakastunut mieheen, vaan niihin vaaleanpunaisiin aikuismaisiin kulisseihin mitä mies ja perhe toivat mukanaan. Nyt kulissit ovat kiikun kaakun pystyssä, ap on nyrpeä mamma ja mies jatkaa elämäänsä vaimoaan vältellen.

Sama. Tuntuu että jos pyydän miestä joskus heräämään lasten kanssa, niin se on joku palvelus minkä tekee minulle ja siksi se on vaikeaa edes pyytää. Ihan kuin en pärjäisi ilman hänen apuaan. Ja mies aina vastaa jotenkin ”no jos on pakko.....” ja valittaa koko päivän miten on niin väsynyt kun taas joutui heräämään niin aikaisin. Mitään tasa-arvoa tässä ei todellakaan ole. Sama siivoamisen kanssa, joskus pyydän voiko imuroida yläkerran niin se on joku asia missä ”auttaa minua kun et kerran pärjää” ihan kuin hänellä ei olisi mitään vastuuta kotitöistä?!

Mitä tylsää niissä aamuissa on? Lötköttelyä, lastenohjelmia. Aamupala ja vaikka lounasruuan teko valmiiksi. Sitten ulkoilemaan jo ennen yhdeksää. Yheltätoista sisälle ja lounas on jo odottamassa

Näin meillä oli. Nyt teinit nukkuu puoli päivää. Mulla on yhä aikasempi aamurytmi. Nyt on jo sämpylät uunissa. Voisi kohta mennä ulkoilemaan

Ei se ikuisesti kestä, meidän 5-vuotias nousee superaikisin ja leikkii tyytyväisenä pari tuntia itsekseen viikonloppuaamuina. Olin itse lapsena samanlainen, musta oli tosi jännää herätä ennen muita.

Mutta jos et jaksa nousta, niin sovitte että heräätte vuoropäivinä niin kumpikin saa nukkua pitkään kerran viikossa edes.

Antaahan miehen nukkua jos työssä käy.

Meillä minä lähetän arkisin lapsen kouluun ja viikonloppuisin mies herää aikaisemmin ja minä voin nukkua jos sattuu nukuttamaan.

Saisiko teillä vastuita jotenkin jaettua?