Olenko harvinaisuus: tasapainoinen, hyvät elämäntavat omaava ja onnellinen?
Tuntuu, että kaikilla on jotain ongelmaa elämässään. On masennusta, huonoa parisuhdetta, burnouttia, ylipainoa, niska-hartiavaivaa, rahapulaa, vitutusta, riitaa sukulaisten kanssa, suklaariippuvuutta, väsymystä, liikuntakaan ei maita, eikä mikään tunnu miltään.
Mulla on kaikki hyvin, oon onnellinen, tasapainoinen, ihmisten kanssa hyvin juttuun tuleva, reipas, liikunnallinen, ulospäin suuntautunut, terveelliset elämäntavat omaava kolmevitonen nainen. En ole koskaan kärsinyt mielenterveysongelmista, ylipainosta, rahapulasta tms., joista nykyään tuntuu valittavan ainakin joka toinen ystäväni. Olenko oikeasti harvinaisuus, vai eivätkö ihmiset uskalla sanoa ääneen, että mikään ei vituta ja hyvin menee kaikin puolin?
Kommentit (13)
Olet onnekas! Minä alan pikkuhiljaa olla sinun tilanteessasi, mutta tie siihen on käynyt masennuksen ja monen muun mutkan kautta. Eräs ystäväni on aika lailla saman oloinen kuin sinä, mutta kaikilla muilla on ollut vähintäänkin jotain ongelmia.
Yksi iso syy on varmaan oma asenne. Nykyään tuntuu olevan muotia, että joku asia mättää aina. Minäkin saan nykyään usein outoja katseita osakseni, jos uskallan sanoa, että elämässä on kaikki hyvin :)
minua sanotaan tasapainoiseksi,olen kai onnellinen,vaikka raskasta perhetilanteenvuoksi,
PS.yritän elää terveellisesti,en juo enkä polta,ei muita paheita kuin kahvi ja bmi30 eli lievä ylipaino
PS.yritän elää terveellisesti,en juo enkä polta,ei muita paheita kuin kahvi ja bmi30 eli lievä ylipaino
Minä liikun 6x viikossa, tasapainoisesti voimaharjoittelua ja vaihtelevaa aerobista treeniä, olen normaalipainoinen, syön täysjyvää, paljon kasviksia ja kalaa. Parisuhteeni voi hyvin, samoin suhteet sukulaisiin ja ystäviin. Harrastan kulttuuria, taidenäyttelyitä ja teatteria. retkeilen luonnossa ja valokuvaan. Kirjoitan runoja ja proosaa.
Olen työtön, eli siis syrjäytynyt yhteiskunnan vihollinen ja terveysriski.
Asenne ratkaisee. Monet eivät edes osaisi olla onnellisia, vaikka puitteet olisivat kunnossa.
[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 21:44"]
Minä liikun 6x viikossa, tasapainoisesti voimaharjoittelua ja vaihtelevaa aerobista treeniä, olen normaalipainoinen, syön täysjyvää, paljon kasviksia ja kalaa. Parisuhteeni voi hyvin, samoin suhteet sukulaisiin ja ystäviin. Harrastan kulttuuria, taidenäyttelyitä ja teatteria. retkeilen luonnossa ja valokuvaan. Kirjoitan runoja ja proosaa.
Olen työtön, eli siis syrjäytynyt yhteiskunnan vihollinen ja terveysriski.
[/quote]
Ai syöt jyvää eli hiilihydraatteja? :O Ja vielä väität voivasi hyvin...
Tää on asia mitä minäkin olen ihmetellyt. Miksi ei saisi myöntää, että on onnellinen ja kaikki sujuu hyvin? En ole koskaan tajunnut, että mikä siinä on niin hienoa, että on ongelmia? Miksi niitä kerrotaan ympäriinsä? Kerskaillaan? Ylpeillään? En tajua.
se on suomalainen kansantauti: onni tulee kätkeä-idiootti lausuma, jonkun hullun keksimä.
Eiköhän jokaisen elämässä ole sekä niitä onnellisia hetkiä että vastoinkäymisiä? Se, että ystäväsi kertovat ongelmistaan, tarkoittaa että he luottavat sinuun. Ongelmat ja niistä kertominen ei tarkoita että ihminen olisi vetämässä ranteita auki.
Jaa, minäkin olin sinun iässäsi tuollainen. Nyt 38-vuotiaana taas en ole, vaan kaikki vituttaa. Joku keski-iän kriisi iskenyt. Elämässä kun tuppaa olemaan kaikenlaisia vaiheita.
Olet harvinaisuus. Pidän minäkin itseäni onnellisena, tasapainoisena ja hyvät elämäntavat omaavana. Silti on kremppaa: iskias vaivaa, pikkulapset herättelevät jokaikinen yö, joten olen kroonisesti väsynyt; työkuviot ja lasten pitkät hoitopäivät stressaavat, rahat ei meinaa riittää, ym. ym. Yleisesti ottaen olen silti onnellinen, noista ongelmista huolimatta.
Ei hyviä asioita viitsi hehkuttaa, se johtaa vain kateuteen. Kannattaa keksiä itselle jokin muka-ongelma, ja valittaa säännöllisesti suureen ääneen.