Kyllä voi olla naisten kanssa vaikeaa
Olen onnistunut elämään niin, että olen selvinnyt jo ihan mukavasti aikuisiälle ilman minkäänlaista fyysistä kontaktia naiseen. Tai on minua itseasiassa kerran halannut tyttö joskus yläasteella. Kai sekin lasketaan?
Mutta sitten asiaan. Minä nimittäin nykyään tavallaan jo pelkään naisia. Tai oikeastaan enemmänkin sitä, että mitä niiden naisten kanssa pitäisi tehdä. Sitä kun on onnistunut elämään jo lähemmäs 30 vuotta ilman seksiä ja suutelemista, kun taas ne ns. "normaalit" ihmiset ovat aloittaneet sen seksuaalisuuteensa tutustumisen ja harjoittelun jo silloin teineinä. Jumalauta, että osaa ahdistaa jo ajatuskin siitä, että joku nainen sattuisi minusta joskus kiinnostumaan ja sitten pitäisi alkaa suutelemaan tai harrastamaan seksiä. Varmaan tappaisin itseni ennen sitä h-hetkeä, tai vaihtoehtoisesti muuttaisin Meksikoon pakoon. No onneksi ei ole koskaan ollut suurta riskiä siihen, että kukaan nainen olisi minusta ollut kiinnostunut, mutta onhan sitä maailmassa kummempiakin tapahtunut. Monesti olen kyllä onnistunut lukemaan niitä naisten lähettämiä "merkkejä" ihan päin persettä, ja lopulta huomannut, että eihän tästä(kään) mitään oikeasti tule.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Mikäli ap ei edes kaipaa naista tai läheisyyttä, ei mitään ongelmaa edes ole. Jos parisuhde taas kiinnostaisi, voisi joku treffipalsta olla ihan hyvä vaihtoehto. (Vai onko näitä enää edes olemassa? Paitsi joku Tinder.). Omassa ilmoituksessa voi jo mainita, että on kokematon. Näin asia olisi heti selvillä. Joillekin naisille tieto kokemattomuudesta voi olla pelkkää plussaa tai ainakin hyvin kiinnostavaa.
No kun kaipaisin sitä naista ja läheisyyttä, mutta kun mistään ei tule yhtään mitään. Suomi24 treffipalsta on ollut "kovassa käytössä", mutta ei siellä nykyään ole yhtään ketään. Lähiseudun kaksi lesboa tai elämänsä rakkautta etsivä 50v yksinhuoltaja ei kauheasti tilannettani paranna. Tinder taas pelottaa kun joutuisi kuvineen menemään ihmisten arvosteltavaksi. Koko tinder tuntuu niin pinnalliselta ja statuskeskeiseltä, että en oikein usko sieltäkään ketään löytäväni. Ihan helpointa olisi kun voisi anonyyminä tutustua naiseen ja pikkuhiljaa paljastaa itsestään asioita. Inhottaa ajatus siitä, että minut tyrmätään heti ulkonäön vuoksi, tai että teen niin itse.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
pysyttele ap vaan kotosalla ja pidä verhot visusti kiinni. Et ole mitenkään hääppöinen provoilija, mut pitäähän ihmisellä harrastuksia olla.
Vai niin. Mielestäni aika kehnoa ja tylsää provoilla omalla kustannuksellaan. Eikö nimenomaan silloin kannattaisi syyllistää ongelmistaa muita ja haluta sitä kautta mahdollisimman rajuja reaktioita?
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Sitä paitsi jos ei teininä ole ollut mitään kiinnostusta ja kiihkoa niin en usko, että seksiä naisen kanssa edes haluat ja tarvit.
Unohda koko juttu.
Jos ei tksikääm nainen ole kiinnostunut tähän mennessä niin mitäpä lottoat, onko oven takana jonoa myöhemmin?
Normaalin ihmisen himot herää teininä ja on edes JOTAIN sutinaa.
Sä et sitä tarvi etkä kaipaa.
Teininä itsetuntoni murskattiin ja en siksi edes harkinnut tyttöjen lähestymistä. Halua olisi ollut kyllä, mutta rohkeutta ei. Osittain tuon murkauksen ansiosta edelleen olen äärimmäisen epävarma naisten lähestymisissä.
Ja joo, en todellakaan odota, että olisi mitään jonoa naisista koostumassa oven taa. Lähinnä jossittelen, että jos joskus joku nainen näkisikin minut potentiaalisena kumppaniehdokkaana.
-Ap
Itse ole nainen ja 26 vuotiaaksi kerkesin ennen kuin aloin seurustella, yksiin mentiin. Ja sitten se vaikeus vasta alkoikin. Helpommalla pääset kun olet yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa olen antanut ymmärtää, että en pystyisi normaaliin vuorovaikutukseen? Luulen, että olen ihan suht normaalilla tasolla asian suhteen. Alkuun olen toki vähän pidättäytynyt uusien ihmisten seurassa, mutta eikös tämä ole suomalaisille ihan normaalia? En minä naisten kanssa juttelemista tai muutakaan sellaista pelkää, ne pelot liittyy nimenomaan seksuaalisiin juttuihin. En ymmärrä naisten käyttäytymistä oikein, että osaisin sitten tehdä jotain "peliliikkeitä" oikeassa vaiheessa tai edes oikealle ihmiselle. Olen aina ollut suht kova flirttaamaan ja minullekin flirttaillaan, mutta siihen se jääkin. Ei kukaan näistä naisista ole ilmeisesti halunnut minusta muuta kuin jonkun helpon itsetuntobuustin ja pienen piristyksen päiväänsä. Ei sillä ettei se minustakin olisi ihan mukavaa kun edes siten huomioidaan.
-Ap
Mielestäni on kummallinen ajatus, että joku flirttailisi saadakseen itsetuntobuustin. Kyllä minä flirttailen ihan vain siksi, että pidän toista osapuolta viehättävänä ja haluan muista ihmisistä tuntuvan hyvältä. Viattoman flirtin tarkoitus on piristää omaa ja toisen päivää.
No eikös siitä flirttailusta juurikin tule se hyvä fiilis? Kun joku flirttailee sinulle ja "pitää viehättävänä", niin tottahan se tekee itsetunnolle ihan hyvää.
-Ap
Jos ei ihmisten kanssa osaa olla, vika on itsessä.
Jotkut vain eivät tajua, että ihmisiä olemme kaikki riippumatta jalkoväliin vehkeistä.
Nuo pariutumisongelmat johtuvat aina käytöshäiriöistä. Omista, ei koko sukupuolen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa olen antanut ymmärtää, että en pystyisi normaaliin vuorovaikutukseen? Luulen, että olen ihan suht normaalilla tasolla asian suhteen. Alkuun olen toki vähän pidättäytynyt uusien ihmisten seurassa, mutta eikös tämä ole suomalaisille ihan normaalia? En minä naisten kanssa juttelemista tai muutakaan sellaista pelkää, ne pelot liittyy nimenomaan seksuaalisiin juttuihin. En ymmärrä naisten käyttäytymistä oikein, että osaisin sitten tehdä jotain "peliliikkeitä" oikeassa vaiheessa tai edes oikealle ihmiselle. Olen aina ollut suht kova flirttaamaan ja minullekin flirttaillaan, mutta siihen se jääkin. Ei kukaan näistä naisista ole ilmeisesti halunnut minusta muuta kuin jonkun helpon itsetuntobuustin ja pienen piristyksen päiväänsä. Ei sillä ettei se minustakin olisi ihan mukavaa kun edes siten huomioidaan.
-Ap
Mielestäni on kummallinen ajatus, että joku flirttailisi saadakseen itsetuntobuustin. Kyllä minä flirttailen ihan vain siksi, että pidän toista osapuolta viehättävänä ja haluan muista ihmisistä tuntuvan hyvältä. Viattoman flirtin tarkoitus on piristää omaa ja toisen päivää.
No eikös siitä flirttailusta juurikin tule se hyvä fiilis? Kun joku flirttailee sinulle ja "pitää viehättävänä", niin tottahan se tekee itsetunnolle ihan hyvää.
-Ap
No tulee mutta näen sen enemmänkin sellaisena normaaliin kanssakäymiseen kuuluvana asiana. Enemmänkin se kertoo siitä toisesta osapuolesta kuin minun viehättävyydestäni. En tiedä mitä sinä flirtillä tarkoitat, mutta minä tarkoitan sellaista leikkimielisyyttä ja toisen huomioimista, enkä mitään seksuaalissävytteistä vihjailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten kanssa vaikeaa? Tuon vuodatuksen perusteella sinä itse olet se ihminen, jonka kanssa on vaikeaa. "Mitä niiden naisten kanssa pitäisi tehdä", voi hyvä helvetti sentään. Jos sinä näet naiset jonain vieraana ja eksoottisena lajina niin älä ihmettele, jos et saa naisseuraa. Kokeile miestä, mikäli et niin ole vielä tehnyt. Ei ainakaan pitäisi olla niin kamalan vaikeaa.
Varmasti on vaikeaa minunkin kanssani. Ihan vaan omasta näkökulmastani tässä kirjoittelin, että miten MINULLA on vaikeaa naisten kanssa. En syytä naisia naisia mistään jos asian nyt niin käsitit.
Ja en minä osaa mitään perusjuttujakaan mitkä seurusteluun yms. liittyy. Anteksi nyt sitten siitä, että se aiheuttaa minussa aika pahaa epävarmuutta ja arkuutta asian suhteen. Jopa sitä pelkoa kuten totesin aloituksessakin. Sitä kun nämä seksijutut ja muut on nykyään niin arkipäiväisiä, että niistä kirjoitellaan lehdissä päivittäin, ja televisiossa puhutaan hymyssä suin seksistä ja rakkaudesta illasta toiseen niin normaaleina ja arkipäiväisinä asioina. Tottakai siinä tulee se tunne, että on jotenkin todella huono ihminen kun ei ole moisista mitään kokemusta kun tuntuu siltä, että kaikille muille nuo asiat ovat ihan itsestään selviä. Siis siltä se tuntuu.
Korostan nyt edelleen sitä, että en syyllistä naisia vaikeiksi. Ei ne kovin vaikeita ihmisiä voi olla jos niin monet miehet heidän kanssaan onnistuvat pariutumaan, mutta minulla on näköjään todellisia ongelmia naisten suhteen.
-Ap
Mitä perusjuttuja sinusta seurusteluun liittyy? Minusta ne ovat ihan sellaisia juttuja, jotka liittyvät kaikkiin ihmissuhteisiin vaikkapa työpaikalla: toisen kunnioittamista ja huomioonottamista.
Perusjutuilla tarkoitin tässä tapauksessa nyt niitä läheisyyteen liittyviä juttuja ja sitten toisen ihmisen lukemista. En minä ymmärrä mitä nainen minusta milloinkin haluaa, ja en osaa sitä miljoonaan kertaan todettua suutelemistakaan. Nyt olen tosin alkanut ymmärtää että naiset eivät halua minusta mitään sen suurempaa. Melkein alkaa tuntua siltä, että kiusaavat vain minua sillä merkityksettömällä flirttailullaan. Ehkä kokemattomuuteni paistaa kilometrien päähän ja pitävät hauskana kun pääni menee totaalisen sekaisin.

Flirttailen myös siis naisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli ap ei edes kaipaa naista tai läheisyyttä, ei mitään ongelmaa edes ole. Jos parisuhde taas kiinnostaisi, voisi joku treffipalsta olla ihan hyvä vaihtoehto. (Vai onko näitä enää edes olemassa? Paitsi joku Tinder.). Omassa ilmoituksessa voi jo mainita, että on kokematon. Näin asia olisi heti selvillä. Joillekin naisille tieto kokemattomuudesta voi olla pelkkää plussaa tai ainakin hyvin kiinnostavaa.
---Koko tinder tuntuu niin pinnalliselta ja statuskeskeiseltä, että en oikein usko sieltäkään ketään löytäväni. ---Inhottaa ajatus siitä, että minut tyrmätään heti ulkonäön vuoksi, tai että teen niin itse.
-Ap
eli voit tyrmätä jonkun naisen tämän ulkonäön vuoksi? Eikö se juuri OLE pinnallista? On aika tekopyhää moittia tinderiä pinnalliseksi, jos kuitenkin itse jaottelet naisia ulkonäköperusteisesti

Mitäpä jos pyytäisit jotain naista vaikka oluelle kanssasi?

En tykkää oluesta.

No en kyllä minä tykkää yhtään sellaisesta kanssakäymisestä jossa minua hipelöidään vailla mitään tunteita minua kohtaan. Ei mahdu minun "normaaliuteeni".
Flirttailulla meinaan sitä mainitsemaasi sanallista kiusaa ja leikittelyä, mutta siihen valitettavan usein yhdistyy ennemmin tai myöhemmin mainitsemani hipelöinti ja seksijutut. Ihan suoraan sanottuna vituttaa niin saatanasti koko tuo flirttailu kun annetaan tyhmän muka ymmärtää, mutta koko homma onkin aina jotain perkeleen pelleilyä vailla mitään tarkoitusta. Ilmeisestikin näin. Ja aika usein noista naisista paljastuu se, että ovat kaiken hyvän lisäksi varattujakin. Itsepähän aina lähden tuohon pelleilyyn mukaan, että taas saa senkin syyllisen kaivaa peilistä. Että jippii vaan...

Aha. Että et tykkää oluesta. Haluatko tahallasi ymmärtää väärin? Eihän baarissa tietenkään voi juoda muuta, joten et voi pyytää ketään naista oluelle. ( Todistit juuri olevasi provo.)

Minusta kyllä hipelöinti ja seksijutut eivät enää ole mitään flirttailua, vaan enemmän. Ehkäpä nuo naiset odottavat sinun tekevän jonkinlaisen muuvin ja ovat sitten pettyneitä kun et teekään?

Tinderissä varmastikin tekisin sen, että tyrmäisin naisen ulkonäön perusteella, koska se on niin helppoa vaan sohia niitä lukemattomia naisia oikealle tai vasemmalle ihan miltä itsestä sillä sekunnilla tuntuu. Käsittääkseni näiden sohimisten jälkeen et voi edes yrittää viestittää sellaiselle ihmiselle joka ei ole mätsännyt sinua.
Ja onhan se pinnallista, en minä sitäkään ole kiistänyt. Kaikkihan me ollaan pinnallisia jollain tasolla, sitä tuskin kukaan voinee mennä kiistämään. Ja kun en minäkään mikään miesmalli ole niin samalla tavoin minutkin pinnallisesti voidaan ohittaa ihan ilman mitään aikomustakaan tutustua minuun. Oikeassa elämässä olen ihastunut monesti sellaisiin naisiin, jotka olen ensin pinnallisesti ohittanut päässäni, että "no enpä kyllä tuohon ihastuisi", mutta sitten kuitenkin paremmin tutustuttuani olen ihastunut heihin. Eli miksi käyttäisin sellaista sovellusta jossa voisin typerästi antaa pinnallisuuden ottaa itsestäni vallan, ja samalla ampuisin itseäni jalkaan? Ja tuskin saisin niitä mätsejä muutenkaan kun ottaa huomioon mittavan menestykseni naisrintamalla.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten kanssa vaikeaa? Tuon vuodatuksen perusteella sinä itse olet se ihminen, jonka kanssa on vaikeaa. "Mitä niiden naisten kanssa pitäisi tehdä", voi hyvä helvetti sentään. Jos sinä näet naiset jonain vieraana ja eksoottisena lajina niin älä ihmettele, jos et saa naisseuraa. Kokeile miestä, mikäli et niin ole vielä tehnyt. Ei ainakaan pitäisi olla niin kamalan vaikeaa.
Varmasti on vaikeaa minunkin kanssani. Ihan vaan omasta näkökulmastani tässä kirjoittelin, että miten MINULLA on vaikeaa naisten kanssa. En syytä naisia naisia mistään jos asian nyt niin käsitit.
Ja en minä osaa mitään perusjuttujakaan mitkä seurusteluun yms. liittyy. Anteksi nyt sitten siitä, että se aiheuttaa minussa aika pahaa epävarmuutta ja arkuutta asian suhteen. Jopa sitä pelkoa kuten totesin aloituksessakin. Sitä kun nämä seksijutut ja muut on nykyään niin arkipäiväisiä, että niistä kirjoitellaan lehdissä päivittäin, ja televisiossa puhutaan hymyssä suin seksistä ja rakkaudesta illasta toiseen niin normaaleina ja arkipäiväisinä asioina. Tottakai siinä tulee se tunne, että on jotenkin todella huono ihminen kun ei ole moisista mitään kokemusta kun tuntuu siltä, että kaikille muille nuo asiat ovat ihan itsestään selviä. Siis siltä se tuntuu.
Korostan nyt edelleen sitä, että en syyllistä naisia vaikeiksi. Ei ne kovin vaikeita ihmisiä voi olla jos niin monet miehet heidän kanssaan onnistuvat pariutumaan, mutta minulla on näköjään todellisia ongelmia naisten suhteen.
-Ap
Mitä perusjuttuja sinusta seurusteluun liittyy? Minusta ne ovat ihan sellaisia juttuja, jotka liittyvät kaikkiin ihmissuhteisiin vaikkapa työpaikalla: toisen kunnioittamista ja huomioonottamista.
Perusjutuilla tarkoitin tässä tapauksessa nyt niitä läheisyyteen liittyviä juttuja ja sitten toisen ihmisen lukemista. En minä ymmärrä mitä nainen minusta milloinkin haluaa, ja en osaa sitä miljoonaan kertaan todettua suutelemistakaan. Nyt olen tosin alkanut ymmärtää että naiset eivät halua minusta mitään sen suurempaa. Melkein alkaa tuntua siltä, että kiusaavat vain minua sillä merkityksettömällä flirttailullaan. Ehkä kokemattomuuteni paistaa kilometrien päähän ja pitävät hauskana kun pääni menee totaalisen sekaisin.
-Ap
Mitäpä jos pyytäisit jotain naista vaikka oluelle kanssasi?
En tykkää oluesta.
Aha. Että et tykkää oluesta. Haluatko tahallasi ymmärtää väärin? Eihän baarissa tietenkään voi juoda muuta, joten et voi pyytää ketään naista oluelle. ( Todistit juuri olevasi provo.)
En ollut tuo vastaaja, mutta ei hän kauaksi osunut, koska en käytä alkoholia lainkaan. Jos se tekee minut provoksi niin fine.
Voisinhan pyytää kahville tms. mutta kun ne hommat kusee aina ennen kuin pääsee asiaan. Tulee ilmi poikaystävät tai, että kiinnostan kaverina jne. Voi olla, että parissa tapauksessa olen odottanut liian pitkään ja siksi päätynyt surullisenkuuluisalle friendzonelle. Mutta joo, voisin pyytää kahville jos sellainen sauma tulisi eteen.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin vaikeissa tapauksissa suosittelen maksulliselle menemistä. Kyllä se siitä. Terapiakin olis varmaan tarpeen. Ja muista että naiset ei ole syyllisiä siihen että sinulla on ihmissuhdetaidoissa puutteita.
Olen kyllä pohtinut maksullisella käymistäkin. En sitten tiedä, että miten vakavissaan kun en ole moista toteuttanut. Jotenkin se tuntuu ajatuksena epämiellyttävältä harrastaa seksiä ihmisen kanssa, joka ei oikeasti edes haluaisi olla kanssasi jos et maksaisi siitä hänelle.
Ja en minä todellakaan naisia syytä siitä, että olen ihan paska heidän kanssaan. Itsehän minä asiani olen onnistunut sössimään. Ei siitä muita voi syyttää vaikka kuinka haluaisikin.
-Ap
Ap, ole itsellesi vähän armollisempi. Oma poikaystäväni oli kokematon 29-vuotiaaksi ja minä hänen ensimmäinen kosketus naissukupuoleen.
Mä en kyllä kannusta maksullisille menoa, musta ainakin olis kamalaa jos poikkikseni olisi sellaiseen ryhtynyt. Luo nettideittiprofiili ja yritä tutustua naisiin vaikka ensin kaveripohjalta? Kyllä se oma puolisko sieltä löytyy, nuori olet vielä Ja itse en ainakaan arvosta miehiä, jotka panee sinne ja tänne. Ja itsekin olin neitsyt 25-vuotiaaksi. Ihan normaalia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa olen antanut ymmärtää, että en pystyisi normaaliin vuorovaikutukseen? Luulen, että olen ihan suht normaalilla tasolla asian suhteen. Alkuun olen toki vähän pidättäytynyt uusien ihmisten seurassa, mutta eikös tämä ole suomalaisille ihan normaalia? En minä naisten kanssa juttelemista tai muutakaan sellaista pelkää, ne pelot liittyy nimenomaan seksuaalisiin juttuihin. En ymmärrä naisten käyttäytymistä oikein, että osaisin sitten tehdä jotain "peliliikkeitä" oikeassa vaiheessa tai edes oikealle ihmiselle. Olen aina ollut suht kova flirttaamaan ja minullekin flirttaillaan, mutta siihen se jääkin. Ei kukaan näistä naisista ole ilmeisesti halunnut minusta muuta kuin jonkun helpon itsetuntobuustin ja pienen piristyksen päiväänsä. Ei sillä ettei se minustakin olisi ihan mukavaa kun edes siten huomioidaan.
-Ap
Mielestäni on kummallinen ajatus, että joku flirttailisi saadakseen itsetuntobuustin. Kyllä minä flirttailen ihan vain siksi, että pidän toista osapuolta viehättävänä ja haluan muista ihmisistä tuntuvan hyvältä. Viattoman flirtin tarkoitus on piristää omaa ja toisen päivää.
No eikös siitä flirttailusta juurikin tule se hyvä fiilis? Kun joku flirttailee sinulle ja "pitää viehättävänä", niin tottahan se tekee itsetunnolle ihan hyvää.
-Ap
No tulee mutta näen sen enemmänkin sellaisena normaaliin kanssakäymiseen kuuluvana asiana. Enemmänkin se kertoo siitä toisesta osapuolesta kuin minun viehättävyydestäni. En tiedä mitä sinä flirtillä tarkoitat, mutta minä tarkoitan sellaista leikkimielisyyttä ja toisen huomioimista, enkä mitään seksuaalissävytteistä vihjailua.
No en kyllä minä tykkää yhtään sellaisesta kanssakäymisestä jossa minua hipelöidään vailla mitään tunteita minua kohtaan. Ei mahdu minun "normaaliuteeni".
Flirttailulla meinaan sitä mainitsemaasi sanallista kiusaa ja leikittelyä, mutta siihen valitettavan usein yhdistyy ennemmin tai myöhemmin mainitsemani hipelöinti ja seksijutut. Ihan suoraan sanottuna vituttaa niin saatanasti koko tuo flirttailu kun annetaan tyhmän muka ymmärtää, mutta koko homma onkin aina jotain perkeleen pelleilyä vailla mitään tarkoitusta. Ilmeisestikin näin. Ja aika usein noista naisista paljastuu se, että ovat kaiken hyvän lisäksi varattujakin. Itsepähän aina lähden tuohon pelleilyyn mukaan, että taas saa senkin syyllisen kaivaa peilistä. Että jippii vaan...
-Ap
Minusta kyllä hipelöinti ja seksijutut eivät enää ole mitään flirttailua, vaan enemmän. Ehkäpä nuo naiset odottavat sinun tekevän jonkinlaisen muuvin ja ovat sitten pettyneitä kun et teekään?
No kun nämä hipelöinnit ja seksijutut tulee aina varatuilta. Kerran saatoin mokata itsekin kun eräs silloinen työkaverini hiplaili ja heitteli aika vihjailevia juttuja. En jostain syystä uskaltanut toimia (kokemattomuus ja kauhun kankeus) ja pian naisella olikin mies iskettynä, mutta hän kyllä sen miehen aikaankin jatkoi samojen settien viljelyä ja hiplailua. En todellakaan ymmärrä näitä juttuja, ja kun meno on tällaista niin olen epävarmempaakin epävarmempi, että mitä helkkaria voisin missäkin tilanteessa tehdä, että en taas aja johonkin varattujen naisten miinaan.