Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Surkeaa, kaikki unelmat jääny toteutumatta

Vierailija
31.03.2013 |

Olen pian 37 v yhden lapsen yh sinkku. En tosiaan olisi uskonut että elämä tulee menemään näin; lapsiluku jää yhteen (haaveilin aina vähintään 3 lapsesta), ja yksin tätä elämää eletään ilman kunnon perhettä :(. Elämäni tärkeimmät vuodet perhettä ajatellen hukkasin huonoon parisuhteeseen.

Haave oli asua maalla, nyt kerrostalossa vuokralla.

No, itsestähän osa asioista kiinni, mutta ei kaikki.

Kommentit (9)

Vierailija
1/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ehkä joskus asut omakotitalossa lapsesi ja hänen kolmen lapsenlapsensa kanssa? :)

Ei se elämä aina mene niin kuin olisi halunnut. Entä jos sinulla olisikin umpihomeinen omakotitalo ja kolme kehitysvammaista lasta? Silloinhan toiveesi olisi toteutunut, mutta arjen todellisuus olisikin ollut jotain aivan muuta. Keskity elämään tässä ja nyt, älä tulevaisuuden haaveissa. Ehkä siitä syystä jäit roikkumaan huonoon parisuhteeseenkin?

Vierailija
2/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama juttu täällä, paitsi että täytän jo 39 kesällä :( 

 

Mulla oli haaveissa mies ja pari lasta. Miestä en ole löytänyt eikä lapsiakaan siis ole.

 

Mulla oli haaveissa muutto ulkomaille. Mutta eipä ole sitäkään tullut toteutettua, kun on ajatellut että ensin se mies ja hänen kanssa sitten yhdessä sinne. 

 

Haaveissa oli vanha puutalo jostain vähän syrjemmältä, mutta eihän sinkkuna semmoisia ole varaa ostaa eikä voimia täyspäivätyön lisäksi hoitaa, joten asun kaksiossa Helsingissä vaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

On mullakin jäänyt. Asun kyllä maalla, mutta en olekaan kiinnostunut pihatöistä. Mulle sopis ehkä paremmin elämä jossain suurkaupungissa ilman perhettä. Sen sijaan olen junnaavassa ammatissa, pienten lasten äiti ja minulla on mies, joka on paras kaverini, ei muuta tai sen enempää.

sössin elämäni 20-30 vuotiaana kun olin vain masentunut. Vaikka eihän sekään oma vikani ole.

ainoa mitä odotan, on perintö, jolloin voisin taas tehdäkin jotain, enkä vain velkaantua, kuten tätä nykyä.

Vierailija
4/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ykkönen ja kolmonen: maalle voi muuttaa vuokrallekin, ja vuokrat on usein halvemmat kuin kaupungissa. 

 

Miksi te ajattelette, että unelmien lisi pitänyt toteutua? Miksi ette ala toteuttaa niitä? Sitä voi vaihtaa asuinpaikkaa ihan itse. Voi vaihtaa työpaikkaa ihan itse. Jotkut tekee lapsiakin ihan itse.

Vierailija
5/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eihän tuo ole liian myöhäistä. Mä olin 36 v 3 lapsen yh kun tapasin nykyisen mieheni, 37 kun rakensimme  talon "maaseudulle" ja 38 kun muutimme tuohon taloon. Kuopus syntyi kun olin melkein 42v:) Ehdin hyvin saamaan kaikki ihanat haaveet toteutettua:)

Eli vasta tuon 36 jälkeen olen alkanut elämään parasta aikaa elämästäni (lapsia lukuunottamatta), nauttinut eniten naiseudestani ja tuo ihanuus jatkuu yhä 17 vuoden jälkeenkin...

 

Vierailija
6/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja ala pitää sitä perhettä kunnon perheenä. Kamala  lapselle, jos vanhempi itse ei pidä perhettä oikeana.

Oikea perhe se on pienikin perhe:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="31.03.2013 klo 19:17"]

Ykkönen ja kolmonen: maalle voi muuttaa vuokrallekin, ja vuokrat on usein halvemmat kuin kaupungissa. 

 

Miksi te ajattelette, että unelmien lisi pitänyt toteutua? Miksi ette ala toteuttaa niitä? Sitä voi vaihtaa asuinpaikkaa ihan itse. Voi vaihtaa työpaikkaa ihan itse. Jotkut tekee lapsiakin ihan itse.

[/quote]

 

Nyt minä ymmärrän, lähes nelikymppisenä, että tosiaan, olisi aktiivisesti pitänyt tarttua hetkeen ja alkaa toteuttaa niitä unelmia. Mutta tajusin sen vasta ehkä vuosi sitten. Sitä ennen olin elänyt jossain haavemaailmoissa, joissa se unelmien prinssi tulee jostain kuin johdatuksesta, ja sitten kaikki muukin järjestyy. Sitten yhtäkkiä sitä tajuaa että hetkinen, mulla alkaa olla jo tuota ikää ja nyt on myöhäistä monia niistä haaveista enää toteuttaa, esim. lapsiasiaa. Eikä ulkomaille lähtökään enää taida onnistua, alallani nelikymppinen ämmä on sellainen jota kukaan ei oikein halua töihin.

 

Vierailija
8/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama täällä, siis unelmien suhteen. Minun unelmani oli opiskella yliopistossa, asua ulkomailla hetki, valmistua, toimia tutkijana. Mutta kävi ihan toisin, sairastuin psyykkisesti ja kaikki jäi - lopullisesti. 

 

Minulla on perhe ja olen esim. matkustanut, mutta en koskaan saanut kokea opiskelijaelämää, enkä ole koskaan tuntenut onnistuvani missään. Olen kouluttamaton luuseri. Asialle voi tehdä jotain, mutta yliopistoon asti en koskaan pääse, sillä en pärjäisi nyt edes peruskoulussa. 

 

Kaikkea sitä onkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/9 |
31.03.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulin jo, että oli oma aloitukseni. Itse toivoin 4 lasta, yksi on. Yh:na elelen vuokralla kerrostalossa, ikää 38v.

Mutta: pääsin unelmakoulutukseeni (joskaan en sitten halunnut sitä lopettaa ja tehdä siitä ammattia), teen pikkupalkalla hyvin mielekkäitä ja luovaa työtä lasten parissa.

Se, että minulla on yksi lapsi on ylellisyyttä. Minulla on kavereita, jotka eivät ule saamaan tahdostaan huolimatta lasta ollenkaan (tämä toki ei minun murhettani vähennä). Minulla on kuitenkin pienipalkkaisenakin kustantaa lapselle kohtalaisen hintaisia harrastuksia (tanssi, soittotunnit), koska lapsia on vain se yksi ja edullisesti asutaan.

Minulla on ystäviä, mielenkiinto elämää kohtaan, vaikka terveyskin rapisee usealta kantilta.

Lihava olen, enkä tiedä, että riittääkö tässä elämässä motivaatiota laihduttamaan.

Sitten kun katselen hyvässä, rakstavassa avioliitossa olevia ystäviäni, niin heiltä kuitenkin puuttuu se vapaus, mitä minulla ja lapsellani on. Jos parisuhde on hyvä ja kunnioittava, niin toki päätetään yhdessä esim. omista jne. Minä taas voin päättää esim. lomat ym. täysin itse (lapsi tietenki huomioidaan) ja lyhyellä aikavälillä. Oma ilonsa on tästäkin.

yh:na sitä saa ikäänkuin elää perhe-elämää, ja sinkkuelämästäkin itsenäisyyden yms. Hyvässäkin parisuhteessa ollaan eri mieltä asioista ja kompromisseja saa tehdä. ne eivät tietysti ole huono asia, mutta huonoa ei ole sekään, että nauttii omasta päätäntävallastaan.

Vastuu rasittaa. On väsyttävää, kun tajuaa, että on yksin vastuussa siitä omasta lapsesta. Toisaalta kun pääsee yli vastuun kuormittavasta osasta, voimauttaa se vastuun kokeminen.

Jos asut kaupungissa, niin aktsopa huviksesi, että mitä unelma-asuntosi/kotisi siellä maalla maksaisi. Ainakin täälläpäin huomaan, että maalta saisi isonkin omakotitalon huokeasti, jos vain olisi valmis käyttämään autoa. (isoa ei tietenkään pieni perhe tarvitse, joten siinä säätäisi). Katsele myös vuokrailmoituksia omakotitaloista sieltä maalta. Voi saada tosi edulliseen hintaan.

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan yhdeksän