Miksi lapset ovat nykyään niin nössöjä?
Ihmetyttää, kun aina joku jaksaa vaahdota jostain ihan naurettavasta asiasta, mitä hänen lapsensa kammoaa/pelkää.
Monesti olen kuullut tai lukenut, että jonkun kouluikäinen lapsi pelkää naapurin koiraa. Ei siis siksi, että koira olisi tehnyt lapselle mitään tai olisi äänekäs vaan siksi, että koira on pelottavan näköinen (musta tms. tumman värinen) tai on iso.
Sitten mammat ihan oikeasti kehtaavat miettiä, miten saisivat koiran pois heidän asuinympäristöstä?! Eikö sille lapselle voisi selittää, että ei se koira mikään hirviö ole. Kenties voisi kysyä koiran omistajalta, voisiko lapsi joskus vaikka silittää koiraa tai muuten tutustua siihen? Eih, tottakai mamman ensimmäinen ajatus on tehdä tekaistuja valituksia naapurista tai jopa miettiä koiran myrkyttämistä.
Sitten jos mennään kylään lapsettoman pariskunnan luo ja raahataan lapset mukaan. Lapset tuntuu saavan traumoja, jos hyllyllä on näkyvillä TYHJIÄ viinipulloja koristeena (auta armias jos ne on täysiä, siitä lapsi tuntuu saavan ihan karmaisevat traumat)
Seinillä olevat julisteet pelottaa. Hyllyissä olevat kauhuelokuvien kannet pelottaa lapsia ja ne pitäisi piilottaa. Salmiakkia ja kirpeitä karkkeja ei saa tarjota, koska lapsi voi säikähtää makua.
Kissatkin pelottaa lapsia, kun ne tuijottaa niin pelottavasti.
Herra Jumala naiset, höllätkää nyt sitä pipoa vähän. :D Ei ne lapset ole mitään lasia.
On vaan hyvä että lapsi saa olla lapsi, lapsi saa pelätä ja olla lapsellinen, hän ei ole pieni aikuinen, vaikka joskus niin on luultu.