Lue keskustelun säännöt.
Kaverin lapsesta, miten kertoa kaverille nätisti, missä vika?
04.04.2013 |
Hei!
Lapseni kaveri, joka on siis kaverin lapsi jää usein yksin ja hänestä ei oikein pidä lapset eivätkä vanhemmat. Myös oma lapseni on ollut hänelle ilkeä ja juttelimme tästä eilen nähdessämme.
Juttelin illalla oman lapseni kanssa, joka kertoi, että kukaan ei pidä lapsesta xxx, koska hän on niin ärsyttävä. Pojalla on tapana pullistella, muuntaa tarinoita aina piirun verran paremmiksi kuin muilla, kertoilee satuja, miten saa jotain vielä parempaa, kuin mitä toinen on jo saanut.
Kaverit tietävät jo, että tämän pojan puheissa ei ole perää ja tämä pullistelu ja kovaäänisyys ja huomionhakuisuus ärsyttää kaikkia. Voinko kertoa omalle kaverilleni, mistä oikeasti on kyse?
Hän on sellainen, että ei oikein huomaa pojassaan mitään vikaa...
Kommentit (25)
Itse olin myös kouluiässä tuollainen pullistelija. Mulla se oli SEURAUS siitä että minua syrjittiin ja kiusattiin. Tarvitsin vastapainoksi fantasiamaailman, jossa mulla oli kavereita, oma hevonen ja kaikkea hienoa. Vanhemmatkin olivat mielikuvituksessani ja usein myös puheissa rikkaita ja niillä oli hieno auto. Toki minua pidettiin entistä oudompana valheideni takia, mutta minä silloin tarvitsin sen defenssikeinoksi täydellisen huonouden tunnetta vastaan. Että olin edes itse luomassani mielikuvitusmaailmassa suosittu ja hyvä.
Teini-iässä vielä valehtelin, tosin en niin ilmiselviä juttuja kuin pienempänä, mutta aikuisena pääsin tavasta eroon ihan helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä itsetunto tulee itsensä tuntemisesta hyväksytyksi ja rakastetuksi ehdoitta alusta asti, ei kehuista. Ei kai tämä nyt ole uutinen? Ja hyväksyntä ja rakkaus eivät tosiaan riipu suorituksista tai paremmuudesta. Siis HALOO!
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 14:25"]
Hyvä itsetunto tulee itsensä tuntemisesta hyväksytyksi ja rakastetuksi ehdoitta alusta asti, ei kehuista. Ei kai tämä nyt ole uutinen? Ja hyväksyntä ja rakkaus eivät tosiaan riipu suorituksista tai paremmuudesta. Siis HALOO!
[/quote]
HALOO, itsellesi. Rakastamme lastamme ehdoitta, sen voi kuka tahansa havainnoida. Lapsemme itsetunto oli tasan niin kauan hyvä kuin oli kotihoidettu ja sai rauhassa tehdä asioita omaan tahtiin. Ei vertaillut itseään kavereihin. Lapsi meni 3-vuotiaana päiväkotiin ja tässä vaiheessa tuli valehtelu kuvaan. Lapsella oli mielikuvituksellisia tarinoita tarjottavana päiväkodin henkilökunnalle esim. asumme asuntovaunussa ja syömme koiranmakkaraa. Noin 4-vuotiaana alkoi tulla kehuskelu mukaan. Aluksi aika harmittomana eli vaan asioissa, joissa piti itseään hyvänä (ei välttämättä vastannut todellisuutta). Vasta 5-vuotiaasta on tullut valehtelu kavereille siten, että vaikuttaisi kiinnostavammalta. Tuossa vaiheessa lapsen kaveri muutti pois eikä sitten saanut uudessa isojen ryhmässä kavereita. Tässä kierteessä ollaan oltu nyt kaksi vuotta.
Valitettavasti lapsi ei koe saavansa hyväksyntää vertaisryhmältään. Eikä rakkauttakaan. Niinpä hän yrittää kalastella huomiota negatiivisella tavalla. Uskon, että aikaa myöten tilanne paranee, ehkä pärjääkin jossain ihan muussa asiassa hyvin ja saa siitä itseluottamusta tai huomaa, että ei ole pakko pärjätä parhaiten joka asiassa. Sen verran ovat emovaistot heränneet, että tekisi mieli mennä niille lapsen eskarilaisille puhumaan, miten sitä kaveria kohdellaan. Toki lapseni on varmasti ärsyttävä pullisteluineen mutta sanoisivat siitä sitten aikuiselle ja antaisivat aikuisen selvittää asian. On kurjaa, että lasta kiusataan, hänelle nauretaan ja se vain yllyttää häntä käyttäytymään entistä mahtailevammin.
Kotona ei mahtaile, sukulaisten parissa kyllä, jos on vertailukohteita tai jos joku vertaa häntä toiseen. Tosin tietää, että tähän ei suhtauduta kovin hyvällä ja välttelee sitä. Osaa myös antaa tunnustusta pikkusiskolleen,kun tämä on oppinut jonkin taidon.
nro 17
Olen ollut tuollainen hieman lapsena. Olisin toivonut että joku olisi hellästi opastanut minua miten olla muiden lasten kanssa. Tuntui aina lapsena että kaikille oli jaettu "miten saan ystäviä"-kirja ja minulle ei. Olin kuin kala kuivalla maalla. Äitini syytti muita lapsia ja sanoi että "sinä olet vaan niin herkkä." ehkä voisit ottaa lapsen itse sivummalle kun näet hänet ja kauniisti sanoa asiasta? Älä tenttaa häntä vaan kysy mitä kuuluu ja miten muiden kanssa menee. Älä syytä häntä vaan ehdota mitä hänen kannattaisi tehdä. Jos äiti sinulle tästä suuttuu ei hän ole kovin kypsä ihminen. Lapsi ei sitä itse ymmärrä ja hahmota. Hän luultavasti on HELPOTTUNUT kun hänelle sanotaan ettei hänen tarvitse pullistella.
Tietysti pitää aina kehua, kun lapsi tekee jotain omaan tasoonsa nähden hyvin. Aina löytyy joku muu, joka olisi senkin tehnyt paremmin, eikä kukaan koskaan pääse lastaan kehumaan, jos verrataan niihin muihin. Hyvästä yrityksestäkin voi antaa kiitosta. Siinä ei vika ole.