Lue keskustelun säännöt.
Entiset koulukiusatut, mihin kiusaaminen on jättänyt "jälkensä"?
04.04.2013 |
Aloitan: Minua kiusattiin parin vuoden ajan jättämällä ulkopuoliseksi, haukkumalla, tyttömäisesti piilokavalasti. Nyt aikuisena en ole niin sosiaalinen kuin ehkä joku muu, en luota ihmisiin niin helposti tai ole niin helposti lähestyttävä. En päästä ketään lähelleni heti, vaan katson ensin onko ihminen luottamuksen arvoinen, jos ei ole, he eivät luultavasti saa sellaista kuvaa millainen oikeasti olen. Minun pelastukseni oli ja on edelleen rakastava perhe ja joka on aina tukenut minua kaikessa sekä harrastukset. Olen nykyisin hyvässä ammatissa ja elän hyvää elämää.
Kommentit (144)
Zero tolerance for bullshit, eli vittuilua en kuuntele yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muuten, mutta vihaan muiden ihmisten lapsia. Joskus myös tunnen itseni aggressiiviseksi ja ajattelen kaiken pahan olevan oikeastaan muiden ihmisten lasten vika.
Olen arka tutustumaan ihmisiin ja epäilen, että ihmiset eivät oikeasti halua olla kanssani tekemisissä. Inhoan asiakaspalvelutyötä, sillä epäasiallista palautetta odotellessa olo on kuin häkkieläimellä. Paha sanoa, johtuvatko nämä luonteesta vai onko kiusaamisella osuutta asiaan. Pois näitä en itsestäni ole saanut oli syy mikä oli.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 17:36"]
Olen arka tutustumaan ihmisiin ja epäilen, että ihmiset eivät oikeasti halua olla kanssani tekemisissä. Inhoan asiakaspalvelutyötä, sillä epäasiallista palautetta odotellessa olo on kuin häkkieläimellä. Paha sanoa, johtuvatko nämä luonteesta vai onko kiusaamisella osuutta asiaan. Pois näitä en itsestäni ole saanut oli syy mikä oli.
[/quote]
Melko sama täällä. Toinen pysyvä arpi on jäänyt kehonkuvaan. Mua haukuttiin melkein joka kehonosasta. Nössönä en osannut puolustautua, tai jos yritin niin sanani "apinoitiin" takaisin, ja paskaiset naurut päälle. En ole nykyään niin taikinakroppainen kuin silloin olin, mutta tuo juostessa höllyvä läski ärsyttää niiiin paljon.
Olen koulukiusaamisen vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä. Elämäni parhaimmat vuodet elin helvetissä ja tämän loppuelämän kituutan lääkkeiden avulla. Välillä tulee itsarikin mieleen koska elämässäni ei ole mitään mielekkyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua haukuttiin rumaksi koko peruskouluajan, pojat osoittelivat ja huutelivat ja erittelivät, mikä kaikki minussa oli niin rumaa. Välituntisin yritin piilotella jossain nurkan takana, koska minua hävetti, kun kaikkien edessä haukuttiin rumaksi. Se pilasi itsetuntoni ja koko elämäni. Nyt vieläkin 36 -vuotiaana pelkään miehiä, en koskaan puhu miehelle, ellei ole pakko, enkä katso päin, koska pelkään, että jos joku huomaa minut, se rumaksi haukkuminen alkaa taas. Joskus miehet haukkuukin rumaksi, vaikka ihan kadulla. En koskaan voinut kuvitellakaan, että kukaan mies voisi pitää minusta, eikä ole pitänytkään, olen kai sitten tosiaan liian ruma. En ole koskaan seurustellut tai tehnyt mitään muutakaan miesten kanssa. Pahin kiusaajani elää onnellista elämää vaimon ja lasten kanssa, tuntuu vähän epäreilulta.
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 19:39"]
kiitos tästä aloituksesta!
nyt tajuan miksi olen tälläinen, kaikki masentaa, en kestä kritiikkiä, itsetunto 0, kartan ihmisiä vaikka haluaisin kovasti ystäviä, en luota ihmisiin, olen mielummin rumien kaveri vaikka haluaisin olla kauniiden kaveri mutta itsetunnon takia hakeudun alempien seuraan etten tunne itseäni huonommaksi, niskakarvat nousee heti jos joku nauraa mun lapsille.
en oo jotenki osannu yhdistää näitä koko elämän jatkuneeseen kiusaamisiin. jopa mummoni on pilkannut kynsiäni.
olen herkkä ja yritän olla kova mutta sisällä pikkutyttö itkee.
käyn välillä terapiassa mutta kiusaamis juttuja siellä ei oo tullu ilmi. täytyykin sanoa ensikerralla, jospa tästä joskus pääsee eteenpäin.
ollaan miettimässä rakennetaanko omakotitalo, harmittaa vain kun haluaisin pitää tuparit mutta ei oo ketä kutsua:( ehkä laitan joskus yleisen kutsun jonnekkin et ystävälliset ihmiset tervetuloa! kauhea ystävän kaipuu mutta silti ahistaa.
sanoin eilen miehelle et JOS OIS pakko valita tuleeko meidän lapsesta kiusaaja vai kiusattu, valitsisin ton ensimmäisen koska tiedän kuin kauheaa kiusattuna on olla. en silti toivo sitä.
[/quote]
Alempien seuraan? Ai rumatko on jotain alempiarvoisia ihmisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.08.2014 klo 19:40"]
Helvetti mitä itsesäälissä rypemistä koko ketju. Minuakin on kiusattu, pahastikin, mutta se on päin vastoin vain vahvistanut minua. Oikein myötähäpeä iski tämän ketjun vuodatuksista. Mistä tiedätte ettette oisi samanlaisia vaikkei teitä olisi kiusattu? Ei kaikki teidän ongelmat varmasti todellakaan johdu jostain parinkymmenen vuoden takaisesta koulukiusaamisesta. Huoh.
[/quote]
Saa kyllä olla melkoinen itsetunto, jos vuosikausia jatkunut jokapäiväinen kiusaaminen kasvuiässä vainn vahvistaa... Taisit kyllä olla itse se kiusaaja, et kiusattu.
Päiväkodissa kukaan tytöistä ei halunnut leikkiä kanssani ja kun pääsin leikkeihin mukaan, sain olla isän tai veljen tai sian roolissa. Pojat huolivat onneksi minut leikkeihin mukaan. Ala-asteelle kun menin sain taas tyttökavereita. Ylä-asteella yksi poika otti minut uhrikseen. Tiesin heti ensimmäisenä päivänä että hänestä tulee ongelmia. Tämä poika sitten päivittäin haukkui minua rumaksi, paskaksi ja huoraksi. Lähes kaikki hyväksyivät kiusaamisen, paitsi lähimmät ystäväni. Vuosi sitä kesti ja sitten hänet siirrettiin koulukotiin. Kun kasiluokalle menin kaikki oli taas ihan normaalisti kun mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Itsetuntoon jäi arvet. Koen olevani muita huonompi ja en koe itseäni kovin viehättäväksi. Kukaan mies ei oikein kiinnostu minusta koska en pidä edes itsestäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla katsoa tuntemattomia tai uusia tuttavuuksia silmiin tai välillä edes kasvoihin. En muista uusia tuttavuuksia kasvonpiirteiltään. Hermostun vieläkin, jos lähelläni on äänekkäitä nuorisoporukoita. Olen todella varautunut tietynlaisten, "suositun" oloisten ihmisten seurassa.
Itsetuntoni on todella huono ja se raastaa välillä parisuhdettani. Nyt vasta kiusaamisen loputtua tuntuu, että voin alkaa elää elämääni vähän myöhässä, tämä näkyy ehkä sosiaalisten taitojen vajaavaisuutena.
Kuljetan kiusatuksi tulemista mukanani niin, että olen aina vaarassa uudelleen joutua kiusatuksi opiskelu- tai työpaikoissa. Olen varmaan jotenkin omituinen, sanon vääriä asioita, jännitän väärissä paikoissa tai en osaa luottaa silloin kuin voisi. Viimeksi pikkujouluissa kävi niin, että muutamat suhtautuivat suorastaan vihamielisesti, esim. eivät vastanneet kun yritin jutella, ja katsoivat tosi pahasti. En tiedä mitä olin tehnyt väärin. Yritin osallistua ja olla kuten muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kiusattiin pääasiallisesti ala-asteella haukkumalla. Yläasteelle mentäessä kovetin itseni, eikä minua haukuttu enään niin paljon, mutta en päässyt koskaan ns. suosittujen ryhmään. Yläasteen jälkeen elämäni muuttui, siirryin pieneltä paikkakunnalta opiskelemaan Helsinkiin (koska halusin pois ympyröistä joissa kaikki tiesi että olen "kakkosluokan kansalainen" ja kohteli minua sen mukaisesti). Helsingissä kukaan ei tiennyt menneisyydestäni ja pääsin sisään porukoihin ja sain kavereita. Valmistuessani 2008 ystäväpiirit hajosi ja päivittäiseen elämään jäi vain parhainta ystävääni yläaste ajoilta. Vuotta myöhemmin löysin nykyisen kihlattuni ja vähensin radikaalisti baarielämää, jolloin myös ainoat ystäväni etääntyivät kun halusivat vaan juhlia. Nyt 4,5 vuotta seurusteltuani, näen noin kerran kuussa jonkun ystävistäni ja olen yhteydessä heihin muutaman kerran kuukaudessa, lähes poikkeuksetta omasta aloitteesta. Entinen paras ystäväni tiuskii ja on ilkeäkin yrittäessäni olla yhteydessä. Tuntuu samalle kuin silloin lapsena, nyt minulla on sentään kihlattuni tukena. Mutta olen silti yksinäinen ja kiusaaminen on jättänyt epävarmuuden sosiaalisiin tilanteisiin. Olen se porukan naurattaja, mutta en uskalla tutustua ihmisiin kunnolla tai olla työkavereitteni kanssa vapaalla tekemisissä. Pelkään ettei minusta tykätä, eikä varmaan tykätäkään, kun ei minua kutsuta koskaan minnekään mukaan. Olen selkästikin se 12-vuotias henkisesti rikki oleva tyttö lähes 25-vuotiaan kropassa.
[quote author="Vierailija" time="05.04.2013 klo 17:27"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2013 klo 17:22"]
[quote author="Vierailija" time="05.04.2013 klo 17:11"]
Älkää tehkö kärpäsestä härkästä te kiusatut vaan jatkakaa elämäänne. Mennyt on mennyttä. Sen sijaan voisitte miettiä millaisia syyllisyyden tunteita aiheutatte näille "kiusaajillenne" kun puhutte heistä kuin hirviöistä ja keksitte juttuja siitä kuinka hirveää elämänne on muka heidän ansiostaan. Miettikääpä oletteko itse yhtään parempia ihmisiä kuin nämä ns. kiusaajat.
[/quote]
Jos ihminen rikotaan, niin korjaaminen ei ole mikään asennoitumiskysymys.
[/quote]
Miettikääpä miksi teitä "kiusattiin". Olisiko vika voinut löytyä peilistä?
[/quote] Se olisikin todella hauska tietää että miksi! Sinä varmaan osaat kertoa miksi ystävällistä, normaalivartaloista ja kaunista tyttöä kiusattiin? Kun en ole itse saanut vielä vastausta kysymykseen vaikka olen 24-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja lisätäkseni tekstiini vielä, että kiusaaminen aiheutti minulle jonkin asteisen syömishäiriön, vaikken ollut koskaan ollut lihava. Sekä suuret pelkotilat englannin puhumista kohtaan, koska minua kiusattiin jos lausuin yhdenkin sanan väärin.
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 17:25"]
- mietin ihan liikaa, mitä muut minusta ajattelevat
- pelkään kavereitten kanssa ollessakin, että olen tylsää seuraa
- pelkään, että kaverini (ne pari harvaa joita on) ovat kavereitani vain siksi että olemme tunteneet lapsesta asti
- yllätyn, jos joku muistaa minut tai nimeni vuosien takaa / parin tapaamisen jälkeen
- en usko, että kukaan muu mies kuin omani (ainoa seurustelukumppani) on koskaan ollut minuun ihastunut/kiinnostunut, siis ikinä, koskaan
- en uskalla sanoa toisten virheistä heille, etten kuulostaisi nipolta besserwisseriltä
- häpeän, että työurani on tyssännyt jo alkumetreille vaikka koulu ja opiskelut menivät aina hyvin
- soimaan itseäni vuosien takaisista virheistä ja pikkumokista
- osaan nauraa itselleni, mutta jos joku nauraa minulle, pohdin pitkään oliko nauru ilkeää -> siirry ensimmäiseen kohtaan
- jos vaistoan, että joku ei pidä minusta, alan ajatella että hän on ihan oikeassa ja parempi ihminen ja minä huono
[/quote] Tää vois olla mun itseni kirjoittama!
[quote author="Vierailija" time="10.09.2013 klo 17:25"]
- mietin ihan liikaa, mitä muut minusta ajattelevat
- pelkään kavereitten kanssa ollessakin, että olen tylsää seuraa
- pelkään, että kaverini (ne pari harvaa joita on) ovat kavereitani vain siksi että olemme tunteneet lapsesta asti
- yllätyn, jos joku muistaa minut tai nimeni vuosien takaa / parin tapaamisen jälkeen
- en usko, että kukaan muu mies kuin omani (ainoa seurustelukumppani) on koskaan ollut minuun ihastunut/kiinnostunut, siis ikinä, koskaan
- en uskalla sanoa toisten virheistä heille, etten kuulostaisi nipolta besserwisseriltä
- häpeän, että työurani on tyssännyt jo alkumetreille vaikka koulu ja opiskelut menivät aina hyvin
- soimaan itseäni vuosien takaisista virheistä ja pikkumokista
- osaan nauraa itselleni, mutta jos joku nauraa minulle, pohdin pitkään oliko nauru ilkeää -> siirry ensimmäiseen kohtaan
- jos vaistoan, että joku ei pidä minusta, alan ajatella että hän on ihan oikeassa ja parempi ihminen ja minä huono
[/quote] Tää vois olla mun itseni kirjoittama!
Minua kiusattiin esikoulusta lukioon asti, sekä tytöt että pojat, ja jälki on hirveä; en ole vieläkään valmistunut mistään, nyt käyn amista vaikka opiskelin yliopistossakin, masennus on kroonista ja itseinho syvällä, olen mt-potilas, syön lääkkeitä ja käyn mielenterveyspolilla.
mua kiusattiin sekä fyysisen ominaisuuden vuoksi, että jäin jotenkin porukoista ulkopuolelle, kun en koskaan löytäny niitä samanhenkisiä. ihan bimboilua en hyväksynny, mutta en olly nyhverökään vaan joku outo lintu. paras kaveri ei tullu lukioon yläasteen jälkeen.
ei nää asiat enää haittaa, mutta omien lasten suhteen olen herkkä kiusaamisissa. luokkakokouksiin ja vanhaan kaupunkiini en mene, mitäs mä siellä. sellainen maku jäi, että mulla taitaa kyllä asiat olla paremmin kuin kiusaajilla, joten sekin kantaa, yläpuolelle
Jäi kunnon koulutus hankkimatta, en ole kovin sosiaalinen, onhan noita. Mutta mikä johtuu mistäkin en tiedä. Vaikea lapsuus, koulukiusaus, narsistisen äitipuolen kanssa eläminen jne.
Up