Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kyllä voi olla naisten kanssa vaikeaa

Vierailija
23.03.2019 |

Olen onnistunut elämään niin, että olen selvinnyt jo ihan mukavasti aikuisiälle ilman minkäänlaista fyysistä kontaktia naiseen. Tai on minua itseasiassa kerran halannut tyttö joskus yläasteella. Kai sekin lasketaan?

Mutta sitten asiaan. Minä nimittäin nykyään tavallaan jo pelkään naisia. Tai oikeastaan enemmänkin sitä, että mitä niiden naisten kanssa pitäisi tehdä. Sitä kun on onnistunut elämään jo lähemmäs 30 vuotta ilman seksiä ja suutelemista, kun taas ne ns. "normaalit" ihmiset ovat aloittaneet sen seksuaalisuuteensa tutustumisen ja harjoittelun jo silloin teineinä. Jumalauta, että osaa ahdistaa jo ajatuskin siitä, että joku nainen sattuisi minusta joskus kiinnostumaan ja sitten pitäisi alkaa suutelemaan tai harrastamaan seksiä. Varmaan tappaisin itseni ennen sitä h-hetkeä, tai vaihtoehtoisesti muuttaisin Meksikoon pakoon. No onneksi ei ole koskaan ollut suurta riskiä siihen, että kukaan nainen olisi minusta ollut kiinnostunut, mutta onhan sitä maailmassa kummempiakin tapahtunut. Monesti olen kyllä onnistunut lukemaan niitä naisten lähettämiä "merkkejä" ihan päin persettä, ja lopulta huomannut, että eihän tästä(kään) mitään oikeasti tule.

Kommentit (75)

Vierailija
61/75 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin vaikeissa tapauksissa suosittelen maksulliselle menemistä. Kyllä se siitä. Terapiakin olis varmaan tarpeen. Ja muista että naiset ei ole syyllisiä siihen että sinulla on ihmissuhdetaidoissa puutteita.

Olen kyllä pohtinut maksullisella käymistäkin. En sitten tiedä, että miten vakavissaan kun en ole moista toteuttanut. Jotenkin se tuntuu ajatuksena epämiellyttävältä harrastaa seksiä ihmisen kanssa, joka ei oikeasti edes haluaisi olla kanssasi jos et maksaisi siitä hänelle.

Ja en minä todellakaan naisia syytä siitä, että olen ihan paska heidän kanssaan. Itsehän minä asiani olen onnistunut sössimään. Ei siitä muita voi syyttää vaikka kuinka haluaisikin. 

-Ap

Ap, ole itsellesi vähän armollisempi. Oma poikaystäväni oli kokematon 29-vuotiaaksi ja minä hänen ensimmäinen kosketus naissukupuoleen. 

Mä en kyllä kannusta maksullisille menoa, musta ainakin olis kamalaa jos poikkikseni olisi sellaiseen ryhtynyt. Luo nettideittiprofiili ja yritä tutustua naisiin vaikka ensin kaveripohjalta? Kyllä se oma puolisko sieltä löytyy, nuori olet vielä Ja itse en ainakaan arvosta miehiä, jotka panee sinne ja tänne. Ja itsekin olin neitsyt 25-vuotiaaksi. Ihan normaalia!

Osaisikin olla armollinen itselleen, mutta kun kaikkialla näkyy pariskuntia, ja näistä asioista puhutaan päivittäin kaikkialla niin arkisesti, että väkisin siinä alkaa ruoskia itseään, että mikä helvetti minussa nyt oikein mättää kun en pysty olemaan "normaali". Ehkä sitten pitäisi vaan alkaa ryyppäämään ihan huolella, niin josko sitten vahingossa onnistuisi edes seksiä saamaan.

-Ap

-Ap

Vierailija
62/75 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä pitää olla säälittävä jos ei saa naista :D miten on ees mahdollissta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/75 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos tosiaan vaikka ensialkuun alkaisit suhtautua naisiin ihmisinä. (Eikä minään outona vieraslajina...)

Niin että ihan noin vaan sormia napsauttamalla, sarjassamme "otat vaan itseäsi niskasta kiinni" masentuneillekin. Luuletko, ettei 30v ja vanhemmaksi eläneenä vailla naiskontakteja olisi aivoissa tapahtunut jo hivenen jonkinsortin pysyvämpiä muutoksia. Etenkin miehillä joilla jonkinlaiset seksuaaliset halut tallella, kyllä sen naisen silloin näkee lähinnä vain naaraana jota ei ole koskaan päässyt astumaan.

Vierailija
64/75 |

Omalla kohdalla voisi melkein sanoa, että näen naiset varmaan liian ihmisinä kun löydän itseni aina sieltä friendzonelta. Flirttiä lukuunottamatta kohtelen heitä kuitenkin ihan kuin miehiäkin. Autan naisia ehkä enemmän, koska pyytävät apuani useammin ja tiettyjen naisten kohdalla olen oppinut auttamaan välistä ilman erillistä pyytämistäkin. Kai sitäkin voi saavutuksena pitää, että pääsee kaveriksikin. Olen vähän kuin homokaveri, mutta en ole homo. Tai ehkä naiset pitävät minua homona. Mistäpä näistä tietää.

-Ap

Vierailija
65/75 |

66/75 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Välttele loppuun saakka,joskus kauan sitten nainen sai käärmeeltä pahan omenan ja siitä on sitten kärsitty siitä lähtien,kun tyhmä meni haukkaamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/75 |
23.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varmaan hakeutua jonkinlaiseen terapiaan, että elämäsi helpottuisi ja pystyisit normaaliin vuorovaikutukseen itsesi ja muiden ihmisten kanssa.

Missä vaiheessa olen antanut ymmärtää, että en pystyisi normaaliin vuorovaikutukseen? Luulen, että olen ihan suht normaalilla tasolla asian suhteen. Alkuun olen toki vähän pidättäytynyt uusien ihmisten seurassa, mutta eikös tämä ole suomalaisille ihan normaalia? En minä naisten kanssa juttelemista tai muutakaan sellaista pelkää, ne pelot liittyy nimenomaan seksuaalisiin juttuihin. En ymmärrä naisten käyttäytymistä oikein, että osaisin sitten tehdä jotain "peliliikkeitä" oikeassa vaiheessa tai edes oikealle ihmiselle. Olen aina ollut suht kova flirttaamaan ja minullekin flirttaillaan, mutta siihen se jääkin. Ei kukaan näistä naisista ole ilmeisesti halunnut minusta muuta kuin jonkun helpon itsetuntobuustin ja pienen piristyksen päiväänsä. Ei sillä ettei se minustakin olisi ihan mukavaa kun edes siten huomioidaan.

-Ap

Joku nainen voisi pitää sun kokemattomuutta viehättävänäkin.

Toki seksi vaatii oppimista, mutta siinä on se kiva puoli, että tekiessä oppii. Eikä välttämättä ne tuhansissa sängyissä hyppineet miehetkään osaa mitään jos naisten mielipidettä kysytään. Seksissä on niin monta ulottuvuutta, se ei ole mikään yhden ihmisen urheilusuoritus, vaan se on vuorovaikutusta sen toisen ihmisen kanssa. Tärkeä on myös se miten hyvin itse voi omissa nahoissaan.

Tärkeintä olisi että löytäisit tyttöystävän, koska luottamuksellisessa suhteessa sulla olis aikaa opetella eikä yksi "moka" merkitsisi mitään.

Sen sijaan yhden illan suhde tuskin olisi paras tilanne sun osalta.

Varmaan maksettukin seksi voisi onnistua, jos kertoisit naiselle mistä on kyse. Eiköhän ne naiset ole useammankin kerran opettaneet seksin saloja kokemattomille miehille.

Mihin pelkosi eniten liittyvät, epäonnistumiseen vai muuhun?

Joo, ei yhden illan suhteet edes kiinnosta. Ja paras tilanne tosiaan olisi se kun löytäisi naisen, joka olisi oikeasti kiinnostunut minusta. Hänen kanssaan sitten voisi opiskella näitä minulle ihan käsittämättömän ahdistavia ja vaikean tuntuisia asioita.

Pelot on lähinnä siinä, että teen jotain todella typerää ja noloa. Kuten jo jossain aiemmin totesin niin ei minulla ole mitään hajua edes siitä miten suudellaan. Melkein se suuteleminen pelottaa eniten, koska jo siinä vaiheessa se kokemattomuus tulee ilmi. Ja koen sen kokemattomuuteni häpeällisenä asiana tässä "nykymaailmassa" jossa tosiaan jo teininä pitäisi edes se ensisuudelma kokea. 

Ahdistaa suht railakkaasti aina kun joku kysyy jotain naisjutuista, ja joutuu sitten vastailemaan jotain ympäripyöreää paskaa, että ei joutuisi ihmettelyn ja jopa kiusan kohteeksi.

-Ap

Suuteleminen ei ole pakollista, eikä siitä kaikki edes pidä. Minusta ainakin se oli epämiellyttävää ja tunsin itseni todella vaivautuneeksi noissa tilanteissa. Sanoin siitä rehellisesti miehelleni ja olemme olleet onnellisesti naimisissa yli 30v nuoleskelematta.

Jos nyt välttämättä haluat sitä harjoitella niin esim. YouTube tubesta löytyy kyllä opetusvideoita.

Vierailija
68/75 |

Taitaa suurin osa kuitenkin tykätä suutelemisesta.

Ja jos jonkinlaista opetusvideota on tullut tiirattua, mutta en tajua koko suutelemisesta mitään. Ihan käsittämättömän näköistä touhua. Varsinkin kielisuudelmat vaikuttavat silkalta mahdottomuudelta toteuttaa. Noh, ne kielarit eivät liene niin pakollisia.

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/75 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikenlaisia vässyköitä sitä onkin

Vierailija
70/75 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla taas on se ongelma, että lähestymisyrityksiä tulee jonkin verran, mutten ymmärrä epäsuoria (ja joskus suorempiakin) vihjailuja, enkä osaa tehdä aloitteita oikeella hetkellä. Poikuus lähti tosin maksullisissa pari vuotta sitten, ja kännisuudelmia tullut vaihdettua kuitenkin jonkin verran, mutta nämä aina naisen aloitteesta. Kuitenkin ahdistaa lähinnä se, että moni nainen on kuitenkin osoittanut selviä kiinnostuksen eleitä, mutten ole osannut havaita ja tulkita niitä. Aspergeria ei ole, en tiedä johtuuko sitten masennuksesta, vai muusta. Oon tosin selvästi nuorempi kuin AP, vasta täytin 23v, joten ehkä toivoa on, mutta ei tämäkään tilanne kovin valosalta näytä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/75 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikille löytyy joku ;)

Vierailija
72/75 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikille löytyy joku ;)

joo ja lehmät lentää ja kuu on juustoa ja näin pois päin ...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/75 |

No tolla asenteelöa ei ainakaan löydy.

Vierailija
74/75 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas on se ongelma, että lähestymisyrityksiä tulee jonkin verran, mutten ymmärrä epäsuoria (ja joskus suorempiakin) vihjailuja, enkä osaa tehdä aloitteita oikeella hetkellä. Poikuus lähti tosin maksullisissa pari vuotta sitten, ja kännisuudelmia tullut vaihdettua kuitenkin jonkin verran, mutta nämä aina naisen aloitteesta. Kuitenkin ahdistaa lähinnä se, että moni nainen on kuitenkin osoittanut selviä kiinnostuksen eleitä, mutten ole osannut havaita ja tulkita niitä. Aspergeria ei ole, en tiedä johtuuko sitten masennuksesta, vai muusta. Oon tosin selvästi nuorempi kuin AP, vasta täytin 23v, joten ehkä toivoa on, mutta ei tämäkään tilanne kovin valosalta näytä.

Itse olen ihan sekaisin lähestymisyritysten kanssa. Välillä tulee ties mitä kahvittelupyyntöjä tai kauheaa flirttiä, mutta kukaan ei kuitenkaan halua minusta mitään. En ymmärrä, että mitä noissa tilanteissa oikein pitäisi tehdä kun jos alkaa virittelemään jotain ihme rakkaushöttöfantasioita niin tulee ihan varmasti ilmi, että nainen on varattu tai haluaa olla vain kaveri. En enää ole uskaltanut luottaa mihinkään "merkkeihin" kun ei kerran mitkään hiplailut ja seksiin vihjaavat jututkaan kohdallani tarkoita mitään. Joko minun kanssani vaan leikitään, tai sitten nuo naiset ovat jotain sellaisia jotka pitäisi jonkun kaksintaistelun kautta voittaa itselleen kuin eläinmaailmassa konsanaan. Voihan sen tosiaan saavutuksena pitää, että minusta pidetään edes kaverina, ehkä joskus vielä jonain muunakin.

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/75 |
24.03.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikille löytyy joku ;)

No tätä toivotaan! Saisi kyllä löytyä jo pikkuhiljalleen. 

-Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kaksi viisi