Ahdistaako ketään muuta kokopäivätyössä käyvää pikkulapsiperheenäitiä se, ettei vain ehdi eikä jaksa huolehtia itsestään tarpeeksi?

Ahdistaa vaikka teen vain 4-päiväistä viikkoa ja sinkoilen perjantait rallia hammashoitola-lääkäri-puhetetapia-vanhempainvartti-neuvola-ja-sama-alusta.

Entisenä kilpaurheilijana joo, joskus ahdistaa. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Sitten ajattelen että tämä on nyt tällainen muutaman vuoden mittainen vaihe vaan. Sitten helpottaa.

Teen kuitenkin kaikki ne asiat, mihin pystyn. Syön terveellisesti, en anna painon nousta, lenkkeilen koiran kanssa kävellen joka ilta vaikkei se oikealta liikunnalta tunnukaan. Joko niin että nuorin on rattaissa tai vasta hänen mentyä nukkumaan. En juo, en polta. Menen ajoissa nukkumaan ja olen kiitollinen hyvin nukkuvista lapsistani.

Kaipaan kunnon hikoilua ja treeniä, mutta tiedän että niidenkin aika vielä tulee.

Puolisoa minulla ei ole, olen siis todellakin yksinhuoltaja. En ole erityisen väsynyt mutta ei vaan pysty irrottautumaan omiin harrastuksiin. Helpottaa kun ajattelee, että kyse on vaan yhdestä elämänvaiheesta. Kaikkea ei voi saada kerralla.

Voivoi. En ehdi vieläkään vaikka lapset on jo lukiossa. 😂

Vierailija kirjoitti:

Entisenä kilpaurheilijana joo, joskus ahdistaa. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Sitten ajattelen että tämä on nyt tällainen muutaman vuoden mittainen vaihe vaan. Sitten helpottaa.

Teen kuitenkin kaikki ne asiat, mihin pystyn. Syön terveellisesti, en anna painon nousta, lenkkeilen koiran kanssa kävellen joka ilta vaikkei se oikealta liikunnalta tunnukaan. Joko niin että nuorin on rattaissa tai vasta hänen mentyä nukkumaan. En juo, en polta. Menen ajoissa nukkumaan ja olen kiitollinen hyvin nukkuvista lapsistani.

Kaipaan kunnon hikoilua ja treeniä, mutta tiedän että niidenkin aika vielä tulee.

Puolisoa minulla ei ole, olen siis todellakin yksinhuoltaja. En ole erityisen väsynyt mutta ei vaan pysty irrottautumaan omiin harrastuksiin. Helpottaa kun ajattelee, että kyse on vaan yhdestä elämänvaiheesta. Kaikkea ei voi saada kerralla.

Ihailtava asenne. Ja sinulla on varmasti taustasi vuoksi hyvä pohja siihen ettet "lahoa täysin" vaikka taukoa tulee. Mutta miten pääset lenkille lapsen nukahdettua jos olet yksin vastuussa? 🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entisenä kilpaurheilijana joo, joskus ahdistaa. Milloin enemmän ja milloin vähemmän. Sitten ajattelen että tämä on nyt tällainen muutaman vuoden mittainen vaihe vaan. Sitten helpottaa.

Teen kuitenkin kaikki ne asiat, mihin pystyn. Syön terveellisesti, en anna painon nousta, lenkkeilen koiran kanssa kävellen joka ilta vaikkei se oikealta liikunnalta tunnukaan. Joko niin että nuorin on rattaissa tai vasta hänen mentyä nukkumaan. En juo, en polta. Menen ajoissa nukkumaan ja olen kiitollinen hyvin nukkuvista lapsistani.

Kaipaan kunnon hikoilua ja treeniä, mutta tiedän että niidenkin aika vielä tulee.

Puolisoa minulla ei ole, olen siis todellakin yksinhuoltaja. En ole erityisen väsynyt mutta ei vaan pysty irrottautumaan omiin harrastuksiin. Helpottaa kun ajattelee, että kyse on vaan yhdestä elämänvaiheesta. Kaikkea ei voi saada kerralla.

Ihailtava asenne. Ja sinulla on varmasti taustasi vuoksi hyvä pohja siihen ettet "lahoa täysin" vaikka taukoa tulee. Mutta miten pääset lenkille lapsen nukahdettua jos olet yksin vastuussa? 🤔

Vanhin lapsista on onneksi jo sen ikäinen, että pystyn käymään sen 20-30min ulkona ja hän "vahtii" nukkuvaa nuorinta joka on taaperoikäinen. Puhelin minulla on mukana.