Kysymys seksistä pitäville naisille
Onko teillä ollut ongelmia löytää sopivaa kumppania johtuen seksiin liittyvistä mieltymyksistänne?
Rupean olemaan ihan epätoivoinen siksi, että jokaisen minusta kiinnostuneen ja muuten ihan sopivalta tuntuvan tyypin kanssa homma lässähtää seksiin. Eli tykkäämme yleensä ihan eri asioista. Homma menee sitten siihen, että mulla tippuu hanskat naulaan siksi, että mun mielestä rakastelu on sanatonta kommunikaatiota eikä jatkuvaa ohjeistusta ”tee sitä, ei noin vaan näin” jne.
Ongelmia on ihan vain tavassa koskettaa, suudella, ihan kaikessa! Tulen hulluksi asian kanssa. Tosi harvan miehen kanssa seksi on ollut oikeasti nautinnollinen kokonaisuus.
En haluaisi lisää aina vain uusia tapailuita seksiyrityksineen. En halua joutua enää selittämään sitä, että seksi ei nyt toimi. Muita saman asian parissa kamppailevia? Haluaisin kovasti parisuhteen mutten voi ryhtyä suhteeseen osaamattoman/estoisen/kokemattoman miehen kanssa ja tämä nyt ei valitettavasti selviä muuten, kuin kokeilemalla.
Kommentit (71)
treffit kirjoitti:
Siis mita ma just luin? Sa meinaat etta sun seksikumppanin taytyy heti osata kasitella sua just silla lailla kuin sa siita tykkaat?
Mun mielesta ei ole vain yhta ja oikeaa tapaa harrastaa seksia. Naiset ja miehet on yksiloina erilaisia siina, minkalaisesta kosketuksesta ja minne pidetaan. Ja se yhteinen savelhan loytyy nimenomaan...tutustumalla toiseen ja opettelemalla toisen miellyttamista.
Mulla on ollut joka parisuhteessa erinomaista seksia, tama johtuu siita etta olen rohkeasti kertonut ja opastanut mista pidan ja minne pitaa koskea. Ja samalla lailla tietysti kysellyt myos miehelta opastusta ja vinkkeja.
Tassa, kuten parisuhteen muillakin osa-alueilla, kommunikaatio tekee paljon.
Minusta seksi on sanatonta kommunikaatiota. Kyllä miehestä näkee sen, milloin tuntuu hyvältä ilman sanojakin ja myös naisesta sen huomaa. Olen ollut siis myös naisen kanssa.
Mun mielestä homma on alusta saakka joko erittäin hyvää ja paranee jumalaiseksi tai sitten (suurimmassa osassa) alkuun hapuilevaa ja kehittyy korkeintaan keskinkertaiseksi.
Voin helposti saada orgasmin huononkin kumppanin kanssa mutta se ei ole se pääasia. En halua harrastaa seksiä ihmisdildon kanssa.
Ap
Riippuu varmaan minkä ikäinen olet, mutta voi olla että ne parhaat seksikumppanit ovat (syystä) parisuhteessa. Sinkkuna on lähtökohtaisesti sellaista porukkaa, jossa on joku perustavanlaatuinen vika ettei parisuhde ole natsannut. Esimerkiksi juuri nämä mainitsemasi seksitaidot.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on epärealistiset odotukset. Ei yhteisymmärrys synny automaattisesti ja telepaattisesti vaan puhumalla, kuuntelemalla ja katsomalla toisen reaktioita. Eikä mies ole mikään ompelukone vaan ihminen. Miehelläkin on tunteet, pelot, mieliteot, haaveet. Ja myös puhumisen kyky, jota on syytä treenata.
Ei mies voi sinua tyydyttää, ellet kerro, mitä haluat hänen tekevän ja miten. Eikä ole hänen asiansa tyydyttää sinua, jos et itse tee mitään. Näissä keskusteluissa syntyy helposti mielikuva, että miehelle riittää naisen selinmakuu jalat levällään, mutta kun se ei oikeasti riitä, ei emotionaalisesti eikä fyysisesti.
Kuka tässä keskustelussa on puhunut selällä makaavasta naisesta? Miehet. Yllätys. Kaikki naiset eivät ole sellaisia.
Tunneälykkyys on sitä, että pystyy varioimaan omaa käytöstään ilman rautalangasta vääntämistä. Tietenkin asiasta pitää voida myös puhua.
Miksi miehet vimmastuivat (taas kerran) tästä keskustelusta? Kuten aiemmin sanoin, seksin salat tuntuvalla miehellä ei ole koskaan pulaa naisista siksi, että näitä miehiä on todella vähän.
Huonon itsetunnon omaavat miehen ottaa aina tuon ”no otatko ite syvälle kurkkuun” heiton moittiakseen naisia koska tietävät, että moni nainen ei siihen pysty. Eivät kuitenkaan älyä, että tuossa kyse ei ole taidosta/halusta, vaan luonnollisesta refleksistä.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Siis mita ma just luin? Sa meinaat etta sun seksikumppanin taytyy heti osata kasitella sua just silla lailla kuin sa siita tykkaat?
Mun mielesta ei ole vain yhta ja oikeaa tapaa harrastaa seksia. Naiset ja miehet on yksiloina erilaisia siina, minkalaisesta kosketuksesta ja minne pidetaan. Ja se yhteinen savelhan loytyy nimenomaan...tutustumalla toiseen ja opettelemalla toisen miellyttamista.
Mulla on ollut joka parisuhteessa erinomaista seksia, tama johtuu siita etta olen rohkeasti kertonut ja opastanut mista pidan ja minne pitaa koskea. Ja samalla lailla tietysti kysellyt myos miehelta opastusta ja vinkkeja.
Tassa, kuten parisuhteen muillakin osa-alueilla, kommunikaatio tekee paljon.
Minusta seksi on sanatonta kommunikaatiota. Kyllä miehestä näkee sen, milloin tuntuu hyvältä ilman sanojakin ja myös naisesta sen huomaa. Olen ollut siis myös naisen kanssa.
Mun mielestä homma on alusta saakka joko erittäin hyvää ja paranee jumalaiseksi tai sitten (suurimmassa osassa) alkuun hapuilevaa ja kehittyy korkeintaan keskinkertaiseksi.
Voin helposti saada orgasmin huononkin kumppanin kanssa mutta se ei ole se pääasia. En halua harrastaa seksiä ihmisdildon kanssa.
Ap
Joo, minakin olen ollut naisen kanssa. Ja edelleen paljon helpompaa kysya, ei se kenellekaan ole helppoa siina kesken aktia sanoa, etta tama ei nyt tunnu hyvalta tai etta kosket vaaraan paikkaan.
Mulla on ollut niin neitsytmiehia kuin "kokeneitakin" miehia, ja omaan kokemuksiin perustuen mun preferenssi on niissa vahemman kokeneissa miehissa. Niita kun ei ensin tarvi opettaa pois "vaarilta tavoilta", vaan niille voi suoraan opettaa sen oikean tavan koskea.
Ja jos rakastaa toista ihmista niin ei sen kosketuksenkaan tarvitse olla niin justiinsa tuntuakseen jumalaiselta.
Mutta meita on moneen junaan, onneksi :)
Mun mielestä siitä voi päätellä paljon, onko millainen luonteeltaan ja koskettelusta ennen seksiä. Kovakouraisuus ja itsensä kehuskelu nyt ainakin ovat turn offeja, ei kannata seksiin asti jatkaakaan. Kaipa niitäkin on, jotka ottavat pornosta mallia, hyi olkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa sitä tätä ja tuota samalla kun itse röhnöttää selällään. Mitä sinä olet valmis tekemään?
Otatko syvälle kurkkuun nätisti?
Jännää että sait tuollaisen mielikuvan ap:stä, minä en. Syvälle kurkkuun ottaminen ei muuten naisesta yleensä tunnu hyvältä.
Jos sen osaa tehdä oikein niin se ei tunnu miltään. Tämä vaatii tosin taitoa. On tehty mulle ihan ilman pyytämistä ja ai että tuntuu hyvältä. Opettele avaamaan kurkkua.
Kuten sanoin, eti tunnu hyvältä. Jos ei tunnu miltään niin silloin harvemmin tuntuu hyvältä.
Mä teen jotain mikä tuntuu susta hyvältä ja sä teet jotain mikä tuntuu minusta hyvältä. Tästähän seksissä on kyse? Favor for favor ;)
Luulen, että sinä et ole ikinä kokenut seksiä, jossa kahden ihmisen mieltymykset natsaisivat saumattomasti. Silloin ei puhuta palveluksista vaan nautitaan yhdessä samoista asioista. Vähempi ei ainakaan minulle riitä sitä huippuseksiäkin kokeneena.
Vierailija kirjoitti:
Huonon itsetunnon omaavat miehen ottaa aina tuon ”no otatko ite syvälle kurkkuun” heiton moittiakseen naisia koska tietävät, että moni nainen ei siihen pysty. Eivät kuitenkaan älyä, että tuossa kyse ei ole taidosta/halusta, vaan luonnollisesta refleksistä.
Jostain syystä ne joilla on vähiten syytä kehuskella tekevät usein sitä eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa sitä tätä ja tuota samalla kun itse röhnöttää selällään. Mitä sinä olet valmis tekemään?
Otatko syvälle kurkkuun nätisti?
Jännää että sait tuollaisen mielikuvan ap:stä, minä en. Syvälle kurkkuun ottaminen ei muuten naisesta yleensä tunnu hyvältä.
Jos sen osaa tehdä oikein niin se ei tunnu miltään. Tämä vaatii tosin taitoa. On tehty mulle ihan ilman pyytämistä ja ai että tuntuu hyvältä. Opettele avaamaan kurkkua.
Siis sun mielestäsi nieluun ottaminen ei tunnu miltään, mutta kuitenkin niin hyvältä? Erikoista. Olen täysin eri mieltä, mutta se on varmaan sallittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa sitä tätä ja tuota samalla kun itse röhnöttää selällään. Mitä sinä olet valmis tekemään?
Otatko syvälle kurkkuun nätisti?
Jännää että sait tuollaisen mielikuvan ap:stä, minä en. Syvälle kurkkuun ottaminen ei muuten naisesta yleensä tunnu hyvältä.
Jos sen osaa tehdä oikein niin se ei tunnu miltään. Tämä vaatii tosin taitoa. On tehty mulle ihan ilman pyytämistä ja ai että tuntuu hyvältä. Opettele avaamaan kurkkua.
Kuten sanoin, eti tunnu hyvältä. Jos ei tunnu miltään niin silloin harvemmin tuntuu hyvältä.
Mä teen jotain mikä tuntuu susta hyvältä ja sä teet jotain mikä tuntuu minusta hyvältä. Tästähän seksissä on kyse? Favor for favor ;)
Luulen, että sinä et ole ikinä kokenut seksiä, jossa kahden ihmisen mieltymykset natsaisivat saumattomasti. Silloin ei puhuta palveluksista vaan nautitaan yhdessä samoista asioista. Vähempi ei ainakaan minulle riitä sitä huippuseksiäkin kokeneena.
Sä voit luulla ihan mitä haluat. Minä luulen, että sinulla on todella isot luulot itsestäsi. Vaikutat sellaiselta ihmiseltä joka vaatii paljon, mutta ei panosta itse yhtään.
Rakastan seksiä, ihanaahan se on! Mielestäni lähdet kuitenkin aivan väärästä päästä, jos vain sen perusteella valkkaat kumppanin. Parisuhde on kuitenkin NIIN paljon muutakin kuin seksi.
Oletko vielä idealisti, ajattelet että löytyy sängyssä valmis täydellinen paketti? En ymmärrä mikä ongelma koulutuksessa on, sehän on hauskaa puuhaa :)
Nim.merk. jo kohta 25v omaa aviomiestä kouluttanut, vieläkin on hauskaa
Mä olen seksi-addikti, nymfomaani. Olen vaativainen nainen sängyssä. Mä en tyydyty perus-pertin avioseksissä. Haluan pitkän ja kunnon session eri variaatioineen. Pystyn laukeemaan lukemattomia kertoja, joten jos saan vain pari orkkua, tuun vaan kiukkuiseksi siitä.
Elämässäni on ollut vain muutama mies, joka on ollut mulle sopiva seksuaalisesti. Olen myös kimppaillut, ollut naisten ja parien kanssa. Nykyään haluisin vain yhden ja hyvän miehen, muttei sellaista taida enää tulla eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa sitä tätä ja tuota samalla kun itse röhnöttää selällään. Mitä sinä olet valmis tekemään?
Otatko syvälle kurkkuun nätisti?
Jännää että sait tuollaisen mielikuvan ap:stä, minä en. Syvälle kurkkuun ottaminen ei muuten naisesta yleensä tunnu hyvältä.
Jos sen osaa tehdä oikein niin se ei tunnu miltään. Tämä vaatii tosin taitoa. On tehty mulle ihan ilman pyytämistä ja ai että tuntuu hyvältä. Opettele avaamaan kurkkua.
Tässä oli naisten tyydyttämisestä kyse, ei homomiesten välisestä seksistä.
Oletat siis, ettei nainen voi nauttia fellaatiosta. Aika kapea olet seksuaalisen nautinnon suhteen niin itsesi kuin kumppanisikin kannalta.
Minä kiihotun jo siitä, kun mies työntää sormensa suuhuni. Suussa jos missä on paljon tuntohermoja ja suullinen nautinto se kaikkein alkuperäisin, ensimmäinen, joka takaa vauvan henkiinjäämisen. Sitä ei ole pakko unohtaa vanhemmiten.
Mitä 😂 Oraaliseksi takaa vauvan henkiinjäämisen. Ok.
Muutaman kymmenen miehen kokemuksella sanoisin, että 50% ei joko ymmärrä tai välitä naisen nautinnosta vaikka ihan erikseen ohjeistaisi mitä tehdä. 20% voisi periaatteessa olla ohan ok, mutta jostain syystä ei juuri minulle. +20% antaa hyvää seksiä, jonka hioutumiseen tosi hyväksi vaaditaan aikaa ja harjoittelua, ja alle 10% on ihan loistavia ja kemia sujuu alusta asti.
Mun mielestä on tosi hyvä puhua seksistä kunnolla ja rehellisesti kumppanin kanssa jo ennen seksiä, jotta toinen saa kuvan siitä millaisesta hommasta tykkään ja vice versa. Jos miehen kanssa ei voi puhua seksistä avoimesti, niin yleensä on parempi jättää seksi kokonaan välistä. Ja sekin on tosiasia että harjoittelu tekee mestarin. Esimerkiksi loistavankin kumppanin kanssa seksi vain parani ajan kanssa kun kotenkin kropat pääsivät lähes täydelliseen synkkaan parin vuoden harjoittelun jälkeen. Se on prosessi, mutta valitettavasti kukaan meistä ei ole telepaatti (ainakaan toivottavasti).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nainen haluaa sitä tätä ja tuota samalla kun itse röhnöttää selällään. Mitä sinä olet valmis tekemään?
Otatko syvälle kurkkuun nätisti?
Jännää että sait tuollaisen mielikuvan ap:stä, minä en. Syvälle kurkkuun ottaminen ei muuten naisesta yleensä tunnu hyvältä.
Jos sen osaa tehdä oikein niin se ei tunnu miltään. Tämä vaatii tosin taitoa. On tehty mulle ihan ilman pyytämistä ja ai että tuntuu hyvältä. Opettele avaamaan kurkkua.
Tässä oli naisten tyydyttämisestä kyse, ei homomiesten välisestä seksistä.
Oletat siis, ettei nainen voi nauttia fellaatiosta. Aika kapea olet seksuaalisen nautinnon suhteen niin itsesi kuin kumppanisikin kannalta.
Minä kiihotun jo siitä, kun mies työntää sormensa suuhuni. Suussa jos missä on paljon tuntohermoja ja suullinen nautinto se kaikkein alkuperäisin, ensimmäinen, joka takaa vauvan henkiinjäämisen. Sitä ei ole pakko unohtaa vanhemmiten.
En oleta, vaan tuo kirjoittaja oli mies, joka kirjoitti siitä, että häneltä on otettu syvälle. Tässä kysyttiin naisilta, mutta heti piti tulla jonkun ukon vaatimaan syväkurkkutekniikoita.
Mulla korreloi seksin jumalaisuus tunteiden kanssa. Mitä enemmän rakastan, sitä paremmalle tuntuu. Toki kemioiden pitää natsata jo heti alussa (ennen kuin on vällyjen väliin edes päästy). Kyllä sen tietää milloin kemiat kohtaa vällyissä ja niiden ulkopuolella.
Ei ole tuota ongelmaa, koska itse seksistä pitävänä pidän myös keskustelua aiheesta kiihottavana. Ja sytyn helposti uusista asioista mitä esim. mies haaveilee. 😊
Ei ole ollut ongelmaa tai sitten on käynyt hyvä tuuri aviomiesvalinnassa :) molemmat ollaan hyvin kokeilunhaluisia myös.
Vierailija kirjoitti:
treffit kirjoitti:
Siis mita ma just luin? Sa meinaat etta sun seksikumppanin taytyy heti osata kasitella sua just silla lailla kuin sa siita tykkaat?
Mun mielesta ei ole vain yhta ja oikeaa tapaa harrastaa seksia. Naiset ja miehet on yksiloina erilaisia siina, minkalaisesta kosketuksesta ja minne pidetaan. Ja se yhteinen savelhan loytyy nimenomaan...tutustumalla toiseen ja opettelemalla toisen miellyttamista.
Mulla on ollut joka parisuhteessa erinomaista seksia, tama johtuu siita etta olen rohkeasti kertonut ja opastanut mista pidan ja minne pitaa koskea. Ja samalla lailla tietysti kysellyt myos miehelta opastusta ja vinkkeja.
Tassa, kuten parisuhteen muillakin osa-alueilla, kommunikaatio tekee paljon.
Minusta seksi on sanatonta kommunikaatiota. Kyllä miehestä näkee sen, milloin tuntuu hyvältä ilman sanojakin ja myös naisesta sen huomaa. Olen ollut siis myös naisen kanssa.
Mun mielestä homma on alusta saakka joko erittäin hyvää ja paranee jumalaiseksi tai sitten (suurimmassa osassa) alkuun hapuilevaa ja kehittyy korkeintaan keskinkertaiseksi.
Voin helposti saada orgasmin huononkin kumppanin kanssa mutta se ei ole se pääasia. En halua harrastaa seksiä ihmisdildon kanssa.
Ap
Jos ajattelisin kuten sinä, en olisi koskaan saanut elämäni parasta, tajunnanräjäyttävää ja tyydyttävää seksiä jossa tulin monta kertaa ja mies katsoi lopussa suu auki minua. Itse asiassa aluksi mies kosketti jopa niin että sattui! Kesti itse asiassa kuusi kuukautta opettaa miehelle juuri mistä tykkään, enkä edes tiennyt itse että pystyn moisiin orgasmeihin.
Mutta kemiaa välillämme oli alusta lähtien, ja tunteita. En kuitenkaan epäröinyt sanoa, mistä tykkään ja mistä en. Tässä tärkeää oli 100% luottamus ja tietynlainen oman nautinnon arvostus.
Kannustan sinua pohtimaan, onko sinulla jotain seksiin liittyviä ajatuksia, jotka estävät nautinnon omalta osaltasi. Esimerkiksi muut täällä sinulle sanovat, että tuo vaatimuksesi sanattomasta kommunikaatiosta on epärealistinen. Miks et voi kertoa kumppanille, mitä haluat häneltä? Uskotko esim. että kyllä "se oikea" tietää sanomattakin? Kannattaa muistaa, että muut eivät voi lukea ajatuksiasi edes kehonkielen perusteella töissä, koulussa, ystävyyssuhteissa eivätkä sen enempää seksissäkään.
Lisäksi kun naisten seksi -ja kosketusmieltymyksiä on tutkittu, on huomattu että ne ovat hyvinkin erilaisia keskenään, ja tutkijat tulivat siihen lopputulokseen että tästä syystä hyvän seksin kannalta olisi erittäin tärkeää, että naiset kommunikoisivat henkilökohtaiset mieltymyksensä sanallisesti. Mistä miehet voivat tietää, mitä juuri sinä haluat? Pornosta? Jonkun toisen, täysin erilaiseen kosketukseen mieltyneen naisen perusteella?
Kehonkielestä voi nähdä, onko joku koskettamistapa hyvä/huono, mutta se ei toisaalta kerro mitä pitää tehdä sen sijaan.