Pettynyt äitiysneuvolaan
Odotan ensimmäistä lastani Helsingissä, ja ihmettelen neuvolan toimintaa. Terveydenhoitaja on ihan mukava ihminen, ei ongelmia sen suhteen, mutta "systeemiä" ihmettelen. Olen jo loppuraskaudessa, ja mielestäni neuvolassa ei saa lääketieteellistä neuvoa mihinkään, se on on enemmänkin keskustelupaikka jossa jutellaan parisuhteen tilasta jne. Olisin kaivannut nimenomaan lääketieteellistä tukea ja neuvoja moniin asioihin liittyen, sen sijaan neuvolassa on keskitytty esim. voimavaralomakkeen täyttöön, jossa ruoditaan kaikkea vanhempien seksielämästä lähtien? En tajua...
Olen itse sairaanhoitaja koulutukseltani, ja tiedän ettei terkoilla ole seksuaaliterapeutin tms koulutusta, he eivät ole perhetyöntyöntekijöitä tms... ihan vaan käyneet yleisen terv. hoitajan koulutuksen, jossa ei pätevöidytä myöskään parisuhdeneuvojiksi tai ammattikasvattajiksi. Äitini kertoi että 80- luvulla oli neuvolassa vielä ultrattu ja seurattu fyysistä terveydentilaa, meidän neuvolassa ei edes ole ultralaitetta! Mielestäni suurelta osin neuvola on resurssien tuhlausta ja sen voisi järjestää paljon tehokkaammin. Jos jollain on erityisen tuen tarvetta jutella esim. parisuhteesta neuvolan terveydenhoitajan kanssa voisi sen järjestää apua haluaville erikseen, ja muille keskittyä laadukkaampaan fyysisen terv. tilan seurantaan.Nyt tuntuu, että niihin fyysisen terv. tilan ongelmiin ei saa vastausta ja neuvoja mistään, keskitytän vaan juttelemaan "mukavia" tunnin ajan.Tarkoitan fyysisillä asioilla raskaudessa tapahtuvia muutoksia naisen kehossa, mitä sikiön kehitysvaiheisiin kuuluu milloinkin, asianmukaisen tiedon saamista eri synnytys- ja kivunlivievitystavoista jne...
Perhevalmennuksen aiheet olivat myös naurettavia, keskustelua kuinka vanhempien seksielämä muuuttuu kun vauva syntyy jne... Mihin on kadonnut "oikea" synntysvalmennus, sitä ei ole ollut ollenkaan? Neuvolasta on jäänyt kuva, että se "testaa" kuka on vanhemmaksi sopiva henkisesti ja onko parisuhde kunnossa, miksi koko nimeä ei muuteta sen mukaiseksi?Ja oikeasti sellaiseen arvioon neuvolan terv. hoitaja pysty... Itseäni olisi tukenut raskauden aikana nimenomaan fyysisiin asioihin keskittynyt terv. hoitaja, olen kärsinyt esim. synntyspelosta kivun takia ja niistä asioista olisi ollut mielestäni tarpeellisempi jutella neuvolassa kuin esim.parisuhteen seksuaalisuudesta.Vai voiko olla niin, ettei terv. hoitajalla oikeasti ole tietoa raskauden fyysisestä puolesta tarpeeksi, kun neuvoloissa ei ole nykyään töissä kätilöitä eikä lastensairaanhoitajia? Silloin on helpomi jutella ympäripyöreitä... melkein kaiken tiedon raskauteen liittyen olenkin itse lukenut kirjoista tai netistä.
Verenpaine, virtsan proteiinimittaukset tehdään itse joka kerralla, ja kerrotaan tulos terkalle, no vauvan sydänäänet kuunnellaan kyllä mutta se taitaa olla ainoa hyödyllinen juttu.
Joo tiedän etteivät neuvolat ole pakollisia, ja ovat ilmaisia palveluja, siksi juuri myös veronmaksajana ihmettelen asiaa kun homman voisi saada paljon tehokkaammaksi ja hyödyllisemmäksi kuin se on nyt. Kyttäysmeininki ärsyttää myös kun se naamioidaan neuvolatoiminnan alle.
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 13:22"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 09:18"]
Kaikki jotka on tyytymättömiä keskitettyyn ajanvaraukseen, laittakaa palautetta. Harva th:kaan siitä tykkää, ettei saa henkilökohtaista kontaktia asiakkaaseensa :(
[/quote]
Nimenomaan! Omankin th:n kanssa haukuttiin koko systeemi pystyyn, ja hän tuntui olevan todella pahoillaan siitä.
Yleensä ottaen en tajua tätä keskustelun sävyä, jossa nähdään th:t joinain kyttääjinä. Todellakaan en ole itse kokenut asiaa näin, vaan ymmärtänyt, että kyseessä on jatkumo, jonka alkupäässä on havaittu suomalaisten perheiden lisääntynyt kokonaisvaltainen pahoinvointi, johon pyritään vastaamaan neuvolatoiminnalla. Neuvolan palvelut ovat kaikkien kansalaisten saatavilla, ja asiakassuhde alkaa syntymästä, jolloin jo varhain voidaan parhaiten havaita hälyyttävät tapaukset. Se, että ap:lla ja suurimmalla osalla muista on asiat kunnossa eikä tällaista apua tarvitse, on itsestään selvää eikä tee merkityksettömäksi sitä, että neuvolassa myös havaitaan niitä apua ja tukea tarvitsevia perheitä, joiden pelastus ko. toiminta saattaa olla.
Ja se, että neuvolalääkäri olisi turha ja th:n pitäisi tehdä ainoastaan riskitapauksista lähete, vaatisi kyllä th:lta hiukan liikaa ammattitaitoa. Eihän hänellä ole lääkärin koulutusta, vaan nimenomaan neuvolalääkärin tehtävänä on tunnistaa riskitapaukset.
[/quote]
Mikä lisääntynyt pahoinvointi? Ihmiset voivat paremmin kuin koskaan ennen! Nyt vain halutaan määrittää entistä tarkemmin se, millaista on virallisesti "hyvä elämä" ja miten ihmisten tulisi elää. Ja se alkaa jo neuvolasta.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 13:29"]
Samoja fiiliksiä oli äitiysneuvolassa ja nyt lastenneuvolan kanssa on sellainen olo että vauva olisi jotenkin osittain neuvolan ja että sieltä pitäisi kysyä lupa siihen miten vauvan kanssa milloinkin toimitaan...
Nimenomaan. Tätä en tajua, mutta sama asenne on muutenkin valtaamassa alaa terv. huollossa, ihmiset nähdään yhteiskunnan omaisuutena, esimerkkinä keskustelu "läskiverosta" jne. Itsellä ollut alusta asti nla:ssa olo siitä että olen arvioitavana sovellunko äidiksi ollenkaan, en tiedä miksi. Ehkä se johtuu jostain pikkuasioista ja terkan kommenteista, esimerkiksi kun lkerroin että en syö leipää ollenkaan terkka otti sen puheeksi seuraalla kerralla "siis miksi et syö leipää ollenkaan"??? Sama juttu kun kerroimme mieheni kanssa miten aiomme vauvan kanssa toimia imetyksen suhteen (en täysimettänyt ollenkaan esikoistani) ja että mieheni hoitaa yösyötöt, terkka saarnasi maidonnoususta öisin ja siitä että vauvalla on tärkeää saada olla äidin lähellä. Harmittaa että edes kerroin ko. asioista neuvolassa, en aio kysellä lupaa kuinka saan hoitaa vauvani. Mutta tosiaan, tuo ei koske vain neuvolaa vaan koko järjestelmää ylipäätään, yksilönvapaus on kaventunut.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 13:42"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 13:29"]
Samoja fiiliksiä oli äitiysneuvolassa ja nyt lastenneuvolan kanssa on sellainen olo että vauva olisi jotenkin osittain neuvolan ja että sieltä pitäisi kysyä lupa siihen miten vauvan kanssa milloinkin toimitaan...
Nimenomaan. Tätä en tajua, mutta sama asenne on muutenkin valtaamassa alaa terv. huollossa, ihmiset nähdään yhteiskunnan omaisuutena, esimerkkinä keskustelu "läskiverosta" jne. Itsellä ollut alusta asti nla:ssa olo siitä että olen arvioitavana sovellunko äidiksi ollenkaan, en tiedä miksi. Ehkä se johtuu jostain pikkuasioista ja terkan kommenteista, esimerkiksi kun lkerroin että en syö leipää ollenkaan terkka otti sen puheeksi seuraalla kerralla "siis miksi et syö leipää ollenkaan"??? Sama juttu kun kerroimme mieheni kanssa miten aiomme vauvan kanssa toimia imetyksen suhteen (en täysimettänyt ollenkaan esikoistani) ja että mieheni hoitaa yösyötöt, terkka saarnasi maidonnoususta öisin ja siitä että vauvalla on tärkeää saada olla äidin lähellä. Harmittaa että edes kerroin ko. asioista neuvolassa, en aio kysellä lupaa kuinka saan hoitaa vauvani. Mutta tosiaan, tuo ei koske vain neuvolaa vaan koko järjestelmää ylipäätään, yksilönvapaus on kaventunut.
[/quote]
Ylipäänsä Suomessa on vallalla ajattelutapa, että joka asiassa olisi olemassa jokin yksi ja ainoa toimintatapa, joka on kaikille sopiva riippumatta henkilöhistoriasta, luonteenpiirteistä, varallisuudesta, fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta, elämänkatsomuksesta, asuinpaikasta, työhistoriasta jne. jne. Lisäksi viranomaisten suosituksiin suhtaudutaan - ainakin kaikkiin, mitkä vain koskevat esim. lapsen ruokintaa -, kuin ne olisivat suoraan taivaasta annettuja käskyjä. Toi leipäkommentti on mielestäni ihan erityisen kummallinen ja osoittaa terkkarin tietämättömyyttä, koska a) on olemassa maita, joissa leipää ei syödä juuri ollenkaan ja b) monissa näistä maista ihmiset ovat jopa terveempiä kuin suomalaiset keskimäärin ja elävät pidempään.
Mä en yhtään ihmettele, että imetyspäätökseesi suhtauduttiin nuivasti, koska "onhan se kuuden kuukauden täysimetys hyvänen aika sentään Virallinen Suositus". Minusta terkkareidenkin pitäisi yrittää tajuta se, että joo, on olemassa suosituksia, mutta ihmisillä on silti valinnanvapaus päättää omista ja perheensä asioista ilman yhdenkään holhoavan viranomaisen siunausta - ja siihen olisi terkkarinkin tyytyminen. Faktat voidaan kertoa, mutta saarnaaminen ja holhoaminen ei mielestäni kuulu terveydenhuoltohenkilökunnan toimenkuvaan (pois lukien tietenkin pahoinpitely- ja kaltoinkohtelutapaukset ym.).
jeps ja ketään väheksymättä siellä on usein nuoria vastavalmistuneita, joilla ei ole elämänkään kokemusta kertynyt, saati perhe-elämästä, synnytyksestä tai vanhempana olosta mitään tietoa. Jakelevat neuvoja suoraan kirjasta ja menevät paniikkiin kun ei tapahdu/toimita niiden mukaan.
No jokaisen täytyy aloittaa jostain. Mistä sä tiedät, onko terkoilla lapsia vaiko ei? Mä en ainakaan mun asiakkaille ( en ole tosin th, vaan lastenlääkäri) kerro, onko mulla lapsia vaiko ei. Ihan on mun oma asia.
Elämänkokemus ei ole sitäpaitsi suoraan verrannollinen ikään. Valmistuin, kun olin 25- vuotias ( lisensiaatiksi). Tähän mennessä olin ehtinyt hoitaa kuolemansairaan äitini hautaan, hommannut raiskaajani linnaan ja hoitanut päätoimisesti 5- 7- ja 13- vuotiaita sisaruksiani äidin kuoleman jälkeen.
Nyt olen jo yli 40-vuotias, kokenut oman alani ammattilainen. Odotan neljättä lastani. Neuvolan th on noin 25- vuotias vastavalmistunut, ihana oman alansa ammattilainen johon luotan kuin kiveen.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 13:31"]
Mikä lisääntynyt pahoinvointi? Ihmiset voivat paremmin kuin koskaan ennen! Nyt vain halutaan määrittää entistä tarkemmin se, millaista on virallisesti "hyvä elämä" ja miten ihmisten tulisi elää. Ja se alkaa jo neuvolasta.
[/quote]
No kovasti täälläkin perhesurmien ja Eerikan tapausten yhteydessä huudetaan, kun ei YHTEISKUNTA ole tullut väliin. Perheen voimavarakyselyjen tavoitteena on tunnistaa huolta aiheuttavat ja tukea tarvitsevat perheet. Ihmettelen, jos joku ei sitä ymmärrä.
Kymmenen vuotta sitten ei ollut vastaavaa, neuvolassa ultrattiin ym.
Nykyään joka paikassa yritetään vain seuloa lastensuojeluasiakkaita.
On ihan nurinkurista, että naiset käyvät kalliilla yksityisgynekologilla rutiinitarkastuksissa mutta raskausaikana käydään vain juttelemassa jonkun terveydenhoitajaopiskelijan kanssa parisuhteen tilasta ja kuinka jaksetaan, tarkistetaan, ettei odottaja juo, polta tai käytä aineita, ja käydään vaa'alla ja kirjoitetaan se muistiin.
Pelkkää kontrollia, josta saa sitten palkinnoksi äitiyspakkauksen.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 18:42"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2013 klo 13:31"]
Mikä lisääntynyt pahoinvointi? Ihmiset voivat paremmin kuin koskaan ennen! Nyt vain halutaan määrittää entistä tarkemmin se, millaista on virallisesti "hyvä elämä" ja miten ihmisten tulisi elää. Ja se alkaa jo neuvolasta.
[/quote]
No kovasti täälläkin perhesurmien ja Eerikan tapausten yhteydessä huudetaan, kun ei YHTEISKUNTA ole tullut väliin. Perheen voimavarakyselyjen tavoitteena on tunnistaa huolta aiheuttavat ja tukea tarvitsevat perheet. Ihmettelen, jos joku ei sitä ymmärrä.
[/quote]
Voi hyvänen aika, luuletko sinä, että se Eerikan isä olisi laittanut ruksia johonkin kohtaan, että olen väsynyt ja pahoinpitelen lastani hengiltä? Yhteiskunnan vastuuta kysellään siinä vaiheessa, kun lapsi annetaan huostaanoton jälkeen isälleen, joka on tuomittu alaikäiseen sekaantumisesta ja lapsen kotiolot ovat vähintään hämärät, koulusta ja naapurista tehtiin ls ilmoituksia eikä viranomaiset tehneet silti mitään. Ei se isä sitä apua pyydellyt,vaan koulu ja naapurit, eerikan äiti ja muut tekivät ilmoituksia. Miten ihmeessä edes sait ympättyä tämän surullisen tapauksen tähän keskusteluun mukaan!? Ja en ole tämä kenelle vastasit, ihmettelen vain ihmisten suoranaista typeryyttä.
mulla on mailman paras th neuvolassa. ja siellä saa nähdä lääkärinkin jos on tarve. ja sekin lääkäri on paras. hän on neuvolan lääkäri. meillä ei kylläkään itse tavinnu mitään omia pissoja tutkitkia tms. riitti kun teki sen purkkiin.
satakunta
Itse odotan Helsingissa esikoistani ja olen kyllä saanut omassa äitiysneuvolassa aivan loistavaa palvelua. Terveydenhoitaja on yli 50 kokenut nainen, jolla kyllä on asiantuntemusta ja luotan häneen. Voimavara ja parisuhdekeskusteluja on käyty lävitseni mielestäni ihan asiallisesta, niitä on sivuttu useimmilla käynneillä, mutta mitään kyttäämistä en ole kokenut, kyseessä on ollut enemmänkin jutustelua kuin kuulustelua. Asiaan on tietty voinut vaikuttaa se, että aluksi kävimme miehen kanssa neuvolassa molemmat. (Mies tuli mukaan omasta halusta ja munkin mielestä on hyvä, että ollaan oltu yhdessä, koska yhteinen lapsihan tässä on tulossa.)
Varsinaisia mittauksia on tehty niin omatoimisesti kuin terveydenhoitajan toimesta. Pissa pitää tikuttaa itse, mutta terkkari kyllä punnitsee ja mittaa verenpaineen. Kuunnellaan sydänäänet ja otetaan sf-mitta. Kokeilee myös vatsan päältä lapsen asentoa ja kokoa. Sitten keskustellaan näistä, jos on ollut jotain kysyttävää. Sokerirasituksen tulokset hän ilmoitti minulle heti, kun ne valmistuivat. En tiedä, mitä muuta käynneillä pitäisi tapahtua.
Neuvolassa on ultra, mutta terveydenhoitaja sanoi, että eivät sitä juurikaan käytä, koska eivät ole saaneet siihen koulutusta. Jos on jotain epäilystä jostain ja pitää ultrata, annetaan lähete synnytyssairaalaan. Siellä ultraamisen tekee lääkäri tai erikoiskätilö. Mun mielestä tää on aivan päivän selvä asia. En ymmärrä, mitä lisäarvoa ylimääräiset ultrat jokaisella neuvolakäynnillä toisivat tilanteeseeni.
Olen kai siinä mielessä onnekas, että olen saanut hyvän terveydenhoitajan, joka käyttää myös maalaisjärkeään ja kehottaa suhtautumaan maalaisjärjellä ohjeistuksiin ja suosituksiin. En tiedä olenko tyhmä, mutta en osaa käynneiltäni vaatia enempää kuin nuo edellämainitut.
Ainut, minkä olen kokenut turhaksi, on perhevalmennus. Sen pitäjät olivat kaksi alle 30 nuorta terveydenhoitajaa, joista toinen luki kaiken paperista. Ensimmäisellä kerralla esitettiin tunnin pituinen video, joka käsitteli imetystä. Meni varmaan 90 % täysin ohi, koska keskustelimme ennen videota siitä, miten moni ryhmässsä oli vasta alkanut tiedostaa olevansa raskaana, osa ei vielä edes tuntenut lapsen liikkeitä eikä ollut ollut rakenneultrassa. Valmennuksien jälkeen olen ollut tyytyväinen siihen, että kumpikaan niistä terkkareista ei ole omani.
MULLA taas neuvolatäti oli juuri valmistunut 20 vee ruotsinkielinen, ei siis osannut puhua suomea eikä neuvoa missään asiassa. katsoi kirjasta asioita. minun raskauteni oli vielä ongelmallinen ja onneksi sitten ohjattiinkin tyksiin myöhemmin. terveyskeskuslääkäri ainoa oli myös neuvolalääkärinä ja ei tiennyt mistään mitään., no onneksi tyttö saatiin kuitenkin hengissä ulos. ongelmat alkoivatkin sitten, ei seurattu äidin oloa, esim että palautuiko maksa-arvoni ja sappiarvoni normaaleiksi, meni pitkälti yli vuosi ennen kuin tajusin ettei siellä olla enää äidin hyvinvoinnista kiinnostuneita kun sattumalta lääkärikäynnillä oli sijainen joka lähetti tutkimuksiin, löytyi kilpirauhasenvajaatoiminta ja colitis ulcerosa. vauvan koliikkiin ei myöskään tietenkään mitään apuja saanut. no onneksi noista ajoista ollaan selvitty.
Th ei voi olla 20v. Amk- tutkinto kestää neljä vuotta ja pohjakoulutukseksi vaaditaan ylioppilas tai ammattikoulu.
Täällä myös yksi pettynyt!
On surullista, että Suomessa th yrittää hoitaa lääkärin, psykologin, pariterapeutin yms työtä.
Neuvola on holhousta. Itse olisin kaivannut lääketieteellistä apua, mutta lääkäriä ei pääse tapaamaan ainakaan Espoossa.
Puhelinpalvelusta soitetaan takaisin, jos soitetaan
Samoja fiiliksiä oli äitiysneuvolassa ja nyt lastenneuvolan kanssa on sellainen olo että vauva olisi jotenkin osittain neuvolan ja että sieltä pitäisi kysyä lupa siihen miten vauvan kanssa milloinkin toimitaan...
Harmittaa esimerkiksi yhden kaverin puolesta jonka imetys meni pieleen heti alkumetreillä ja joka saikin sitten aika kovaa painostusta neuvolan terkkarilta kuinka imetystä pitäisi vaan koettaa jatkaa, vaikka kaveri ilmoittikin suoraan terkkarille että aikoo nyt ruokkia lapsensa korvikkeella. Itse olen imettänyt lapseni ja olen imetysmyönteinen muutenkin, mutta silti ajattelen ettei se nyt vaan ole neuvolan asia määrätä ketään imettämään väkisin. Sama koskee muitakin suosituksia, sillä ne ovat nimen omaan suosituksia ja toki neuvolan tehtävänä on kertoa niistä, mutta päätöksen niiden noudattamisesta tekee kuitenkin lapsen vanhemmat.